Kansanäänestys 2017 keskusteluista

  • WilleWau

Toukokuun lopulla tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä avasivat kaikkien aikojen kansanäänestyksien ketsuppipulloilmiön.

Kansanäänestys 2017. Yhdessä. Tillsammans. Together.
Kansanäänestys 2017. Yhdessä. Tillsammans. Together.

Sitten; kuin sattumalta, Iso-Britannian "EU-ero vai ei?"- kansanäänestyksen jälkeen putkahti julkisuuteen perussuomalaiset nuorten Suomen EU-jäsenyyttä mittava kansalaisaloite julkisuuteen.

Keskustelut kansanäänestyksien suhteen käyvät nyt erittäin kuumana. Niin Suomessa kuin Euroopassa.

Mielenkiintoista seurata, miten ensi viikolla Porissa "Suomi-Areena"-tapahtumassa asiasta keskustellaan. Onhan siellä myös kyseisen viikonlopun Porin Jazzien ajan valtakunnan ykköspäättäjien ketju yleisölle avoimissa kuin suljetuissa VIP-tapahtumissa paikalla.

* *

Olipa käynnissä pelit tulevia kunta- tai eduskuntavaaleja varten, niin hyvä vain, jos saadaan Suomen oma EU- ja eurolähihistoriamme julki. Virallinen ja todellinen versio.

Tässä yksi näkökulma koko kuvaan:

Kansanäänestys 2017 – Kolme aihetta – Rohkeasti yhdessä
Julkaistu heinäkuu 5, 2016

"Pääministeri Juha Sipilän, valtiovarainministeri Petteri Orpon ja ulkoministeri Timo Soinin vetoaminen siihen, ettei mitään kansanäänestystä voida järjestää, koska sitä ei ole hallitusohjelmassa; on aika lailla typerä. Kansalaisaloitehan luotiin juuri sitä varten, että kansalaiset voivat saada tärkeinä pitämiään aiheita eduskunnan ja hallituksen käsiteltäväksi. Myös aiheita, joihin hallitus- kuin oppositiopuolueet eivät halua kepilläkään tarttua.

Toisekseen on aina hyvä muistaa, että lopullinen hallitusohjelma tehdään puolueiden vaalirahoittajien, sidosryhmien, etujärjestöjen ja puolueiden mandaateilla istuvien virkamiesten toimesta sekä näkökulmasta. Esimerkkeinä tähän kohtaan Suomi 2017 – blogin artikkelit vuoden 2011 ja 2015 hallitusneuvotteluista. Joten suomalainen äänestäjä äänestää aina sokkona tulevan hallitusohjelman suhteen. Liekkö tässä yksi syys nukkuvien puolueen kasvuun?

SISÄLLYSLUETTELO
Suomen EU- ja eurolähihistoria kaikille tutuiksi
Avoin Suomi ja EU 2006
Perustuslain ”uudistus” 2007-2011
Salamyhkäistä valtaeliittiä Vanhasen listalla
Kolme aihetta kansanäänestykselle 2017
Äärilaidat mukaan valmisteluun
Suomen tärkein rakenneuudistus käyntiin

Tämän artikkelin tavoitteena on laittaa avoimeen mietintään se, että vedettiinkö meillä Suomessa äänestäjiä brittien tapaan EU-asioissa niin sanotusti höplästä? Jopa kahteen kertaan. Ensin 1900 – luvulla ja sitten toisen kerran 2000 – luvulla. Näistä molemmista lisää tässä artikkelissa."

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2016/07/05/kansanaanestys-2017-kolme-aihetta-rohkeasti-yhdessa/

Kirjoitettaessa soi Black Sabbath - 13

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus