Tuupovaara elää ainakin omissa mielikuvissani Mombasan kaltaisena mystisenä paikkana Suomessa.
Ari Vatanen. Juha Vuorisen kirja ”Tuupovaaran tuijottaja”. Muutamia mielikuvia sieluuni sivelleistä lähteistä mainitakseni.
En tiedä oletteko muut törmänneet elävässä elämässä otsikon kaltaiseen Tuupovaaran mieheen, mutta hänenlaisensa tapaaminen Helsingin keskustassa osoitti hyvin, että globaali kilpailu on tehostanut myös selkeästi alkuperäisten suomalaisten katukeräyksen varassa olevien henkilöiden tietoja ja taitoja avunsaamiseksi. Kielitaito on tietysti tässä asiassa suomalaisten puolella vielä pitkään.
- - - -
Tapaamani Tuupovaaran mies oli suht`siististi pukeutunut, hionut lähestystaktiikan, esittelyetiketin ja puheensa huippuunsa. Sanallista rieskaa tuli kuin Raimo ”Höyry” Häyriseltä parhaina päivinä. Edellisillan viinakaan ei tässä tapauksessa haissut ollenkaan.
Tarina oli rakentunut siihen, että lompakko oli edellisiltana kapakassa viety; humalassa ei oltu sanottavammin oltu, mutta niin vain oli lompakko kaikkineen viety.
Kun ihmettelin, että kuinka se silleen pääsi tapahtumaan, niin sain vastaukseksi, että Tuupovaaralla ei ole tarpeen pitää takin vetoketjua kiinni lompakkovarkaiden varalle. Edes kapakassa.
Tuupovaaran miehen mukaan, kello oli aamupäivällä puoli yksitoista, yhdeltätoista lähtee kotia kohti juna, johon pitää saada matkarahat. Kun kyselin tarkempaa summaa, niin vastaus oli, että vain matkarahat tarvitaan ja lupaus siitä, että saan lainaamani rahat takaisin samana päivänä kello 16 mennessä, kun hän olisi päässyt kotipaikkakunnalleen hoitamaan asiansa.
Suomen maantiedettä ja välimatkoja jonkin verran tuntevana ehdotin, että etsitään yhdessä yleisöpuhelin ja minä lainaan rahat kotiväelle soittamiseen, niin hän saa rahat sitä kautta. Ei sopinut Tuupovaaran miehelle, koska rahojen tuloon menee kuulemma Tuupovaaralta käsin päivä taikka kaksi; vaikka näin hienosti toimittaisiinkin.
Tuupovaaran mies kertoi, että rahatonna ja paperitonna Helsingissä oli paha olla. Ei saanut yösijaa eikä poliisitkaan voineet kuulemma auttaa pahnoille, kun ei ole henkilöllisyyspapereita. Eivätkä aamuäreät helsinkiläiset pysähdy edes kuuntelemaan mitä tuntemattomalla Tuupovaaran miehellä on asiaa.
Joten ehdotin viiden minuutin ehdan etnillisen esityksen jälkeen, että ainahan Tuupovaaran miestä autetaan, jos kohdalle vain tuo mahdollisuus sattuu.
Tarjosin kahta euroa aamukahveihin, mutta hintataso Helsingissä on Tuupovaaran miehen mukaan niin kova, että kahdella eurolla ei vielä syömistä saa. Joten keräsin hilut lompsastani ja nopean tuloneuvottelun tuloksena tarjosin viittä euroa, joka sitten jo kelpasi.
Kohteliaasti kiitellen Tuupovaaran mies poistui ja etsien jo seuraavaa kohdettaan. Omatoimisesti ja aktiivisesti haravoiden. Kunnes katse ja askelten suunta lukittuivat pankkiautomaatilla asioivien henkilöiden suuntaan.
