Hallituksen tulevasta erosta

  • WilleWau

Kun tulee vähän jälkijunassa uutisten lukemisten suhteen, niin tekee sellaisia AHAA – tyyppisiä löytöjä, joista tulee ainakin päiväksi hyvä olo.

Keskustan ja kokoomuksen ministerit sekä kansanedustajat ovat olleet viime päivien vaalirahoituksensa suhteen julkisuuden kärvistelyssä paalupaikoilla. Ja mielestäni ihan ansioista.

Onko oppositio osannut peittää vaalirahoituksensa purot paremmin? Vai voiko peli oppositiossa olla halvempaa ja rehellisempää?

- - - - -

HS kirjoitti 23.5.08 kotimaan osiossaan näin:

Oppositio nosti vaalirahoituksen torstaina eduskunnan kyselytunnin pääaiheeksi ja yritti kaikin keinoin kysymyksillään sysätä koko vaalirahasotkun hallituksen syyksi.

Kysymyksissä korostettiin, miten moni ministeri on joutunut täydentämään vaalirahoitusilmoitustaan, ja tiukattiin hallituksen toimintakykyä.

Vanhanen ryhtyi ponnekkaaseen torjuntataisteluun. Hän korosti, että täydennysilmoituksia on tullut "useimmista hallituspuolueista ja useista oppositiopuolueista", ja todisteli näin, ettei sotku ole yksin hallituksen asia.

"Tämä on myös hallituksen asia, mutta tämä koskee koko poliittista järjestelmää."

Vanhanen tulkitsi, että ministerit antoivat viime keväänä vaalirahailmoituksensa kansanedustajan roolissa.

- - - - -

Eli saako tällä pääministeri logiikalla ministeri pitää virkansa, jos valehtelu tai rikkomus voimassa olevaa lakia vastaan on tapahtunut vain kansanedustajana tai ehdokkaana ollessa?

Ovatko rikoksen tehneet jatkossa yhdenvertaisia lain edessä ministerien kanssa?

”Tein tuon kirjanpitorikoksen ja rahojen ohjaamisen verottajan ulottumattomiin, kun olin vielä harjoittelijana. Koska nyt olen jo haarakonttorin vastaava, niin minua ei pidä syyttämän eikä tuomittaman harjoittelijana tekemistäni rikoksista.”

- - - - -

Minusta alkaa tuntua siltä, että pääministeri Vanhasen logiikka alkaa tehdä selätystä Speden lanseeraamasta ja Hannele Laurin erinomaisesti näyttelemästä naisen logiikasta.

Suomalaisen poliittisen järjestelmän uskottavuus voi palata vain ja ainoastaan nyky-hallituksen eroamisella sekä eduskunnan hajottamisella.

Eikä tässä kaikki.

Presidenttikin voisi hakea eroa, niin yhteisten asioiden hoitamiseen päästäisiin kerrankin kähminnöistä puhtaalta viivalta.

- - - - -

PAFF ja PUFF!

Heräsinpä unestani.

Eihän Suomessa tehtyjä virheitä tai saati valehteluja ole tapana myöntää. Ainakaan politiikassa. Vaikka tulisi käry käryn perään.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.