Lehti puhuu asiaa

  • WilleWau

Siis Eero Lehti.

Maikkarin tekstitv:ssä oli mielenkiintoinen uutisensiemen:

”Suomen yrittäjien puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti sättii kovin sanoin entisen työministeriön toimia työttömyyden kitkemiseksi.

Eero Lehden mielestä työministeriön olisi pitänyt jo vuosia sitten helpottaa työttömien työn etsintää internetiin laitettavien ansioluetteloiden avulla.”

- - -

Tosin erilaisissa jo toimivissa nettipalveluissa työnhaun saralla CV tiedot ovat olleet arkipäivää vuosien ajan.

Onko siis aika ajanut työministeriöstä kokonaan ohi? Sitä en tiedä, mutta aika näyttää.

Toivottavasti Eero Lehden piikittelyn kohteena ollut entinen työministeri Filatov pääsee myös esittämään näkökantojaan.

Kannatan tuota Lehden työministeriöön kohdistuvaa ajatusta lämpimästi, jos vain vastavuoroisuus periaatteella homma laajenee myös työnantajiin päin.

Vastakauppana pitää mielestäni saada myös työntekijöitä hakevien yrityksen ja organisaatioiden perustiedot näkyviin.

Nythän lukuisia työpaikkoja aikanaan erittäin aktiivisesti hakeneena, voin ehdottaa ainakin seuraavien tietojen vastavuoroista saamista mol.fi – sivustolle työntekijöitä hakevien yritysten kohdalle:

* työnantajan perustiedot: yritysmuoto, pääomistajat, liikevaihto, toimiala, henkilöstömäärä, liiketoiminnan tulos

* työstä maksettava palkka selkein numeroin tai laskelmin.

* onko kyseessä uusi työtehtävä vai poislähteneen tilalle pestaaminen?

* palkkaako yritys pysyvästi vammautuneita/sairastuneita normaaliin palkkatyöhön vai edellytetäänkö yrittäjäksi ryhtymistä?

Näin voisi jo työntekijäkin ennakkoon tietää mihin työnantajiin kannattaa panostaa.

- -

Vaan toivottavasti julkinen keskustelu tämän aiheen tiimoilta jatkuu, koska itse olen ainakin saanut työvoimatoimistolta tähän mennessä asiallista palvelua tarvitessani. Tosin omatoimisuus on aina ensi ja viime kädessä ykkösasia.

- -

Katso Eero Lehden, Huomenta Suomi 13.06.2007, haastattelu Maikkarilta:
https://www.mtv.fi/hae/Huomenta%20Suomi%2013.06.2007

Jos linkki ei toimi, niin kysy jaksoa katsottavaksi Maikkarilta.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.