TableOnline.fi

Pitkiä menuja tarjoavia ravintoloita ei ole kovinkaan monta viime vuosina avattu. Siksi mielenkiinto uutta Porvooseen avattua Våria kohtaa oli kova jo siinä vaiheessa, kun kuulin tästä projektista ensimmäisen kerran pari vuotta sitten.

Hetki tässä kuitenkin vierähi ennen kuin uutuutta pääsi testaamaan, kun yksi ikävänpuoleinen kulkutauti sotki monen muun asian lisäksi myös Vårin avausaikataulua. Elokuussa lopulta paikka sai ovensa auki ja sen arvostelut TableOnlinessa olivat alusta asti kiinnostusta herätteleviä ja lopulta mielenkiinto kasvoi niihin mittoihin, että varaus oli tehtävä ja käännettävä auton nokka kohti Porvoota.

Ruokahalun herättelyksi olimme käyneet kauniissa auringonpaisteessa lenkillä Porvoonjoen vartta pitkin. Ravintolaan saapuessamme ilma oli muuttunut syysmyrkyksi ja matka hotellilta ravintolaan piti taittaa puolijuoksua, jos halusi säilyä jotenkuten kuivana.

Olimme lähes ensimmäisiä asiakkaita, kun saavuimme paikalle klo 18 ja homma lähtikin nopeasti liikkeelle, kun saimme alkumaljat pöytään ja heti perään ensimmäiset keittiöntervehdykset. Ensimmäinen tervehdys oli metsä hapankorpun päällä, joka oli kivan raikas aloitus. Se oli jotain sellaista mitä ehkä osasi odottaakin ravintolalta, kun oli lukenut arvosteluita ja tiesi sen keskittyvän lähituotantoon ja metsän antimiin.

Toinen Amuse oli tervehdys kasarilta, kun voileipäkakusta oli tehty pieni suunmyötäinen pallero. Aika hauska ja maukas tervehdys oli tämäkin. Varsinainen menun ensimmäinen ruokalaji oli Basilikaa ja Ahlbergin salaatteja. Se oli Vårin näkemys cesar-salaatista. Annos syötiin käsin ja se oli mieletön aloitus menulle. Ainut pelko oli, että jos aloitus on näin kova, niin taitaa olla vaikea parantaa. Toisena oli kurpitsaa, papuja ja tyrniä, joka tarjoiltiin beurre blanc -kastikkeen kanssa.

Tämän jälkeen päästiin ensimmäiseen extra-annokseen, joka oli niin kaunis, että tuntui melkein pahalta syödä se. Kyseessä oli Hapanjuurirosetti, joka oli muotoiltu taidokkaasti kukan näköiseksi, päälle kasattu kirjolohenmätiä ja rosetin varsiin pursotettu täpläraputahnaa. Taideteoksen tuhoaminen palkittiin kuitenkin mahtavalla makuelämyksellä ja siksi tästä ei jäänyt isompia tunnontuskia.

Tämän jälkeen lähdettiin melko erilaisiin tunnelmiin, kun seuraava annos käsitti mallasbriossin ja sen seurana oli kulho, jossa oli munavoita kevätsipulilla maustettuna, hollandaise-kastiketta ja mätiä. Tämä annos oli jotenkin yllättävä näin pitkän menun keskellä. Se oli lohturuokaa parhaimmilaan. Suolaista, rasvaista ja täyttävää. Onneksi annos oli kuitenkin kooltaan kohtuullisen maltillinen, koska sen syömistä olisi ollut mahdoton lopettaa kesken ja sitten olisi menun loppuun pääseminen vaarantunut.

Annoksia oli niin monta, että ehkä en kuitenkaan jokaista ruokalajia tässä käy tarkasti läpi, mutta mieleen jäi, että tästä eteenpäin mentiin vaihdellen mukavasti kevyempien, hapokkaampien annosten ja toisaalta täyteläisempien ja raskaampien annosten, kuten toisena extrana olleen blinin, välillä. Ensimmäinen Amuse oli metsäinen ja samoin retki päättyi metsään, kun viimeinen annos oli nimeltään mäntyä ja suklaata. Annos tuli pienessä ruukussa ja siinä oli kaksi tikkua, joista toisen päässä oli käpy valkosuklaaseen upotettuna ja toisessa toffeeta männyn siitepölyllä. Ja tosiaan käpy oli tarkoitus syödä. Ajatuksena tämä oli aika erikoinen, mutta onneksi käpy oli säilötty vuoden alusta ja varsin pieni ja nuori ja siksi rakenteeltaan hyvin syötäväksi kelpaava.

Kahden keittiöntervehdyksen kanssa annoksia oli yhteensä 14 kappaletta. Ruokailuun meillä meni aikaa yhteensä noin kaksi ja puoli tuntia, joten tahti oli melko kiivas, etenkin alussa. Itseä se ei sinänsä haitannut, kun syömään tullessa nälkä oli melkoinen. Mätien lisäksi menun kaikki kala-annokset sisälsivät kuhaa, joka kyllä oli erinomaista, mutta olisihan siellä voinut jotain muutakin kalaa välillä olla.

Nuo edellä mainitut kaksi seikkaa olivatkin ainoat, missä mielestäni olisi vielä tilaa kehittää, muuten kaikki olikin hyvin lähellä täydellistä. En muista aikoihin, jos koskaan, syöneeni noin hyvää ja mielenkiintoista kokonaisuutta. Osa saattaisi jäädä kaipaamaan liha-annoksia, mutta itse en juuri lihaa käytä, joten sekään ei minulle ollut ongelma. Kuuleman mukaan seuraavassa menussa oli kuitenkin mukana ainakin joku liha-annos, joka ravintolan linjan mukaisesti, on varmasti vastuullisesti ja lähellä tuotettua.

Viineistä en ole muistanut juurikaan kertoa, mutta sanottakoon, että niidenkään osalta ei ole valituksen aihetta. Ravintolapäälliköiltä kun kysyin ravintolan linjaa viinien suhteen, niin hän sanoi, että ajatus on mennä ruoka edellä ja viinivalikoima painottuu enemmän klassisiin vanhan maailman viineihin, mutta jonkin verran listalle otetaan myös kokonaisuuteen sopivia alkuviinejä. Ja olihan meillä muuten briossin parina myös läheltä Malmgårdin panimolta tulevaa Belge olutta.
Jos tämä yksi maan parhaista ravintoloista on vielä testaamatta, niin lämmin suositus suunnata Porvooseen ja Våriin

Varaa pöytä Ravintola Våriin!
Papinkatu 17, 06100 Porvoo

Ville/TableOnline

TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.

Loman alkajaisiksi piti saada lomalle lentävä lähtö ennen reissua. Tuli mieleen, että uusi Palace on vielä testaamatta, niin mikäpä sen mahtavampi tapa aloittaa loma kuin nauttia pitkä lounas uudistuneessa Palacessa. Ravintola ehti olla hyvän tovin jo kiinni, mutta Royal Ravintolat eivät halunneet yhden Helsingin ja koko Suomen gastronomian kehdoista vaipua unholaan ja siksi se avattiin viime marraskuussa uudelleen. Avauksen aikoihin käytiin kovaa arvuuttelua uudesta keittiömestarista ja ennen lanseeraustilaisuutta oli toimittajien harhauttamiseksi tehty muutama nerokas vedätys someen, ettei salaisuus paljastuisi liian aikaisin. Kauhanvarteen ja köökin kuninkaaksi tuli vahvasti ennakkokaavailuissakin mukana ollut Hans Välimäki ja sous chefiksi Eero Vottonen. Tuo kokoonpano aiheutti innokasta liikehdintää gastronomisissa piireissä ja nostatti myös omia odotuksia, kun perjantaina alkuiltapäivästä hissi kiipesi kohti Etelärannan kymmenettä kerrosta.

Sali oli melko täynnä sinne saapuessamme, mutta meille oli varattu mukava ja tilava ikkunapöytä. Tämä oli hyvä juttu, sillä mukanamme oli puolen vuoden ikäinen herrasmies vaunuissa. Pienen kaverin kanssa ravintoloissa käydessä usein jännittää millainen äänimaailmailma paikassa on. Jos häntä sattuu kovemmin harmittamaan, tämä voi aiheuttaa kohtuuttoman metelin ja häiritsee muiden(kin) ruokailua. Palacen pehmeät pinnat imivät hienosti hälyä ja vielä kun pikkukaveri veteli päiväunia Palaceen mennessämme, niin tilanne tämän suhteen vaikutti oikein hyvältä.

Lounas aloitettiin samppanjalla, kuten Palacessa ehdottomasti kuuluukin. Ensimmäinen ruokalaji tuli melko pian alkumaljojen jälkeen ja se sisälsi kaksi tapasmaista suupalaa, joista toinen oli ohuen ruiskuorisen tacon sisällä olevaa tuorejuustoa, kurkkua ja minttua ja toinen skonssin muodossa ollut savustettua lohta ja taimenen mätiä. Vaikea sanoa kumpi näistä oli parempi, kun molemmat olivat niin hyviä ja asettivat heti alkuun riman korkealla. Toisena ruokana tuli vanhan maailman fine diningin ”pakollinen" foie grass, joka tarjoiltiin keiton muodossa, jossa liemenä oli sherry vinegrette -pohja. Annos oli aika yllättävä ja maksan rasvaisuus tasoittui hyvin tämän liemen kanssa.

Tämän jälkeen alkoi menun kalaosuus. Ensimmäisenä annoksena oli ruijanpallas-sashimia Islannista. Palacen keittiössä pyritään, että aina on paikalla joko päämesu Hans tai sous chef Eero ja tällä kertaa vuorossa oli Eero, joka tuli viimeistelemään annoksen ja teki tilliöljystä, omenamehusta ja islantilaisesta wasabista kastikkeen pöytämme vieressä. Islantilainen wasabi kuulostaa melko erikoiselta ja Eero selittikin löytäneensä vain reilu viikko sitten tämän työmatkallaan Islannissa, jossa oli alettu wasabia viljelemään. Hän olikin heti tuonut sitä pienen pötkön mukanaan ja testien jälkeen oli maahantuonti jo saatu järjestymään ja annos Palacen listalle. Tehokasta toimintaa!

Kala itsessään oli hienostuneen mietoa ja kastike toi hieman vahvuutta annokseen, mutta silti tämä annos ei tarjonnut kovin vahvoja makuja, vaan ennemminkin hienostunutta keveyttä. Huomasinkin kahden seuraavan annoksen aikana, että tässä kalaputkessa oli ilmeisesti tarkoituksellisesti aloitettu hieman kevyemmistä mauista ja menty kohti vahvempia.
Kahden ensimmäisen kala-annoksen kanssa muuten tarjoiltiin Saint Aubin Premier Cru ”En Remilly” -valkkaria, joka oli todella onnistunut valinta molempien annosten kanssa. Niin ja tämä toinen annos oli siis langustiinia Norjasta ruskitetun voin ja kyssäkaalin kanssa, jonka sisällä oli tartar langustiinista. Annokseen oli vielä saatu langustiinista tehty emulsio mukaan. Huhhuh, tämä oli kaltaiselleni rapujen ystävälle annos, josta parempaa en ole kovin usein eläissäni syönyt. Vielä tätä kirjoittaessanikin syljen eritys kasvaa kun muistelen annosta.

Tässä kohtaa juoma vaihtuu piemontelaiseen Roagna Langhe Rossoon ja odotinkin siirtymistä liharuokiin, mutta kalakimaran päätti meriantura, jossa oli kaviaaria Varkaudesta ja pieniä perunakroketteja. Viini oli oiva valinta hieman vahvemmalle merianturalle ja jos edellinen annos kohosi yhdeksi parhaista syömistäni, niin ei tämäkään kauas siitä jäänyt.

Samalla viinillä jatkettiin viimeinen annos ennen jälkkäriä, joka oli karitsaa huhtasienien ja parsan kanssa. Tämäkin annos oli todella onnistunut niin makujen kuin viinin parituksen suhteen. Karitsan jälkeen oli vuorossa vielä pari jälkkäriä, joista oma suosikkini oli raparperia jogurtin ja seljankukkien kanssa. Ei toinenkaan jälkkäri todellakaan huono ollut, mutta raparperiannos oli todella herkullinen ja tasapainoinen suoritus.

Ruokailu alkoi olla paketissa ja olin tullut melko myöhäiselle lounaalle aika nälkäisenä. Reilussa parissa tunnissa vedetty kahdeksan ruokalajin lounas oli juuri sopiva annoskooltaan. Vatsa tuli täyteen, mutta ähky ei päässyt yllättämään. Ruoan päälle joimme kahvit ja kahvin kanssa tuli vielä pieni makea macarone sekä Suomen gastronomian ja Palacen suuren miehen, Eero Mäkelän muistolle tehty lakkaparfait.
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että vanhassa Palacessa en koskaan ehtinyt käymään. Jostain syystä se ei koskaan oikein houkutellut vaan mieleen tuli enemmän Etelärannan herrojen pönötys puvut päällä Palacessa ylihintaisten lihapatojen ääressä. Konseptin uudistuksen myötä Palace haluaakin eroon juuri näistä mielikuvista ja vaikka puitteet ovat edelleen hienot, ei ravintola tavoittele pelkästään pukukansaa viettämään pitkiä ja ehkäpä kosteita lounaita, vaan toiveena on, että kaikki kulinaristit löytäisivät paikalle. Itse en ole pukuherra enkä pönötä, mutta viihdyin silti oikein hyvin ja suosittelen vierailua muillekin. Jos ei ole aikaa useamman tunnin lounaalle, niin Palace tarjoaa myös nopeamman kolmen ruokalajin lounaan, jonka ehtii hyvin syödä normaalin lounastunnin aikana. Tai no, ehkä siihen ei ihan 30 minuuttia riitä, mutta lähelle kuitenkin.

Varaa pöytä Palaceen tästä

Ville/TableOnline

TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.

Jos onnenpyörä vielä pyörisi, niin voisin ostaa Janne Porkalta pari vokaalia virolaiselle Schlössle-hotellille ja ravintolalle. Paljon muuta se ei kyllä tarvitsekaan, sen verran tasokas hotelli on kyseessä. TableOnline on toiminut Virossa jo vuodesta 2012 ja palvelusta löytyy jo yli 80 ravintolaa, joista pieni osa toimii hotellien yhteydessä. Yksi näistä on Schlössle, joka on yksi Tallinnan parhaista hotelleista ja ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen mesta.

Usein yksi ikävimpiä vaiheita hotellivierailuissa on sisäänkirjautuminen. Joskus ahtaalla tiskillä saattaa olla valtavasti sakkia täyttämässä lomakkeita, joita yksi virkailija koittaa parhaansa mukaan kirjailla sisään. Schlösslessä tämä oli hoidettu vähän tyylikkäämmin. Minut ohjattiin istumaan vastaanottoaulan mukavalle sohvalle, jossa siemailin talon tarjoamaa proseccoa täytellen kirjautumislomaketta. Samalla respan tyttö tuli kertomaan hotellin tavoista ja myös yleisesti hieman hotellin historiasta. Tämä oli hienoa!

Schlössle on pieni hotelli ja siellä on vain parikymmentä huonetta. Minun huone oli hintahaitarin alkupäästä, Classic double nimeltään. Huone oli tosi kodikas ja intiimi, jossa oli noin puoli metriä paksu kokolattiamatto. Hintaan myös kuuluivat minibaarin alkoholittomat virvokkeet. Ennen dinneriä joutui vielä vähän aikaa tekemään töitä, jolloin tuli myös hotellin wifi testattua ja hyväksi havaittua.

Dinneri Schlösslesta oli buukattu klo 19 alkavaksi. Ravintola sijaitsee hotellin alakerrassa, jossa voi aistia historian havinaa. Tallinna oli jo 1200-luvulla paikka, jossa oli start-up kielellä sanottuna hyvää pöhinää, kun hansaherrat kävivät kauppaa erinäisillä tärkeillä artikkeleilla. Talon rakennusaika ei käsittääkseni ole tarkalleen tiedossa, mutta ilmeisesti osa nykyisistä rakenteista on lähtöisin aina tuolta 1200 - 1300 -luvulta. Kovin moderni pytinki ei siis ole kyseessä. Taloa on rakennettu useammassa vaiheessa, mutta nykymuodossaan sen sanotaan edustavan barokki-goottilaisuutta. Omat taidehistorian opinnot ovat sen verran ruosteessa, että en lähde tuota kommentoimaan, mutta sen voin kertoa, että todella tunnelmalliset puitteet vanha kivitalo suurine holvikaarineen loi illalliselle.

Odottaessa paikallisia kollegoita dinnerille nautin aperitiiviksi gt:n ja iloni oli suuri, kun Hendricks oli ensimmäinen brändi, mitä tarjoilija minulle suositteli. Tarjous, josta en voinut kieltäytyä.

Pian myös kollegat saapuivat paikalle ja pääsimme tutkimaan ravintolan ruokalistaa. Lista näytti oikein hyvältä ja pituudeltaan se oli keskitasoa. Usein hotellien ravintoloiden listat ovat pituudeltaan pari kilometriä, kun kaikkia vieraita on pakko miellyttää. Tässä tapauksessa ei oltu sorruttu liian pitkään listaan, vaan kyseessä oli hyvin tasapainoiselta vaikutta kokonaisuus. Tälläkään kertaa en kuitenkaan vaivautunut itse tekemään valintoja vaan ulkoistin ne keittiön vastuulle ja kerroin että tuovat mitä sopivaksi ja hyväksi näkevät. Koska ravintolassa ei ollut valmiita menuja olemassa, niin tämä ei ollut selvästi kovin yleinen taktiikka ravintolassa ja tarjoilija yllättyi osoittamastani luottamuksesta. Nopeasti hän kuitenkin kokosi itsensä ja otti haasteen vastaan. Muutenkin meidän tarjoilija ansaitsee lämpimät kehut. Oli kuulemma aloittanut vasta jonkin aikaa sitten ravintolassa ja ei osannut vastata joihinkin kysymyksiimme, kuten mm. siihen, että mistä tämä hotellin vokaaleja kaipaava nimi tulee. Selvitti kuitenkin vastaukset nopeasti ja muutenkin oli todella iloinen koko illan ajan luoden dinnerille lämpimän tunnelman. Niin, ja hotellin nimi kuulemma tulee saksan kielen sanasta ja tarkoittaa pientä linnaa.

Ensin saimme eteemme kokin tervehdyksen, joka oli loistava aloitus ja kunnioitti sesonkia hienosti. Kyseessä oli omena, joka oli täytetty punajuurivuohenjuustokeitolla. Tervehdyksen jälkeen kaadettiin alkuruoan viini, joka oli Marlboroghin Sauvignon Blancia Uudesta Seelannista. Viini jo toi epäilyksen, että voisi olla mereneläviä tulossa ja niin keittiöstä eteemme kannettiinkin seafood platter, jossa oli kampasimpukkaa, tiger prawnia, simpukoita ja savustettua lohta sieni ja yrttiliemessä. Raaka-aineet olivat kaikki tuoreita ja ensiluokkaisia. Annos oli melko kookas alkuruoaksi, mutta niin herkullinen, että sitä en väittäisi suureksi ongelmaksi.

Pääruoalle kaadettiin Espanjasta Riojan alueelta Berberanan Gran Reserva 2007 vuosikertaa, joka oli oivallinen valinta pääruoaksi tarjoillun hiillostetun naudanpihvin kanssa. Annoksen omina lisukkeina oli marinoituja hillosipuleita ja mustaherukkakastiketta. Lisäksi lisukkeena tuli perunoita parissa eri muodossa ja uunissa paahdettuja kasviksia. Pihvin pinta oli todellakin hiillostettu hyvin tummaksi ja sen alta paljastui mukavan rosé pihvi. Hillosipulit ja mustaherukkakastike tarjosivat molemmat annokseen hapokkuutta; mielestäni ehkä jopa hieman liikaa vieden huomiota hyvältä lihalta.

Tarjoilijat muistivat ilahduttavasti pian jokaisen ruoan tulon jälkeen käydä kyselemässä onko kaikki kunnossa ja, mikä tärkeintä, täyttää nopsasti hupenevaa viinilasiani. Sanoinko jo, että pihvi sopi loistavasti viinin kanssa yhteen?

Jälkiruokana saimme kaikkia kolmea listalta löytyvää jälkiruokaa jaettavaksi. Meistä kukaan ei ole kovin suuri jälkiruokaviinien ystävä ja siksi päätimme jatkaa ystävystymistä meille ennestään tuntemattoman Berberanan kanssa. Paras jälkiruoka oli talon itsetekemät jäätelöt, joista suosikkini oli mango. Keittiön oma valkosuklaa oli todella hyvää, mutta omaan makuun jopa liian makeaa, tai ainakaan sitä ei voinut syödä teelusikallista enempää. Näin minulle tosin käy makeiden jälkiruokien kohdalla usein ja siksipä päätin ottaa jälkiruoaksi vielä Hendricks gt:n. Tai itseasiassa kaksi jos tarkkoja ollaan.

Aamulla edellisiltana nautitut gt:t ja Berberana häivähtelivät vielä ohimoilla ja siksi oli syytä suunnata nopeasti aamupalalle. Schlösslen aamupala tarjoillaan sisääntulokerroksen bistrossa. Ruokailla voi myös tunnelmallisella sisäpihalla. Nyt tosin syksy oli päässyt jo niskanpäälle siinä määrin, että päätin pysyä sisätiloissa.

Aamupalapöytä näytti selvästi keskivertohotelliaamiaista laadukkaammalta. Uudelle tasolle se kuitenkin nousi, kun tarjoilija toi listan keittiöstä tilattavista annoksista ja huomasin listalla Eggs benedictin. Tämä aamupalojen mersu, joka oli muuten täydellisesti valmistettu, oli juuri oikea lääke, yhdessä vahvan, juuri jauhetun kahvin ja tuorepuristetun tuoremehun kanssa, nujertamaan vielä viipyilevät häivähdykset ohimoltani.

Oli aika suunnata kohti Tallinnan D-terminaalia. Laivamatkalla oli aikaa tehdä pientä yhteenvetoa reissusta. Ja en nyt siis puhu tylsistä työasioista vaan hotellista ja sen tarjoiluista. Hotelli sijaitsi Vanhankaupungin ytimessä lähellä Raatihuoneen toria. Sijainti oli siis keskeinen ja hotelli itsessään oli todella miellyttävä. Erityisen hyvää hotellissa oli intiimiys ja henkilökohtainen palvelu, johon isoissa loistohotelleissa ei usein päästä. Check in oli paras mitä olen kokenut ja aamupalakaan ei tästä kauaksi jää. Keskiajalta peräisin oleva kellari Schlössle ravintolassa loi mielettömät puitteet holvikaarineen dinnerille eikä ruoatkaan paljon tästä jääneet jälkeen tarjoilun ollessa koko ajan erinomaista. Yhteenvetona voin siis antaa vahvan suosituksen Schlössle hotellille ja ravintolalle!

- Ville / TableOnline.fi

Ravintola Schlössle lisätiedot & pöytävaraukset: https://www.tableonline.fi/ravintola/schlossle

TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan, on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.

Kuopion Musta Lammas lukeutuu niihin ravintoloihin, joita olen halunnut pitkään testata, mutten ikinä ole muka saanut siihen sopivaa tilaisuutta. Lammas on mielestäni aivan turha testata niin, ettei vetäisi yllätysmenua sekä viinipakettia, autolla ei siis kannata olla liikkeellä. Viimeisimmällä Kuopion reissullani majoituin sopivasti Lammasta vastapäätä sijaitsevaan Scandic Kuopioon. Oli hyvä varmistaa, että konttamallakin pääsee turvallisesti perille.

Mustan Lampaan perustamishistoria ulottuu yli 30 vuoden päähän aina vuoteen 1982 asti, kunnioitettava ikä. Kellariholvit, joissa Musta Lammas sijaitsee, menee historiassa sen sijaan vielä pidemmälle, aina vuoteen 1862. Tähän aikaan Lampaan kolkot holvit olivat valjastettu oluttehtaan käyttöön.

Kellariholvien pitkä historia mahdollistaa erittäin persoonallisen sekä tunnelmallisen miljöön. Kuopiosta on mielestäni mahdotonta löytää upeampaa ravintolaa, kunhan ei pahemmin kärsi D-vitamiinin puutoksesta. Jos joku käskee painua sinne mihin aurinko ei paista, ilmeisemmin tarkoittavat Mustaa Lammasta. Ravintolassa on upeat käytävät, muutama kabinetti sekä periaatteesa kaksi salia, joista toinen, pääsali, on tunnelmaltaan huikea! Ruokailun aikana voi hetken kuvitella olevansa jossain keskiaikaisessa linnassa jossain toisessa maassa.

Neljä kertaa vuodessa sesongin mukaan vaihtuva ruokalista, jatkuvat teemaviikot sekä mahdollisuus valita yllätysmenu on juuri sopivan yksinkertaista ja kaikki mitä tarvitsen ravintolalta. Pisteenä i:n päälle, itse a la carte listakin on täydellisen lyhyt. Muutamia alku- sekä jälkiruokia ja vain kolme pääruokaa. Kaikki tehdään tuoreista raaka-aineista ja paikan päällä.

Keittiön ensimmäinen tervehdys aperitiivien kanssa oli mallaskeksiä sekä hapankermaa, mukavaa pientä naposteltavaa. Mustassa Lampaassa ei ole tarkoitus hyökätä heti kimppuun, illallinen aloitellaan kaikessa rauhassa, tykkään.

Pöytään tuodaan tummaa mallasleipää glaseeratulla pinnalla, hyvää mutta hieman makeahkoa mieleeni. Vehnäleipä on upean värinen, leivonnassa on käytetty hitusen punajuurta joka tuo häilyvän makuvivahteen sekä upean ulkonäön leivälle. Kaikki on paikan päällä leivottua, totta kai.

Keittön varsinaisena tervehdyksenä tuodaan siilinjärven siitakesieni-peruna-annos pienessä lasissa. Aivan upeita makuja, rakastan sieniä kaikissa niiden muodoissa. Rauhallinen tahti ja ote illalliseen jatkuu. Vaikka sali sekä kabinetit ovat täynnä ruokailijoita, sujuu palvelu erittäin sujuvasti ja nimenomaan sopivilla väleillä. Tästä aloituksesta on hyvä edetä.

Ensimmäinen varsinanen annos on 16 tuntia 68 asteessa haudutettua possunkylkeä, crème fraîchea, punajuurta haudutettuna, pyreenä sekä marenkina. Vallan upea annos, kuva ei valitettavasti tee sille oikeutta, Mustan Lampaan sali on pimeä ja ilman salamaa on vaikea saada näin tummasta annoksesta hyvää kuvaa. Possunkylki oli suussa sulavaa ja kaikin puolin erinomaista, pidin ehdottomasti annoksen punajuurivalikoimasta. Persikkainen sekä hedelmäinen Tournon Mathilda Rose oli aivan upea, pirtsakka, raikas ja ennen kaikkea aivan huikea kaveri possuannoksen kanssa. Kokonaisuus on täyden kympin arvoinen. Edelleenkin sama sopivan huomaamaton sekä täsmällinen palvelu antaa juuri sopivin määrin aikaa maiskutella ja mietiskellä annosta sekä tutkiskella Mustan Lampaan upeaa tunnelmallista ravintolasalia.

Hanhenrintaa Hauhalasta pääruoaksi. Vesihaudutettu kolme tuntia 56 asteessa, aivan uskomattoman mureaa! Mukana myös spelttipuuroa jonka seassa hanhen sisäfilettä, herukkaa sekä helmisipulia. Itävaltalainen biodynaaminen zweigelt sopi erinomaisesti riistan sekä annoksessa olleen herukan kanssa. Spelttipuuro oli hyvää ja hauskaa että sekaan laitettiin hieman hanhen sisäfilepaloja, vaikkakin lopputuloksena oli hitusen raskas annos.

Seuraavaksi paikallista kuhaa Kallavedestä, aivan mainiota! Annoksessa mukana lehtikaalta kahdella tapaa, paistettuna sekä vinegrettenä. Mäti on aina herkkua ja kuten aina, tälläkin kertaa kirjolohenmäti loppui lautaselta liian nopeasti. Badenista tullut Freiherr von Gölerin Weissburgunde (Pinot Blanc) oli oiva uusi tuttavuus ja tasapainottikin hapokkuudellaan juuri sopivasti kuhan rasvaisuutta. En osaa päättää oliko Mathilda Rose vai tämä illan paras viini, pitää varmaan päästä joskus maistelemaan näitä lisää ihan varmuuden vuoksi, se olisi kyllä karmea kohtalo. Lehtikaalivinegrette oli hauska idea sekä yksinään ihan hyvän makuista, kuitenkaan se ei ihan annoskokonaisuuteen sopinut ja vähän jopa soti viinin makujen kanssa.

Kolmisen tuhtia annosta peräkkäin, Mustassa Lampaasta ei kyllä tarvitse lähteä nälkäisenä kotiin! Tässä kohtaa ravintolapäällikkö Kata Shecter haistoi tilanteen ja kysyi haluanko pitää pienen paussin ennen makeiden tuloa, vastaus oli ehdottoman myönteinen.

Ah, täydellinen suunpuhdistaja, lakristia, sitruunaa. Erinomainen suomalaiseen makuun. Lakritsiin ja salmiakkiin tottumattomat turistit varmasti vähän ihmettelisivät annoksen makuja, minulle tämä oli täydellinen. En edes jäänyt kaipaamaan varsinaista jälkiruokaa, vaikkakin se on vasta tulossa.

Ensimmäisenä takerruin sherryyn. En missään nimessä ole sherryjen ystävä, kuitenkin tämä yhden rypäleen Noe sherry oli todella mielenkiintoinen! Sakeaa, melkein mustaa viiniä joka muistuttaa ulkonäöltään ja rakenteeltaan tuhtia stouttia tai jopa luumukeittoa. Yli kolmekymmentä vuotta kypsytetty Noe oli mielenkiintoinen, kuitenkaan ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä kokemus. En osaa arvostaa sherryjä tarpeeksi, voidaan siis todeta taas kerran: helmiä sioille. Joka tapauksessa tämä oli varmasti paras maistamani sherry ja sherry jota voisin ihan hyvin mielin uudestaankin siemailla.

Kolmen suklaan jälkkäri omenatwistillä oli sitä mitä pelkäsinkin. Tuhti, makea ja makuuni turhan iso jälkiruoka-annos. Suklaahirmut varmasti veisivät minut tälläisistä kommenteista saunan taakse ja ihan syystäkin. Jos nauttisin tämän tyyppisistä suklaajälkkäreistä, olisi minulla varmasti sukat pyörineet jaloissa. Joka tapauksessa pariutettu sherry sekä omenatwisti teki annoksesta yllättävän nautinnollisen jopa minunkin makuun, anteeksi siis kaikille herkuttelijoille, en osaa ylistää tätä annosta sen ansaitsemalla tavalla!

Ruoat on syöty, loppuun vielä villiyrttitee rauhoittamaan vatsaa, joka oli muuten aivan uskomatonta! Olen kahvin juontia siirtänyt todella paljon teen puolelle, päätös jota en kadu hetkeäkään. Diplomático Reserva Exclusiva on rommin ystäville, kuten minulle, aaaaaaaivan huikeaa polttonestettä! Juttelimme Katan kanssa pitkän tovin ruokailukokemuksesta sekä muutenkin ravintola-aheisista asioista. Kata oli huolissaan palautteestani suklaajälkiruokaa koskien, vaikka koitin selittää ettei mielipiteitäni jälkiruokia koskien kannata ottaa liian raskaasti, ne ovat aina ennalta arvattavan yksipuolisia.

Tilanteen korjaamiseksi Kata halusi vielä näyttää muitakin jälkiruokavaihtoehtoja joista toinen oli minulle paremmin sopiva kirpsakka tyrnijälkkäri. Pidän tyrnistä erityisen paljon ja tämä olisikin kelvannut minulle joko suunpuhdistajana tai varsinaisena jälkkärinä.

Huomion kuitenkin vei upean näköinen hunajakenno suklaalla sekä paukkusokerilla. En ole ennen tälläistä maistellut ja vaikka hunaja onkin makeaa, on se makeaa jotenkin eri tavalla. Paukkusokeri poksahteli suussa hauskasti, toi mieleen nuoruuden dipattavat paukkusokeritikkarit, jee!

Musta Lammas on erittäin vakuuttava sekä tasalaatuinen kokemus. Tarjoilu pelaa aivan moitteetta, raaka-aineet ovat laadukkaita, annokset erittäin tasapainoisia sekä sopivan näyttäviä ilman mitään turhaa kikkailua. Mustasta Lampaasta ei oikeasti tarvitse lähteä nälkäisenä mikä on joillekin vitsaus vastaavan tyyppisissä ravintoloissa. Toisaalta kontaten saattaa joutua lähtemään, onneksi Scandic Kuopio on tien toisella puolella. Annoksiin valitut viinit olivat sopivan rohkeita ja yllättäviä, jokaisen viinin kohdalla oli jotain kivaa ihmettelemistä joko viinin tyypin, alkuperän tai makumaailmojen osalta.

Palvelu sujuu kuin ajatus, tarjoilijat eivät ole ikinä tiellä eikä heitä erikseen tarvitse myöskään huhuilla paikalle. Viinit ja annokset saapuvat sopivilla väleillä, edellistä ruokalajia ehtii sopivasti mietiskelemään ennen seuraavan saapumista. Olin itse asiassa erittäin tyytyväinen, että ruokailin Mustassa Lampaassa yksin. Pöytäseurue/seuralainen olisi vaatinut huomiota sekä jonkinsortin keskustelua, juuri sitä mitä en kaivannut tähän ruokailuun. Nyt sain nautiskella Lampaan tunnelmasta sekä antimista rauhassa, ehdottoman upea kokemus.

Musta Lammas on ehdottomasti useamman vierailun arvoinen paikka vaikka Kuopioon ei sen kummemmin olisikaan asiaa. Vaikka Lampaan historia on pitkä, ei se liiaksi jää polkemaan paikoilleen. Musta Lammas uskaltaa kokeilla uusia tyylejä sekä makuelämmyksiä sopivissa määrin. Hintataso on alle pääkaupunkiseudun vastaavien ravintoloiden, siksi Lampaan hinta-laatusuhde lyö monet samaan kategoriaan lukeutuvat helsinkiläiset ravintolat.

Lopuksi haluaisin vielä onnitella Eeva Mertasta, joka siirtyi vuoden alkupuolella Mustan Lampaan ravintolapäälikön pestistä Ravintolamestareiden toimitusjohtajaksi! Sen verran olen tässä muutamien vuosien aikana ehtinyt Eevaan tutustumaan, että minulla on täysi luottamus hänen ammattitaitoonsa ja näkemykseensä ravintolatoiminnasta. Yhtä lailla onnittelut Kata Shecterille joka jatkaa Lampaan ravintolapäälikkönä Eevan paikalla. Kata on salityöskentelyn rautainen ammattilainen, hänen tekemistään oli ilo seurata illallisen aikana.

Suuntaa siis Kuopioon ja Mustaan Lampaaseen! Varaa kuitenkin illalliselle aikaa, en suosittele hötkyilemään vaan nautiskelemaan. Kevyeempää illallista etsiessä suosittelen tutustumaan Ravintolamestareiden toiseen ruokaravintolaan, Isä Camilloon.

- Kimi / TableOnline

Ravintola Musta Lammas lisätiedot & pöytävaraukset: https://www.tableonline.fi/ravintola/musta-lammas

Musta Lammas - Satamakatu 4, Kuopio

TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan, on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.