Spekulointi eri kanteilta jatkuu.
Tuttuni mukaan Kari Pekkonen on päässyt selkäkipujen takia työkyvyttömyyseläkkeelle 48-vuotiaana jo vuonna 1994. Mistä tehtävästä, niin sitä tuttuni ei osannut sanoa.
Tsekkasin netistä, että Kari Pekkonen on toiminut ainakin Työeläkeliiton tiedotuspäällikkönä sekä Kainuun maakuntaliiton seutukaavajohtajana.
Yksi taloudellinen loukku saattaa siten piillä siinä, että mikäli hänen tuolloinen työkyvyttömyyseläkkeensä kuukaudessa on ollut noin 60 prosenttia hänen silloisesta keskimääräisestä ansiotasostaan ja siihen on tullut normaalit indeksikorotukset, niin nyt on tapahtunut seuraavaa.
63-vuotta täytettyään hän on päässyt nauttimaan työeläkettä, joka on taas noin 70 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeestä.
Hän on saattanut yrittää vedota suhteisiinsa, jolloin hän on vaatinut työeläkkeekseen 15 vuotta nauttimaansa työkyvyttömyyseläkettä. Tietysti indeksikorotuksin.
Kun tähän ei ole jostain syystä suostuttu, niin tuttuni mukaan (tällä hetkellä julkisuudessa olevien tietojen valossa) hänen on ollut pakko alkaa myydä itseään lehdille.
Kuten Seiska-lehdelle. Jonka siis myönnän ensimmäistä kertaa nyt ostaneeni omaan käyttöön ja omilla rahoillani. Vaan kyllä tuossa numerossa 50/2008 oleva tohtori Arajärven ilme on näkemisen arvoinen...