Kirkko ja kaupunki

  • WilleWau

Sieltä se postiluukusta kerran viikossa pömpsähtää. Ihan hyvänä muistutuksena maallisen menon hengellisistä ulottuvuuksista.

Vaikka itse olen pitänyt suoria yhteyksiä yläkertaan päin, niin aina olen kyseisestä lehdestä pyrkinyt lukemaan mielipiteet ja sakastissa nauretaan osuudet.

Niistä kuvastuu monesti ne surut ja myös ilot, joidenka kanssa itse kukin meistä painii oman elonsa jossain vaiheessa.

Uusimmassa numerossa kiinnittyi huomioni Emilia Hirven kirjoitukseen vakuutuslääkärijärjestelmästä, jonka soisi päätyvän laajempaankin esittelyyn suomalaisissa tiedotusvälineissä.

- - - - -

Lääkärit tuhoavat mieliä järjettömästi (28.8.2007)

On käsittämätöntä, että Kelan ja vakuutusyhtiöiden lääkärit mitätöivät valansa vannoneiden erikoislääkäreiden perusteelliset lausunnot potilaiden työkyvyttömyydestä tapaamatta koskaan potilasta tai häntä kauan tutkineita ja hoitaneita lääkäreitäkään.

Kroonisten kipujen, fyysisten ja psyykkisten rajoitteiden kanssa vuosikausia tuskailleet oikeasti sairaat ja työkyvyttömät ihmiset joutuvat yhä uudelleen nöyryyttävään paperisotaan yrittäessään todistaa työkyvyttömyyttään jollekin kasvottomalle taholle, jonka ei koskaan tarvitse ottaa heitä henkilökohtaisesti vastaan. Sen ei koskaan tarvitse nähdä heidän todellista vointiaan tai kuulla heidän kärsimyshistoriaansa.

Löytyykö eduskunnasta ihmistä joka haluaisi ja pystyisi vaikuttamaan siihen, että sairaiden ihmisten kasvottomasti tapahtuva simputtaminen lakiin vedoten saataisiin Suomessa loppumaan? Näiden sairaiden ihmisten epätoivo heijastuu rajusti myös heidän puolisoidensa, lastensa ja vanhempiensa elämään.

Lue koko kirjoitus osoitteessa:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/
> Mielipiteet

* * * *

Päivitys 17.8.2024

Aiheen isosta kuvasta 2020-luvulla:

”Työntekijöiden eläkelaitoksien vakuutuslääkäreitä koskevan lain muuttaminen 2020-luvulla”
- Julkaistu: 21 lokakuun, 2020

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2020/10/21/osa-2-6-tyontekijoiden-elakelaitoksien-vakuutuslaakareita-koskevan-lain-muuttaminen-2020-luvulla/

Sen verran tilannetietoa, että nuo ehdot korjausehdotukset jäivät sosiaali- ja terveysministeriön leikkauspöydälle.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.