Eestin ja etenkin Tallinnan ulkonasyömiskulttuuri on ottanut viimeisen muutaman vuoden aikana jättimäisiä harppauksia oikeaan suuntaan. Joka paikkaan on ilmestynyt kiinnostavia ruokaravintoloita, joissa hintalaatu-suhde kohtaa suomalaisten lisäksi myös paikallisille. Cocktailien osalta markkinoilla on valitettavasti ollut vielä isoja aukkoja etenkin verrattaessa Helsinkiin.
Cocktailin ystäville onkin kesällä 2018 auennut mielenkiintoinen cocktailbaari, josta saa myös varteenotettavaa huikopalaa Infusion Mixology Bar. Uutuuden taustalla häärää neljä ystävystä Andres Abro, Kirill Kornilov, Martin Jaska sekä Gert Sarapuu.
Heitä yhdistää vuosien kokemus sekä järkkymätön intohimo cocktailien maailmaan. Noin puolitoista tuntia sällien perehdytystä cocktailien maailmaan kuunnelleena on selvää, ettei heille cocktailit ole vain drinkkisekoituksia vaan enemmin hienostuneita pitkälle mietittyjä nestemäisiä annoksia. Kaikki otetaan huomioon, raaka-aineiden sesongit, tuoksut osana makunautintoa, suutuntuma eli tekstuuri unohtamatta näyttävyyttä.
Nimi Infusion Mixology Bar kielii erilaisista uuttamistekniikoista, bittereistä, siirapeista sekä tiivisteistä. Täällä kaikki on tehty itse, se on selvää.
Lista on sopivan laaja ja ruokaakin voi ottaa kylkeen sillä täällä on mukava viettää tovi jos toinenkin. Listalla on paljon erilaisia perinteisiä drinkkejä ja cocktaileja myös omilla twisteillä, mutta suosittelen pysymään tol erikoisuuksissa ja nimikkodrinkeissä. Muutama mielenkiintoinen cocktail tulee kyllä testattua uudelleen ensi käynnin yhteydessä. Kannattaa laittaa mieleen Beets by Jaska, Grosella sekä Mulgi Sour, ainakin näin alkuun.
Mocktaileja on myös moneen makuun ja niitä onkin mukava siemailla vaikka olisikin kuskina liikenteessä. Infuision Mixology Barissa myös alkoholittomat cocktailit otetaan vakavasti ja niiden eteen nähdään saman verran vaivaa kuin alkoholillisiinkin.
Toivon Tallinnaan erinomaisten ruokaravintoloiden lisäksi lisää vastaavaa cocktailkulttuuria ja niihin erikoistuneita loungeja tai cocktailbaareja. Infusion Mixology Bar jää itselleni ehdottomasti jokaisen Tallinnareissun to-do listalle ja soveltuu mainiosti pitkän illanvieton lisäksi esimerkiksi aperitiivipaikaksi ennen varsinaista illallisvarausta. Paras kokemus saavutetaan kuitenkin varmistamalla paikat ja varaamalla pöydän myös täältä.
Varaa pöytä TableOnlinesta Infusion Mixology Bariin
Pärnu mnt 20, Tallinn
- Kimi / TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Kirjoitettaessa soi Mr. Scruff - Shrimp!