Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä.

> HUOMIO ja herätys! <  1

Tässä on tämän hallitus- ja eduskuntakauden ainoa todellinen mahdollisuus saada todellisia korjauksia vakuutusasioihin! Joko Sinunkin mielestä potilasta tutkivat/hoitavat lääkärit ja vakuutuslääkärit tulee saada perustuslain (PL 6) mukaisesti tasa-arvoiseen ja yhdenveroiseen asemaan?

Iso murtuma Suomen sisäiseen Berliinin muuriin!
Iso murtuma Suomen sisäiseen Berliinin muuriin!

"Osa eduskunnassa olevista kansalaisaloitteista uhkaa raueta. Puhemiehistön suosituksen mukaan kansalaisaloitteet tulisi käsitellä kuuden kuukauden aikana. Osan määräaika umpeutuu syyskuun puolivälissä tai lokakuun alkupuolella.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on useita kansalaisaloitteita, mutta valiokunta joutuu keskittymään koko syksyn sote-uudistukseen. Siellä on muun muassa uusi asiakas- ja potilaslaki, biopankkipankkilaki ja genomikeskusta koskeva laki.

”On syytä vahvasti epäillä, ehtiikö valiokunta ainakaan ennen määräajan umpeutumista tehdä mitään asioiden eteen”, kirjoittaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yliopistolehtori Liisa Nieminen blogissaan.

- -

Kansalaisaloitteen käsittelyn säätelyn on todettu kaipaavan uudistamista. Niiden käsittely ei ole kovin korkealla eduskunnan työlistalla. Puhemiesneuvoston hyväksymän valiokuntaoppaan mukaan kansalaisaloitteet ovat tärkeysjärjestyksessä vasta seitsemännellä sijalla. Valiokunta voi kuitenkin päättää muustakin järjestyksestä."
Lähde: Kansan Uutiset - "Osa kansalaisaloitteista uhkaa raueta"

Viime kuukausina Suomen on kerrottu olevan aito kansanvalta. Myöskin suomalaista parlamentarismia on hehkutettu. Unohtamatta länsimaista oikeusvaltio perustaa ja oikeusvaltioperiaatteiden, kuten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista tosielämässä. Kaikkien edellä mainittujen on kerrottu olevan Suomessa korkealla tasolla.

Meno näyttää toiselta, kun siirrytään kirjallisesti ja suljetusti toimivien vakuutuslääkäri-, vakuutusoikeus- ja vakuutuslakimiesjärjestelmien piiriin. Samat organisaatiot ja henkilöt käyttämässä lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa! Yllättäen kaikessa hiljaisuudessa; kansalliseen konsensukseen pohjautuva korporatismi on lipsahtanut finanssalan fasismin puolelle.

Siksi tämä vakuutuslääkäreihin ja tapaturmalain kohdistuva kansalaisaloite on todellinen Suomen sisäisten Berliinin muurien murtaja. Sen kattava eduskuntakäsittely tulee paljastamaan myös sen, että kenellä todellinen valta miljardien eurojen liiketoiminta-alueella on? Joka lisäksi kuuluu perustuslain mukaiseen julkisen vallan käyttöön, jonka pitäisi olla avointa ja läpinäkyvää kaikilta osin.

Kansalaisaloite 2837 (https://suomi2017.wordpress.com/2018/04/19/kansalaisaloite-2837-eduskuntaan/) on ollut eduskunnan käsittelyjonossa huhtikuun 18. päivästä alkaen! Sen käsittelytunnus on KAA 4/2018 vp, jonka avulla kansalaisaloitteen käsittelyn tilannetta voi seurata eduskunnan nettisivuilta. Tai ottaa suoraan yhteyttä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniin.

Perustuslain velvoitteista ja sen mukaisesta lainsäädännöstä ei tarvitse näköjään vahvemman osapuolen välittää (https://suomi2017.wordpress.com/2018/06/07/kysy-puhemiehelta/).

Joten mielenkiintoista on seurata, että saako ja uskaltaako eduskunnan perustuslakivaliokunta ottaa tuon kansalaisaloitteen KAA 4/2018 vp läpikotaiseen tarkasteluunsa, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta on uutistietojen mukaan lirissä massiivisten sote - lakien mietintöjen/lausuntojen kanssa.

Ratkaisevaa on tietysti se, että mikä on erittäin vaikutusvaltaisen Lääkäriliiton (https://suomi2017.wordpress.com/2017/01/03/suomen-laakariliitto-ammattijarjestojen-aatelia/) kanta siihen, että tuleeko potilasta tutkivien/hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkäreiden olla eri lakien mukaan tasa-arvoisessa ja yhdenvertaisessa asemassa?

Kuin myös se, että uskaltavatko vaaleilla valitut päättäjämme muuttaa lainsäädännön ja tosielämän käytännöt (https://suomi2017.wordpress.com/2017/08/01/oikeusvaltio-suomi-2017/) oikeusvaltioperiaatteiden mukaisiksi?

SOTE-UUDISTUKSESSA TULOSSA UUSIA MIINAKENTTIÄ
Ennen eteenpäin menoa on tärkeää tiedostaa sote – uudistukseen piilotetut miinakentät. Siis potilaan/vakuutetun (https://suomi2017.wordpress.com/2018/05/31/mobiiliflaijeri-7/) kannalta katsottuna.

Tärkeintä olisi, että laillisuusvalvojat ovat hereillä ja seuraavat, että vakuutusala noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden KHO:2014:83 vuosikirjapäätöstä (https://suomi2017.wordpress.com/2015/12/20/korkein-hallinto-oikeus-osa-15/) täysimääräisesti. Myös vakuutusalan vakiotodistajina ja – lausunnonantajina oikeusprosesseissa toimivien osalta.

Samalla laillisuusvalvojat voinevat tarkistaa tiedot siitä, etteikö Kelalla (https://suomi2017.wordpress.com/2016/10/08/kelan-vakuutuslaakarit-2017/) ole muka tiedossaan vakuutuslääkäreinään toimivien erikoisaloja ja erityispätevyyksiä!

Eikä tuossa kaikki.

SOSIAALIVAKUUTUSASIOIDEN LÄHIHISTORIASTA
Mikseivät vaaleilla valitut päättäjämme pysty tekemään mitään todellisia korjauksia kafkamaisesti rakennettuun vakuutuslainsäädäntöön. Kirjallisesti ja suljetusti toimivia vakuutuslääkäri-, vakuutusoikeus- ja vakuutuslakimiesjärjestelmiä unohtamatta.

Joista sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtajana (vuosina 1993 – 2009) toiminut Tarmo Pukkila kirjoitti Helsingin Sanomissa 15.3.2011 viiltävän tarkasti ja totuudenmukaisesta, että vahinkovakuutus- ja työeläkejärjestelmämme ovat perustuslain vastaisia (https://suomi2017.wordpress.com/2013/04/02/perustuslaki-2/) .

Mitä tapahtui tämän vakuutusalan ylimmän virkamiehen ulostulon jälkeen? Pari vakuutusalan puolustuspuheenvuoroa ja sitten mykistävä hiljaisuus.

Joten toivotaan, että Pertti Latvalan käynnistämä kansalaisaloite rikkoo tuon hiljaisuuden muurin.

Eikä tuossa vielä ihan kaikki.

Hallitusohjelmastahan nämä vakuutusasiat puuttuvat kokonaan, mutta rauhoitellakseen kuumina käyviä tunteita, niin pääministeri Juha Sipilän hallituksen siniset ministerit ovat saaneet aikaiseksi vain nämä kaksi. Niiden pohjalta ei olla tekemässä; tämän hetken tiedon mukaan, mitään korjauksia, mutta niiden avulla voidaan osoittaa, että parhaamme olemme yrittäneet. Eli vakuutusala ekosysteemeineen ostaa aikaa. Taas kerran.

Kyseisten hankkeiden tilasta ja vaikuttavuuksista voit Sinäkin hakea taustatietoa hakukoneiden avulla internetistä:

1.
Vakuutusoikeuden suulliset käsittelyt ja asiantuntijalääkäreiden käyttö
Selvitys Oikeusministeriölle
Professori Matti Tolvanen ja yliopisto-opettaja Kimmo Malin

2.
Vakuutuslääkärijärjestelmä kehittämisen neuvottelukunta STM043:00/2018

* * *

Ja jotta et joutuisi parih miljoonan muun suomalaisen kanssa höynäytetyksi, niin tähän jäätiin potilaiden/vakuutettujen kannalta katsottuna (https://suomi2017.wordpress.com/2017/12/28/vakuutuslaakarikeskusteluun-vihdoinkin-vauhtia/), kun vuoden 2013 aikana edellisen kerran vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta ja toimivuutta paranneltiin!


Vakuutusyhtiön hylkäämät  3

Tapaus Pekka Häkkinen ja Niina Koskela Silminnäkijässä, torstaina 30.10.2014, kello 20.00 alkaen. Ohjelma on katsottavissa esitysajan jälkeen Yle Areenassa. Ohjelmatietojen mukaan myös ulkomailla; 29.11.2014 asti.

Lähde: Yle Uutiset 16.10.2014 - Vakuutusyhtiön hylkäämät
Lähde: Yle Uutiset 16.10.2014 - Vakuutusyhtiön hylkäämät

Vaikkeivat vastuussa olevat viranomaiset ja poliittiset päättäjät voi kommentoida näitä "valitettavia" ja "yksittäisiä" tapauksia, niin koko kuvaa avaavaan keskusteluun he voivat kyllä osallistua.

Sen verran tiedän, että ohjelmassa esiintulevia epäkohtia on erilaisissa lakihankkeissa ja työryhmissä "uudistettu" vuosikymmenten ajan. Ilman todellisia parannuksia potilaiden/vakuutettujen perustuslain takaamien ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumiselle.

Verovaroin kustannettavalle Ylelle ja sen julkiselle palvelulle; koko kuvan avaaminen on kuin mittatilaustyönä tehty. Toimittajien ammattitaidosta koko kuvan avaaminen ei jää kiinni, kunhan vain esimiehet ja Ylen johto antavat tukensa hankkeelle.

Ellei niin kutsuttu Etelän Media uskalla/saa ryhtyä koko kuvan avaamiseen jouluun 2014 mennessä, lakisääteisessä vakuutus- ja sosiaaliturvassa, niin miten haasteen ottaa vastaan lokakuussa toimintansa aloittanut Lännen Media?

Tästä alla olevasta linkistä lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan ytimiin. Sekä koko kuvan muodostamisessa hyvään vauhtiin.

* * * *

← Satakunnan Kansa
Savon Sanomat →
Hitaan syöksykierteen – malli
Posted on toukokuu 16, 2014
by Suomi 2017 - Suomi 2.0

Perustuslain mukaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan takaavan ”Saattaen vaihdettava” – toimintamallin sijasta Suomessa on, lakisääteisten vakuutusjärjestelmien piirissä, edelleen laajamittaisesti käytössä ”Hitaan syöksykierteen” – malli. Josta oheinen tuore kuvakooste.

Tämäkin malli on ollut myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta pohtineen työryhmän käytettävissä (STM091:00/2012) kuin myös tapaturma-ja ammattitautilain uudistamisesta annetussa lausunnossa (STM114:00/2009).

Vakuutusoikeuslakiin annettuun lausuntoon (OM/4/32/2006 Velpe ry) tämä malli liittyy myös tiukasti. Tästä seuraavasti selviävät syy- ja seuraussuhteet sille, että miksi kuseen laitettu ja pysyvästi työssään vammautunut ja/tai sairastunut joutuu valittamaan. Vuosien ajan.

* * * *

Edellä mainitut lakihankkeet ovat kuin suoraan kirjasta Lakien synty. Kirjoittaja Seppo Konttinen ja kustantaja Siltala.


Ihmisoikeusselonteko  6

Joukkoistaminen tarjoaa monia mahdollisuuksia. Nyt Sinullakin on mahdollisuus antaa kannanottosi perus-ja ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa. Aikaa on 30.4.2014 asti.

Meneekö maagisen 1 000 kannanoton raja rikki?
Meneekö maagisen 1 000 kannanoton raja rikki?

Tästä Otakantaa.fi linkistä alkuun:
https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa
> Menossa olevat osallistumiset

Toteutuksesta vastaavat oikeusministeriö ja ulkoasiainministeriö. Aurinko iloisesti keskuudessamme paistakoot ja korjausta vaativat kohdat perus-ja ihmisoikeuksien toteutumisessa säteillään valaiskoot!

* * * *

Eikä tässä vielä ihan kaikki. Monet Teistä lukijoista saattavat ihan perustellusti epäillä, ettei Suomessamme ole mitään perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyviä epäkohtia.

Niin minäkin vielä 1900-luvun lopussa, vakuutusoikeusneitsyenä uskoin. Mutta toivon, että nämä tässä lausunnossa esiin tulevat asiat eivät tule Sinulle tai läheisillesi liian tutuiksi.

Lausunto vakuutusoikeuslain lakiluonnokseen OM 10.3.2014 OM/4/32/2006 - Velpe ry.pdf
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/f1117f9b-e419-4772-a91e-dfa30c40562a/4e906bab-c3bd-4fe4-8370-3b810fca61b0/LAUSUNTO_20140412021501.pdf
Linkki luettu 23.11.2021

Muuta en paljasta kuin sen, että Alexander Stubb osuu etusivun kommentissaan naulan kantaan...


Apu Nro 11 13.3.2014  2

Kyseinen ja tällä hetkellä uusin, Avun numero on ainakin itselleni historiallinen. Siinä julkaistu kahden aukeaman juttu jatkaa tätä "Vakuutuslääkärijärjestelmää kehittäneen työryhmän muistio" - juttuani. Hyvällä journalistisella tavalla. Eri osapuolten näkemyksiä esiin tuoden.

Huippukirurgi Ilkka Tulikouran ulostulo on historiallinen!
Huippukirurgi Ilkka Tulikouran ulostulo on historiallinen!

Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen ja Ilmarisen vakuutusylilääkäri Seppo Kettunen pitää huippukirurgi Ilkka Tulikouran arvostelua poikkeuksellisena. Itse pidän nyt tapahtunutta tervetulleena, koska Tulikoura on ikäkaareellaan siinä vaiheessa, että vakuutusala ei pysty enää hänen uraansa kampittamaan. Lisäksi hänen lääketieteellinen osaamisensa on maailman huippua!

Mikäli aihe kiinnostaa, niin suosittelen tämän Avun ostamista lämpimästi.

* *

Itse nostaisin ainakin seuraavien vakuutuslääkärien hylkyprosenttijalanjälki - ilmiön laajaan tarkasteluun:

Mikael Ole Böstman
Jorma Juhani Juntunen
Mikael Juha Ojala

Samoin kuin reportaasissa mukana olevan sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antilan uran tapaturmalautakunnan (nykyinen tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta) ja työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan johtotehtävissä. Kuinka monta ilman tosiasiallisia perusteluita annettua hylkäävää päätöstä hän on urallaan istunut?

Tämä kaikki edellinen huippukirurgi Ilkka Tulikouran vinkkaamana:
(koskee tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaa)

"Se saa rahoituksensa vakuutusyhtiöiltä. Lautakunnan päätöksistä näkyy selvästi, ettei se todellisuudessa ole puolueeton."
Lähde: Apu 11/2014 - sivu 36


Uutispommi Hesarissa

Tämä päivä, 27.2.2014, jää historiaan ilon ja onnen päivänä. Ainakin minulle. Nimittäin Helsingin Sanomat jysäyttää sivullaan A 26 uutispommin. Suomen todellinen hallintamuoto ja sen avulla hallitsijat alkavat tulla päivänvaloon!

Perustuslain vastainen nelikantainen lainsäädäntömalli Suomessa 2014.
Perustuslain vastainen nelikantainen lainsäädäntömalli Suomessa 2014.

EK:n kanta kääntyi: Eläkeyhtiöiden johdon osakekaupat julkisiksi
"Ongelmana avoimuuden lisäämisessä on ollut niin sanottu kolmikantainen valmistelu. Se tarkoittaa, että ministeriö, palkansaajajärjestöt ja työnantajat sopivat esityksestä yhteisymmärryksessä.

Jokaisella kolmikannan osapuolella on valmistelussa veto-oikeus, eli yhdenkin osapuolen vastustus riittää kaatamaan hankkeen.

Lainsäädäntövallan luovuttamista eduskunnalta ja ministeriöiltä korporaatioille kutsutaan korporatismiksi."

+ + + + +

Nyt vain pitäisi saada lakisääteisten vahinkovakuutusyhtiöiden johdon osakeomistukset julkisiksi:

"Osa eläkeyhtiöistä, kuten Varma ja Ilmarinen, ovat jo julkaisseet johdon osakeomistuksia sivuillaan vapaaehtoisesti.

Niistä tosin näkyy eläkeyhtiöiden johdon osakeomistus vain vuositasolla.

Pankit ja muut sjoituspalveluyritykset noudattavat lakia, jossa osakeomistukset ja kaupat näkyvät päiväkohtaisesti ja historiallisesti viisi vuotta taaksepäin."

Lainausten lähde: HS 27.2.2014 - Tuomo Pietiläinen - A 26

+ + + + +

Helsingin Sanomat kirjoitti perustuslain vastaisesta ja parlamentaarisen valvonnan ulkopuolella toimivasta, Suomen todellisesta, valtakoneistosta 1990-luvun alkupuolella enemmänkin:

Poliitikkojen kadonnut valta
HS – Pääkirjoitus – 5.4.1993

Erkki Pennanen
Kirjoittaja on Helsingin Sanomain pääkirjoitustoimittaja.

ESKO AHON enemmistöhallituksen talouspoliittinen saamattomuus kertoo muustakin kuin hallituksen kokemattomuudesta ja avuttomuudesta.

Tosiasiassa koko poliittinen järjestelmämme on vinoutunut sellaiseksi, että hallituksella ja eduskunnalla, poliitikoilla yleensä, on kovin vähän sananvaltaa talouspolitiikassa. Valta on luisunut virkamiehille ja eturyhmille.

Talouspolitiikka on ollut ulkopolitiikan tavoin “liian tärkeä asia” vaaliareenoilla puitavaksi. Kuinka harva poliitikko onkaan pyrkinyt profiloitumaan talouspoliittisilla linjauksillaan. Julkisuudessa eduskuntaa myöten tyydytään turhan usein puhumaan niitä näitä. Itse asioista päätetään kabineteissa, pääasiassa muiden kuin poliitikkojen kesken.

Ulospäin tosin näyttää siltä kuin hallitus pitelisi talouspolitiikan lankoja käsissään.

Kun oppositio ei enää voi äänestää lakeja edes lepäämään, tiukan säästölinjan toteuttaminen on periaatteessa kiinni vain hallituksen rohkeudesta.

Hallituksen ongelma ei ole eduskunnan oppositio, vaan SAK:n puheenjohtajaan Lauri Ihalaiseen tässä tapauksessa personoituva korporatiivinen järjestelmä. Kun Ihalainen ilmoittaa televisiossa olevansa pöyristynyt hallituksen uusimmista säästöaikeista, meillä tiedetään, että hallitus on heikoilla.

Oppositiosta se voi ehkä olla piittaamatta, mutta Ihalaisen kanssa sen on pakko neuvotella tai perääntyä. Muuten edessä on kukaties yleislakko.

Sosiaalidemokraateille jos keille ay-liikkeen vallan ja valtaelkeiden kritiikki taitaa olla vähintäänkin kaksipiippuinen kysymys.

Korporatismilla on saavutuksensa. Muuttuneissa oloissa poliitikkojen olisi kuitenkin korkea aika ryhtyä peräämään kadonnutta valtaansa ja puolustamaan sitä.

+ + + +

Nyt on vain mielenkiintoista seurata, että uskaltavatko kansanedustajamme vaatia itselleen kuuluvan lainsäädäntövallan takaisin? Sallimmeko äänestäjinä perustuslain vastaisen menon jatkumisen?

Samalla on erittäin mielenkiintoista nähdä se, että tunnustetaanko korporaatioiden rooli myös lakisääteisten vakuutusten lainsäädännön toimeenpanossa ja tuomiovallan käytössä vakuutusoikeudellisessa erityistuomioistuinjärjestelmässä? Jota myös fasismiksi kutsutaan.

Lakisääteisen vahinkovakuuttamisen (työtapaturmat, ammattitaudit, liikenne-, potilas- ja lääkevahingot) maailmaan Suomessa tästä linkkitriosta:

← Korporatismi
Harmaa valta →
Kukkosen listasta
Posted on lokakuu 15, 2013
by Suomi 2017 - Suomi 2.0

"Kehittyneiden maiden, kuten Suomen, perustuslain takaamien ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen seuranta on jäänyt ajastaan jälkeen. Kaikki artikkelin linkit toiminnassa artikkelin julkaisun hetkellä."


Maailmanmestarit vakuutustaisteluissa

Oikeusturvan ajankuvassa on ilmestynyt tänään 300. blogikirjoitus. Melkoinen määrä, koska alunperin tavoitteena oli kirjoittaa vain pari vuotta. Koskien lakisääteisessä vakuutus- ja sosiaaliturvassa tiedossa olevia epäkohtia. Legendaarinen Oikeusturvan VOLF-työryhmä oli siinä uskossa, että kun epäkohdat kerrotaan, niin päättäjät kiiruhtavat korjaamaan ne.

Jos on vaikeaa niin sanotusti työssään pysyvästi vammautuneen tai ammattitautiin sairastuneen taviksen taistella vakuutusyhtiötä vastaan, niin on se tehty vaikeaksi myös ammatikseen urheileville.

Tässä aiheesta ja kokonaisuudesta kiinnostuneille lisätietoa:

perjantaina, toukokuuta 03, 2013
Keihäänheittäjä

Aki Parviainen voitti korkeimmassa oikeudessa vakuutusyhtön Pohjolan > KKO:2013:29 -

27.4.2013 ilmestyneen Savon Sanomien mukaan "Parviainen keihästi vakuutusyhtiön" - "Ammattiurheilija: Asiantuntija uskoo, että KKO:n ratkaisu muuttaa oikeuskäytäntöä"

Mennäänpä ensin ajassa taaksepäin, jotta voimme muodostaa kokonaiskuvan, minkälaisen avun turvin myös ns. tavallinen tapaturma potilas/vakuutettu voi pärjätä taistelussa vakuutusyhtiötä vastaan.

* * * *

Nyt onkin mielenkiintoista seurata saako myös jääkiekon maailmanmestarin, vuosimallia 1995, Esa Keskisen 7 vuotta kestänyt vakuutustaistelu julkisuutta?

Olen vakuuttunut sitä, että yhdessä Sevillan keihäänheiton maailmanmestari Aki Parviaisen tapauksen kanssa, niistä voidaan ammentaa hyvää oppia kaikille lakisääteisesti vakuutetuille, jotka joutuvat taistelemaan vakuutusyhtiötään vastaan.