Hyviä uutisia 25 kappaletta!

  • WilleWau

Vaikka politiikka ei aina meitä ihmisiä kiinnosta, niin olen vakuuttunut siitä, että muutkin kuin minä yllättyvät sen tarjoamien juonten käänteistä.

Yllättävän paljon viralliset tiedotusvälineet jättävät meitä kaikkia koskettavista asioista kertomatta. Politiikoista puhumattakaan.

Muistakaa äänestää ja olkaa tietoisia siitä, että tästä setistä kannattaa ainakin lukea tämä alkupalaksi:

Hyviä uutisia numero 7
Lähetetty helmikuu 7, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/07/hyvia-uutisia-numero-7/

Uskon tämän tietopaketin antavan hyvän läpileikkauksen siitä, miksi näissä eduskuntavaaleissa 1,5 miljoonan nukkuvan puolueen jäsenen kannattaa äänestää. Ihan vaikka kostaakseen.

Nämä ovat hyviä uutisia nimenomaan äänestäjien kannalta katsottuna.

Tätä tietoa saa vapaasti levittää edelleen. Aurinko paistakoot ja vakaan vaikenemisen muurit Suomessa murtukoot!

- - - -

”Hyviä uutisia” – sarjan ensimmäisessä osassa kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen paljastaa kokoomuksen vaaliaseen. Se tullee yllätyksenä myös kokoomukselaisille itselleen.

Mikäli Euroopan velkojen verkoston vaikutus Suomen itsemääräämisoikeuden suhteen kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan ainakin ”Hyviä uutisia” – sarjan numerot 9, 10 ja 16.

Hyviä uutisia – sarjan numerossa 13 käydään läpi Suomen todellista ihmisoikeustilannetta vuosien 2001- 2011 välisenä aikana. Valotetaan nelikantaista toimintamallia ja nimetään sen toimijat.

Yllätyssuhde rkp ja vakuutuslääketiede esitellään ”Hyviä uutisia” – sarjan numerossa 23.

”Hyviä uutisia” – sarjan osassa numero 25 vakuutusalan ylin virkamies 16 vuoden ajan; Tarmo Pukkila, pudottaa todellisen uutispommin. Sana levitkööt ja sen räjähdysvoima vaikuttakoot.

- - - -
- - - -

”HYVIÄ UUTISIA”- SARJA 4.1. – 2.4.2011, OSIEN 1-25 LINKKIKOKOELMA

Hyviä uutisia
Lähetetty tammikuu 4, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/01/04/hyvia-uutisia/

Hyviä uutisia numero 2
Lähetetty tammikuu 13, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/01/13/hyvia-uutisia-numero-2/

Hyviä uutisia numero 3
Lähetetty tammikuu 17, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/01/17/hyvia-uutisia-numero-3/

Hyviä uutisia numero 4
Lähetetty tammikuu 28, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/01/28/hyvia-uutisia-numero-4/

Hyviä uutisia numero 5
Lähetetty helmikuu 4, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/04/hyvia-uutisia-numero_5/

Hyviä uutisia numero 6
Lähetetty helmikuu 5, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/05/hyvia-uutisia-numero-6/

Hyviä uutisia numero 7
Lähetetty helmikuu 7, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/07/hyvia-uutisia-numero-7/

Hyviä uutisia numero 8
Lähetetty helmikuu 9, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/09/hyvia-uutisia-numero-8/

Hyviä uutisia numero 9
Lähetetty helmikuu 13, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/13/hyvia-uutisia-numero-9/

Hyviä uutisia numero 10
Lähetetty helmikuu 19, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/19/hyvia-uutisia-numero-10/

Hyviä uutisia numero 11
Lähetetty helmikuu 22, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/22/hyvia-uutisia-numero-11/

Hyviä uutisia numero 12
Lähetetty helmikuu 26, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/02/26/hyvia-uutisia-numero-12/

Hyviä uutisia numero 13
Lähetetty maaliskuu 3, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/03/hyvia-uutisia-numero-13/

Hyviä uutisia numero 14
Lähetetty maaliskuu 8, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/08/hyvia-uutisia-numero-14/

Hyviä uutisia numero 15
Lähetetty maaliskuu 9, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/09/hyvia-uutisia-numero-15/

Hyviä uutisia numero 16
Lähetetty maaliskuu 10, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/10/hyvia-uutisia-numero-16/

Hyviä uutisia numero 17
Lähetetty maaliskuu 11, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/11/hyvia-uutisia-numero-17/

Hyviä uutisia numero 18
Lähetetty maaliskuu 14, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/14/hyvia-uutisia-numero-18/

Hyviä uutisia numero 19
Lähetetty maaliskuu 17, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/17/hyvia-uutisia-numero-19/

Hyviä uutisia numero 20
Lähetetty maaliskuu 21, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/21/hyvia-uutisia-numero-20/

Hyviä uutisia numero 21
Lähetetty maaliskuu 22, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/22/hyvia-uutisia-numero-21/

Hyviä uutisia numero 22
Lähetetty maaliskuu 24, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/24/hyvia-uutisia-numero-22/

Hyviä uutisia numero 23
Lähetetty maaliskuu 28, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/28/hyvia-uutisia-numero-23/

Hyviä uutisia numero 24
Lähetetty maaliskuu 30, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/03/30/hyvia-uutisia-numero-24/

Hyviä uutisia numero 25
Lähetetty huhtikuu 2, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
https://suomi2017.wordpress.com/2011/04/02/hyvia-uutisia-numero-25/

- - - -
- - - -

Mobiiliflaijerein tapahtuvaa yhteiskunnallista vaikuttamista
Suomi 2017 verkosto Instagramissa:
https://www.instagram.com/suomi2017/

- Tule Sinäkin mukaan kaatamaan Suomen sisäisiä Berliinin muureja -

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.