EU laajenee lisää itään

  • WilleWau

Muuten olen täysin vakuuttunut siitä, että hallituksen ministerien ja heidän avustajapiiriinsä kuuluvien henkilöiden tulee erota kaikista kunnallisista luottamustehtävistään.

Kolmen kohdan perustelut eli stubbismit:

A. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja EU vaatii heiltä entistä kovempaa työpanosta.
B. Jääviys on vietävä Suomessa vihdoinkin länsimaalaiselle tasolle.
C. Elämä ja omaiset ovat enemmän tätä hetkeä kuin ”sitten kun…” - tilanteita varten.

Näin maallikosta tuntuu ihmeelliseltä, että EU:ta kiirehditään laajentamaan entisestään idän suuntaan, vaikka entisetkin liitokset on niin sanotusti nielemättä.

Irlantiakin tunnutaan kulisseissa pakotettavan kovalla kädellä hyväksymään EU:n perustuslaillinen sopimus, vaikka kansa äänesti sitä vastaan.

- - - -

Vaan jos EU:n tärkein asia on näkyvä liike, niin ymmärrän nykymenon jatkumisen erinomaisesti. Liikkeen suojiin voidaan pahimmillaan verhota monia salassa valmisteltavia asioita.

Myös Suomen hallituksen ministerien ja heidän avustajapiiriensä osalta.

* * * *

Päivitys 27.8.2024
Maan tavan mukainen meno tuntuu jatkuvan myös 2020-luvulla:

Aluevaalit 2022 – Äänestysprosentti ja nukkuvat
- Julkaistu: 4 helmikuun, 2022 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Suomen historian ensimmäisissä aluevaaleissa näkyi suomalaisten äänestäjien turhautuminen politiikkaan. Moni äänestämättä jättänyt kokee, ettei omalla äänestämisellä ole mitään vaikutusta eikä merkitystä oman elämän tilanteisiin.

”En koe että äänestämällä voisin todella vaikuttaa asioihin, vaan suomalainen nykydemokratia on lähinnä poliittista näytelmää, kun päätökset tehdään kulisseissa kädet toisten veljien taskuissa.

Enää ei löydy puoluetta eikä ihmistä, ketä voisi äänestää.” Lähde: Yle Uutiset 28.1.2022 – ”Nuori valtuutettu pitää käsittämättömänä, että puhelimella voi tehdä kaikkea muuta paitsi äänestää”

Oikeusministeriön puoluerekisteristä löytyy tätä artikkelia kirjoitettaessa 22 puoluetta! Joten vaihtoehtoja kyllä äänestäjille riittää, mutta nykyisillä valintatavoilla suurin valta on pitkäkestoisesti betonoitu pitkään toimineille ja ison ekosysteemin omilleen kasvattaneille puolueille.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2022/02/04/aluevaalit-2022-aanestysprosentti-ja-nukkuvat/

1 kommentti

Flash-Bang

11.11.2008 13:13

Tismalleen samaa mieltä.
Edustajilla näkyy vallitsevan pelkkä tehtävien kerääminen/jakaminen toisilleen ei niinkään asioiden hoitaminen. Ahneusko sen määritelmä olikaan?
Jos tutkimme niitä entisiä varsovan liiton maita, mitkä ovat nykyisiä EU-jäsenmaita, niin voimme todeta reisille menevän pahasti. Asioiden hoitoa ei helpota yhtään nykyinen maailmantalouskaan.
Työpaikatkin lähetettiin Kiinaan.

^Ari-Lee^

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus