Turn Loose the Swans

Istuin taannoin parin ystävättären kanssa teellä ja viinilasillisella lähibaarissa. Viereisessä pöydässä istui ikäisiämme miehiä, jotka vilkuilivat aktiivisesti vieraisiin pöytiin - myös meidän pöytäämme.

Aktiivista metsästysvaihetta elävä ystävätär arvioi, että "ihankivannäköisistä" miehistä kolme olisi ihan kiinnostavia. Onnellisesti vakiintunut ystävätär ei olisi kelpuuttanut ketään. Heilasteleva ystävätär olisi kelpuuttanut yhden. Minäkään en olisi kelpuuttanut ketään. Metsästäjäneiti äyskähti, että minua kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, jos miehellä on omituinen elämä, Peter Steelen raamit, katse toisesta maailmasta, kyky keskustella täysin oudoista aiheista ikuisuuksia, skeba kainalossa tai jotain muuta "outoa" taustaa.

Metsästäjäystävätär ja minä olemme tunnettuja täysin toisistaan poikkeavasta miesmaustamme ja kauneuskäsityksestämme, joten sinänsä kommentti ei ollut mitenkään odottamaton. Kumpikin meistä hakee oikeanlaista karismaa - mitä se sitten onkaan. Kummankin mielestä toisen miesmaku on aivan mahdoton ja määrittelemme kauneuden ja estetiikan hyvin eri tavoin. Minä vain olen tietyissä tilanteissa oppinut olemaan hiljaa asiasta, sillä keskustelu esim. juuri karismasta hänen kanssaan voisi helposti mennä jankkauksen puolelle, mikä on ärsyttävää ja lapsellista. Sinänsä hupaisaa taas on, että muuten makumme ovat monessa asiassa (esim. musiikki, kirjat, vaatteet, arkkitehtuuri, elokuvat, politiikka, taide) hyvinkin samanlaiset.

*

Kun sipsuttelin kotia kohti (Metsästäjäystävätär oli lähtenyt istuksimaan vieraisiin pöytiin... :D), pohdin omasta mielestäni karismaattisia ihmisiä.
Illan teeman vuoksi keksityin pohtimaan lähinnä (tunnettuja) vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Nämä kymmenen (yhdeksän elävää + yksi kuollut) tulivat ensimmäisenä mieleen:
John Malkovich, Leonard Cohen, Sean Connery, Mikael Persbrandt, Tommi Korpela, Warrel Dane, Peter Steele, A.W. Yrjänä, Ville Tuomi, Tom Araya.

*

Omassa tuttavapiirissäni on useita erinomaisen karismaattisia miehiä, hyvin monin eri tavoin karismaattisia - esimerkiksi yhden karisma on uskomattomassa läsnäolossa, toisella mielettömässä kyvyssä tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen, kolmannella taas on uskomaton huumorintaju ja neljännen ääntä kuuntelisi tuntikausia, vaikka tämä lukisi puhelinluetteloa.

Yritin kerran hienovaraisesti selittää kovasti korealle, mutta hieman yksinkertaiselle paketille (siis miehelle), miksi hänellä ei käy samanlainen flaksi pitkällä tähtäimellä ja sellaisten naisten parissa kuin esim. neljällä mainitulla (ja onnellisesti varatulla) herralla. Korean ja trendikkään kaverin karisma puree parikymppisiin bilehileisiin, kun kiinnostuksen kohteena olisi omanikäinen nainen, joka voisi vakiintua. Mies on nyt sitten pohdiskellut puoli kesää, että missä sitä karismaa voisi opiskella. Hänen siskonsa oli huomauttanut, että karismalle tekisi hyvää kaksi numeroa isompi paita, tummemmat farkut, vähemmän valkaistu tukka, käyminen muuallakin kuin Seduloissa ja muidenkin kuin Men's Healthin ja työpaperien lukeminen. Nyt kaveri on ilmoittautunut mukaani "jollekin keikalle". Jep. Laahaanpa kaverin oppimaan karismaa johonkin döödspuristien kokoontumisajoihin. Voi Mooses.

*

Kun tapasin aikoinani yhden entisistä miesystävistäni, tajusin vasta vuosia myöhemmin ihastuneeni hänessä juuri hänen karismaansa. Silloin aluksi luulin ihastuneeni toisaalta omaani muistuttavaan huumorintajuun, erikoiseen luonteeseen, huomaavaisuuteen ja huikeisiin silmiin - sekä kykyyn viedä minulta jalat alta, mihin kukaan ei aiemmin ollut pystynyt.

Vasta myöhemmin, ihastuksen muututtua vihastuksen kautta ystävyydeksi, tajusin kyseen olevan karismasta. Vuosien, pettymysten, ulkonäkömuutosten ja monien ongelmienkin jälkeen tiedostan syyn sille, miksi siteemme kesti niin paljon molemmin puolin.

Karisma ei kuitenkaan saa antamana anteeksi kaikkea. Voi tulla päivä, jolloin se häipyy kauniiksi muistoksi menneisyyteen. Kauniin kipeäksi muistoksi. Tarvitaan muutakin kuin oikeenlaista kemiaa.

Kiertelin tänään kaupungilla etsimässä jotain vaatetta syksyksi ja kypsähdin kauppojen muzakkiin aivan totaalisesti. Aivan hirveää scheissea, josta tulee vain pää kipeäksi.

Vaatteissa oli onneksi enemmän hurraamista - toisaalta odottelen koko ajan sitä goottilaistyylistä settiä, jota olen nähnyt eurooppalaisissa naistenlehdissä ja tyylisivustoilla. Kuolasin juuri eilisiltana täyspitkää mustaa samettitakkia (muistaakseni) brittiläisen Oasiksen mallistossa ja katselin mielettömiä popoja jollakin saksalaissivustolla. Molemmat ovat todellakin yltiöjärkeviä hankintoja meikäläisiin olosuhteisiin...

Kun palasin kaupungilta varpaat riekaleina (unohdin taas teipata muutamat varvasparoistani, jotka ovat saaneet nauttia varvastossuttelusta koko kesän), haudoin suoraa murhanhimoa kaikenlaista kertakäyttö- ja trendimusashittiä kohtaan. Kumpaakin osuutta tuli kuultua niin ketju- kuin pikkuputiikeissakin. Oikeastaan huvitti: kun kaikenlaiset Rantarockin tyyppiset one hit wonder -kemut keikahtivat nurin, tilalle tuli toisenlainen trendikkyys, puettuna erilaiseen asuun.

Itse olen kurkkuani myöten täynnä yhtä lailla niin soittolistaamusaa kuin esimerkiksi Flow-festaria ja sen "erinomaisuutta". Suomessa on paljon hienoja ja persoonallisia festareita - ja vähemmän hienoja ja vähemmän persoonallisia. Joka makuun on jotakin. Ja Flow ei ole Suomen paras festari - mitään "maan parasta festaria" ei ole olemassa kuin mainoslauseissa.

Tämän vuoden Flow'n ohjelma ei ole oikeasti kovinkaan erikoinen: huippuja kyllä löytyy, mutta tasan niin, että joutuu ostamaan kolmen päivän lipun. (Tätä on valittanut puolet tuttavistoa.) Kyllä sen mitäänsanomattomuuden seassa on helmiä kaltaisellenikin (esmes Air ja Ulver), mutta ajatuskin sikahintaiselle festille trendiuniformuihin pukeutuneiden ihmisten sekaan ahtautumisesta huvittaa ja ahdistaa. Minua yritettiin saada paikalle täydessä bläkkisgoottitällingissä, mutta minulla on paljon parempaa tekemistä. Yh.

*

Joskus mietin, mitä nykyhetken musiikista kuunnellaan parin- kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Se nousee aina mieleen silloin, kun itse esimerkiksi soittelee 1960- ja 1970-lukujen musiikkia ja nyt tarkastelee uteliaana (ja kauhuissaan), millaisia kauhujuttuja kasarin ehtymättömästä ruumisarkusta nousee.

*

Ystäväni syyttää aina kaltaisiani vanhanaikaisen musiikin kuuntelusta. Huomautin itse, että hän valittaa monista "uusista nimistä", että näiden keikkasetti on hyvin suppea, esiintyminen epävarmaa ja meno nykivää. Samaan aikaan kuuntelen itseni hyvinkin monen aikakerroksen musiikkia. On totta, että monet suosikeistani ovat seuranneet minua lapsuudesta asti (klasari & jazz, osa 1960-luvun musasta) ja pääosa suosikeistani on aloitellut ysärillä ja kulkenut mukanani tähän päivää asti (pääosa metelistä).

On kuitenkin olemassa artisteja, jotka pystyvät uudistumaan, luomaan uutta ja muokkaamaan ilmaisuaan aina uusille kuuntelijoille, jopa kuuntelijasukupolville. Ystäväni oli äitinsä ja tyttärensä kanssa kuuntelemassa Leonard Cohenia ja koki saman kuin minä pari vuotta sitten. Sen, että karismaa ei voi ostaa. Sen, että vuodet myös rakastavat esiintyjiä. Sen, että aidosti hyvä musiikki jää elämään.

Tein pitkän lenkin pitkin itäisen kantakaupungin rantoja ja katuja. Tuuli pörrötti hiuksia, helpotti hieman nihkeää oloa ja pöllytti ajatuksia. Nostalgiamusiikki rauhoitti kävelyn normitahtiseksi.

Katselin ajatuksissani taloja, ihmisiä, kauppojen ikkunoita, taivasta. Annoin askelteni kuljettaa minua. Äkkiä huomasin olevani Tervasaaressa. Istahdin saaren kauimmaiseen kulmaan ja katselin merelle.

Minulla on jotenkin jakomielinen olo. Toisaalta olen melkoisen huolissani monesta asiasta. Toisaalta olen rauhallisempi kuin aikoihin.

*

Minulla on oma pieni pursi. Se pitäisi saada jollakin konstilla kaukaiseen satamaan. Matka on kestänyt jo liian pitkään. Satama häämöttää jossain sumun takana. Minulla ei toistaiseksi ole ohjaavaa majakkaa, eväitä on sekalaisesti, samaten purren tarvikkeet ovat sekalaiset.

Pitäisi luottaa itseensä. Pitäisi luottaa siihen, että majakka alkaa ohjata jossakin vaiheessa. Pitäisi luottaa materiaaliseen apuunkin, kenties.

*
*
*

Istun kirjastossa lukemassa ja tekemässä muistiinpanoja. Kirjoitan maanisesti. Kävelen myrskyssä kuunnellen Sólstafirin Köldiä.

Onni on...

... se, että tänään on ollut hikisyydestä huolimatta edes hieman viileämpää.
... se, että löysin kolme kivaa paitaa syksyksi.
... kastuminen kuurosateessa.
... kaverilta saatu dvd.
... ystävät.
... mielikuvitus.
... vailla mitään järkeä olevat unelmat.
... elokuu.
... kaverin kisun rapsuttaminen.
... musiikki.

Minä vihaan hellettä ja odotan syksyä.
Syksyllä pystyy nukkumaan öisin.
Syksyllä pahimmat festarijampat katoavat koloihinsa.
Syksyllä olo on parempi.
Syksyllä ei tunne oloaan hikiseksi pieneksi siaksi.
Syksyllä pystyy taas hengittämään ja toimimaan normaalisti.
Syksyllä kaupunki täyttyy komeista miehistä ja tyylikkäistä naisista,.

*

Nainen keikkuu tanssilattialla pukeutuneena läpikuultavaan keltaiseen makkarankuoreen, joka ulottuu hieman yli vesirajan ja paljastaa, että asun alla on vain huonosti istuvat stringit. Jalassa on niin korkeat korot, että niissä tanssiminen näyttää epävakaalta hiihtämiseltä.

Katselen naista hieman epäuskoisena: olen onnistunut välttelemään kansan syvien rivien kokoontumisajoja ja tyrkkykesäterasseja niin loistavasti, että aineksen yllättävä esiintyminen hämmentää. Toisin puettuna nainen olisi aidosti tyrmäävän kaunis ilmestys: hyvä vartalo, persoonalliset kasvonpiirteet, hyvä meikki, erikoinen kampaus. Nyt hän näyttää vapaailtaa viettävältä freelancestripparilta, joka kiemurtelee imaginaarisen tankonsa ympärillä.

Naisen humalainen ja vahvasti maalattu ystävätär on pukeutunut minimittaiseen säkkiin, jonka heiluvat helmat paljastavat välillä puolet pakarasta. Sandaalit näyttävät ahdistavan ahtailta ja liian korkeilta. Koikkelehtiminen tanssilattialla näyttää nilkan nyrjähdyksen odottelulta. Ystävättären meikki on levinnyt suttuiseksi Jokeri-irvikuvaksi, ympärillä on jo alkanut helppoa nakkia etsivien raadonsyöjien soidinleikki.

*

Keski-ikäinen mies tanssittaa vaimoaan sortseissa, tennissukissa, sandaaleissa, pikeepaidassa. Kännykkäkotelo ja vyölaukku täydentävät asun. Rouvalla on pullea valkoinen kesälaukku, piukat valkoiset housut, liian korkeat sandaalit ja kukallinen kesäpusero. Ilme on väsynyt ja juopunut, meikki valumassa poskille. Miehenkin käännöksissä on humalaista rempseyttä ja menoa.

*

Nainen kävelee yksin kotiin baarista. Askeleet ovat varmat ja korkkareiden jälkeen jalkaan laitetut sandaalit mukavat. Meno on nopeaa, kuten varsin selvällä ihmisellä yleensäkin. Kävelyä häiritsevät humalaiset kaatuilijat, epämääräiset kyytien kauppaajat ja seuraan tunkeutujat. Ihmisiä lojuu porttikongeissa ja jalkakäytävillä. Ilma ei liiku senttiäkään. Katukuilussa on kuin ahdistavassa umpiossa.

*

Kylpyamme on täynnä viileää vettä. Kädessä on lasillinen jääteetä, toisessa kädessä aamun Hubla. Kylmä vesi viilentää myös tukahduttavan kuumaa kylppäriä.

*

Odotan syksyä.
Odotan puraisua omenasta.
Odotan aamua, jolloin en herää hikisenä.

Theres just three chances
in your life
to shine in the sun
take them
live through them
they show you how to love
youth is fleeting
and sweet full of wonder
then falling away
turn and your grown, earning wisdom
then you'll grey like a leaf in the autumn
life just somehow passed by
chances three
lifes sweet memories
all in the blink of an eye
who's to say where we're going
i wont struggle to try
chances three
lifes sweet memories
to take to the other side
just three chances
youth is fleeting and sweet
full of wonder
then falling away
turn and you're grown earning wisdom
then you grey till the wind calls your name
chances three
lifes melody
cryptic symphony
and we dance on the strings
chances three...

Nevermore: Chances Three

Kuulun ihmisiin, jotka näkevät unia hyvin vaihtelevasti. Stressaantuneena uni lyhyt musta kuilu, johon putoaa aivan liian myöhään illalla ja josta kapuaa ulos kaikkea muuta kuin sulokkaasti aamuisin.

Rauhallisempina hetkinä unensa muistaa jotenkin. Minä olen erikoistunut outoihin uniin ja niin tavallisiin uniin, että minun on vaikea tajuta aamulla heränneeni unesta.

Jännittävää nähdä, millaisia unia näen nyt Inceptionin nähtyäni...

Minä vihaan hellettä. Siksi olenkin ollut onnellinen, että muutama päivä tässä on ollut viileämpää.

Viikonloppu oli oikeasti lähes täydellinen. Sain enemmän aikaan nyt parissa päivässä kuin pitkään aikaan - minä kun satun olemaan niitä ihmisiä, joille helle ei sovi ainakaan tässä järjettömässä mittakaavassa. On ikävä olo, kun koko ajan on nihkeä fiilis ja oikeastaan pikkuisen huono olokin. Yksi syy saattaa kyllä puhtaasti olla kuumassa asunnossa ja siinä, että nukkuminen öisin on lähes mahdotonta. Kun kämpässä on melkein 50 astetta lämmintä 24/7, ei oikeasti pysty nukkumaan tai tekemään töitä. Siksi matka pohjoisempaan kesken pahimman paahteen olikin todellinen pelastus. Toivottavasti tuo ensi viikon helteisyys ei olisi ihan NIIN paha kuin on lupailtu.

*

Kesän aikana on taas ollut aikaa pohtia, vähän liikaakin. Syksyllä on edessä aivan uudet kuviot. Työtilanne on edelleen aikaa. Kun elämä ei täyty työstä lähes 24/7, on pakkokin alkaa pohtia erinäisiä asioita. Lopputuloksen pitäisi näkyä viimeistään vuoden lopussa ainakin työkuvioiden osalta.

Olen kiertänyt kesän aikana ajan nauhaa auki ja katsonut menneitä vuosi tarkemmin kuin koskaan ennen.

Ehkä kyse on siitä, että olen taas uuden ajan alussa.
Ehkä kyse on siitä, että siipeni lepattavat levottomasti.
Ehkä kyse on siitä, että vanha kapina alkaa nousta taas.
Ehkä kyse on siitä, että minun pitäisi oikeasti pohtia elämäni suuntaa.
Ehkä kyse on siitä, että nyt pystyn katsomaan menneeseen suoraan.

Tällaisessa kypsässä iässä kiltit spinsteritädit selviävät festareista sievästi ja siveästi. Sen sijaan tädit eivät selvästikään kestä hellettä, liian vähäistä unta ja pitkään jatkunutta kiirettä. Tädit sairastuvat ja makaavat sitten reporankana himassa. Helle + kuume = jättekiva...

Festareiden jälkeen saa tosin huomata monenlaisia jänniä asioita:
- muutama vanha tuttu on alkanut yllättäen pitää yhteyttä
(Toinen katseli kuola valuen varsin matillista cleavageani ja toinen nuuhki
korvanjuuressa. Outoa...)
- päkiät ovat yllättävän pitkään kipeät seisomisesta korkkareissa
- afterglow jatkuu pitkään...
- ...samoin harmitus siitä, että Tuska ei kestä pitempään...
- sitä stanan pölyä löytyy edelleenkin esmes kengänpohjista ja laukusta
- osalla kavereista on edelleen krapula (osalla moraalinen)
- osalla tutuista on mennyt hieman putken puolelle...
- itsellä soi soundtrackina päässä edelleen tietyt biisit...
- ... kuinkahan kauan sitä kestää...?

... siispä reippaasti vettä naamariin.

Toivottavasti pilviverho pysyy juuri samanlaisena koko päivän.
Ja mieluusti huomisen.
Ja sunnuntain.
Pliis.
Muuten Kaisaniemessä koetaan mustiinpukeutuneiden rapujen kokoontumisajot ja helteessä tuupertuu porukkaa turhan rivakkaa tahtia.