Ministeri Mönkäreen haamusta

  • WilleWau

Vaikka hallitusneuvotteluiden päävetäjä Matti Vanhanen ei halua liian yksityiskohtaista ohjelmaa.

Niin toivottavasti suomalaisten lakisääteisten vakuutuksien ihmisoikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvien ongelmien ratkaiseminen ei jää kirjaamatta hallitusohjelmaan.

Varsinkin, jos uudessa hallituksessa ovat mukana vihreät.

* * * *

Näin osuvasti oikeusturva ongelmista kirjoitti Pekka Piskonen Hesarin mielipidesivulla jo 20.5.2000:

Talvella 1999 ministeri Sinikka Mönkäre vastasi kansanedustaja Mertjärven ym. tekemään kirjalliseen kysymykseen (KK 1629/1998) työkyvyttömyyseläkeratkaisujen perusteista ja selvitti nykyisen lain tulkinnan. Ministerin mukaan: "Työkyvyttömyyseläkeratkaisu perustuu arvioon hakijan kokonaistilanteesta. Tällöin otetaan terveydellisten seikkojen lisäksi huomioon esimerkiksi hakijan ikä, ammatti, koulutus, työkokemus, kotipaikkasidonnaisuus ja asuinpaikan työllisyystilanne. Näin ollen pelkästään lääketieteellisen diagnoosin pohjalta ei aina voida päätellä henkilön oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen."

Toisin sanoen työkyvyttömyyseläkkeestä on tehty harkinnanvaraista toimeentulotukea. Sanomatta jäi vain se, voidaanko myös terve katsoa oikeutetuksi työkyvyttömyyseläkkeeseen, jos sitä ymmärtää hakea ja muut eläkkeeseen oikeuttavat ehdot täyttyvät.

- - -

Asiaa ei enää pitkään voitane tarkastella ministeri Mönkäreen tapaan lähtökohtana veromaksajan etu. Yhdenvertaisuus lain edessäkin vaatii tarveharkinnan, jota nykyisin sovelletaan työkyvyttömyyseläkkeisiin, ulottamista koskemaan kaikkia eläkkeitä.

Ei sivistysvaltio voi kohdella heikommassa asemassa olevia jäseniään huonommin kuin muita. Jos kysymys on eläkejärjestelmän romahtamisesta, on kohtuutonta soveltaa tarveharkintaa ainoastaan sairaisiin, kun yhteiskunnassa on terveitä työssäkäyviä eläkeläisiä, joiden kuukausieläke saattaa ylittää työkyvyttömyyseläkkeen määrän koko vuoden ajalta, esimerkkinä vaikkapa Sirkka Hämäläinen, pankinjohtaja.

Hyvää asiassa on nyt se, että jotkut kansanedustajat jaksavat pitää työkyvyttömyyseläkeratkaisujen vääryyksiä esillä ja julkiseen keskusteluun ollaan heräämässä.

* * * *

Palkansaajien suhteen on jännä nähdä miten kokoomus sukkuloi suurpääoman ja eläkeyhtiöiden vaatimusten suhteen.

Kokoomuksen esittämän tasa-arvo tupon heijastukset tulevat olemaan myös työeläkkeisiin melkoiset, jolloin kovassa vastahangassa ovat myös työeläkeyhtiöt.

Ja yllätys, yllätys. Ja ketkäs siellä valtaa pitävätkään....

Sosiaalidemokraatit.

Ilmarisen uuden toimitusjohtajan Harri Sailaksen valintaa edelsi kiivas poliittinen valtataistelu.

* * * *

Ilmarisen alati kasvavan varallisuuden arvo on tällä hetkellä noin 22 miljardia euroa, mikä on yhtä paljon kuin Suomen valtion kaikki osakeomistukset.

Ammattiyhdistysliike ajoi Puron seuraajaksi sosiaalidemokraattia, mitä taas omistajat ja työnantajat eivät halunneet niellä. Viime vaiheissa Ilmarisen johtoon tarjottiin muun muassa entistä työmarkkinajohtajaa, nykyistä Työeläkelaitosten liiton toimitusjohtajaa Esa Swanljugia (sd.). Myös entinen sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) pyrki tehtävään.

Valinnasta päästiin kompromissiin sen jälkeen, kun ammattiyhdistysliikkeen edustajat luopuivat tavoitteestaan saada paikka demareille. Ay-liike luki Harri Sailaksen eduksi muun muassa sen, että hän on lähtöisin vaatimattomasta kodista ja hän on sosiaalidemokraattisen valtiosihteerin Raimo Sailaksen pikkuveli.

Lähde: Yle 2.5.2006

* * * *

Toivottavasti Suomen poliittiset päättäjät muistavat vielä sen, mitä kaikkea ns. punapääomalle tapahtui valvomattoman kassakapitalismin huumassa.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.