Harva ravintola Helsingissä on säilyttänyt alkuperäisen luonteensa yhtä horjumattomana kuin Kannas. Täällä ruokalistat eivät muutu trendien mukana, eikä pienistä jaettavista annoksista ole tietoakaan. Kannas on toiminut vuodesta 1939 saakka ja kantaa ylpeästi historiaansa, joka näkyy menun lisäksi satamapubimaisessa sisustuksessa – eikä syyttä, sillä aikoinaan Kannaksessa viihtyivät merimiehet, ahtaajat ja muut Hietalahden sataman työläiset.

Kannas on osa Casa Ravintoloiden ravintolaperhettä, joka pyörittää Kannaksen lisäksi White Ladyä, Rodolfoa, Kustaa Vaasaa sekä Helsinki Distilling Companyn Tislaamo ravintolaa. Ollaan siis perusjuttujen äärellä. Ruokalista on suoraviivainen eikä käytännössä muutu vuosien varrella kuin maltillisesti. Runko pysyy samana, eli kaikki klassikkoannokset pysyvät varmasti listalla.

Vinkki: Marskin ryypyn kylkeen sopii täydellisesti suolakurkku, smetana ja hunaja.

Jälkikäteen ajateltuna alkupalat olisi voinut pitää hieman maltillisempina, mutta emme osanneet päättää minkä jättäisimme pois. Kalalautanen on omia kestosuosikkeja kuten myös kermainen lohikeitto. Näitä kun on tarjolla, ne tilataan pöytään!

Lihapullat ovat runsaat ja niitä on tullut syötyä Kannaksessa useasti ja syystä. Kannaksen pannua ei voi kuvailla muulla sanalla kuin runsas ja tämän annoksen kanssa mennään enemmän kohti Saksaa ja Itävaltaa. Molemmat lunastavat klassikkoannoksen statuksensa – yksinkertaisia, herkullisia ja täyttäviä.
Kannas on ollut useana vuotena peräkkäin TableOnlinen parhaiden ravintoloiden listauksessa 'TableOnline suosittelee', joka todistaa ettei listalle päästäkseen tarvitse tarjota fine dining ruokaa tai usean ruokalajin maistelumenuja. Konseptin pitää osua kohteeseensa, joka ehdottomasti tapahtuu Kannaksen kanssa. Vastaavia klassikkoravintoloita ei Helsingissä ole kovinkaan paljoa eikä varsinkaan sellaisia, joissa hintataso pysyy maltillisena ja joka mielestäni on tällaisen rennon klassikkoravintolan ehto onnistuneelle konseptille.
Ravintola oli saapumisemme yhteydessä täynnä baaripöytiä myöten. Suositten pöytävarausta etenkin viikonloppuisin, mutta myös suosittuina päivällisaikoina arkisin. Illan aikana ovella kävi uskomaton määrä paikasta kuulleita turisteja ilman varausta ja heitä käännytettiin pois jatkuvalla tahdilla, joten en itse ottaisi riskiä ja kävelisi turhaan Eerikinkadun päässä sijaitsevaan Kannakseen ilman varausta.
Varauksen Kannakseen teet luonnollisesti TableOnlinesta.
Kimi/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.