Vuoden huoltaja on selvillä

  • WilleWau

Jalkapallossa yleisöäänestyksellä vuoden 2013 huoltajaksi tuli valittua Kari "Vili" Viertola. Kolmen joukkueen huoltajana Vilin kannatusjoukot olivat nähtävästi parhaiten organisoituneet.

Vuoden 2013 jalkapallohuoltaja kisan onnellinen voittaja.
Vuoden 2013 jalkapallohuoltaja kisan onnellinen voittaja.

Lähde: Huolto Pelaa

Tieto nopeasta finaalivaiheesta kulki Vilin eri joukkueiden välillä ja Facebook-ryhmissä sisään sekä sisällä nähtävästi tehokkaimmin. Myös alueen lehti Akaan Seutu tiedotti alueen omasta pojasta. Niin kuin pitääkin.

Onnittelut ja yläfemmat voittajalle, joka palkittiin asiaankuuluvasti Suomi-Espanja futismaaottelun puoliajalla. Tästä Akaan Seudun voittajan esittelyyn.

Kirjoitin pari viikkoa sitten finaaliäänestyksen jännittävistä viime hetkistä. Kyse oli siitä, että Facebookissa tapahtuneessa äänestyksessä porukat näyttivät painavan vain tykkää nappia.

Voittajan tykkäämiset olivat viime hetkillä luokkaa 444 kappaletta. Voitto heltisi 251 annetulla äänellä. Moni Facebookiin ohjeiden mukaan kirjaantunut ei siis hoksannut suorittaa itse äänestystä. Åland Unitedin Kjell Sipinen sijoittui toiseksi, mutta hänen 614 tykkääjää eivät hoksanneet nähtävästi äänestää.

Kjell Sipisen tykkäämiset eivät muuttuneet ääniksi.
Kjell Sipisen tykkäämiset eivät muuttuneet ääniksi.

Lähde: Huolto Pelaa

Kolmanneksi sijoittui ainoa naisedustaja Maarit Rautio, Tikkurilan Palloseurasta.

JÄLKIPELIÄ JA KEHITTÄMISEN KOHTEITA

Osuiko äänestys vielä lomakauteen? Jos osui, niin yleisöäänestykselle annettu aika seitsemän (7) päivää + yllättäen annettu 2,5 lisäpäivää oli erittäin lyhyt. Esimerkiksi Palloliiton omista piireistä (12 kpl) vain 5 ilmoitti nettisivuillaan kisan käynnistä olosta. Jos finaali käynnistyi virallisesti 16.8., niin Palloliiton sivuille tieto päättyi vasta 19.8.

Vuoden huoltaja-kisassa 13 finalistia
Palloliitto - 19.8.2013 klo 15.27

Tieto ei siis jostain syystä kulkenut. Tai jos kulki, niin se ei saanut mielestäni arvoistaan huomiota edes lajiliiton sisällä. Tiedä sitten kulkiko tieto edes seurojen sisällä? Tiedotusvälineet uutisoivat aiheesta nihkeästi, vaikka Cramolla oli tarjolla kaikista finaaliehdokkaista personoidut tiedotepaketit.

Sähköinen yleisöäänestys on aina haasteellinen. Facebookkikin aiheutti ongelmia. Uusilla mobiililaitteilla ei päässyt äänestämään, vaan ohjeiden mukaisen kirjaantumisen jälkeen, kun piti siirtyä äänestämään, niin ruutu meni valkoiseksi ja tilanteesta ei päässyt eteen- eikä taaksepäin. Ei onnistunut, vaikka tilanteeseen palattiin eri päivinä.

Parhaiten äänestys tuntui onnistuvan perinteiseltä tietokoneelta. Tosin tämänkaltainen näkymä yllätti yhden äänestäjän. Siksi oli hyvä, että Cramon Huolto Pelaa sivustolla ilmoitettiin, että kaikki annetut äänet tarkistettiin ennen voittajan julistamista.

Teknisiä ongelmia äänestyksessä
Teknisiä ongelmia äänestyksessä

Lähde: Huolto Pelaa

Jääkiekossa vastaavassa Cramon ja lajiliiton äänestyksessä annettiin uutistietojen mukaan yli 5000 ääntä, joten oliko nyt kyseessä uusi alusta atk:ssa? Onnistuiko tiedottaminen paremmin? Yhtä kaikki. On hienoa, että myös eri lajien hiljaisia puurtajia muistetaan.

Kirjoitettaessa soi Frederik

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus