Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on mahtiareena Uros Live Tampere.

Uros Live Tampereella

Pitäneekö paikkansa, että Helsingissä olevaa jättimäistä ostoskeskusta Mall of Triplaa kutsutaan naisväen suussa lempinimellä Mälli?

Joten voisiko Tampereen uuden mahtiareenan, Uros Liven lempinimi olla Jöpöttäjä? Esimerkiksi tuo Mall of Tripla lempinimi Mälli sointuu paremmin myös savolaisiin leukaperiin.

Kuopiossa jalkapallon pyhättönä toimivaa Savon Sanomat Areenaa kutsutaan kansan suussa edelleen Keskariksi.

Joten voisiko kovan kiistelyn kohteeksi joutunut Uros Live olla lempinimeltään Jöpöttäjä? Tai Nöpöttäjä? Tai jokin muu? Ei siis virallisesti, vaan kansalaisten hyväksymänä hellittelynimenä. Ja voihan mahtiareenalla olla useampiakin lempinimiä.

Kyllä kansa jonkin lempinimen keksii.
Kyllä kansa jonkin lempinimen keksii.

Kova kohu Tampereelle rakenteilla oleva mahtiareenan nimestä varmasti jatkuu. Nyt somessa vellovien tietojen mukaan, kaupunkilehti Turkulainen on järjestänyt nimikilpailun päästääkseen Uros Live – nimestä suivaantuneet tamperelaiset piinasta.

Itse olen sitä mieltä, että eiköhän tuon virallisen nimen kanssa pystytä elämään. Tosin itse kirjoittaisin sanat järjestyksessä Live Uros. Ikään kuin osoituksena tulevasta ja omin silmin kohta koettavasta. Valonheitinten valossa ja kulloisenkin tapahtuman ympärillä olevaa latausta ilmasta haistellen sekä maistellen.

Ja pitäähän se myöntää, että uusi mahtiareena on saanut Uros Live - nimensä takia valtavasti julkisuutta. Ilmaista sellaista. Puolesta ja vastaan.

Joten ei pöllömpi nimi valinta, vaikken tiedäkkään, minkälaista toimintaa kyseisen nimen omistavan yrityksen taakse kytkeytyykään? Ja miten tuo Uros Live-nimi aukeaa ulkomaalaisille kävijöille.