Istuin jälleen kahvilassa kirjan kanssa. Tällä kerta luettavana oli työ- ja opiskeluopus, jonka painavaa sanaa piti lukea pienissä erissä ja sen jälkeen pohtia ja suunnitella. Kun pidin luovaa taukoa hyvää taustamusiikkia kuunnellen, kuulin viereisen pöydän naisten keskustelua.
Kolme hieman eri-ikäistä naista, ilmeisesti työkaverukset, keskusteli miehistä, ihanista miehistä, ihannemiehistä, kukkoilevista miehistä, sovinistimiehistä, patriarkaatista, kamalista miehistä ja populaarikulttuurin mieskuvasta. Heidän jutteluaan oli ihana kuunnella: aidosti hyväntuulista, itseironista ja myötäelävää läppää. Pöydässä tuntui istuvan kolme fiksua ja realistista naista, joilla on terve suhtautuminen itseensä ja elämään. Koska itse en kestä mitään chick flick -tyylisiä televisio-ohjelmia tai elokuvia (Kuka jurpo oikeasti luo sen niiden naiskuvan?), on ihanaa todeta, että todellisuus on edes joskus paljon kivempaa, eikä sen tarvitse jäljitellä mitään huonoa teeveedraamaa.
Niin sanotuista naistensarjoista esimerkiksi Kumman kaa ja Sinkkuelämää ovat molemmat mielestäni rasittavia sarjoja, joiden stereotypiat ovat moneen kertaan kierrätettyjä. Heli Sutela ja Minna Koskela sentään ovat aidosti hauskoja tyyppejä muuten, mutta Sinkkuelämää ei pystynyt katsomaan aivot narikkaan -hömppänä juurikaan ensimmäisen tuotantokauden jälkeen, sillä tuoteasettelu ja vaateshow alkoivat ärsyttää melkein yhtä paljon kuin Sarah Jessica Parkerin hyvin puutteelliset näyttelijänlahjat. Suosikkisarjoissani vedetään kunnolla överiksi. AbFab ja Smack the Pony uusintoina, kiitos. Tai sitten fiksumpia kässäreitä muihin sarjoihin...
*
Viereisen pöydän naisista nuorin oli ilmeisesti avosuhteessa, kaksi hieman vanhempaa jonkin aikaa kestäneissä seurustelusuhteissa. Naiset pohtivat useaan otteeseen itsekin ihmettelemääni oletusta siitä, että ihannemiehen pitää olla hyvin, hyvin tietynlainen. Portfoliomiehiä ja -naisia tuntuu todellakin olevan entistä enemmän liikkeellä. He pohtivat myös eräänlaisia vaaranmerkkejä, jotka pitäisi huomata tapailun alkuvaiheessa - yksi naisista kun oli jossakin vaiheessa seurustellut tyypin kanssa, jonka ihana huomaavaisuus oli hiljalleen ollut muotoutumassa kontrolloinniksi. "Kun äiskä totesi isänpäivänä kotona käydessäni miehen puhelun jälkeen, että enpäs ole ikinä minäkään sinua menoistasi noin pahasti kuulustellut, tajusin monen asian olevan pielessä", huokasi hän. Nainen oli päässyt miehestä eroon ottamalla töissä yli-ison projektin ja ryhtymällä painamaan hulluna töitä. "Mies kävi pari kertaa duunissa vinkumassa iltakymmeneltä perjantaina, mutta kun se tajusi, että istun mieluummin officessa kolmen muun yhtä korviaan myöten duunissa uivan gimman kanssa kuin kyhnään hänen kyljessään, sen ego ei kestänyt ja se lemppasi mut. Onneksi."
Nuorin naisista huomautti vihaavansa käsitystä siitä, että parisuhde "pelastaa" ihmisen. Ja että toinen ihminen voi toimia toisen aurinkona. Kuunnellessani kertomusta ylipalvovasta exästä en voinut kuin nyökkäillä hiljaa itsekseni. Palvovalta jalustalta pudotaan aina. Naamalleen.
Yksi naisista taas pohti sitä, miksi niin moni nainen alistuu kynnysmatoksi ja antaa anteeksi pettämiset ja lupausten rikkomisen. Pettäminen kirvoitti ensimmäisen kerran pienen katkeruuden kipenän naisten ääneen. Kaikkia oli pettänyt jossakin vaiheessa joku poikaystävä tai tapailukumppani, he olivat yhtä järkyttyneitä siitä, miten osalle ihmisistä pettäminen tuntui olevan normaalia sattuuhan sitä -elämää. Itse pohdin sitä, miten tietyissä piireissä (miehen) pettämisen hyväksymättömyys kertoi tiukkapipoisesta frigidiluonteesta, joka ei nyt vain ymmärrä miesten ja naisten tarpeiden eroja.
*
Kun naiset lounastettuaan lähtivät kahvilasta yhä eloisasti jutellen, suljin kirjani ja jäin pohtimaan tämän pelastavan ritarin, The Knight in Shining Armor (nyk. Armani) -uskomuksen edelleen jatkuvaa kaikkivoipaisuutta.
Minusta olisi maailman kamalinta, että jostakin pöllähtäisi joku tyyppi, joka veisi minut ihan kokonaan uuteen elämään. Minä kun satun pitämään melkoisesti omastani. Miksi naisten oletetaan istuvan duunissa jakkupuku kurveja nuollen, odottelemassa sulhasta kuin vanhan ajan vallasperheiden tytärten? Minä en halua pelastaa ketään (se palvonta on nähty, jo palvonnan aikan tuhoavaksi epäilty ja loppuun poltettu), en halua kenenkään pelastavan minua. En tarvitse elättäjää, en halua elättää ketään muuta. Minusta ei ole lirkuttelemaan naisellisen avuttomasti vasaran äärellä, jotta mies tuntisi itsensä mieheksi. (Okei, kerran olen niin tehnyt, mutta silloin piti duunissa saada työmiehet kantamaan kymmenen ekstrahyllyä ja niittaamaan ne vielä seinäänkin. Olen vieläkin järkyttynyt suorituksestani, sillä ne kantoivat vielä osan kamoista hyllyynkin...)
*
Ystäväni halusi minun kuvailevan ihannemiestäni, kun näimme viikonloppuna. Mikä kysymys! Ei minulla ole mitään excel-taulukkokriteeristöä, lehdistä leikattua kuvagalleriaa tai sieluuni piirtynyttä havainnekuvaa. Toisten mielestä - niin miesten kuin naistenkin - moinen huolettomuus on melkoista leväperäisyyttä. Eihän sitä sitten tiedä, mitä etsii. Mutta mitä jos ei noin niin kuin aktiivisesti etsi? Ei se sitä tarkoita, että odottelen jonkun putoavan taivaasta tai sattumalta soittavan juuri minun ovikelloani.
Meitä on moneen junaan:
Osa tuttavistani on luokiteltavissa portfolionaisiksi ja -miehiksi.
Osa tuttavistani on biologisen kirkonkellonsa kanssa niin pulassa, että pelkään kriteeristöksi riittävän sen, että toinen osapuoli lienee vastakkaista sukupuolta ja suurin piirtein lisääntymisikäinen ja -kykyinen.
Osa tuttavistani rajaa kriteerinsä tietynlaiseen ammatti- ja statustyyppiin.
Osa tuttavistani omaa vaihtuvat kriteerit.
Osa tuttavistani etsii elättäjää.
Osa tuttavistani etsii kynnysmattoa.
Osa tuttavistani on onneksi samanlaisia tavoitteettomia tapauksia kuin minäkin.
Meillä tavoitteettomilla on kenties muutama kriteeri, joista ei tingitä - mutta uskomme kaikki Siihen Johonkin. Karismaan. Kemiaan. Wotevöön.
*
Ystäväni puristi lopulta minusta muutaman ihannemiehen kriteerin, aivan liian basic-tasoa, kuulemma. (Miten yllättävää...)
Pitkä. Ei mikään kukkakeppi. Luotettava. Huumorintajuinen. Humaani. Suurin piirtein ikäiseni. Pitää työstään. Tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ei dokaa. Omaa Juuri Oikeanlaisen Puheäänen ja Huimaavat Silmät. Ei ole hipsteri, hoppari tai persu. Ymmärtää, että nainen kuuntelee räimettä ja örinää kotona, festeissä ja keikoilla. Ei etsi äitiä tai palvelijaa. Osaa siivota. Lukee paljon. Kestää itsepäistä ja omituista naista. Ja jossa on Juuri Sitä Jotain, Karismaa, Wotevöö.
Onneksi spinsteritäti saa olla ihan rauhassa ja lähteä rapsuttamaan koiria kävelylenkilleen ja tulla sitten kotiin kuuntelemaan sukkiksetkin makkaralle rullaavaa lauluääntä sekä lukemaan kirjaa jalat seinällä ja teemuki vieressä. :)
