Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2007.

Historiahaikunen  1

On Suomen lähimenneisyydestä selvittämättä ja avaamatta moni asia.
Siihen liittyy tiedustelupalveluita; kuten KGB:tä, CIA:ta ja Stasia.

Vaan muistaako vielä kukaan Suomessa konkurssiin menneitä pankkeja?

Niistä lauenneiden taloudellisten miinojen purkamiseen käytettiin härskisti monien yrittäjien elämänuran työt jyränneitä juridisia valtion tankkeja.

* * * * * *

Teletappeja tuntevat tietävät Pai-pain, Laa-laan, Tiivin ja Taavin.

Vain kuinka monta meistä tuntee pankkikriisiin liittyvän salaiseksi julistetun Koiviston konklaavin?

Sen avaamisesta julkiseen tarkasteluun voisi antaa pikaisen lupauksen presidenttimme, vaikka hänen kantansa ja äänensä muuttuisivatkin aiempaan verrattuna muutaman oktaavin.


Hallitushaikunen  1

Euroopan unionissa Suomen hallitus korostaa toiminnan avoimuutta.
Suomessa hallitus taasen suosii supisuomalaista sulkeisuneisuutta.

Pääministerimme antaa toimillaan ristiriitaista mallia,
jos ei aio enää sektoriministereilleen mielipiteen vapautta sallia.

Heiluttavatko sanojen ja tekojen väliset ristiriidat pääministerimme pallia;
löytävätkö suomalaiset tiedotusvälineet lisää panostukseen tarvittavaa nallia?



Alastomana Hollywoodissa

Ei kannata siellä ruudun takana säikähtää.

En ole pyrkimässä tällä vartalomallilla edes piirikunnallisen tason entertainment - businekseen.

Tulin lukeneeksi sattuman kautta kirjan, joka ensi alkuun tuntui vitsiltä.

Lukemani kirja pohjautuu eri aikakausina Amerikan Yhdysvaltojen pornobusineksessä vaikuttaneiden henkilöiden haastatteluihin.

Vaan hienosti on osattu nivoa ja kääntää suomeksi valtava määrä aineistoa, joka piirtää kokonaiskuvan jonkin sortin maagista glamouria nauttivasta ammattilaisten ja ammmatilaisiksi halajavien amatöörien alueesta.

Vihdoinkin luettuani kirjan loppuun, niin voin suositella sitä lämpimästi kaikille yli 18-vuotiaille hyväksi ammattinvalintaoppaaksi, mikäli tavoitteenasi on mikä tahansa ihmisten viihdyttämiseen tai eri lailla kiihdyttämiseen tähtäävä ammattiura.

- - - -

Kirjan tiedot:

Alaston Hollywood : pornoelokuvateollisuuden sensuroimaton historia / Legs McNeil & Jennifer Osborne sekä Peter Pavia ; suomentanut Ike Vil
ISBN 978-952-471-800-4

- - - -

Vastaavan tyypin kirja levy- ja elokuvateollisuuden eri kanteilta olisi takuuvarmasti mielenkiintoista luettavaa.



RPT tulee? EU on juu - tuubissa valmiina.

Ja sitten ihan lyhykäisesti. Ainakin savolaisella mittapuulla mitattuna.

Tämä on nyt sitten vain yksi miesnäkökulma aiheeseen, jossa pitkälti itse olen edennyt aikanaan luonnon opein. Monesti myös yllättävin stopein. Vaikka luulin olevani kylänraitin karjuista se kaikkein topein.

Eli oman seksuaalisuuden löytämisessä kaikki tapahtui yrityksen ja erehdyksen kautta sekä kavereiden kautta kokemuksia vertaillen. Ja taisipa tulla jokunen pornoalan tuotekin vilkaistua. Ainakin toisella silmällä.

En tunne antropologiaa, mutta eikös jossain päin maailmaa hoideta tietyt sukupuoliasioihin liittyvät sisäänajot eräänlaisen kisällikilautuksen kautta?

Yhteiskuntamme sulkee epätoivoisesti pois maksulliset rakkauden ammattilaiset silmistään ja hulppeat verotulot lompakostaan. Mielestäni ongelman muotoa vain muutettiin lakiin ja asetuksiin perustuvana. Onpahan tehty jotakin.

Samalla kun läheiseen kontaktiin perustuvia asioita tuntevat rakkauden ammattilaiset laitettiin lainvoimin piiloon sisätiloihin, niin tupakoitsijat ajettiin vastavuoroisesti ulkosalle. Joten kaipa kokonaistilanteessa vallitsee jonkin sortin fifti – lifti tilanne.

Eriasteinen paneminen talouden harmaalla alueella kuitenkin jatkunee entiseen malliin, vaikka itse en elämänkaareen liittyvät realiteetit tunnustavana miehenä maksullisia palveluita tarvitsekaan. Toisaalta eipä olisi varaakaan.

Mikään työ ei ole vailla ammatin varjopuolia. Eikä hurjana vellovia tunteita, jotka nykymaailmassa pyritään patoamaan stoalaisella tyyneydellä ihmismielen sisimpään, kunnes pato murtuu. Tässä asiassa lienemme valitettavasti maailman huippuja.

Tietokoneen ajokorttikin takaa periaatteessa vain sen, että henkilö saa tietokoneeseen ja oheislaitteisiin virrat päälle. Jatko on sitten kiinni jokaisen omasta aktiivisuudesta, olosuhteista, kuinka taidot kehittyvät ja kenen hyväksi.

Suomalaisessa siirtymäriitissä murrosikäisestä pojasta mieheksi on olemassa monesti vain pelkkä vihje isältä pojalle noudattaa edesmenneen laulaja Kikan sanoja: ”…ota hanurista kiinni ja näppäile mua….” Valitettavasti se ei aina tunnu elävässä elämässä kikkana toimivan. Varsinkaan päiväsaikaan ja pääkaupunkiseudun ruuhkissa. Tokiosta ja New Yorkista puhumattakaan.

Pitäisikö päättäjiemme luoda pikaisesti suomalaisten sukupuolielämän ohjastamiseen tarkoitettujen kinesteettiseen kosketusenergiaan perustuvien think thankkien verkosto? Jotka voisivat sitten muodostaa ”slide it in and take it out”- solmujen kautta toimivan verkkomattoalustan kaikille sukupuolielämänsä kehittämisestä kiinnostuneille sukukypsyyteen kasvaville kansalaisille.

Monissa vaikeuksissa marinoituneen kansakuntamme puolesta voinen esittää kainon toivomuksen perusteluineen meitä kaikkia silloin tällöin kuumentavan asian ratkaisemiseksi. Luodaan mm. hampurilaismaailmasta tuttu franchising-malli tälle selvän tarpeensa osoittaneelle alalle.

Pelkkä erilaisille seksuaalisille suuntautuksille tarkoitettu bordelli on jo kuitenkin auttamattomasti vanhanaikainen toimintamalli.

Ylimpänä lisenssin valvojana EU säännökset täyttävän tarjouskilpailun jälkeen omistaja, joka täyttää tiukat viranomaisten laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Niin työntekijöille kuin asiakkaille. Omistajamalli olisi suomalaisen osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyhtiön tavasta toimia kopioitu.

Erilaisen bonuspisteet ja -kortit ovat kuitenkin ehdottomasti pannassa. Näin toimien luodaan maailmalle aivan uusi konsepti, joka vääjäämättä liittyy meidän kaikkien elämän perustarpeisiin.

EU:n erektiiviin perustuvan toimilupaan pitää liittää alusta alkaen myös vaatimus veloituksettoman opastuksen ja laaja-alaisen koulutuksen antamisesta omistaja-asiakkaiden niin sitä vaatiessa.

Eri suuntauksia edustavat maksullisen rakkauden ammattilaiset pystyvät antamaan varmasti uusia tervetulleita näköaloja seksin saloihin. Sillä itse kukin meistä on tämän alueen asioista eri ikäisenä ihmeissään. Nuorempana jatkuvan himon huikerruksesta ja vähän vanhempana sitten himon läkähtymisestä vain mielikuvaharjoitteiden tasolle sekä viimein velton varjonykäisyn vikkeliin vetoihin.

Ellei tätä elämän eliksiirejä antavaa aluetta saada entistä enemmän nykyaikaisen elinkaariajattelun piiriin. Mikään teknologia ei voi korvata inhimillisen kosketuksen ja yhteyden välistä kinesteettistä oppimisprosessia, johon kuuluu aina parhaimmillaan aito välittäminen kumppanista.

Uudessa EU:n erektiivin takaamassa toimintamallissa voivat halukkaat henkilöt suorittaa esimerkiksi elämänsä ensimmäisen sisäänajon turvallisissa ja valvotuissa olosuhteissa. Voiden useamman harjoituskäynnin ohessa halutessaan osallistua 10 opintoviikon mittaiseen Rakkauden Pikkujättiläisen Tutkintoon (RPT).

Opintoviikkojen sisällön suunnittelussa antaisivat apuaan kaikki ne erilaiset seksuaalisuuteen liittyvät nk. viralliset sekä vapaaehtoispohjalla toimivat tahot ja heidän varmasti toisistaan railakkaasti poikkeavat näkökannat. Toivottavasti myös eri – ikäisen asiakaskunnan toiveita otettaisiin huomioon.

RPT - tutkinto jakautuisi sopivassa suhteessa teoriaan ja käytännön toimiin. Liukkaan kelin, mäkistartin, sopivien rengaspaineiden ja pimeän ajon osioita voitaisiin kopioida muunneltuna yleisesti hyväksytystä ajokorttitutkinnosta.

Esimerkiksi nuorempana tuli ihmeteltyä sitä, että miksi se aina seisoo; vaikkei haluaisikaan. Nyt taas vanhempana tulee ihmeteltyä, että inahtaako se edes joskus silloin, kun voisi olla tositoiminnallisia mahiksia.

- - - -

Tietysti kasvatuksellisesti tähän edellä kerrottuun RPT - toimintamalliin ei voida mennä kertaponkaisulla kehdon perälaudasta ponnistaen, vaan opin portaita ylöspäin kulkien.

Anna Kotiranta - Ainamo ja Dan Apter kirjoittivat ”Pojillekin tietoa seksuaalisuudesta”
Hesarin Vieraskynä - palstalla muun muassa seuraavaa 16.7.07:

”Kasvavien poikien tukeminen näyttää silti jäävän täysin heitteille. Pojille ei tarjoudu luontevaa asiaa – kuten tytöille kuukautiskivut tai ehkäisy –, jonka takia he voisivat lähteä kouluterveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolle.

Kuitenkin puolet Väestöliiton internetsivun kysymyspalstan käyttäjistä on poikia. Väestöliiton kahdeksasluokkalaisille tekemästä kyselystä ilmenee, että pojat myös kohtaavat seksuaalista hyväksikäyttöä siinä missä tytötkin.

Pojat tavoittavaa terveydenhuoltoa ei ole, vaikka tiedonjano on suuri. Helsinkiin tulee keskitetty ehkäisyneuvola, mutta pelkät ehkäisyneuvolat eivät riitä.

Perusterveydenhuoltoon on saatava sekä tytöille että pojille avoimia matalan kynnyksen seksuaaliterveysneuvoloita, jotka tukevat koulun antamaa asiallista seksuaaliterveyden opetusta. Voimavaroja olisi samalla sijoitettava entistä enemmän myös kouluterveydenhuoltoon, joka ottaisi vastuulleen seksuaaliterveydenhoidon.

Tulokset näkyisivät pian muun muassa nuorten raskaudenkeskeytys- ja sukupuolitautitilastoissa. Nuoriin sijoittaminen on tuottavaa yhteiskunnan terveyden edistämistä.

- - -

Muukin oppi olisi siten meille miehenköriläille tervetullutta. Nuorille kuin vanhemmillekin.

Monesti miehisessä elämässä mietityttää erilaisten halujen ja toteutuneiden mahdollisuuksien epäsuhta.

Tosin ei elämä voi olla ainaista panemista, kyllä rehvakkaan raavas mieskin tarvitsee halimista ja silittämistä. Kysytäänkö vaikka Hyrkäksen Sepolta tai Vuorisen Juhalta?

Tarvittavaa poliittista konsultaatiota löytyy nähdäkseni tälle asialle varmasti tämän hetken hallituksestakin. Tyyliin Iken vinkit ja Matin linkit.

- - -

Muuten. Onko toimivalle parisuhteelle sittenkään olemassa yhtä mallia, joka voidaan valtaapitävien toimesta kirjallisesti määritellä ja lukita valtakunnassa tai EU:ssa vallitsevaksi standardiksi?

- - -

Euroopan unionikin on alkanut mainostaa itseään internetissä tukemiensa eurooppalaisten elokuvien seksikohtauksilla, joten mielenkiintoista on kuulla millä sloganilla perussuomalaisten Timo Soini nyt EU:ta vastustaa…

Vajaan minuutin mittaisessa, kohua synnyttäneessä pätkässä, esiintyy muuten heteroja kuin homojakin eri asennoissa. Joten luulisi suvaitsevaisuuden olevan Suomen suvessa taas kerran koetuksella. Melkeinpä seinää vasten kellistettynä.

- - -

Film lovers will love this! -video löytyi aikanaan osoitteessa – kesto 0,44 minuuttia

"Video on poistettu, koska se rikkoo alastomuutta tai seksuaalista sisältöä koskevaa YouTuben käytäntöä"

-- eli ei löydä enää (15.8.2024)


Vanhukset näännytetään yhä useammin nälkään?

Viime eduskuntavaalien alla vanhustenhoidon tilanne tuli tiedotusvälineissä jo yleisesti hyväksytyksi aiheeksi, jota toimittajat saivat ottaa esiin reilumminkin.

Toki syynä saattaa olla se, että päättäjien eliitillekin on alkanut valkenemaan se, että vaippoihin pakkaamisessa, lääkkeillä turruttamisessa ja laitostamisessa ei taidakkaan olla sitä oman virka – aseman mukaista vanhuuden hohtoa, varsinkaan jos ei itse kykene enää vetäisemään halutessaan irti seinästä elintoimintoja ylläpitävää johtoa.

Vaan puheista epäkohtia poistaviin tekoihin on vielä pitkä matka kuljettavana. Hoitoalan palkkausasiatkin olisi hoidettu jo aikaa sitten, jos ammattiliitot eivät olisi Suomessa integroituneet, niin voimakkaasti suurta valtaa käyttävän valtakoneiston yhdeksi osaksi.

Metalli – ja paperiliitto antanevat nyt menossa olevalle hoitoalan palkankorotustarkastuskierrokselle kaiken solidaarisen ja toiminnallisen tukensa?

- - - -

Mielenkiintoista tuossa alla olevassa Ylen uutisessa on se, että Kuopion yliopiston läheisyydessä sijaitsee useita vanhusten laitos- ja intervallihoitoon keskittyviä yksiköitä.

On Harjulaa ja Puijonlaakson palvelukeskusta. On myöskin kodinomaisissa olosuhteissa toimivia yksityisiä hoivakoteja ja tietysti kotonaan asuvia ulkopuolista tukea tarvitsevia vanhuksia.

- - - -

Yle Teksti-TV Sivu 107/1 KOTIMAA YLE TORSTAI

19.7.2007

Vanhukset aliravittuja myös kotona

Ruuan niukkuus ja yksipuolisuus aiheuttavat aliravitsemusta monille vanhuksille.

Kuopion yliopiston väitöstutkimuksen alustavien tietojen mukaan kotonaan asuvista vanhuksista 5 - 10 prosenttia on aliravittuja. Miltei joka kolmas kuuluu riskiryhmään.

Laitosten pitkäaikaispotilaista aliravittuja on yli puolet. Lonkkamurtumapotilaista 70 % on vajaaravittuja.

Vanhusten aliravitsemuksen hyvä hoito estäisi sairauksia ja monen ennenaikaisen kuoleman. Hoitokuluissa säästyisi jopa 49 milj. euroa vuosittain.

- - - -

Tapetaanko Suomessa vanhuksia nälkään? Vastaus on kyllä. Temppu tehdään henkilökunnan jatkuvalla alimitoituksella hoidettavien kuntoon nähden.

Otetaan esimerkki yhden hyvin tuntemani vanhustenkodin osaston tilanteesta päivittäisessä kello 16 ruokailussa.

Esimerkkiosastolle on sijoitettu 20 hyvin erikuntoista vanhusta. Hoitajia on kyseisessä vuorossa kaksi (2). Eli kymmenen (10) hoidettavaa per hoitaja.

Vuoron aikana perustoimintojen (pesut, vaatteiden vaihto, ruokailut, lääkkeiden jako) jälkeen hoitajalle saattaa jäädä per vanhus suomalaista laatuaikaa jopa 15 minuuttia.

Aikanaan henkilökunnan mitoitus tehtiin paljon parempi kuntoisia vanhuksia silmällä pitäen.

Vaan sitten takaisin ruokailuun.

Mikäli vanhus ei kykene itse omatoimisesti syömään, niin häntä voidaan auttaa kyseisten resurssien puitteissa. Joskus enemmän ja useammin entistä vähemmän.

Eri sairausten takia määrätyt lääkkeet kuitenkin pyritään vanhuksille antamaan ajallaan.

Kuulin myös uuden kastijaon vanhusten välillä; yksin- tai kaksinavustettava.

Tuohon tilanteeseen omatoiminen vanhus joutuu helposti, jos saa esimerkiksi lievän sydän- /aivoinfarktin ja siihen päälle esimerkiksi keuhkokuumeen.

Aktiivisen toiminta-, puhe- ja fysioterapian avulla moni vanhuksista voidaan kuntouttaa taas mahdollisimman omatoimiseksi. Vaan tapahtuuko näin?

Hyvin tuntemassani vanhainkodissa on yksi fysioterapeutti.

Vaan ongelmaksi on tullut se, että tuottoa saadakseen tuon fysioterapeutin työpanosta pitää myydä talossa käyville nk. päivävanhuksille, jolloin oman talon potilaat jäävät ilman heille tarpeellista ja lakienkin mukaan kuuluvaa kuntoutusta.

Ja taas yhden vanhuksen ennenaikaisen lähdön vauhti kiihtyy huonoksi jäävän yleiskunnon ja kuntoutuksen puuttumisen takia.

- - - -

Miten omaiset ja ystävät voivat vanhuksen asioihin vaikuttaa?

Perustamalla esimerkiksi oman syöttöringin pulaan jätetylle vanhukselle, jos se vain asuinpaikan suhteen on suinkin mahdollista toteuttaa.

Ei, joka ruokailuun, mutta silloin tällöin.

Toki se vaatii aikaa ja hermoja, mutta olen nähnyt kahdessa viikossa ihmeparantumisia, kun kuolevaksi luokiteltu vanhus palaa elävien kirjoihin.

Kahden viikon elinaikaennuste muuttui lopulta kahdeksi vuodeksi elämää, koska letkuruokintaan siihen liittyvien riskien ja epäinhimillisyyden takia ei haluttu suvun päätöksellä mennä.

Hyväksi keinoksi välittää tietoa syöttörinkiin kuuluvien kesken olen huomannut eräänlaisen reissuvihkon, johon jokainen kävijä laittaa havaintonsa vanhuksen päivän tilanteesta.

- - - -

Henkilökunta tekee vanhainkodeissa varmasti parhaansa ja hieman ylikin.

Joten valitusten osoittaminen kaupungin/kunnan/sosiaali- ja terveysministeriön poliittiseen/ virkamies johtoon tehoaa parhaiten.

Puhelut, sähköpostit ja varsinkin henkilökohtaiset käynnit vievät viestiä epäkohdista tehokkaasti eteenpäin.

Päättäjien tiedossahan monet vanhusten hoitoon liittyvistä epäkohdista ovat olleet jo yli kaksikymmentä vuotta ja peruskysymys on ensisijaisesti riittävän henkilökuntamäärän palkkaamisesta suhteessa vanhainkotiin tulevien vanhusten kuntoon nähden.

Henkilökunta huomioi oman kokemukseni mukaan vanhukseen kohdistuvia toiveita hyvin, jos ne vain suinkin ovat mahdollisia toteuttaa.

Muuten. Omaisten kannattaa valita keskuudestaan pää- ja varahenkilö vanhuksen vanhainkotiin yhteydenpitoa varten, niin vanhukseen hoitoon liittyvät asiat pysyvät paremmin hallinnassa.

- - - -

Mielenkiinnolla odottaa aikaa, kun vanhainkotien aulatiloissa soivat vanhusten ja omaisten vaatimuksesta non - stoppina 60-70 lukujen musiikkikipaleet.

Tyyliin Black Sabbath – Paranoid ja Rollareiden – Satisfaction.

Sanokaa mun sanoneen. Vanhainkoti DJ:t ja karaoke-emännät alkavat olla Suomessakin pikku hiljaa arkipäivää. Biljardipöydistä ja flipperipelisaleista puhumattakaan.


”Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii”

Fiktioon perustuvaa lähitulevaisuuden faktaa?

Jaakkiman omakotialueen portinpielissä välähtivät liiketunnistuksella toimivat valot yössä, kun lehdenjakaja kipsutteli iloisena työssään. Uusi painoteknologia mahdollisti alueen valtalehden painamisen pienemmässä koossa asiakkaille sekä halutussa kokoonpanossa. Jopa ilman tilaa ja paperia turhaan vieviä mainoksia. Tämän vastineeksi tilaaja suostuu lukemaan tilaajatunnuksellaan kerran viikossa lehden www-sivuilta tai digitv:n mainospankista kaupallisia tiedotteita sähköisessä tai eläväisessä muodossa.

Kuhanukankierre 5:ssä yksityisetsivä Seppo W.E. Sählänpään kotona alkoivat aamutoimet vaivihkaa kuin itsekseen. Pannuhuoneen vieressä sijaitseva konehuone muodosti siellä olevan mediapalvelimen kautta tarvittavan yhteyden-ja huvinpidon infrastruktuurin ulkomaailman kanssa. Palvelimen kautta hoituivat niin kodinhoito-, puhelin-, monidata- kuin digitv-asiat. Pienenä palvelimen yksityiskohtana mainittakoon, että siinä on yhden gigan monidatan moniajon mahdollistava Trampas-muisti. Muisti oli kehitetty Suomessa EU:n riskirahoituksen avulla ja yhteispohjoismaisena high-tech projektina.

Älykkääseen vesijohtoverkostoon kytketty kahvinkeitin aloitti porinansa tarkalleen kello 6.15. Ennakkoon tilattu vesimäärä soljahti raikkaana keittimen vesisäiliöön tarkalleen 2 minuuttia kestäneen ohijuoksutuksen jälkeen. Samaten oikea arabialaisen mystiikkamokan määrä jauhautui valitusta papumäärästä, siilautuen rullalta pyörivän suodatinpaperin läpi, miellyttävän autuaallista kahvituoksua puisen kodikkaaseen omakotitaloon levittäen.

Aikaisemmin tämänkaltainen kahvinkeittoteknologia oli vaatinut vaatekaapin koon ja tilan, mutta suomalaisten kahvinjuoja insinöörien kehittelemänä ratkaisu oli pystytty puristamaan keittiöpöytäkokoon. Sekä yhdistämään älykkääseen suomalaisten tee-se-itse-kotirouvien kehittämään Whitetooth-teknologiaan. Vesihanoille ja output-istuimillle voitiin syöttää perhekohtaisia kulutusarvoja pikavalintojen taakse, kunkin tarpeen vaatiman määrän mukaan.

Todella aamu-uninen talon isäntä oli tilannut tietokoneohjauksella toimivaan, jopa heittoistuimen liikeratastimulointiin pystyvään, sänkyynsä kahdenjalan pystyherätyksen. Herätyksen tuoma efekti tunnepuolella poistaa kuulemma pariksi päivää extremelajien perään haikailun ja auttaa rauhoittumaan elämän normaali rutiineiden hoitamiseen.

Rouva Kirsti Sählänpää-Kukkelinkukka oli tilannut itselleen jyreän bluessoundi herätyksen. Huoneen seinällä oleva syvänsininen akvaariotaulu vaihtui mustien miesten esitysareenaksi ja rouvan rytmikone käynnistyi kertaheitolla. Etätilatun aerobic-tunnin hän kerkesi peruuttamaan, koska hän oli huomannut tunnin mediaverkon kautta toimittavan Pyöreät Bacchukset-salilla käyvän aivan uusia adoniksia. Heidän pakara-anatomiansa vaativat tyttöjen mukaan lähempää omien silmien edessä tapahtuvaa live-seurantaa.

Hän huikkasi hiukset pystyssä kylpyhuoneeseen vaeltavalle miehelleen aamutervehdyksensä ja häipyi ääniohjatun ulko-oven kautta reaalimaailmaan. Ovi toimi äänitunnistukseen perustuvalla simppelillä käskyllä: ”Sesam aukene ja sulisuikkis sulkeudu!”

Edellisenä iltana rouva oli sujauttanut tulostumaan työpaikalleen huolella tarkastamansa 25-sivuisen esitysmateriaalin 70 kappaleena kansitettuna ja nelivärisenä. Käyttäjäystävälliseltä tulostuslaitteelta hän oli saanut ensin kuittauksen, että asetukset tulostamista varten olivat kaikki oikein, valittuja materiaaleja sekä väriaineita olisi koneessa riittävästi ja tulostus alkaisi klo 4.15 aamuyöstä. Hän oli katsonut koneen resurssitilannetta ja plokannut työn alkamaan jo klo 3.00. Mielessään hän kiitti Canroxsoftin uusia ratkaisuja, sillä nyt älyä ja tehoa oli myös muuallakin kuin koneen fyysisellä lähietäisyydellä.

Perheen lapsista, poika Jonttu 11-vuotta, oli aloittanut huoneessaan innokkaasti internetin kautta rästiin jääneen rumputuntinsa suorittamisen. Sähkörumpujen ja langattomien kuulokkeiden ansiosta meno oli mahtavaa, mutta homma pysyi hyvin perherauhan raameissa. Sekä Jonttu huoneessaan.

Tytär Ninskuli 17-vuotta kertasi pitkän saksan verbejä oman digitv:n näyttöruudun kautta huoneessaan. Hän oli tilannut School-Toolin kautta opettajan suositteleman reppauspätkän jo viikkoa sitten omalle IP-numerolleen (=Information Player).

Tuo henkilökohtainen IP-numero on muuten hyödyllistä nykyaikaa, sillä sen avulla voi tilata kuva-, teksti- ja äänidataa riskittömästi sovittujen liittymäehtojen puitteissa monidataverkon kautta. Käynnistysvaiheessa käyttäjän ainoa tehtävä on kuitata mille verkossa olevalle ja sopimukseensa liitetylle laitteelle tai näyttöpäätteelle data ohjataan.

Tämän teknologian avulla monidatataiteilijat siunaavat toimentulonsa turvaamista. Jokaisesta tilauskerrasta saadaan tarkkaa tietoa palkkioiden maksamista varten. Mikä parasta, yhteen IP-numeroon tilattua tuotetta ei voida siirtää tekstiviestimäisesti eteenpäin. Toki kuunnella, katsoa tai lukea useampaan kertaan. Käyttäjällä on pysyvä nautinto-oikeus kerran tilattuun tuotteeseen, mutta tuotteen fyysinen läsnäolo ja säilyttäminen ei vie turhaa tilaa ahtaissa kodeissa.

Muiden häivyttyä päivän toimiinsa ja talon hiljennyttyä yksityisetsivä Seppo W.E. Sählänpää hipsaisi työhuoneeseensa. Sormen napsautuksilla hän kytki valaistuksen toimimaan sekä aktivoi rykäisyllään yhden seinän täyttävän litteiden näyttöjen muodostaman monitoriseinän toimintaan.

Hän aloitti Äkämystyneiden Äänestäjien r.y:n toimeksiannosta tapahtuvan monitoriseurannan. Kohteena hillittömiin omiin palkkaratkaisuihin edelleenkin pystyvien kansanedustajien joukko.

Monitorointi perustui eduskunnan henkilökortilla ja kännykässä salaa olevien seurantasirujen ristiin peilaukseen ja karttapohjatallennukseen. Näin kerättiin tarkennettua tietoa missä todellisuudessa työasioissa mennään, mihin kellonaikoihin ja mitä missäkin puhutaan.

Sillä onhan meillä palkanmaksajien koalitiolla oikeus tietää mitä kalliiden palkkamenojen vastineeksi meidän valtuuksella toimiva työntekijä todellisuudessa touhuaa ja keiden kaikkien kanssa....


Sadepäivän haikunen

Rakastan runsasta ryöpsähtelevää kesäistä sadetta, vaan en ole oppinut syömään keitettyä tai paistettua madetta.

Olen maistanut ja pitänyt savustetusta ankeriaasta sekä nahkiaisesta.

Vaikka vaihtoaskelin huonosti twistaan, niin kalaherkkujeni kärkeen listaan:

Lohta ja muikkua eri muodoissaan; muikkuhan menee alas kypsänä nahkoineen sekä ruodoissaan.


Töölönlahti 2015?  1

Töölönlahden arvokkaat tonttimaat saavat varmasti sijaintinsa arvoisen toteutuksen.

Vaan olisiko ystävällisesti mahdollista saada kaikkien käyttöön lisää yhteistä toimintatilaa? Ns. universaali hengailualue. Eikä pieni anarkistinen värikkyyskään olisi kansallisen katu-uskottavuuden puolesta pahitteeksi.

Ehdotukseni perusta on siinä, että Töölönlahden rannat varustetaan nykyaikaisella telakoitumistekniikalla varustetulla laiturialueella uuden ajan asuntolaivoja varten. 50 asuntolaivan yhteisö toisi alueelle myös sosiaalisen ulottuvuuden. Yhteisö voisi luoda omat pelisääntönsä EU:n lakien mukaisesti.

Auroran kentältä lähtevä katettu Karnevaalikaari ulottuisi ympärivuotiseen toimintaan tähtäävän Linnanmäen alueelle sekä antaisi kaikille urbaanin lintuperspektiivin kauniiseen kaupunkiimme.

Lahden keskipisteessä sijaitsisi muunneltava monitoimialusta. Talvella yleisöluistelua ja curlingia. Kesäisin erilaisia performansseja ja rehtejä lavatansseja. Samasta kohtaa liittymäputki isojen hotellien katveeseen.

Matkan varrelle Karnevaalikaaren ulokkeisiin sijoittuvat erilaiset palvelupisteet voisivat esitellä suomalaista ruokakulttuuria viikoittaisella vuoronvaihtoperiaatteella.

Esimerkiksi lörtsyjä, paistettua kalaa ja suomalaisia kasviksia eri muodoissaan, pontikkabaari ja koivumahlaa. Tämä kaikki tietysti entistä tutummaksi käyvien monikansallisten ruokakulttuurien armottomassa puristuksessa.

Tulevan musiikkitalonkin suhteen näyttää hyvältä kunhan myöskin reilusti yleisöä kosiskelevat musiikkilajit saavat mahdollisuutensa hyödyntää yhteisillä varoilla kustannettavia huipputiloja.

Olen vakuuttunut siitä, että mm. progea, bluesia, heviä, hip-hoppia ja rock & poppia kuuntelemalla voi myös salonkikelpoiseksi oppia.

Suomalainen menestys; hip-hop-oopperankin muodossa vielä koetaan Oopperan tiloissa.

Ja kun oikea on rytmiryhmän tatsi, niin meihin saattaa jatkossa upota paremmin myös tiukka live - jatsi.

Tietysti tämä esitys kuulostaa hullulta, niin kuin oli tarkoituskin. Vaan globaaliin toimintaan tarvitaan myös kansallista omaperäisyyttä; pientä pilkettä silmäkulmissa kokonaan unohtamatta. Avointa maalaismaisemaa meillä kyllä riittää vielä kaikille halukkaille.

Tuo Töölönlahden ylittävä Karnevaalikaari voisi onnistuessaan toimia, riittävän korkealle vietynä toteutuksena, uuden näkökulman avaajana ihmisten väliseen kanssakäymiseen.

Paikkana se sopisi oivasti maksuttomasta maksulliseen hengailuun ja toistemme tapailuun.

Entä Töölönlahti 2015?

Yhteisessä vedenpäällisessä olohuoneessamme on tuolloin jo hyvä olla, kunhan sinne vedenpinnalle sopii vielä muutama poljettava perinteinen lemmenjolla.