Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2012.

Hymyn vakuutuslääkärireportaasi  1

Vielä on kesää paljon jäljellä. Ja muutama päivä kesäkuun Hymyn irtonumeromyyntiaikaa.

Hymyn vakuutuslääkärireportaasi - Uusin vakuutuslääkärilista
Hymyn vakuutuslääkärireportaasi - Uusin vakuutuslääkärilista

Yksi mielenkiintoisin osa Hymyn vakuutuslääkärireportaasista on yhteenveto siitä, kuinka erittäin laajaa julkista valtaa yksityisissä vakuutusyhtiöissä käyttävät yhtiöt vastaavat Hymyn vakuutuslääkäritiedusteluun.

Suomessa lakisääteistä eli pakollista vakuutusturvaa tarjoavat työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöt ovat olleet jo pitkään tietoisia mm. vakuutuslääkärijärjestelmän perustuslain vastaisuuksista, mutta ovat taistelleet ja tulevat taistelemaan raivoisasti sen avaamista vastaan.

Hymy kirjoitti vuonna 2005 samasta vakuutuslääkäriaiheesta. Useamman numeron voimalla. Ongelmakohtia eri näkökulmista lähestyen:

"Hymy selvitti vuonna 2005 vakuutusjärjestelmämme epäkohtia. Mikään ei ole muuttunut, vaikka sittemmin asiaa on selvittänyt valtiovallan toimesta nimetty elin.

Lautakunnissa ja viime kädessä vakuutusoikeudessa päätökset tehdään yhä kirjallisesti paperien perusteella, eikä valittajalla itsellään ole niissä läsnäolo-oikeutta."

Tuolloin noin vuoden ajan isoksi kasvaneet epäkohdat olivat politiikkojen ja virkamiestenkin puheissa esillä. Kunnes epäkohdat saatiin taas lakaistua takaisin piiloon.

Vaikka sosiaali-ja terveysministeri Risikko, kokoomus, Hymyn 6/2012 haastattelussa lupaakin vakuutuslääkärijärjestelmän läpivalaisua. No, aina voi odottaa ihmeitä....

Ja jos tätä uusinta sosiaali- ja terveysministeriön valtiosihteerin nimitystä katsoo, niin eiköhän tiedossa olevien epäkohtien kanssa saada taas kulumaan seuraavat 6 vuotta?

* * * *

Tiedote 82/2012
22.05.2012 09:19
Pia Pohja sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteeriksi

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon valtiosihteeri vaihtuu kesäkuussa. Risikko esittää uudeksi valtiosihteerikseen Pia Pohjaa.

Pohja on tällä hetkellä Terveyspalvelualan liiton toimitusjohtaja.

Aiemmin hän on toiminut muun muassa vakuutusyhtiö Fennian viestintäjohtajana sekä sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhon erityisavustajana.

Valtioneuvoston on tarkoitus päättää Pohjan nimityksestä torstaina 24. toukokuuta. Pohja aloittaisi valtiosihteerinä 25. kesäkuuta ja toimikausi kestäisi ministeri Risikon toimikauden ajan. Ministeri Risikon nykyinen valtiosihteeri Vesa Rantahalvari lopettaa työnsä 21.kesäkuuta aiemmin sovitun mukaisesti ja siirtyy muihin tehtäviin.

* * * *

Ministeri Risikon aiemman valtiosihteerin Vesa Rantahalvarin siviilityöpaikka on EK, jonne hän on nyt on siis palannut.

Joten näinköhän vakuutusyhtiöt luopuvat noin vain yhdestä keskeisestä tuloksentekoinstrumentistaan?


Onnen päivät haikunen  1

Mitenhän Suomi ja hallitus tämän tilanteen hanskaa? Jos eurokupla edelleen pullistuu ja sinne tunkee vielä tuettavien joukkoon Belgiaa sekä Ranskaa?

Entäpä, jos yli 10 000 miljardin euron mätälainoille rakennettaisiin jättimäinen sarkofagi? Ja lopetettaisiin kerralla tämä euromaiden veronmaksajien jojomainen faki-faki.

Olipa sitten velanottajana valtiot taikka laskijana jättipankit, muutenhan tässä saattaa käydä niin, että Kreikasta tarvitaankin käyttöpantiksi valtaeliitin rauhanturvaamiseen kaikki velkarahalla ostetut saksalaiset tankit.

Voisiko Suomi seurata pienen maan toimissaan, vaikka Tanskaa. Ehdotan kauppapoliittisista syistä johtuen mätälainojen jättisarkofagin rakentajiksi kruunuvetoista Skanskaa.

Sillä tuskin monikaan meistä tuntee, tarpeeksi hyvin, monilla korttipakoilla pelaavaa Ranskaa. Joka kyllä valtapelien isot kuviot Versaillesin malliin hanskaa.

Talouskomissaari Rehnin Olli voisi ollaan toimissaan ilmetty Onnen päivien Fonzie, mutta uskottavuus puuttuu, kun juuristosta löytyvät keskusta ja Mikkelin markkinoilta käsistä lähtenyt huijaus nimeltä rehnponzi...


Euro = rehnponzi-huijaus  4

Euroopan velkojen verkosto tuntuu saavuttavan taas yhden huipuistaan. Juhannuksen keskellä tuskin parempaa uutispimentoa on tarjolla. Ainakaan Suomessa.

Katainen lupaa 1. EU-pankkivalvonta kunnossa 2. Rehellisyys on meidän leipälaji
Katainen lupaa 1. EU-pankkivalvonta kunnossa 2. Rehellisyys on meidän leipälaji

Jotenkin tuosta Ylen vuoden 2009 ja MTV3:sen vuoden 2010 uutisesta voinee vetää sellaisen johtopäätöksen, että kokoomuksella taitaa olla tällä hetkellä parhaiten kotimaiset tiedotusvälineet hallinnassaan.

On tuossa kuvakoosteessa noin äkkiä katsottuna aika paljon valhetta eetterissä. Mitenhän perussuomalaisen sanomana sanomisiin puututtaisiin?

Itse tulin lukeneeksi muutamia sosiaalisen median (SM) tarjoamia artikkeleita eurokriisin hoitoon vaadittavista summista, jotka vaikuttivat todella isoilta.

Silmääni osuivat myös parit mielenkiintoiset uutisotsikkopoiminnat.

Yle uutisoi 20.6.2012 "Katainen tyrmää Euroopan roskapankin" ja HS oli taas uutisoinut jo 3.9.11 "SAK tukee Euroopan roskapankin perustamista".

Maan tavan mukaisesti tulkittuna nuo otsikot kertovat, että Euroopan roskapankissa ollaan jo mukana. Ja syvällä. Tosin Yle uutisessa roskapankista käytettiin termiä velanpurkurahasto!

Pelkästään viiden (5) kriisimaan velkatilanne on järkyttävä:
(Taloussanomat 17.6.2012, Kriisivaltioilla ja pankeilla velkaa 7000 miljardia euroa)

"Liian suuriin velkoihin uppoavia kriisimaita ei voi "pelastaa" lunastamalla niiltä vain osa veloista. Tämä vain asettaa rahoittajat eriarvoiseen asemaan, kasvattaa aikailijoiden tappioriskejä ja kiihdyttää pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien kiirettä karkuun.

Juuri näin on tähän mennessä käynyt ensin Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa ja nyttemmin myös Espanjassa ja Italiassa.

Siksi "vakaus" syntyy vain kaiken velan lunastamisella, jos sille tielle lähdetään, päättelee Independent Strategy.

Viidellä kriisimaalla tuota julkista ja rahoitusalan velkaa on yhteen laskien vähän yli kahden vuoden kokonaistuotannon arvoa vastaava määrä.

Rahasummana ilmaisten tämän lajin velkaa on suurin piirtein 7 000 miljardia euroa.

Karsea velkamäärä ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ja euromaiden keskuspankin EKP:n kokoamia velkatilastoja yhteen sovittamalla. Siitä tilastot eivät kerro mitään, mistä moisen velkamäärän lunastamiseen löytyy rahaa.

Todennäköisesti ei mistään - ja siksi euroalueen rahoitusmarkkinoilla hermot ovatkin kireällä."

Tuo Taloussanomien Jan Hurrin analyysi on hurjaa luettavaa. Toivottavasti uhkakuvat eivät toteudukkaan, koska Suomelle voi langeta pahimmillaan 200 miljardin euron vastuut. Siinä on jo sitten useammalle veronmaksajasukupolvelle maksettavaa.

Lue koko analyysi osoitteessa:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/17/nain-paljon-ostettu-vakaus-maksaisi-mista-rahat/201231635/170

Ensin olisi kuitenkin tärkeää tietää, että paljonkohan on kaikkien euroon kuuluvien valtioiden ja pankkien kokonaisvelkasaldo? Kuinka paljon niistä on pilaantuneita ja miksi?

Jumakekka juu. Uutisia lukiessaan joutuu olemaan tarkkana.

Taloussanomat-Bloomberg 22.6.2012 10:24 uutisoi otsikolla "Euromaiden rahaministerit kiistelivät Kreikan ja Espanjan hätälainoista":

"Espanjan hallitus julkaisi eilen arvion, jonka mukaan sen pankit tarvitsisivat 62 miljardia euroa selvitäkseen asuntokuplan puhkeamisesta seuraavasta pahimmasta mahdollisesta tilanteesta."

Jos se kaikkein pahin sitten toteutuu, niin kokonaissumma nousee 620 miljardiin euroon. Suomen pankkikriisihän todellisuuskerroin oli 10. Eurokriisin todellisuuskertoimesta voi vain esittää toistaiseksi arvailuja.

Vaan ihan niin kuin ponzi-huijauksessa toimitaan, ensin pitää saada uutta rahaa sisään, jotta ärhäkimmät sijoittajat = pankit = vakuutusyhtiöt saadaan rauhoitettua maksamalla heille. Siksi Luxemburgissa leivotaan kiivasti rahakkaita juhannustaikoja. Muuten mätämassan kierto uhkaa stopata.

Harvinaisen vähän tietoa on ollut mielestäni siitä, että minkä maalaiset ja nimiset sijoittajat ovat lainoittaneet kriisimaita eniten.

Kuitenkin maailman veroparatiiseissa on väittämän mukaan jo yli 15 000 miljardin euron talletukset. Tosin en osaa sanoa, minkä rahajärjestelmän saldoille ne luetaan ja mistä nuo massiiviset varat ovat esimerkiksi Euroopasta irronneet.

Sveitissäkin on uutistietojen mukaan kreikkalaisten talletuksia yli 200 miljardia euroa...


Hyvää juhannusta Cityläiset!  1

Terveiset puarmojen piäkaapunnista. Kuopijjo. Mualiman kielj` ja mielj` kohalleen kaliproinnin piäkaupunti.

Sutkaus 21.6.2012 - Sutkaus - Savon Sanomat

– On sitä monellaesta pulloo vielä nykyväännii, niinku voepulloo ja munapulloo.
– Ja juhannuksena on varmaannii makkarapulloo.
– Nii ja juhannuksen jäläkeen on sitte rahapulloo ja rapulloo.

L.K. (Jyväskylä)

Sawo. Suomen Brasilia.


Hymyn vakuutuslääkärilista  1

Kesäkuun Hymyssä, 6/2012, on pitkästä aikaa merkittävää yhteiskunnallista asiaa. Laajasti taustoitettuna. Kahden aukeaman verran. Edellisen kerran Hymy raportoi aiheesta laajaasti noin kuusi (6) vuotta sitten.

Jos aihe kiinnostaa, niin lehti kannattaa ostaa. Ja tutustumisen jälkeen tämän tiedon edelleen levittämisestä itse kunkin omissa verkostoissa on vain hyötyä. Saattaapa käydä vielä niin, että Suomi alkaa viimeinkin noudattamaan perustuslain velvoitteita omia kansalaisiaan kohtaan. Kiitokset siis.

Sosiaali-ja terveysministeri Risikon haastattelu ja vakuutusyhtiöiden antamat vastaukset Hymy - lehden kysymyksiin vakuutuslääkäreistä ovat jo legendaarinen osa suomalaisen hämäämisen, peittelyn ja salailun perimää. Vakuutuslääkäreiden puhemiehen vakuutusylilääkäri Seppo Kettusen sanomisia ollenkaan unohtamatta.

"Hymy tutki - Katso vakuutuslääkärilista!" Toimittaja Esa Pesonen.

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että vakuutuslääkärit käyttävät erittäin merkittävää julkista valtaa yksityisesti omistetuissa työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöissä.

Lisäksi vakuutuslääkäreille on pedattu lainsäädännössä erikoisasema suhteessa hoitaviin lääkäreihin ja vakuutettuihin. Niin toimissaan yhtiöissä kuin vakuutusoikeudellisessa erityistuomioistuinjärjestelmässä. Joka toimii suljetusti ja kirjallisesti.

Tässä mahdollisesti pari Hymy - lehden vakuutuslääkärilista - reportaasia lisää taustoittavaa linkkiä:

keskiviikko, syyskuu 19, 2007
Miksi vakuutuslääkärijärjestelmä Suomessa ei vieläkään toimi?

Siis yksittäisen potilaan ihmisoikeuksien ja oikeusturvan kannalta.

Viime kirjoituksessamme kerroimme erittäin merkittävästä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä, josta ei ole julkisuudessa käyty minkäänlaista keskustelua.

Ei edes ammattiliittojen taholta. Puolueista pukahtamattakaan. Arvoituksellisen arvojohtajan roolin omineesta presidentistämme vihjaisemattakaan.

Laajalti politiikan toimijoiden keskuudessa viljellyt muodikkaat termit "oikeudenmukaisuus" ja "sosiaalinen oikeudenmukaisuus" vaatisivat mielestämme pikaiset tarkentavat merkitykset niiden sisällöstä.

Lue lisää Oikeusturvan ajankuvan blogista:
https://ajankuva.blogspot.com/2007/09/miksi-vakuutuslkrijrjestelm-suomessa-ei.html

Eikä tuossa kaikki.

keskiviikko, heinäkuu 04, 2007
Yhteenvetoa nelikantaisesta lainsäädäntömallista

Kritiikin lisäksi esitämme lopuksi tyylillemme uskollisina myös konkreettisia parannusehdotuksia lainsäädäntöön.

Parannusehdotukset ovat, poliittisen tahdon löytyessä, nopeasti toteutettavissa.

Lue lisää Oikeusturvan ajankuvan blogista:
https://ajankuva.blogspot.com/2007/07/yhteenvetoa-nelikantaisesta.html