Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2009.
Seuraava

Suomen herkkuva  1

Hupputason EU- politiikot/virkamiehet ja OECD virkamiehet pyörivät kiivaalla tahdilla Suomessa.

Vastaavasti hyrrä pyörii toisin päinkin. Eli Brysselissä ja Pariisissa käyvät vierailulla oman maamme virkamiehet/politiikot.

Mitähän kaikkea siellä taas kerran oikein sumplitaan? Ennen EU:ta sumpilimisasiat tapahtuivat "isänmaan etuja ajatellen"?

Vaan miten lie nyt?

- - - -

Valtioneuvoston viestintäyksikön tiedotteen 42/2009 mukaisesti - Suomen talouslinjaukset kiinnostavat OECD:tä:

"Pääministeri Matti Vanhanen vierailee perjantaina 13. helmikuuta Pariisissa.

OECD:n pääsihteeri Angel Gurría on kutsunut pääministeri Vanhasen keskustelemaan talouden elvyttämiseen tarvittavista talous-, työllisyys- ja kasvupolitiikan toimista Suomen kokemusten pohjalta.

Pääministeri Vanhanen tapaa vierailunsa aikana myös useita muita OECD:n talouspolitiikan asiantuntijoita."

- - - -

Mielenkiintoista tapaamisessa on mielestäni se, että OECD:n pääsihteeri Angel Gurría kävi juuri Suomessa. Vierailun annista tiedotettiin hyvin niukasti. Kuten tehtiin EU-komission pj:n Barroson ja pm Vanhasen keskusteluista EU-komissiossa 28.1.

Eivät taida vielä muut EU-/OECD-maiden kansalaiset tietää minkälaista herkkuva Suomesta on tulossa....


If...

If...

Katutason asiakapalautetapahtuma Suomen perustuslain takaamassa sana-ja ilmaisuvapauden puitteissa.

If...

Keskiviikkona 11.2.2009 kello 07.45-09.15; IF-yhtiön edessä osoitteessa
Nittyportti 4 (Espoo).

If...

Lisäätietoa internetin hakukoneilta sanalla - vakuutuslääketiede


Viidakkorummun kertomaa

Mielenilmaisu eläväisen asiakaspalautehetken merkeissä:

Maanantaina 9.2.2009 kello 07.45-09.00; Sampo Oyj:n (IF-yhtiöön liittyen) edessä osoitteessa Fabianinkatu 27-29 (Helsinki).

Mukaan on kutsuttu lehdistön edustajia.

___

Mielenilmaisut on jatkoa viime-viikolla alkaneisiin, silloin IF-yhtiön tiloista saapunut henkilö esitti läsnäolleelle potilaalle kehoituksen "painua vittuun" (em. on sanatarkka siteeraus).

___

Eli sananvaihtoa tullaan käymään perustuslain hengessä. Puolin ja toisin.


Poliisijohtajan itsemurha

Itsemurhat menevät aiheena ensin epämukavuusalueelle.

Kunnes alkaa heräämään kysymyksiä kuten miksi ja miten?

Eilen sain viestiä, jota välitän nyt eteenpäin, koska ns. tiedotusvälineemme tuntuvat jättäneen sisäministeriössä toimineen polisijohtaja Jouni Välkin itsemurhan jostain syystä käsittelemättä.

Toki omaisten kannalta kyse on hienovaraisuudesta, mutta itse pidän aihetta yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä. Vaikkakin itsemurha on aina äärimmäinen ratkaisukeino,jonka todellisia syitä ei välttämättä koskaan saada selville.

"Poliisijohtajan itsemurhan syyt paljastumassa.."

Toivottavasti lähipäivät antavat valoitusta uskomattomilta vaikuttaviin kytkentöihin. Suomalaisten tiedotusvälineiden toimesta. Ihan oma-aloitteisesti.


Finanssivalvonta Ahvenanmaalle

Ihmisten liikkuminen maiden ja maanosien on jollakin tavalla isossa mittakaavassa hallussa. Passia ja kontrollia on monenlaista.

Rahan ja siitä kertyvien pääomaklönttien taas ei.

Siksi Ahvenanmaa puolivälissä Suomea ja Ruotsia sopisi hyvin, taas kerran, holtittomasti toimineen finanssialan valvontaan. Mahdolliset luottotappiot eivät ole vielä konkretisoituneet, koska ainakaan minulla ei ole tietoa, mitä ajallisia mahdollisuuksia pankki-ja vakuutusalan toimijoilla on piilottaa kokemiaan luottotappioita tai omaisuuden arvojen alennuksia. Vrt. 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat Suomessa.

Toisaalta. Vaihtoehtona voitaisiin tehdä diili siitä, että Suomen asettama finanssivalvonta valvookin Viron finanssialaa ja heidän taas Suomea!

Rahankieli ei tunne esteitä. Ainakaan silloin, kun sitä viljellään.

- - - -

Toisaalta Ahvenanmaa sopisi symbolisestikin hyvin finanssialan valvontaan, koska kaiken Suomesta lähtevän ja Suomeen tulevan finanssiliikenteen voidaan laitta kulkemaan Ahvenanmaan valvontakoneiston kautta.

Ruotsinlaivoille päin näkyvät tiehallinnosta tuttujen nopeudennäyttöjen kautta saataisiin avointa tietoa siitä, minne päin pääomat Suomesta kullakin hetkellä virtaavat. Sen perusteella on sitten helpompi päin päättää, minne suuntaan matkaa kannattaa jatkaa.

Finanssivalvontaan liittyvät kielirajoitteetkin poistuisivat muutamassa vuodessa.

Vuonna 2015 Ahvenanmaalla asuvien suomen kielentaito on parastunut HS-ennusteiden vastaisesti; aivan huimasti.

* *

Päivitys 29.8.2024
Mitenkähän Ahvenanmaalla taikka Ruotsissa tämä kuvio toimii?

EU-vaalit 2024 – Suomalaisen oikeusvaltion läpivalaisun next-level
- Julkaistu: 7 kesäkuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Faktaa vai fiktiota? Vai filunkia? Euroopan unionin kivijalka on rakentunut, ainakin päättäjiemme puheissa, kolmen peruspilarin varaan. Ne ovat demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.

Kuitenkin vuoden 2024 Suomi on vasta rakentamassa itselleen noita peruspilareita. Isoin haaste tulee katu- ja ruohonjuuritason suomalaisten kannalta tässä. Yksi erittäin iso julkisen vallan käyttöön perustuva ja useiden miljardien liiketoiminta-alue Suomessa on Euroopan unionin toimivallan ulottumattomissa. Eli lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan kokonaisuus.

Siihen liittyviä, päättäjiemme hyvin tiedossa olevia kafkamaisuuksia ja mafiamaisuuksia on yritetty korjata kansallisin voimin yli 25 vuoden ajan. Sen keskeiset rakentajat, ylläpitäjät ja hyötyjät ovat mainitut kohta seuraavassa mobiiliflaijeri muotoisessa kaaviossa.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2024/06/07/eu-vaalit-2024-suomalaisen-oikeusvaltion-lapivalaisun-next-level/


Koko Suomi osalliseksi tasasijoittamisesta

Suomea on mainostettu korkean teknologian hyödyntäjänä, joten valtiotaustaisten paikkojen keskittäminen pelkästään pääkaupunkiseudulle on jäänne tsaarinaikaisilta vuosiltamme.

Yhtenä maailman mobiilikansoista yhteydenpidon ei pitäisi olla mielestä ongelma.

Eri puolilla Suomea toimivien henkilöiden ja organisaatioiden välillä voitaneen pitää videokuvaperusteisia kokouksia. Tai sitten säästösyistä pitää kokoukset pelkän äänen varassa.

- - - - -

Tässä muutamia ehdotuksia lisäsiirroille:

Korkein oikeus Vaasaan
Eduskunta Lappeenrantaan
Presidentin virka-asunto ja linna Konnunsuolle
Valtiovarainministeriö Kemijärvelle
Pääkaupunki Kajaaniin
Valtioneuvosto Jyväskylään
Finanssivalvonta (sis. pankit ja vakuutusyhtiöt)Maarianhaminaan
Puolustusvoimat Varkauteen

- - - - -

Mitä noilta organisaatioilta vapautuviin tiloihin?

Sana on vapaa. ;-)


Muailman napa  2

Kuopijota mätkittiin Liäkelaitoksen siirron yhteydessä oikein olan takaa.

Mielestäni aivan syyttä, sillä onhan kaapunti aivan keskellä Suomea!

Tekemistäkin kaupungissa piisaa, jos vain työn puolesta vielä vapaa-aikaa riittää. Vaan Kuopijjoon on turha mielestäni muuttoo, jos on altis hötkyillemmään asioiden hoidossa.

- - - -

Rännikadut ovat mielestäni tutustumisen arvoisia. Vielä kun niihin saataisiin tarjontaa kahviloiden yms. muodossa.

Mitä kaikkea tuo yms. voisi olla; en tällä hetkellä tiedä, mutta ehken jotain ihmisen kokoisia pikku-putiikkeja.

Mielestäni vanhan ajan flippereille olisi rännikatujen tunnelmissa oiva paikka uudelle flippereiden esiinmarssille.


Elämää paperilääkäreiden armolla  1

Jatkan tieto tv-ohjelmasta, joka tuntuu hakukoneilun jälkeen kovalta jutulta:

Tänään YLE TV2 kello 20,50 - Suomi express: yleisön pyynnöstä
- Taistelu vakuutusyhtiön kanssa voi olla vuosien piina -

toimittaja Yrjö Hjelt, Yle Turku

* vakuutuslääkärin etiikasta ja moraalikäsityksistä kertoo ohjelmassa: Jorma Juhani Juntunen (työeläkeyhtiö Etera ja Varma, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta).

Taustaa illan ohjelmalle hakukoneilemalla (Turun Sanomat 12.2.2006):

elämä jatkuu pala palalta

* *

Päivitys 29.8.2024
Tilannekuvaa 2010-luvulta:

Uutislukitus 7
- Julkaistu: 16 kesäkuun, 2015 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Ylen Silminnäkijän Vakuutusyhtiön hylkäämät – jakso on tuorein Uutislukitus – sarjamme esille nostoista ja tekstiksi purkamisista. Jakso tuli televisiosta ensimmäisen kerran 30.10.2014, johtaen vilkkaaseen ja edelleen kiehuvaan keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Tiesithän jo? Vakuutusyhtiön hylkäämät – jakso on katsottavissa koko kesän 2015 ajan Yle Areenalla!

Artikkelin lopussa tilannekuvaa ja lupauksia sekä näkemyksiä neljän eri puolueen oikeusministerin suilla kerrottuina. Poiminnat ovat vuosilta 2000 – 2013.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2015/06/16/uutislukitus-7/


Liäkelaitos Kuopijjoon!  1

Kaikki kiihtyivät Kuopiosta. Tältä tuntui, kun seurasi Lääkelaitoksen hallitusohjelman mukaista alueellistamisprojektin etenemistä.

Eli vasten henkilökunnan omaa tahtoa Lääkelaitos pakkosiirettiin Kuopioon. Uutistietojen valossa teko vaikutti barbaarimaiselta.

Miten perheiden käy?

Löytääkö puoliso Kuopiosta töitä? Entä jos puoliso on samaa sukupuolta?

Miten lapsille käy periferiassa?

Varsinkin Helsingin Sanomat antoivat ison palstatilan aiheelle. Toki ymmärsin vasta jälkikäteen, että koska Lääkelaitoksen kustannukset maksavat valvottavat eli lääkealan toimijat, niin vuosittaisten mainosrahojen vastikkeeksi pitää antaa palstatilaa.

Sitä tulikin reilusti. Vaikkakin kyse on vain 200 henkilön yksiköstä. Toki ymmärrän työelämän pakolaisena vastustuksen erittäin hyvin.

No antoipa Hesari viimein vastinetta myös paljon parjatulle Kuopiolle. Sunnuntain Hesarissa onkin iso juttu otsikolla "Kaikki viihtyvät Kuopiossa."

Ihan hyvin rakennettu ja posiitivinen juttu!

- - - -

Oma haaveni on sellainen, että meitä muualta aikanaan töiden perässä etelään muuttaneita perheitä aletaan pian lainvoimaisesti yhdistää.

Tosin riski saattaa olla sellainen, että omat vanhukset muuttavat tänne etelään elämänsä loppusuoralle, koska saavat olla silloin lähellä omaisiaan.

Toivottavasti pääkaupunkiseutu on valmis? Vai kiihtyvätkö kaikki Kuopiosta taas kerran?

* *

Päivitys 29.8.2024
Näin alueellistamisessa kävi:

Lääkelaitoksen alueellistaminen
Lääkelaitoksen (nykyään Fimea) alueellistaminen vuonna 2009 herätti huomattavaa vastustusta. Lääkelaitoksen henkilökunta vastusti jyrkästi ministeri Liisa Hyssälän kaavailemaa alueellistamista Kuopioon ja sitä, että henkilöstöä ei kuultu. Henkilökunnan mukaan alueellistaminen hävittäisi vuosien aikana kertyneen osaamisen ja tiedon ja heikentäisi lääketurvallisuutta, lisäisi matkakustannuksia ja vähentäisi tehollista työaikaa.[1]

Myös oikeuskansleri moitti lääkelaitoksen alueellistamista: siirtopäätös tehtiin liian nopeasti ja ilman kunnon valmistelua.[2]

Lokakuussa 2011 eduskunnan terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa esitti Fimean alueellistamisen pysäyttämistä viitaten asiantuntijoiden varoituksiin Fimean toiminnan kriisiytymisestä ja lääketurvallisuuden vaarantumisesta. [3]

Lue lisää Wikipediasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4kelaitos


Seuraava