Jo vuosien ajan on ollut ainakin täällä Etelä-Suomen kauppojen leipähyllyissä iso puute ja ongelma. Kalakukkomaiset kaarteet omaavaa taikinajuureen leivottua tuoretta savolaistyyppistä ruisleipää ei tahdo saada mistään. Maukkaista voirinkeleistä puhumattakaan. Ehtaa täytettä sisältävistä lihapiirakoista vihjaisemattakaan.
Kauppahalleista saattaa täällä etelässä kunnon ruisleipää satunnaisesti saada, jos osuu oikeaan aikaan oikean myymälän kohdalle. Menekki tuntuu olevan melkoinen. Varaamalla etukäteen tietysti saisi omansa varmuudella, mutta kauppahallien toiminta-ajat ja sijainnit eivät valitettavasti monesti sovi lapsiperheen arkipäivän logistisen toimintaketjun varrelle.
Lapsuudestani ja nuoruudestani muistan erityisesti nimeltä Pielaveden ja Hötin ruisleipien maun. Ne olivat aikansa ruisbrändejä. Vain ehtaa ravintorasvaa päälle ja avot, että maistui hyvälle. Tuoreena. Hyvin kuivahtaneena köpsykkänä ruisleivän kannikkaa jäkertäessä hampaatkin saivat tarpeellista jumppaa. Ja makuelämyskin oli edelleen rukiisen huikea.
Nykyiset massatuotantona tehtävät ruisleivät vaativat maistuakseen erilaisia lisukkeita. Muovipussissa muhiminen on yleensä tainnuttanut taikinajuuren hengen taikoman makuelämyksen, jos sitä nykyleivissä on ollut olemassakaan. Ellei satu pääsemään hengästyttävän tehokasta logistista toimintaketjua seilaavaan leipään kiinni tuoreeltaan.
Leivänpaahtimella voi toki yrittää virvoitella nuukahtanutta taikinajuurenhenkeä uudelleen käyntiin, mutta aina ei tuokaan elvytysyritys onnistu uusimmankaan tekniikan avulla.
Turussa oli aikanaan vaikea tottua siihen, että lätyskä ruisjauhoista leivottu leipä oli siellä SE oikea ruisleivän malli. Kalakukkomaiset kaarteet omaavaa ruisleipää nimitettiin Turussa jostain syystä rieskaksi. Olisiko tässä yhden kansalaisia yhdistävän kansallisen standardin luomisen paikka? Mikä on leipee ja rieskoo? Mikä merkitys on sanalla tuore?
Vaan on erinomaisen lohduttavaa, että tietotaitoa erilaisista ruoka-aineallergioista on jo olemassa. Laktoosi-intoleranssikin hyväksytään todelliseksi terveysongelmaksi. Vähälaktoosiset tai laktoosittomat tuotteet ovat jo pelastaneet monta ihmissuhdetta. Keliakiasta kärsivälle tuoreen leivän päivittäinen saatavuus pitäisi taata ainakin viikoittaiseksi vaihtoehdoksi. Pakastealtaasta saatavat gluteenittomat leipätuotteet ovat jo yllättävän hyviä, kiitos mm. savolaisen Moilasen leipomon panostuksen tuotekehittelyyn ja tuotantoon.
Vastaiskuna globaalille pikaruokatarjonnalle esittäisin vielä oman ruokaleipäperinteen rohkeaa kehittämistä. Karjalanpiirakan muotoon rypytetty, mutta taikinakannella varustettu malli voisi olla kova juttu. Piakkoin lienee saatavissa uusia täytevaihtoehtoja kuten mehevä nauris, letkeä lanttu, basilika & tomaatti & valkosipuli, pinaatti & guacamole ja aurajuusto & muikku & tilli. Täytteenä vaikka silli, mutta se on ajatuksena jo aika villi.
Laulun sanoin monet laevamiehet muistavat nuoruudestaan NE Rion kuumat yöt.
Itselläni ne taitavat ollakin lempeää lämpöään lykkivät leivinuunit. Siksi maukasta ja oivaa sekä iloisesti soivaa oli aikanaan tuore taikinajuureen tehty maalaisleipä. Uunipankolla aherruksen jälkeen otettuja terveysvaikutteisia tupsluureja unohtamatta.
Muuten. Se kuulu mainosten Reissumieskin vaihtaisi heti omat ufolätyskänsä, jos vain saisi maistaa kunnon taekinajuureen tehtyä ruisleipee.
