Olen varmasti kiittämätön ihminen. Olen sitä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Minä nimittäin inhoan "hyväntahtoisia" neuvoja.
Olen toisinaan oikeasti huono kysymään neuvoja ja apua. Näillä "hyväntahtoisilla" neuvoilla tarkoitan turhaa/rasittavaa/epäolennaista/salailkeää puuttumista ja kommentointia, jolla ei oikeasti ole mitään tekemistä neuvomisen tai aidon huolen kanssa. Tai ainakaan se ei välity.
*
Tällainen "hyväntahtoinen" neuvonta kohdistuu johonkin puutteelliseen asiaan, sellaiseen, jonka avulla "neuvoja" pääsee pätemään. "Hyväntahtoinen" neuvominen ja kysely aiheuttavat vain ärsytystä tai paha mieltä.
Jos "neuvottu" ei suostu ottamaan neuvoja vastaan, ts. kommentoi jotakin ikäväsävyistä vastaan, on "neuvojan" luvallista loukkaantua ja marista jotakin latteaa "mutta-minä-ajattelen-sinun-parastasi-ja-sinun-tulee-olla-kiitollinen" tai sitten moittia toista herkkänahkaisuudesta. Siksipä neuvotun ainoaksi keinoksi jää asian ohittaminen ranskalaisella olankohautuksella tai pienellä kiusaantuneella hymyllä.
*
Seuraavissa asioissa "hyviä neuvoja" ja "hyväntahtoista kyselyä" piisaa:
- Ai kauheeta, säkin olet jo 35-vuotias, eikös sunkin olis nyt aika hankkia mies ja lapsia, ettei sitten kaduta myöhemmin, että jätit niin myöhäiseen.
Ei kannata olla liian nirso, hei.
(Sanotaan lasta haluavalle yksineläjälle, joka nieleskelee itkua aina pikkuvauvan nähdessään. Sanomisella halutaan korostaa, ettei kyseinen henkilö miestä tai lasta saakaan.)
- Ai kamala, miten mä olenkaan lihonnut. En mahdu enää mun muinaisiin farkkuihin, Pitääkin vetää tuplaspinnin-tuntia tänään.
(Kailotetaan merkitsevästi vilkuillen pyöreämmän ystävän seurassa.)
- Te olette olleet naimisissa jo kolme vuotta, milloinkas sitä pienten jalkojen töminää kuuluu?
(Suomeksi: Kummassa teistä on jotain vikaa, kun ei muksua kuulu?)
- Voi vitsi, miten mua ärsyttää tämä liian hyvä sosiaaliturva!
(Seurassa työtön ystävä, joka kirjoittaa 50 hakemusta kuukaudessa.)
- On se kauheeta, kun töissä ahdistaa. Niin paljon paineita. Noissa pätkätöissä ei onneks sellaista vastuuta tule. Jatkettiinko sun sopparia muuten taas jopa kolme kuukautta?
- Musta on jotenkin surullista, että ihmiset tekee pätkätöitä, ei synny mitään vastuuta työstä.
(Kolme vuotta pätkätyötä tehneen ihmisen seurassa.)
- Ai kauheeta, eikö sulla ole tänäkään vuonna palkallista lomaa? Voi vitsi. No, onneksi täällä joku hoitaa juttuja meidän poissaollessa.
- Ai että, etkö saa tältäkään kesäajalta palkkaa. No voi, pitäis kuule hankkia vakkariduunia!
- Eikö se sun gradu ja vikat tentit ole vieläkään valmiita. Kuule, pidä nyt kiirettä, ettei kaikki työt mene sivu suun! Oisit voinut jatkaa täällä, jos oisit tehnyt niitä ahkerammin. Mitä, etkö sä pääse kahville? Mitä töitä sulla täällä muka on? Ai joku palaveri? Onneks mulla ei ole. Mut heihei huomiseen.
*
Minä saa kuulla aina neuvoja opinnoista ja työstä sekä parisuhdeasioista. Viimeksi mainittu ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta työ ja opinnot ahdistavat. Olen kuunnellut koko päivän "hyväntahtoisia" neuvoja opinnoista, työstä, jaksamisesta ja työnhausta. Lopputuloksena oli se, että olisin alkanut parkua raivosta, väsymyksestä tai pahasta mielestä, elleivät asiakasteinit olisi tänään olleet niin äärettömän ihania.
En opiskele tarpeeksi, en tee työssä tarpeeksi, olen liian velvollisuudentuntoinen, olen liian huoleton, olen liian väsynyt, vietän liian huoletonta elämää, en vielä tiedä tulevista töistä, en voi saada töitä valmistumatta, voin saada mitä töitä vain, työtilanne on vaikea... Argh, päättäkää jo, mitä minä olen.
"Neuvojan" mielestä olen Huono Ihminen. Se ainakin tulee selväksi. Minun mielestäni "neuvoja" on sosiaalisesti moukka. Kun se sanoo esim. työtoverille, saa kuulla herkkänahkaisuudestaan.
Tänään kilahdin puolitutulle moukalle nähtyäni hänet miehineen kadulla. Tämä nainen ryhtyi "neuvomaan" minua opinto- ja työasioissa alentuvaan sävyyn. Hän tekee sen aina nähdessämme ja miehensä hymyilee ivallisesti vieressä. Minä sain nipin napin pidettyä raivoni sisällä kaiken työpaikan skeidan jäljiltä. Päässäni naksahti. Vaihdoin sulavasti neutraalin asiakaspalvelijahymyni äkillisen innostuksen hymyyn ja henkäisin kesken paapatuksen, että ymmärrän niiiin hyvin hänen huolensa, että se johtuu varmaan hormoneista. Sitten taputin häntä vatsalle liikuttuneella eleellä ja katselin hurmioituneesti silmiin. Toivotin mukavaa iltaa kävelin kotiin.
Tunsin huonoa omatuntoa alhaisuudestani, mutta myös ansaittua revanssihenkeä. Jos jonkin asian olen elämässäni oppinut, niin sen, että ryhti pitää säilyttää ja leuka pitää korkealla. Opettelisipa tuokin besserwisser seisomaan ryhdikkäästi, niin ei näyttäisi raskaana olevalta, saatana...
