Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2010.

Haasta lähiporukkasi Nakukymppiin 2011  1

Kansan vaaliliitto haastaa kaikki suomalaiset osallistumaan Vesijaon Nakukymppi 2011-tapahtumaan.

Avoin kutsu ja lisätiedot löytyvät alla olevan linkkauksen kautta.

Nakukymppi 2011 kutsuu:

- Luonnon ja luonnollisuuden puolesta yhdessä toimien -

Rohkeasti mukaan omalla kaveri-ja/tai työporukalla. Ensin alkuun vaikka kannustamaan ja tutustumaan erinomaisesti järjestetyn urheilutapahtuman ilmapiiriin.

Tutustukaa ajatukseen kaikessa rauhassa ja laittakaa tietoa eteenpäin omissa verkostoissanne. Kiitos.

* * *

52 min tors 9.6.2011.

Naku-uinnit nakurannoilla sekä urheilutapahtuma Nakukymppi kuuluvat suomalaisten naturistien kesään. Vaikka alastomuus on iloinen asia, saavat naturistit osakseen myös kummastelua. (3.9.2010)

https://arenan.yle.fi/1-50157717


Kerjäläisten parhaat ystävät kateissa?  1

Piipahdin pitkästä aikaa jouluaattona Helsingin keskustassa. Pakkasta ja tuulta oli mielestäni varsin miehekkäästi.

Kuitenkin keskustan kaduilla kykki ainakin kuusi kappaletta Romanian suunnasta tulleita kerjäläisiä. Kaikki vanhempia naishenkilöitä.

Parhaalla heistä oli edessään Seiskan tekemän juttu, jota hän käytti kerjäämisen tehokeinona.

Itse olin käsittänyt uutisten perusteella Romaniasta tulleiden kerjäläisten poistuneen hyisestä maastammme talvehtimaan kotimaahansa. Vieläpä Helsingin kaupungin maksamin matkarahoin.

Toivottavasti nämä kaduilla kerjänneet kerjäläisnaiset saivat joulunajan majoituksen ja ruuat suomalaisten ystäviensä luota. Joita heillä tuntuu ainakin lehtijuttujen perusteella olevan runsainmitoin Helsingissä.

No kaikkea ei voi nähtävästi elämässä ymmärtää. Kun en tuota romanian kieltäkään ole tullut opetelleeksi.

Päädyin lopulta antamaan viisi euroa Pelastusarmeijan keräyspataan ja 2 euroa Stockmannin nurkalla upeasti soittaneelle naissellistille.


Aikamoinen vitsi  1

Tästä vitsistä tulee oma nuoruus mieleeni ja vähän vanhempikin ikä:

Insinööriä vastapäätä junaan istahtaa isotissinen blondi minihameessaan.

Mies yrittää vältellä, mutta ei voi olla tuijottamatta blondin reisien väliin, jolloin hän ilokseen huomaa että blondilla ei ole ollenkaan alushousuja.

Blondi kuitenkin huomaa miehen puuhat ja kysyy:
- Katseletteko te minun pimpsaani?

- Juu, olen pahoillani, insinööri sopertaa ja kääntää katseensa pois.

- Katselkaa pois vain, blondi vastaa. Itse asiassa olen harjoittanut sitä paljon, katsokaas kun se antaa teille lentosuukon.

Miehen hämmästykseksi fjöösa lähettää hänelle lentosuukon.
- Vau, mitä muuta se osaa? mies kysyy innokkaana.
- Se osaa iskeä silmää, nainen vastaa.

Mies tuijottaa pimpsaa, joka aivan selvästi iskee hänelle silmää .

- Istupa tähän viereeni, blondi ehdottaa ja taputtaa kutsuvasti penkkiä Mies tottelee ja blondi kysyy: "Haluaisitko työntää sinne pari sormea?"

Tähän insinööri: "Ei helvetti! Osaako se vislatakin?!"

Ja jotta vitsi olisi täydellinen, niin voin paljastaa sen lähettäjän olevan naisen, joka ymmärtää oma estoisuuttani ja siitä kummutettavissa olevaa huumoria.

Tulin nauraneeksi aika lailla saatuani vitsin sähköpostiini.



Illan uutisten ykkösaihe!  2

Tästä aiheesta toivon nousevan illan ykköaiheen kaikkiin uutisiin.

* * * *

Mielenosoitus narkolepsialasten vanhempien pyynnöstä!

STMn piha-alueella 13.12. klo 12.30-14.30 Meritullinkatu 8, Helsinki.

Lehdistötilaisuus 13-14!

* * * *

STT:n välittämä uutinen aiheesta:

Narkolepsiaperheet toivovat laajempia tutkimuksia

STT 13.12 2010 04:12:11

Narkolepsiaperheiden vanhemmat tapaavat tänään sosiaali- ja terveysministeriön edustajia Helsingissä. Yksi sairastuneiden lasten äideistä kertoo, että vanhempia tulee valtaosasta perheistä. Hän kertoo perheitä olevan tällä hetkellä reilu 40.

Parhaillaan tutkitaan, voiko lasten nopeasti yleistyneiden narkolepsiatapausten laukaisija olla sikainfluenssarokote vai itse virus.

Vanhemmat toivovat muun muassa, että narkolepsiaan sairastuneille lapsille tehtäisiin perusteelliset tutkimukset.

Narkolepsiaperheet ovat toivoneet asiantuntijatapaamista pitkään.

* * * *

Toivottavasti uutisiin saadaan tietoa myös lääketehtaan edustajien suulla tuosta Pandemrix-rokotteen testaamatta jääneestä adjuvantista eli tehosteaineesta.

Samalla saamme ensi käden tietoa aiheesta - maan tapa avoimuudessa ja rehellisyydessä.

Lisätietoa aiheesta internetin hakukoneilta:
pandemrix adjuvantti
vaalirahoitus lääketeollisuus

* * * *

Aiheesta Wikipediassa:

Pandemrix
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix


Maan tapa avoimuudessa  1

Ei pitänyt olla voittajaa entisen pääministeri Matti Vanhasen lausumien mitäänsanomattomuuksissa.

Vaan nyt on:

Pääministeri Mari Kiviniemi kommentoi Paavo Väyrysen huoltoasemajupakkaa Ylen tv-uutisille kahdeksalla sanalla: “Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä”.

Kysymyksiä toimittaja esitti viisi.

Kysymys/alkujuonto: Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei halunnut ottaa kantaa ministerinsä bisneksiin vaan tyytyi pyörittämään vaivautuneen oloisena samaa levyä

Vastaus: On tärkeää että avoimesti asiat ovat esillä.

Kysymys: Entäs tässä tapauksessa?

Vastaus: Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.

Kysymys: Ovatko ne olleet tässä Väyrysen tapauksessa?

Vastaus: No, kaikissa tapauksessa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.

Kysymys: Kaikki kunnossa Väyrysen osalta?

Vastaus: En sanonut niin, vaan että kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.

Kysymys: Se nyt ei oikeastaan ole vastaus tähän kysymykseen?

Vastaus: Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.

Lähteenä kyseisen historiallisen video linkkauksin YouTubeen:

http://www.promerit.net/2010/12/3589/
Linkki korjattu ja luettu 12.9.2024



Hilpsakkata joulunaikaa kaikille  1

Nainen istuu perjantaina töiden jälkeen baarissa lasillisella työkavereiden kanssa. Ovesta sisään astuu pitkä, raamikas, seksikäs, hyvännäköinen keski-ikäinen mies. Näky on niin silmiä hivelevä että nainen ei saa katsettaan irti miehestä.

Mies noteeraa pitkän katseen ja kävelee pilke silmässä suoraan naisen luo. Ennen kuin nainen ehtii pyydellä anteeksi tyylitöntä tuijotustaan, mies kumartuu hänen puoleensa ja kuiskaa:
- "Kuule, teen sinulle ihan mitä haluat, todella ihan mitä haluat, satasella, mutta yhdellä ehdolla."

Ällistyneenä nainen kysyy mikä ehto on:
- "Sinun täytyy kertoa mitä haluat minun sinulle tekevän kolmella sanalla, vain kolmella sanalla."

Nainen miettii hetken, mittailee miestä, ja kas, ottaa kuin ottaakin hitaasti satasen lompakostaan, kirjoittaa siihen osoitteensa ja laittaa setelin miehen käteen. Syvälle miehen silmiin katsoen, hän sanoo merkitsevästi:
- "Tee meidän joulusiivous."

* * * *

Toimitusjohtaja tapasi kauniin naisen ja he sopivat yhteisestä yöstä 1000 euron hintaan. He viettivät yön yhdessä, ja aamulla ennen kuin mies lähti hän ilmoitti, ettei hänellä olekaan käteistä mukana.

Johtaja lupasi lähettää rahat tilisiirtona ja hänen sihteerinsä kirjoittaisi siihen viestiksi, että huoneiston vuokra. Matkallaan töihin mies harmitteli tekoaan tajuten, ettei se ollut tonnin arvoinen. Niinpä hän lähetti vain 500 tilisiirron ja siihen viestin:

- "Arvoisa rouva, lähetän 500 euron tilisiirron huoneiston vuokranmaksuksi. En lähetä sopimaamme summaa, koska vuokratessani huoneiston luulin, että sitä ei oltu koskaan vuokrattu, lämpöä olisi riittävästi ja se olisi tarpeeksi pieni tekemään oloni kotoisan mukavaksi. Viime yönä kuitenkin tajusin, että huoneistoa oli käytetty, lämpöä ei ollut yhtään ja se oli aivan liian iso."

Saatuaan viestin nainen vastasi hänelle välittömästi:
- "Hyvä herra, ensiksi en voi ymmärtää kuinka voitte olettaa niin kauniin huoneiston säilyvän vuokraamattomana loputtomiin. Mitä tulee lämpöön, sitä on riittävästi, kunhan osaa kääntää sen päälle. Tilasta puheen ollen, huoneisto on normaalin kokoinen, mutta eihän se ole vuokraemännän vika, jos vuokralaisella ei ole tarpeeksi paljon huonekaluja täyttämään sitä."

* * * *

Tohtori sanoi:
-"Markku, hyvä uutinen on että voin parantaa päänsärkysi. Huono uutinen on että se vaatii kastraation. Sinulla on erikoinen tilanne jossa kiveksesi painaa häntäluuhun ja paine aiheuttaa helvetillisen päänsäryn. Ainoa keino paineen lopettamiseksi on poistaa kivekset."

Markku tyrmistyi ja mietti olisiko sitten jäljellä enää mitään elämisen arvoista, mutta hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua leikkaukseen. Sairaalasta päästyään hän huomasi ensi kertaa 20 vuoteen että päänsärky oli hellittänyt. Mutta samalla hän tunsi olevansa eri ihminen. Hän voisi aloittaa uuden elämän ja uudet harrastukset, vaikkapa ryhtyä shoppailemaan. Niinpä hän menikin vaateostoksille ja sanoi myyjälle haluavansa uuden takin.

Vanhahko vaatturi katsoi häntä pikaisesti ja sanoi:
-"Hmm....koko 44".
Markku naurahti:
-"Ihan oikein, mistä tiesit?"
-"Olen ollut alalla 60 vuotta!"
Markku sovitti takkia ja se istui täydellisesti
Markun ihaillessa itseään peilistä, vaatturi kysyi:
-"Entä uusi paita?"
Hetken mietittyään Markku sanoi:
-"Tottakai."
Vaatturi sanoi:
-"Katsotaan, hihat 34 ja kaulus 16-1/2." Markku hämmästyi.
-"Aivan oikein, mistä tiesit?"
-"Alalla 60 vuotta."
Markku sovitti paitaa ja se oli sopiva.
Vaatturi kysyi:
-"Miten olisi uudet alushousut?"
Markku sanoi:
-"Tottakai."
Vaatturi:
-"Katsotaan... nro 36."
-"Hah ha, sainpas sinut! Olen käyttänyt nro 34 18 vuotiaasta lähtien"
Vaatturi pudisti päätään:
-"Et voi käyttää kokoa 34. Nro 34 puristaisi kiveksesi häntäluutasi vasten ja paine aiheuttaisi helvetillisen päänsäryn."


Sutkit siskot  1

Viime aikoina uutisotsikoissa ovat velloneet erilaiset Euroopan velkojen verkostoon liittyneet asiat.

Sukupuolisesta jakaumasta ei ole vielä tihkunut tietoa. Onko maailman historian suurin finanssikusetus lopulta Hyvä Veli- vai Sutki Sisko-järjestelmän tekosia?

Tänään eduskunta äänestänee Irlannin tukipaketista. Kooltaan 741 miljoonaa euroa. Tosin on jännä nähdä, kuinka paljon kansanedustajista ei ole paikalla.

Äänestääkö oppositio hallituksen ehdotusta vastaan? Vai onko yöllä päästy tekemään perinteiset lehmänkaupat?

Itse olen ainakaan tajunnut mihin sopimukseen ja minkälaiseen sellaiseen; Suomen pakonomainen roikkuminen eurolla ylieläneiden maiden tukemisessa perustuu.

Tokko tuollaista sopimusta on olemassakaan. Seuraavassa mielestäni parit vakavasti otettavat perustelut.

Näin pääministeri Mari Kiviniemi eilisen Aamulehdessä:

"Kiviniemi peräänkuulutti eduskunnassa alkaneessa keskustelussa vastuullisuutta. Hän sanoi, että toisenlaisen vaihtoehdon seuraukset - niin taloudelliset kuin poliittiset - olisivat suomalaisille vielä paljon raskaammat kantaa.

- Jos Eurooppa lamaantuu, myös Suomi kärsii. Suomalaista veronmaksajaa, lapsiperhettä, asuntovelallista ja eläkeläistä suojellakseni esitän Irlannin lainaohjelman hyväksymistä ja Suomen takuiden myöntämistä, Kiviniemi sanoi.

Pääministeri myös torjui opposition syytöksiä siitä, että hallitus olisi epäonnistunut neuvotteluissa Irlannille annettavan tuen ehdoista.

- Talouskuria edistävät esitykset ovat nyt Suomen aloitteesta ja tukemina etenemässä. Hallitus tulee pitämään huolen siitä, että ne myös menevät maaliin, Kiviniemi vakuutti."

Herää kysymys onko pääministerimme Sutki Sisko-järjestelmän jäseniä?

Nimittäin RKP:n Ulla-Maija Wideroos räjäyttää pankin:

"Suomalaisilla pankeilla, vakuutusyhtiöillä ja työeläkelaitoksilla on lähes kolmen miljardin euron sijoituksia Irlannissa, ja niitä ei pidä vaarantaa. Lisäksi varsinkin asuntolainojen korot saattaisivat meillä nousta korkeuksiin." Lähde - Iltalehti 1.12.10

Wideroos kyllä tuntee nämä asiat, koska on toiminut mm. toisena valtiovarainministerinä. Tosin tuohon asuntolainojen korkojen nousua koskevaan asiaan olisi hyvä saada lisävalaistusta. Vai onko hänkin Sutki Siskoja?

Mutta näiden edellisten lausumien pohjalta odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä, kun saamme kuulla näiden keskustan ministereiden vaalirahoittajat:

Anu Vehviläinen – kasvuprosentti 237,94 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 23 400 euroa vuonna 2003 (varalle)
* oma toteutunut vaalibudjetti 79 080 euroa vuonna 2007

Paula Lehtomäki – kasvuprosentti 123,12%
* oma toteutunut vaalibudjetti 30 850 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 68 834 euroa vuonna 2007

Mari Kiviniemi – kasvuprosentti 94,74 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 33 887 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 65 991 euroa vuonna 2007

Tapani Tölli – kasvuprosentti 70,37 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 29 196 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 49 744 euroa vuonna 2007

Onko heidän vaalirahoittajissaan mitkä:
* pankit
* vakuutusyhtiöt
* työeläkelaitokset?

Ja kuinka suurilla summilla?

Lakihan ei ole esteenä takautuvalle vaalirahoitusten avaamiselle. Tsekkaa vaikka netistä. Hakukoodi - 414/2000