Kirjaston hiljaisuudessa jostain kumpuavat sanalliset nirhaisut eivät tuntuneet minusta kuuluvan kirjastokäyttäytymisen perusteisiin.
"Vitun homo!", "Painu vittuun!" , "Mä tapan sut!" toistuivat tasasin välin.
Uteliaisuus voitti ja kiroilijaksi paljastui 8-10 vuotias pleikkaa pelaava poika. Pelikonenurkkauksessa oli tilaa, joten kysyin, että onko jokin hätänä?
Poika vastasi, että ei ole. Varmistin, että sinäkö se tällä noita ilmaisuja ilmoille latelet. Poika vastasi, että kyllä. Kun kysyin uudestaan, niin pari muutaa pelaava poikaa sanoi, että se latelee niitä kaikille, jotka yrittävät pelata muilla koneilla. Sammutellen niitä, jos eivät sanalliset uhkailut riitä.
Pyysin kirjastonhoitajan paikalle, joka kertoikin, että tämä on se heidän uusi ongelmakenttä. Tunsi kertomani tapauksen valitettavan hyvin. Porttikieltojakin annetaan, mutta tehoa niillä ei tunnu olevan. Vanhemmatkaan eivät tahdo uskoa lastensa käytöstä.
No eipä tuo asia minulle kuulu, mutta eipä ole helppoa tänä päivänä kirjastonhoitajillakaan.
