Turn Loose the Swans

Takana on kiva tanssi- ja tasapainotunti, vaikka huomaan olevani epätasapainoinen ja ruosteessa...

Istun koneen ääressä hiusöljyt päässä ja toivon sotkun avittavan kuivaa päänahkaani ja ravitsevan haaleansävyistä hiuspehkoani sen verran, että voin astua mustan sateen alle lähitulevaisuudessa. Yritän aina venyttää värjäyskertojen väliä mahdollisimman pitkäksi, vaikka näytänkin kohtuullisen karmaisevalta viimeiset viikot. Miksi kaupoissa ei myydä perusvärisiä hiusmascaroita, joilla voisi peitellä pahimpia roots bloody rootseja? Jenkeissä asunut tuttava kertoili aina sutivansa jotain sellaista jakaukseensa pari vikaa viikkoa ennen kampaamovärjäystä rahapulassaan. Suomessa hiusmascarasta tulee mieleen vain huikea ysäri, karseat värit ja shokkiefekti.

Talvi tuntuu hiuksissa, iholla ja silmissä. Tukka tuntuu kuivalta, iho kuivuu ja silmät huomauttelevat ilmanvaihdosta ja pakkasesta. Silti toivon pikkupakkasta ja kuivuutta. Vettä on saatu ihan tarpeeksi, pakkanen listii pöpöjä ja vieraslajeja ja itsekin jaksaa paremmin kirkkaassa pakkasessa kuin harmaassa möhnässä.

Toivottavasti huomenna on kiva ilma, voisi sipsutella osan työmatkasta.

Maalasin kynsiäni verenpunaiseksi. Päättelin kulmien, ripsien ja hiusten värjäämisen olevan ajankohtaista. Varpaankynnetkin voisi puunata, jotta näyttäisi stailimmalta venyttely- ja tanssahtelutunneilla. Pitäisikö käyttää huulipunaa useammin?

Pukeudun varsin yksivärisesti muiden mielestä, mutta omasta mielestäni musta jotenkin itsestään putoaa ylleni. Se on varmaan osittain suojaväri, joka sopii lähes joka tilanteeseen, hoikentaa ainakin naistenlehtien tyylitätien mukaan, toisaalta erottaa tietyssä seurassa joukosta. Musta on monessa mielessä köyhän ystävä vaateostoksilla, mutta haalistuneita kledjuja pitäisi muistaa värjätä uudelleen useammin. Musta on myös täydellinen tausta aksenttiväreille. Sukkahousuilla, kengillä, laukuilla, huiveilla ja koruilla sekä huulipunalla on hyvä revitellä.

Olen varsin kalpeaihoinen, värjään hiuksiani omaa väriään tummemmaksi ja harmaannun pian myös sukuperintönä sellaista vauhtia, että purkkikierteessä ollaan. Värillisiä piilareita joskus pohdin, olisi makeaa tuijotella maailmaan tummanviolettisin silmin. Haluaisin myös räväkämmät pokat silmälaseihini. Pitäisi varmaan hankkia kahdet, jotta "hengettömillä" kehyksillä voisi ottaa rauhallisemmin.

Ulkoinen olemus on mietityttävä asia. Työpaikallani on nyt käynyt tuttava vuosien takaa, ajalta, jolloin ulkomuotoni oli hyvin erilainen. Kollegojeni ilmeet olivat maksun arvoiset, kun näytin heille kuvaa noilta ajoilta. Heidän mielestään en ole lainkaan itseni näköinen. Vanha tuttavani oli aluksi sitä mieltä, etten ole nykyään lainkaan itseni näköinen. Pienen pohdinnan jälkeen hän tosin huomautti, etten ole enää entisen itseni näköinen - mitä se sitten tarkoittaakin. Maailma muuttuu, Eskoseni, ja sinä sen mukana.

Koin tänään taas jonkin kummallisen nostalgiapläjäyksen. Ensin aamulla heräsin siihen, että teki mieli vispipuuroa, nimenomaan äidin tekemää. Tsekkailin netistä Suursyömäriä ja jurnutin mielessäni sitä, että Maailman Vahvin Nalle on nykylapsille Bamse. Hmph.

Hekumoin ajatuksella vispipuurosta hetken, kunnes soitin kaverini aamukahviseuraksi. Taapersimme kahvilaan, jossa saimme noin kaksikymmentä hysteeristä naurukohtausta muistellessamme menneitä. Frendini läksi sukuloimaan, ja minä iskin nostalgiamusat soittimeen ja lähdin kävelylle.

On sinällään pelottavaa, että tekee mieli kuunnella lapsuuden Kissiä ja kasarin tukkaheviä. Normaalisti raskaamman metallin parista ei ole hinku minnekään (välillä nyt jazzin tai klasarin suuntaan), joten kävelylenkki Kissin, tukkahevin, paisutteluballadien ja hölkkähevin parissa oli pikkuisen kummallinen kokemus. Kotiin päästyäni tulikin kiire vaihtaa toisenlaiseen lapsuusmusaan, joten Ella Fitzgerald pistelee edelleen reippaasti menemään.

... minulla on niin paljon ihania kirjoja. :)

Hyvä luento + hiljalleen helpottava nuha + työkaverit + hyvä ruoka + punaviini + hyvä jälkiruoka + minishoppailu + punaviini + avautuminen + yhteinen kotimatka + kotisohva + mukava unetus = aivan ihana perjantai

Flunssainen olo jatkuu, vaikka hiukan jo helpottaakin. Töissä menin ihan ylikierroksilla, joten nyt on vaikea asettua nukkumaan. Onneksi huomenna voi mennä töihin hieman myöhemmin. Täytyy vielä mitata kuume, pikkuisen saattaa lämpöä olla

Ylikierroksilla käymisen yksi syy on myös urheilun puute. Rohisevat keuhkoputket eivät suuremmin innostuisi esimerkiksi spinnaamisesta, vaikka pääkoppa ja kroppa rehkimistä vaatisivatkin. Täytyy vain toivoa, että tästä taudista pääsisi jo hiljalleen eroon, alkaa nimittäin ärsyttää pikkuisen liikaa!

Taidanpa kaivaa ihanan kirjan esille ja rauhoittua kohti unien maita.

Flunssassa maatessaan on hyvä keksiä itselleen piristystä. Paras on tietysti lukeminen yhdistettynä musiikkiin. Kehiin kaikki universumin äänihottikset ja luettavaksi jotain kivaa. Parantaa fiilistä ainakin vähän.

Sain taas päähäni kaivella kaikki mahdolliset antiikkisuudet niin omista levyvarastoistani kuin netistäkin. Alkoi naurattaa niin pahasti, että olin tikahtua yskääni.

Saa nähdä, että naurattaako enää huomenna. Aamulla pitäisi olla töissä skarppina.

*

Kaveria sen sijaan ei naurattanut tänäänkään. Wacken on myyty loppuun, joten häneltä jää nyt sitten varmaan eka Wacken ikinä väliin. Todellinen metallimiehen painajainen...

Kotona kipeänä makaaminen on kamalaa. Olen perusluonteeltani sellainen suhari, että tykkään olla menossa. Viihdyn toki rauhassa sohvannurkassa lukemassa, rakastan köllötellä pitkään sängyssä aamulehden parissa ja istun usein pitkään omissa ajatuksissani nojatuolissa. Iltaisin istun pitkään työpöydän ja tietokoneen ääressä tekemässä töitä. Voin kuitenkin itse päättää, minne olen menossa ja milloin. Nyt pitää ottaa r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i .

Yritän kerrankin pysyä paikoillani ja olla hyvin rauhassa. Päätin, etten käy edes kaupassa, vaikka matka on lyhyt. Vanutaan nyt sitten sisällä pari päivää vaakatasossa. Ruokaa on kaapissa, joten pakottavaa syytä ei ole. Suklaahimoni luonnollisesti on ponkaissut huimiin sfääreihin ja himoitsen lightcolaa aivan järjettömästi. Hyvä syy pysyä tiukkana: työpäivinä limsaa tulee litkittyä kofeiinin vuoksi ihan liikaa ja suklaa maistuu aina liian hyvin.

Olen kuluttanut koko päivän fantsuamalla kaikista keikoista, joille haluan. Tämän viikon Swallow the Sun taitanee jäädä haaveeksi tämän tilani vuoksi, mutta ensi viikon Norther olisi jo kiva. Seuraavalla viikolla olisikin sitten Amorphista, Vuokko Hovattaa ja vaikka mitä muuta kivaa tarjolla. Rakastan käydä niin rock-, jazz- kuin klasarikeikoillakin. Suuri haaveeni olisi matkata ajassa taakesepäin kuuntelemaan jazz-idoleitani Harlemin savuisiin kapakoihin. Ella Fitzgerald, Bessie Smith ja Billie Holiday, se vasta olisikin jotain!

*

Taidan siirtyä hiljalleen nukkumaan. Jospa tämä tauti talttuisi lääkkeillä, levolla, jazzilla, c-vitamiinilla, unella ja hiljaisuudella.

Näytin tänään töissä kuusikymppiseltä osa-aikaeläkeläiseltä, mikä ei ollut omiaan parantamaan nuhaista fiilistäni. Siinä vaiheessa kun hiihtelin pitkin käytäviä matalissa kengissä, villakangashousuissa, topissa ja tylsässä mummovillatakissa, totesin keski-ikäistymiseni alkaneen oikein mukavasti. Huoh. Tahdon päästä eroon tästä taudista ja tautipöhöstä sekä saada lähteä kunnolla salille. Pää ei kestä liikkumattomuutta, kroppa kaipaa endorfiinikicsejä ja silmät kaipaavat peilistä normaalia hameniekkaa. En ole timmi sylfidi, mutta omalla tavallani virtaviivaisempi kyllä normaalisti.

Työpäivä sujui kuin tervattuna. Aamusta asti olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Yritin saada työterveyslääkärin kiinni useita kertoja, turhaan. Yritin saada omalääkärini kiinni, turhaan. Jonotuksista ei päässyt edes läpi. Lopulta marssin riskillä työterveysaseman päivystykseen, joka vetikin yllättävän nopeasti. Köhisin ovesta sisään, ja lääkärisetä oli heti yskäni jälkeen stetari kädessä tuolini vieressä. Keuhkoputkissa rohisi selvästi, putkistoni taisi kuulostaa lähinnä grindcore-bändin pörinältä, joten lisäselvittelyn jälkeen määrättiin lepoa ja lääkistystä.

Trekkasin kotiin, soitin töihin ja otin pienet levot. Töissä tietysti ilahduttiin valtavasti parin päivän saikusta, mutta pakko on mimmi saada kuntoon. Siirrynpä tästä takaisin makuuasentoon yskimään, jotta loppuviikosta kykenen olemaan iskussa mestoilla.

Oloni on vähemmän pumpulinen, kuumetta ei ole ja pää on aika selkä. Huomenna matka käy töihin. Ajattelin kuitenkin bookata ajan työterveyteen ja pyytää tsekkaamaan, että olen kunnossa. Jos muistan.

Peilistä katsoo punainen turbonuhanenä, jolla on nassu turvoksissa, silmät flunssaiset ja ylähuuli rohtunut. Huominen ei taida olla kaunis päiväni... Eikä välttämättä pari seuraavaakaan.

Työssä huomaa usein pukeutumisestaan fiiliksensä myös omaan ulkonäköön. Simpsakkana fiilisaikana (yleensä alkusyksyllä) tulee sipsuteltua lyhyemmässä hameessa ja kunnon koroissa. Sitten hameen mitta pitenee syksyn myötä... Pahoina päivinä ylle kiskotaan liituraitahousut, luottotoppi ja mummovillatakki. Mieliala pyritään pitämään kunnossa koroilla. Huomenna ne matalat kengät olisivat ehkä sittenkin hyvä juttu...