Sensuuri Suomessa toimii

  • WilleWau

Tulipahan oltua seuraamassa yhtä kaikkien aikojen upeinta mielenosoitusta Suomessa.

Visuaalisena ilmestyksenä hautajaissaaton muotoisena edennyt mielenosoituskulkue seisautti useammankin turistin ja paikallisen tolpilleen. Ja erilaiset kamerat kävivät todella tiheään.

Toki mielenosoituksen aiheet kiinnostavat syvällisemmin nk. suurta yleisöä vasta siinä vaiheessa, kun pysyvä sairaus tai vammautuminen osuu omalle tai lähipiirin kohdalle.

Eikä nuokaan kovat kohtalot vielä sinällään mitään, jos potilaana pääsee takaisin jaloilleen ja pystyy edes osittaisen toimintakyvyn turvin jatkamaan elämäänsä. Saaden sen avun ja tuen, jonka voi katsoa inhmillisesti kuuluvan jokaiselle pysyvästi sairastuneelle tai vammautuneelle. Toki myös lakien ja vakuutusehtojen mukaisesti.

Suomessa monet asiat toimivat paperilla erinomaisen hyvin. Kymmeniä tuhansia potilaita käy parasta aikaa vuosien taistelua Kelan, vahinkovakuutusyhtiön, työeläkeyhtiön tai liikennevakuutusyhtiön kanssa niistä korvauksista, jotka heille lakien ja vakuutusehtojen mukaan kuuluvat.

Menneisyyden hautajaiset - Tulevaisuuden avajaiset 13.6. tietopaketti:

torstaina, marraskuuta 27, 2008
Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot

Teille kaikille, joille alue on jo tuttu. Otsikkoa klikkaamalla suora yhteys ajantasalla olevaan koko kuvaan lakisääteisistä vakuutusjärjestelmistä ja Suomen todellisesta hallintamuodosta sekä hallitsijoista.

Lue lue lisää Oikeusturvan ajankuvan blogista:
https://ajankuva.blogspot.com/2008/11/lakisteinen-vakuutusturva-ja-sen-mustat.html
Linkki korjattu ja luettu 25.8.2024

- - - - -

Ai mikäkö sensuuri?

Sattumaa tai ei, niin aiheestako johtuen, yksikään valtamedian edustajista ei vaivautunut järjestäjiltä saamieni tietojen mukaan paikalle. Vaikka kutsuja ja tietoa oli sadellut tapahtumasta mediaan päin roppakaupalla.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.