Turn Loose the Swans

Stadilainen pyöräilykulttuuri on kohtuullisen perseestä näin itäisessä kantakaupungissa asuvan kannalta. Olen sen verran tunnollisesti opetellut liikennesäännöt, että tiedän olevani yli-ikäinen pyöräilemään jalkakäytävällä. Siksi minua jaksaakin kummastuttaa sellainen 12-vuotiaaksi harvinaisen kookkaalta näyttävä porukka, joka ajelee kapeitakin jalkakäytäviä hengenvaarallista vauhtia, on ajaa ovesta ulos astuvien yli ja valittaa jalankulkijoille. Pakko tunnustaan, että pariin otteeseen Hakaniemessä pyöräilijöitä ratsanneita poliisisetiä tuli melkein käytyä halaamassa, sen verran monta kertaa pyöräilijä on töytäissyt sielläkin.

Itse ajan pyörällä kovaa ja sääntöjen mukaan pyöräteillä ja jos niitä ei ole, autojen seassa. Eipä silti, tuli taas kisattua bussien kanssa ja toivottua, että Kallioonkin saataisiin jossain vaiheessa pyörätietä Sörnäisten ja Hakaniemen välille. Kiireessä kun ei jaksaisi aina huristella Sörnäisten rantatielle tai sitten kiemurrella Kalliolle kukkulalle ja läähättää kohti Töölönlahtea. Saisivat myös bussikuskit hermolevon. Nyt tulee aina katsottua sopiva bussienkulkuväli ja bussilaivueen osuessa kohdalle tulee väistettyä suosiolla odottamaan jalkakäytävän reunalle.

*

Kirjakaupat ovat vaarallisia. Ostin aivan liian vetävän kesäpokkarin. Nyt pitää sitten hakea huomenna trilogian kaksi muuta osaa. Tulipas tehtyä tänäänkin hyvin töitä: toinen aivopuolisko kääntää tekstiä ja toinen sulattaa hömppää. Kyllä meillä kukkakaaliaivoisilla sitten pyyhkii hyvin. :)

*

Kun etsin Candlemassin levyjä, löysin Metal Hammerin vuodelta 1988. Oikeasti pelottavaa on se, miten samat bändit rykivät edelleen pitkin maailmaa.

Huomioita:
- Onpas Tom Aray sievä poika...
- ... ja Kerry King todella hupaisa! :D
- James Hetfield ei näytä vielä stadionrockarilta.
- Lemmy on pysynyt yhtä nuor--- eikun rumana.
- Sacred Reich... Onkohan mulla näiden levy jossain?
- Stryper... Nää tais olla se (pseudo-)jeesustelubändi?
- Kas, Bon Jovi on juuri julkaissut New Jerseyn!
- Ei jeepeli, nää on haastatelleet myös Andy McCoyta! :D

Kesällä on pakko kuunnella kunnon vanhaa doomia.
Vikisin eilen kaverilta lainaksi
wanhat Candlemassit, Count Ravenit ja St. Vitukset, kun oma Cathedral-varasto ei enää riittänyt.
Nyt olen etsinyt koko aamun paniikissa Candlemassin levyjäni.
Kuka pannahinen nekin on lainannut? :/

Sen kunniaksi:

Candlemass: Solitude

I'm sitting here alone in darkness, waiting to be free,
Lonely and forlorn I am crying
I long for my time to come, death means just life
Please let me die in solitude

Hate is my only friend, pain is my father
Torment is delight to me
Death is my sanctuary, I seek it with pleasure
Please let me die in solitude

Receive my sacrifice, my lifeblood is exhausted!
No one gave love and understanding
Hear these words, vilifiers and pretenders
Please let me die in solitude

Earth to earth
Ashes to ashes
And dust to...
Earth to earth
Ashes to ashes
And dust to dust

Sitting here alone in darkness, waiting to be free,
Lonely and forlorn I am crying
I long for my time to come, death means just life
Please let me die in solitude

Earth to earth
Ashes to ashes
And dust to .... earth to earth
Ashes to ashes
And dust to .... earth to earth
Ashes to ashes
And dust to .... earth to earth
Ashes to ashes
And dust to dust

And please let me die in solitude ...

Vanha pölynimuri levisi. Se oli ollut jokaisen sähköasioita ymmärtävän tyypin painajainen noin pari kuukautta, ja itsekin olin suurin piirtein odotellut iloista tälliä. Onneksi se vain simahti vienosti kesken siivouksen, joten ylimääräisiä sydäreitä ei siunaantunut. Laahasin sen sähköromujen taivaaseen kiltin tytön lailla ja lähdin ostamaan uutta. Koeajosta päätellen uusi perheenjäsen toimii ihan mukavasti. Wanha Volta oli noin vuodelta 1982; saapa nähdä tämän uuden Voltan kestävyys... :)

Kodinkonekaupat ovat uskomattomia paikkoja. Expertit, gigantit, markantalot ja verkkokaupat ovat pullollaan laitteita kuolaavia miehiä. Vain Biltema vie niistä voiton. Kaikista näistä kundit shoppaavat messiin megatärkeitä gadgetteja ja sitten kummastelevat kaljalla istuessaan, että taas muija osti uudet kengät - se elektroniikkatilpehööri on yleensä kalliimpaa... Elektroniikkaintohimon ylittävä kummastuksenkohde on vain autojen vanteet!

Kun kämppä oli siivottu, otin opiskeluihin liittyvän kirjan ja aloin pakertaa. Pikkusisko käväisi kylässä, hyvä syy olla menemättä treenaamaan.

Olen huomannut olevani salakavalasti perinteinen. Se on jotenkin tätimäisen vapauttavaa ja toisaalta teinimäisen pelottavaa. Perinteinen. Traditionaalinen. Tavanmukainen. Ääk.

Mikä sitten on perinteistä hapatusta, taantumaa ja vanhanaikaista? Siinäpä pulma. Sitä tuli pohdittua esimerkiksi silloin, kun kaverini morkkasi mutsiaan perinteiseksi, kun tämä kattoi aina kahviserviisiin sokerikon ja kermakon. Kun neiti itse tekee niin, on se "kapinallisen vanhanaikaista ja herttaista rouvatyyliä". Just.

Olen päättänyt, että salakavala perinteisyyteni on sekä tätimäisen että teinimäisen vapauttavaa. Tätimäisen vapauttavuuden onnea on esimerkiksi se, että voi nyökätä lavan suuntaan ja todeta jollain metallikeikalla (kesken moshauksen), että "... voi miten sievä!" tarkoittaen jotain sievää soittajapojua. Sitten nyökkää tätimäisesti napakasti päälle ja jatkaa moshausta. Jos mies kommentoisi vastaavaa, olisi hän pervo vanha setä. Tai ainakin tosi vanha setä. Joko kuolauksella tai ilman.

Tätimäiseen vapauttavuuteen kuuluu myös se, ettei ole tarvinnut käyttää masusta pullean pelastusrenkaan tekeviä farkkuja, leopardilegginssejä tai kulkea korkkareissa polvet koukussa (niillä osataan kävellä...).

Teinimäiseen vapauttavuuteen taas kuuluu se, ettei omista jakkupukua, kävelysauvoja eikä painepesuria. Teinimäisenä oliona voi myös ihan vapaasti palvoa komeita pitkätukkia metallikeikoilla. Silloin ei menetä edes uskottavuusbojojaan, kun tuttavapiirin jätkät tietävät, että tuon ikiteinin metallisuustietoaste on ihan jaloa luokkaa. (Samalla toisaalta varmistaa sen, että omasta iästä pudotetaan ainakin viisi vuotta jokaisesta "On se NIIIIN komee!" -tokaisusta.)

Tätimäisyys tuli mieleeni, kun pakastin tänään uutterasti mansikoita ja leivoin tulevia kakkukekkereitä varten. Totesin, että sekalaisen serviisini ansioista pöytä näyttänee vähintäänkin omituiselta, mikä on oikeasti kivaa. Etsin vielä kaapista esiäitien pitsipöytäliinoja, mutta sellaista ei tähän hätään löytynyt. Ehkä sävellän jotain perintälakanasta.

Ulkoilutin taannoin kaverin koiria toisen kaverin lasten kanssa. Tiedustelin kahdelta fiksulta lapselta, että olenko heidän mielestään täti vai teini. Kysymys aiheutti supinaa ja tirskumista, jonka lopputuloksena oli lievä kallistuma tädin suuntaan. "Koska sä olet yli kolkyt, käyt töissä ja teet hyvää kakkua. Toisaalta sä sit kuuntelet meteliä ja pukeudut hauskasti. Mut toisaalta ukkikin kuuntelee meteliä. Se ei kyllä pukeudu hauskasti.."

"Yli kolkyt." Tätimäiseen vapauttavuuteen kuulu olennaisena osana ikä - ei tarvitse yrittää koeostella Alkosta tai tunkea väärillä papereilla baariin. Teinimäiseen vapauttavuuteen kuuluu se, että tädiltä kysytään molemmissa paperit kuitenkin. Ainakin joskus... :D

Kaverit konttaavat tänään Ruisrockissa At the Gatesin tahdissa. Kateeksi käy. Siis sen At the Gatesin vuoksi, Ruisrockin ei...

On olemassa neljä festarikategoriaa: utopia, ihana, pas mal ja painajainen. Ruisrock nykyisellään kuuluu ikävä kyllä monin osin viimeiseen. Paikaltaan ja osaksi ohjelmistoltaan se on unelmaisen ihana, mutta kun järjestelyt ovat tökkineet vuodesta toiseen, on tullut joka vuosi toivottua, että sinne ei tarvitsisi mennä.

Vietin opiskeluaikani Turussa osittain jo vanhan reignin aikaan. Silloin Ruisrock oli leppoisa ja hauska festari, jossa käämi ei kärynnyt jo ennen festarialueelle pääsyä. Joo, tiedän. Vanha reign ei lopulta hantsannut talouspuolta, ja uusi setti tuli tilalle. Silti siltä vanhalta olisi voinut oppia pari asiaa; esimerkiksi tuon logistiikan. Suurin kummastukseni on joka vuosi se, ettei kukaan kuole siellä Rantabulevardilla, kun jengi kaatuilee kännissä mennen ja varsinkin tullen ja pyöräilijät yrittävät sompailla välissä. Sekä ympäristön että ihmisten yleiskunnon vuoksi sitä pyöräilyä pitäisi tukea - jengi pitää itsensä pyöräilykunnossa eikä dokaa itseään nurin. Bulevardi on myös kohtuullisen kiva paikka kulkea yksinäiselle nuorelle naiselle, joka lähtee ennen pääjoukkoa veks. Pimeistä puskista kuuluu, kömpii ja ehdotellaan ties mitä.

Entäs ne muut kategoriat? Suurin osa suomalaisfestareista on sitä keskitasoista ja iloista pas mal -settiä. Ihania ovat mm. Tuska, Sauna, Puistoblues ja Pellava. Utopiat ovat lähinnä ulkomailla. Ne viestit, joita Rock Campissa maksaansa marinoiva saksalaistuttavisto on lähetellyt, ovat hersyviä. Ensi kesän untopioihin se pääsee jälleen Wackenin, Szigetin, Sodankylän elokuvajuhlien ja Bayreuthin oopperafestivaalien lisäksi. :)

Yritin tehdä käännöstyötä kaverin corgin ollessa kylässä. Mahdoton homma. Haukku oli käynyt eläinlääkärissä, sen kuonosta oli poistettu patti ja silmiin laitettu salvaa (tai jotain). Sillä oli kaulassaan hehkeä tuutti, jota se yritti pienten tassujensa tarmolla irroittaa. Minun piti siis vahtia tötterökaulaista, loukkaantunutta ja hapankuonoista hauvaa. Kaveri oli kiikuttanut herran hoitoon siksi aikaa, että ehti käydä ruokaostoksilla. Siksipä yleensä niin letkeä kaveri angstasi vielä teini-ikäisemmin kuin Ari Koivunen. Yritä siinä sitten miettiä oikeaa vastinetta, kun synonyymipohdinnan katkaisee joko kitinä, puhina tai pahanhajuinen, kostonhimoinen puuppa.

Luovutin ja siirryin sohvalle, jonne nostin taaperonkin. Se parkkeerasi rapsutusetäisyydelle ja rauhoittui. Kun silitin känkkäräistä hetken, se onneksi nukahti. Jäin sohvalle lukemaan kaverin tuomaa Me Naiset -lehteä, jossa lukijat pohtivat omaa aikuistumistaan ja sen tajuamisajankohtaa. Itse taidan kuulua niihin Nemiä muistuttaviin olioihin, joiden ikäisyys vaihtelee tilanteen mukaan teinin ja ikälopun välillä.

Oikeastaan olen aikuinen, joka ei aina sovi rooliinsa. Vaikka yhteiskunnan rooliajattelu onkin vapaamielisempää kuin ennen, on edelleen ajatuksia siitä, mitä tietynikäisen ihmisen "on pitänyt" tehdä. Enää ei makseta vanhapoika- tai vanhapiikaveroa, mutta edelleen on paljon ihmisiä, joiden mielestä mm. jokaisen miehen "kuuluu" käydä armeija ja jokaisen naisen "kuuluu" synnyttää (mieluiten ilman kipulääkitystä).

Oma näkemykseni on pitkälti sen suuntainen, että ihminen on aikuinen silloin, kun hän kykenee kantamaan vastuun omista teoistaan ja välittämään muustakin kuin omasta itsestään. Oma äitini sanoi, että hän oli omasta mielestään ollut täysin aikuinen jo vuosia - naimisissa, kahden lapsen äiti, vakituisessa työssä, asuntolainat maksettu, talo huolehdittavana, ikää viitisenkymmentä vuotta - mutta oman äidin kuoltua aikuisuus sinetöityi. Äitini on aina ollut itsenäinen nainen, mutta yhtä vahva ja itsenäinen äidinäitini oli ollut hänen turvansa ainakin ajatuksen tasolla. Katson nyt kolmikymppisenä kuusikymppisiä vanhempiani ja toivon heille pitkää, tervettä ja onnellista eläkeaikaa. Silti tiedän tämän perusteella, että omien vanhempien hautaaminen on lopulinen aikuistumisriitti, jonka jokainen joutuu tekemään.

Tziisus, mitä makupaloja! Minä ja ystävättäreni saimme tuskin hengitettyä ihastukseltamme. Jos olisimme teinipissiksiä, olisimme kaatuneet ihastuksesta, megakokoiset purkkapallot olisivat pudonneet maahan ja kuola valunut kuin bernhardilaisella. Luultavasti olisimme ulvoneet kuin katukissat kuutamolla ja haroneet käsillämme ilmaa...

... koska kuitenkin olemme täysikasvuisehkoja neitejä, vain hymyilimme kuin kermakupille flaneeraavat englantilaiset kissat, jotka ovat huomanneet emäntänsä laittaneen kuppiin double creamia tavallisen asemesta.

Hiivimme lähemmäs. Vilkaisimme salamyhkäisesti toisiamme ja astuimme ovesta sisään. Astelimme hyllyn ääreen, valitsimme oikeat koot, istuimme alas ja nousimme kohta ylös. Mieleen tuli Virginia Slims -savukkeen mainos: "Why does a woman need 25 pairs of black shoes? Why not?"

Makupalamme pakattiin laatikoihin ja astelimme ulos 25 euroa köyhempinä kumpikin. Olemme molemmat kovia kävelemään, joten mukavat, kauniit ja halvat kengät ovat aina iloinen asia.

P.S. Kumpikaan meistä ei ole koskaan polttanut. Ostamme sillä rahalla mieluummin kenkiä.

Kännykkä suurin piirtein hehkui kuumuuttaan puhelun jäljiltä. Ystäväni potee kovan luokan sinkkuahdistusta ja soitti iltapäivällä megapuhelun. Hän ei ole yksin pulmansa kanssa. Hän on fiksu ja kaunis nainen, jolle on kova paikka huomata, että 35-vuotiaana on kahdesti avoeronnut, yksin, vuokralla asuva ja lapseton. "Kaikki" hänen ystävänsä pitävät häntä luuserina, hän kuolee yksin ja unohdettuna ja alkaa kasvaa hometta. Duunikin varmaan menee, koska kyllä se kertoo jotain, jos ei kenellekään kelpaa. On niin kurja mennä häihin ja sukutapaamisiin, kun ei ole miestä. Biologinen kello tikittää. Aamiaisen syöminen yksin on tylsää. Baarireissuista tulee vain paha mieli, kun varatut miehet yrittävät vogotella ja pelimiehet vonkaavat pesää.

Saattaa kuulostaa itsesääliltä tai naurettavalta, mutta nostaa palan kurkkuun siinä vaiheessa, kun tietää toisen olevan tosissaan. Ystäväni itki oikein tosissaan, niin tosissaan, että minäkin aloin pohtia pakokauhun tarttuvan. "Mä saan aina kuulla olevani nirso, jos mä yritän puhua mun naimisissa oleville kavereilleni tästä ongelmastani. Mitä nirsoutta siinä on, että haluaa ihmissuhteensa kestävän?"

Nirso ja epäluuloinen? No, sama vika Rahikaisella... Juu-u, minä olen pari vuotta nuorempi, vakaasti muutamaa seurustelussuhdetta lukuunottamatta yksineläjänä pysynyt, vuokralla asuva, onneksi lapseton, yksinkulkemiseen tottunut, epävakaassa työsuhteessa ja biologisen kellon tikityksiä ei kuulu. Tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla mieleen, että missä vaiheessa oma elämäntilanne alkaa ahdistaa samalla tavalla. Sen verran salakavalasti sitä on romantikko, että toivoisi elämässään olevan jonkun ihanan ihmisen. Yksineloon tottuneena on toisaalta jo rutiiniensa ja rauhansa orja. Siksi tulee kovasti pohdittua ja jännitettyä, että mitä viikonlopun seikkailuista seuraa. Pessimisti ei pety -aatteen mukaan tuskin mitään... :/

Mutta ystäväni varalle minulla on suunnitelma! En harrasta ystävieni naittamista, mutta kaverin veli on ollut vapailla markkinoilla vuoden verran ja Tuskassa jutteli, että olisi kiva saada elämäänsä muuta kuin työtä. Hän olisi pari vuotta vanhempi kuin ystävättäreni ja kenties pikkuisen liian rock hänen makuunsa ulkoisesti, mutta herralla on sydän kultaa - kuten ystävättärelläni, jonka pitäisi saada kirjahyllynsä kiinni seinään. Minä lupasin auttaa ja fiksailin tänään kaverin veljeä avuksi (ovat tavanneet aiemmin, pari vuotta sitten), mies kun sattuu asumaan samassa korttelissa. Aina kannattaa yrittää. Luvassa on ainakin hauska juttutuokio, jos ei muuta. Sekin piristää kummasti. :)