HS esitteli tänään 70-luvulla syntyneitä poliitikan kärkinimiä. Jutun yritän jaksaa lukea pääsiäisen aikana.
Kun silmäilee jutussa mainittuja nimiä: Urpilainen, Katainen, Sinnemäki, Arhinmäki, niin mielessäni herää jälleen sellainen kysymys, että miten Suomessa tapahtuu ihan järkevänkin oloisten nuorten pikavanheneminen?
Tapahtuuko se eduskunnassa vai puolueorganisaatioissa?
Itse olen 60-luvulla syntyneiden velliperseiden ikäpolvea.
Kouluajoilta jäi karmea kammo politiikkaa kohtaan. Teiniliitto ja poliittiset kouluneuvostot laittoivat ainakin minut tajuamaan, että tuota tartuntaa tarvitsee pelätä. Ja ihan tosissaan.
Puheet ja paasaukset olivat 70-luvun koulumaailmassa sellaisia, että niiden kieli saatikka sanoma eivät auenneet. Ja kuitenkin muutamat noista silloisista kouludemokratian meuhkaajista oli itseäni vain pari vuotta vanhempia.
Tai oliko se sittenkin puolueiden politrukkien tarkoituskin, että karkoitetaan politiikasta kiinnostuneet nuoret mahdollisimman kauas?
- - - -
80-luvulla syntyneiden ikäpolvelta odotan politiikkaan kokonaan uusia avauksia. Uusia puolueita, jotka eivät kunnioita vanhojen kankipuolueiden kuvioita.
Sähköisen äänestämisen tössiminen kunnallisvaaleissa 2008 oli mielestäni järjestetty juttu!
Suurin pelko valtapuoleilla on nähtävästi se, että pelätään sellaisten väestöryhmien alkavan äänestämään, joiden käyttäytymistä ei voida ohjata eikä ennakoida.
- - - -
Käsittääkseni sähköinen äänestäminen internetin kautta toimii Virossa hyvin.
Olisiko aika alkaa tehdä tasaveroista yhteistyötä virolaisten kanssa?
Jos vain seuramme heille vielä kelpaa.
