Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Suomi 2017.

Kansanäänestys 2017

Väyrysen Paavon luoma kansalaisaloite 1372; kansanäänestyksen järjestämiseksi eurojäsenyydestä on saanut 35 120 allekirjoitusta tähän mennessä.

Road-show aiheen ympärillä valuu parhaillaan pohjoisesta etelään. Etelästä itään. Lännestä itään.

Kenen rahoilla maan kattavaa kiertuetta hoidetaan? On varmasti yksi kysymys, jota parhaillaan euron kovien kannattajien imperiumissa nyt mietitään. Vaan eiköhän Paavolla vastaukset ole jo valmiina, kun joku toimittaja niitä tulee vain kysyneeksi.

Tästä tarkempi "Eurooppalainen Suomi 2020" - kiertueohjelma.

Väyrysen Paavo ajaa siis; vain eurosta kansanäänestystä ja on kalibroinut aikatähtäimensä vuoteen 2020. Euroopan unionista eroa hän ei uutistietojen mukaan kannata. Myöskin kanta Natoon on arvailujen varassa.

Joten miksei kansanäänestys voisi koskea yhdellä kertaa esimerkiksi euroa, Euroopan unionia ja Natoa? Kustannustehokkaasti ja yhdellä kertaa.

OIKEASTI EUROOPPALAINEN SUOMI 2020
Hyvänä perustana keskusteluille; esimerkiksi kokoomuksen isänmaallisen edustajan, Jorma Jaakkolan sivusto, joka käsittelee omaa euro, EMU ja EU-lähihistoriaamme.

Tuossa kaikessa pitää mielestäni nähdä mahdollisuus; saada kansanäänestys, kolmesta aiheesta, vuoden 2017 aikana aikaiseksi. Edes kerran rehellisesti ja avoimesti. Ja ensimmäisenä Euroopassa! Suomen 100-vuotisen taipaleen juhlavana kohokohtana.

Esimerkiksi oheisen mallin mukaisesti. Heti vuoden 2017 alussa vai syksyllä? Kuitenkin ennen juhlavaa itsenäisyyspäivää 6.12.2017.

Kansanäänestys 2017. Yhdessä. Tillsammans. Together.
Kansanäänestys 2017. Yhdessä. Tillsammans. Together.

Kansanäänestyksen kautta, myös Väyrysen Paavolla on mahdollisuus saada Pohjoismaisen oikeusvaltion perustan rakentaminen pitävälle pohjalle. Ensimmäistä kertaa myös Suomeen ja meidän kaikkien suomalaisten turvaksi.

Yhdessä toimien. Yli puolue-, media- ja aaterajojen.

NÄKÖKULMIA AIHEESEEN
Valtioneuvoston Suomi 100 - sivusto
Katu- ja ruohonjuuritason Suomi 2017 - sivusto