Tere Sammallahti

Hallintarekisteröinnin vapauttaminen ja tehokkaan katumisen malli veropetosten suhteen on synnyttänyt suomalaiseen poliittiseen keskusteluun jälleen yhden pölhöpopulistien ja väärinymmärtäjien trombin, joka lakaisee voimallaan kaiken järjellisen keskustelun tieltään. Mielikuvien maalailu veronkierrolla omaisuutensa ansainneiden riistoporvareiden piilotetusta omaisuudesta ja hallituksen salajuonesta vapauttaa rikkaat rötösherrat rikosvastuusta lietsoo julkisen keskustelun seuraajia ennen näkemättömään kiihkoon, vaikka faktojakin olisi tarjolla.

”Hallintarekisteröinnin vapauttaminen johtaa pääomien piilottamiseen ja korruptioon”

Mikään ei estä suomalaista piilottamasta omaisuuttaan ulkomaisten hallintarekisterien taakse jo nyt; siihen tarvitaan vain pankkitili ulkomaisessa pankissa, ja se ovi on ollut aina ollut avoin, varsinkin nyt EU:n aikana. Hallintarekisteröinnin nykyinen sääntely on pohjimmiltaan samanlaista suomalaisten kuluttajien tarpeetonta kiusaamista kuin EU-alueelta tuotujen ajoneuvojen ajoneuvoverot tai alkoholille asetetut tuontirajoitukset. Hallintarekisteröinnin vapauttamista voidaan verrata Alkon monopolin purkamiseen; se ei estä tietenkään pimeän viinan trokaamista, mutta se luo kilpailua, alentaa hintoja ja antaa kuluttajille enemmän vaihtoehtoja.

Ymmärrän monien huolen esimerkiksi poliittisten päättäjien mahdollisuudesta siirtää pääomiaan ulkomaisten hallintarekisterien taakse, mikä taas voisi vaikeuttaa esimerkiksi jääviyden toteamista julkishallinnon päätöksentekijöille. Mutta kuten todettua, se mahdollisuus on aina ollut olemassa. Suomen lainsäädäntö tuskin sallii ulkomaisen finanssitoiminnan eväämistä poliittisia luottamustehtäviä tai julkisia virkoja pitäviltä, joten ainoa vaihtoehto on korostaa median ja äänestäjien vastuuta vahdittaessa hallinnon läpinäkyvyyttä.

Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että jos eurooppalaisten osakkeenomistajien tietoja halutaan avoimuuden nimissä julkisiksi, kuten osaltaan pitäisikin, niin se päätös tehdään EU-parlamentissa, ei Arkadianmäellä. On turhaa kiusata suomalaisten sijoittajien enemmistöä sääntelyllä vain sen takia, että jonkun epäillään tekevän moraalittomuuksia tai jopa rikoksia tulevaisuudessa. Huonosti toimiva järjestelmä pitää korjata sen sijaan, että kaikki suomalaiset sijoittajat leimataan rikollisiksi ja heidän kätensä kahlitaan varmuuden vuoksi.

”Rikkaita veronkiertäjiä ollaan armahtamassa”

Tehokkaan katumisen laki antaisi hallituksen esityksen mukaan veropetoksen tehneelle mahdollisuuden tunnustaa rikoksensa vuoden 2016 aikana. Tällainen henkilö joutuisi maksamaan välttelemänsä verot sekä saisi ylimääräisen veronkorotuksen hallinnollisena sanktiona. Rästissä olevat rahat siis saataisiin lunastettua, mutta ero nykyjärjestelmään olisi se, ettei poliisia, syyttäjänvirastoa ja vankeinhoitolaitosta tarvitsisi kuormittaa.

Tehokkaan katumisen lain suhteen ensimmäinen vaihtoehto on, ettei lakia aseteta voimaan edes määräajaksi. Tällöin ulkomaille piilotetut, veronkierrolla saadut, pääomat myös pysyvät siellä ja ne piilotetaan jatkossa entistä paremmin. Jos rikoksen tunnustaessa saa saman tuomion kuin siitä kiinni jäädessä, niin kannustinta tunnustamiselle ei ole. Toinen vaihtoehto on, että asetetaan esityksen mukaisesti katumiselle vuoden määräaika ja annetaan veronkiertäjille insentiivi maksaa veronsa ilman pelkoa vapaudenmenetyksestä. Veronkiertonsa ilmoittamatta jättänyt olisi edelleen rikollinen, mutta veronkierron tunnustaneet aiheuttaisivat kansalaistenkyttäämiskoneistolle vähemmän töitä ja veronmaksajille vähemmän kuluja.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa viranomaisten työtaakka kasvaa, potentiaaliset verotulot piilotetaan entistä paremmin ja vankeinhoitolaitos kuormittuu siinä, missä toisessa saadaan pääomia palaamaan Suomeen sekä lisää verotuloja viranomaisten työtaakan samalla pienentyessä

Helsingin Sanomien haastattelemien oikeustieteilijöiden konsensus näyttää olevan se, että tehokkaan katumisen määräaikainen laki rikkoisi yhdenvertaisuutta. Ihmettelen näitä lausuntoja, kun niin [url=https://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tiedotteet/Tehokas_katuminen_tulossa_verotukseen_vu(38397)]verottajan[/url] kuin Valtioneuvostonkin tiedotteiden mukaan tehokkaan katumisen laki tulee koskemaan kaikkia suomalaisia. Ei siis vain ulkomailla varoja piilottelevia veronkiertäjiä tai rikkaita, niin kuin esityksen vastustajien propaganda toitottaa.

Pidän huolestuttavana, että näitä tuulesta temmattuja väitteitä toistellaan häpeilemättä skandaalihakuisen median ja varsinkin oppositiopoliitikkojen toimesta. Esimerkiksi Vihreiden Ville Niinistö väitti Facebook-sivuillaan, että veronkiertäjä voisi ilmoittaa pienen veropetoksen ja saada samalla anteeksi törkeitä veropetoksia. Luin hallituksen esityksen enkä löytänyt sieltä perusteita moiselle väitteelle, joten kysyin Niinistöltä perusteluita väittämälleen, mutta hän väisti kysymykseni lähes absurdilla taidokkuudella. Faktat toki olisivat selvinneet Eduskunnan ja Valtioneuvoston tiedotteista, mutta niiden myötä poliittisten irtopisteiden poimuri olisi varmasti juuttunut faktojen varvikkoon.

”Harmaan talouden resurssien leikkaaminen suosii rötösherroja”

Harmaan talouden torjumisen resurssien leikkaaminen tuntuu tietysti intuitiivisesti väärältä, mutta se ei nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ole automaattisesti huono asia. Ymmärrän toki esimerkiksi Vasemmistoliiton Li Anderssonin pointin, jonka mukaan yksi harmaan talouden torjuntaan sijoitettu euro laskennallisesti tuottaa 1,45-kertaisen määrän euroja. Noin yksioikoisella logiikalla voisimme vain satsata vaikka velkarahaa harmaan talouden torjuntaan, kunnes se Lin antaman harmaan talouden 5,5-13,7 %:n osuus Suomen BKT:sta olisi kitketty kokonaan pois. Viime vuoden 204 miljoonan euron BKT:lla harmaan taloude osuus olisi enimmillään 28 miljardia euroa, jota verottamalla voitaisiin kattaa koko kestävyysvaje ja karkkirahaa jäisi rutkasti ylikin.

Lin siteeraamissa arvioissa on muuten 2,5-kertainen heitto jo ennen virhemarginaaleja, mitä tilastotieteessä tuskin pidetään luotettavana lähtöarvojen tarkkuutena. Lukujen valossa on ilmiselvää, ettei harmaan talouden torjuntaan käytetyt resurssit tuota lineaarisesti ja sellaisen ehdottaminen onkin täyttä populismia. Siksi leikkaukset määrärahoihin eivät automaattisesti tiputa palvelun tasoa merkittävästi, kuten eivät muillakaan aloilla, missä toimintaa voidaan tehostaa.

Harmaan talouden torjumisessa pelimerkit kannattaisikin laittaa porsaanreikien tilkitsemiseen verojärjestelmäämme yksinkertaistamalla sen sijaan, että kasvattaisimme kansalaistenkyttäyskoneiston budjettia loputtomiin. Suomessa tyypillisesti keskitytään siihen, miten saataisiin verotettua ja rangaistua vieläkin enemmän, kun olisi mielekkäämpää keskittyä tekemään verojärjestelmästä yksinkertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa. Se rajoittaisi mahdollisuuksia veronkiertoon ja kannustaisi veronmaksuun.

Näiden lainsäädännöllisten muutosten ympärillä pyörivä julkinen keskustelu ei näytä nojaavan millään tavalla siihen, mitä hallitus on itse asiassa esittänyt. Kritiikki ei myöskään ota huomioon, että hallitus on tuonut pöytään vasta esityksen, jota voidaan vielä tarvittaessa viilata. Hallituksen isoin PR-ongelma onkin se, että se joutuu kommunikoimaan seikkaperäisen tylsästi ministeriöiden kautta siinä, missä oppositio ja muut hysteeristet räyhääjät voivat huudella netissä mitä tahansa, koska poliitikon ei nykyään ilmeisesti tarvitse olla perillä asioissa saati oikeassa ollakseen äänessä. Tästäkin yhteiskunnallisesta keskustelusta ikävä kyllä huomaa, kumpi metodi vetoaa vahvistusvinoumalleen tukea haluaviin ihmisiin. On helpompi suuttua parin rivin Facebook-päivityksestä tai lehtiartikkelista kuin käyttää 30 minuuttia aiheeseen perehtyen ennen mielipiteen muodostamista.

Hallintarekisteröinnistä ja tehokkaan katumisen laista liikkuu tällä hetkellä julkisuudessa uskomaton määrä niin mielettömiä väitteitä, etten ihmettele miksi niin moni on päätynyt uskomaan hallituksen pohjattomaan pahuuteen. Siksi suosittelenkin kaikkia lukemaan Valtiovarainministeriön UKK:n aiheen tiimoilta, sekä aikaisemmin linkkaamani Eduskunnan ja Valtioneuvoston tiedotteet. Lupaan, että tilanne ei näytä ollenkaan niin pahalta ne lukeneen silmin.

Huolimatta siitä mitä mieltä hallituksen leikkauslistasta on, lakkoilu on tässä tapauksessa huonoin tapa vaikuttaa asioihin. Miksi näin?

Hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli

Tällä kertaa lakkoilulla ei yritetä vaikuttaa työnantajiin vaan maan demokraattisesti valittuun hallitukseen, jonka toimintaan lakkoilulla ei ole merkittävää suoraa vaikutusta. Poliitikot ovat tottuneet siihen, että vaikka miten tekisi, niin aina on joku menossa barrikadeille kiukuttelemaan. Vaalitkin ovat kolmen ja puolen vuoden päässä, joten tuleva perjantai ei niihin merkittävästi vaikuta. Aina voi tietysti toivoa sellaista epätodennäköistä ihmettä, että lakkoilu vaikuttaa työnantajaosapuoliin niin paljon, että EK kääntyy painostamaan hallitusta luopumaan suunnitelmistaan. Tosin EK puoltaa hallituksen tavoitetta tuottavuuden parantamisesta, joten sillä ei ole merkittävää kannustinta asettua hallituksen kanssa vastahankaan.

Lakkoilemalla häviävät kaikki muut paitsi lakkoilun kohde

AY-pomot, kansanedustajat tai hallitus eivät häviä lakkoilun myötä mitään. Hakaniemessä sauna lämpiää perjantaina aivan samaan tapaan kuin aikaisemminkin, eikä kansanedustajien työedut karsiudu pätkän vertaa vaikka kuinka perjantaina huutaisi banderolli kourassa. Mutta lakkoilijoiden tulot laskevat, Suomen bruttokansantuote kärsii, verotulot kärsivät, yritysten tulos ja työllistämismahdollisuudet heikkenevät, lasten koulutus kärsii, työntekijöiden työnteko vaikeutuu, jne. Laskun tästä merkityksettömästä mielenilmauksesta maksavat kaikki muut paitsi he, joita vastaan mielenilmaus on suunnattu tai he, jotka mielenilmauksen ovat masinoineet.

Oikeudenmukaiset työmarkkinat joustavat molempiin suuntiin

Nousukaudella etuja neuvotellaan paremmiksi, koska työntekijöillä on enemmän vipuvartta korkean työllisyysasteen myötä ja työnantajilla pienempi insentiivi vastustaa esimerkiksi palkkojen korotuksia tai työehtojen parannuksia, koska yritysten talous on hyvä. Jotta työmarkkinat eläisivät talouden syklien mukaisesti, tulisi laskusuhdanteessa myös karsia saavutettuja etuja. Näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan AY-liike on vaatinut kategorisesti parannuksia työehtoihin jopa laman aikana.

Mitä perjantaina sitten kannattaisi tehdä?

Tee töitä, jos mahdollista

Ainakaan ei kannata lakkoilla, vaan tehdä töitä, jos siihen on suinkin mahdollisuus. Se on erittäin hyvä tapa vastata esimerkiksi sellaisiin keskeisiin ongelmiin kuin kestävyysvaje ja alentunut kilpailukyky.

Suuntaa työtaistelutoimet ammattiliittoasi vastaan

Jos ehdottomasti haluaa osoittaa mieltään tai lakkoilla, niin AY-liittojen jäsenten kannattaisi osoittaa mieltänsä ammattiliittonsa ovien edessä ja uhata lopettaa jäsenmaksun maksaminen. Kuten eilen pääministeri Sipilän puheesta, ja jälkikeskustelussa EK:n Jyri Häkämiehen, suusta kuultiin, hallitus ja työnantajaosapuoli ovat valmiita edelleen sopimaan työmarkkinaratkaisusta, kunhan 5 %:n tavoite tuottavuuden kasvussa saavutetaan. SAK:n Lauri Lylyn suusta taas kuultiin, että neuvotella voidaan vaikka ensi vuoden puolelle asti, mutta eduista ei tulla tinkimään. Jorvin sairaalasta oli valittu pari satunnaista sairaanhoitajaa kommentoimaan asiaa ja heiltä tuli välittömästi loistava kompromissiehdotus; leikataan lomarahoja, jotta leikkaukset osuvat progressiivisesti kaikkiin työntekijöihin. Tätäkin oli kuulemma neuvottelupöydissä jo pohdittu, mutta ei ollut ilmeisesti AY-jäärille kelvannut.

Kaikki muut ovat halukkaita nopeaan kompromissiin, paitsi ne työntekijäliitot, jotka vielä epätoivoisesti puolustavat asemiaan teollistumisen ajan poteroissa. Perjantain mielenosoitusta ei kasvojen menetyksen pelossa muutenkaan enää haluta perua vaikka ovi neuvottelupöytiin on ollut ammattiliitoille koko ajan auki. Lakkoileva työntekijä maksaa AY-jyrien jääräpäisyydestä jälleen kerran kovan hinnan. Pisteet kuitenkin Akavalle ja STTK:lle siitä, että ovat tarttuneet hallituksen kädenojennukseen.

Paranna yrityksesi tuottavuutta

Henkilökohtaisesti päätin työllistää itseäni ylimääräisellä tehtävällä. Työpaikkani pääluottamusmies on velvollisuuksiensa mukaisesti kannustanut koko firman sähköpostijakelun kautta työntekijöitämme osallistumaan perjantain mielenilmaukseen. Vastasin samaiseen sähköpostiin ja pyysin kollegoitani lakkoilun sijaan käyttämään muutaman minuutin lounas- tai kahvitauostaan listaamalla ylös keinoja parantaa yrityksemme työpaikkaviihtyvyyttä ja tuottavuutta. Aion koota työntekijöidemme ideoista listan, jonka toimitan yritysjohdollemme firmamme kannattavuutta ylläpitävän ja lisäävän päätöksenteon tueksi. Jo saadut palautteen perusteella tätä pidetään parempana keinona taistella hyvän puolesta kuin yhteisiin muroihin kusemista.

Uskon vilpittömästi, että tällaisella ratkaisukeskeisellä lähestymistavalla saadaan aikaan parempia ja pitkäkestoisempia tuloksia kuin lakoilla tai mielenosoituksilla.

Hallituksen ilmoitus saavutettujen etujen leikkauksista saivat ammattiyhdistysliikkeessä sekä sen eduskunnassa istuvissa kumileimasimissa aikaan odotettua ahdistusta. Osa suomalaisista ilmeisesti elää vieläkin siinä illuusiossa, että kestävyysvaje on vain porvareiden salajuoni eikä kansantaloudessa ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että julkinen sektori kuluttaa liian vähän lainarahaa eikä työntekijöillä ole vielä tarpeeksi etuisuuksia.

AY-jyrät kiiruhtivat uhkailemaan hallitusta ja kertomaan kuinka ”sopimusyhteiskunta” on romutettu. AY-liike pitää jopa perustuslain vastaisena sitä, että poliittista valtaa pitää demokraattisilla vaaleilla valittu eduskunta eikä esimerkiksi herrahissillä Hakaniemen saunaosastolle hilattujen, eläkeviroissaan pöhöttyvien, järjestöjyrien kollektiivi. Ehkäpä AY-liike näkee ”sopimusyhteiskunnan” ytimenä sen, että se kiristää demokraattisilla vaaleilla valittua hallitusta uhkailemalla ”koko Suomen pysäyttämisellä” ja jatkuvalla lakkoilulla, jolla kustaan ihan jokaisen suomalaisen pakkiin? AY-liikkeen mielestä hallituksen vallankäyttö edustaa myös ”sanelua”, mutta ilman demokraattisten vaalien antamaa mandaattia TuPo-pöydissä, kolmikannoissa ja muissa yhteiskunnallisissa neuvotteluissa yleislakolla uhkaileva työmarkkinajärjestö jotain ”sopimista”?

SDP:n Antti Rinne kritisoi välittömästi hallitusta ”sopimusyhteiskunnan” romuttamisesta. Rinne entisenä AY-jyränä valittelee, että työntekijän oikeutta sopia työehdoistaan kavennetaan, mutta enpä ole kuullut sitä kritiikkiä Rinteeltä tai muualtakaan viime vuosien YT-aallon ollessa käynnissä. Eipä ole annettu työntekijöille oikeutta neuvotella omista sopimuksistaan töiden jatkumisen ehtona, vaan neuvottelupöydissä istuvat liittojen luottamusmiehet jopa silloin, kun irtisanominen koskee liittoon kuulumatonta työntekijää. Ehkäpä aatetoverit kuivaavat Rinteen krokotiilinkyyneleet seuraavassa SAK:n saunaillassa.

Vihreiden Ville Niinistökin valitteli, että satavuotista työmarkkinaperinnettä ollaan nyt romuttamassa ”sanelupolitiikalla”. Tiedoksi Ville Niinistölle ja muille poliittisille broilereille, että yksityinen sektori elää kiihtyvää muutoksen aikaa, koska sen on pakko reagoida muuttuviin globaaleihin trendeihin. Tätä faktaa vasten on erittäin suotuisaa, että satavuotiset työmarkkinaperinteet heitetään romukoppaan ja mietitään niitä keinoja, joilla yhä useampi suomalainen työllistyy ja joilla taloutemme kurja tila saadaan korjattua. Suomalaisen vasemmiston lempilapsi ja itseisarvo, eli valtava julkinen sektori, on Niinistön mielestä pahimpana kärsijänä, koska julkisen sektorin yksityistä sektoria pidempiä lomia vihdoin ja viimein leikataan. Eikö se ole juuri sitä epäoikeudenmukaisuutta, että julkisella sektorilla lomaillaan tavallista pidempään yksityisen sektorin työntekijän piikkiin? Eivätkö puntit nyt ole vain tasan sen sijaan, että jotakuta olisi oikeasti sorsittu työmarkkinoilla?

Siis jumalauta nyt oikeasti, Suomessa hallitus koostuu demokraattisilla vaaleilla valittujen puolueiden kollektiivista, johon muuten SDP:llä, Vihreillä ja muilla oppositiopuolueilla oli paikka auki vielä hallitusneuvottelujen aikaan. Eikä muuten kuulunut mitään kitinöitä ”sopimusyhteiskunnasta” tai ”sanelupolitiikasta” silloin, kun SDP, Vasemmmistoliitto ja Vihreät istuivat hallituksessa sanelemassa, että suomalaisten veronmaksajien piikkiin voidaan vielä jatkaa julkisen sektorin velkakarkeloita.

Hallituksen ei tarvitse kysyä oppositiolta lupaa päätöksentekoon, vielä vähemmän sen tarvitsee kysellä sitä yksittäisiltä kansalaisjärjestöillä, joilla ei tule kansallisessa päätöksenteossa roolia kuin korkeintaan neuvonantajana. AY-liikkeelle annettiin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntasopimuksen syntyyn, toisaalta sen mielipidettä on kuunneltu hallituksen sorvatessa uusinta leikkauspakettiaan.

Oli hallituksen eilisestä leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, niin sana ”sopimusyhteiskunta” on samanlainen ontto termi kuin ”konsensuspolitiikka” ja ”kolmikanta”, eikä niiden tarvitse ohjata hallituksen työskentelyä millään tavalla. Ne ovat tapoja, joilla asioita on joskus hoidettu, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Jos hallitus päättää käyttää toisenlaisia keinoja, ei se tarkoita, että olisi toimittu kategorisesti väärin, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.

HALLITUKSEN YDINTEHTÄVÄ ON TEHDÄ ÄÄNESTÄJIEN ANTAMALLA MANDAATILLA PARHAAKSI KATSOMIAAN PÄÄTÖKSIÄ. Huudan sen nyt tuohon, koska suomalaisen parlamentarismin toimintamekanismi näyttää velkakrapulaisilta vastarannankiiskiltä unohtuneen. En minäkään ole hallituksen kaikista toimista samaa mieltä, mutta tämä on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin mikään velkarällästäminen ja saavutettujen etujen lisääminen, mitä hallituksen ulkopuoliset tahot ovat lähinnä ehdotelleet.

PS. Nettifoorumeilla on näkynyt arveluita siitä, että Sipilän olisi jotenkin poikkeuksellisen helppoa leikata esim. sunnuntailisistä, kun hänen ei itse tarvitse käydä sunnuntaisin töissä. Minä en erityisemmin pidä kepusta, mutta voin kyllä huoletta sen verran puolustaa Sipilää, että yrittäjänä ja pääministerinä hän on takuuvarmasti tehnyt enemmän ylitöitä, ihan sunnuntai-sellaisia, kuin suurin osa suomalaisista tulee elämänsä aikana koskaan tekemään. Sipilä on ajallemme poikkeuksellinen poliitikko, kuten muutkin hallituksessa istuvat puolueet; ne ovat valmiita takuuvarman imagotappion ja kannatuksen laskun uhallakin tekemään sen, mikä on oikein ja tarpeellista.