TableOnlinen ruoka ja ravintola-aiheinen blogi. Blogissa tuodaan ajankohtaisia aiheita, ravintoloita sekä ravintola-alan henkilöitä kaikkien luettavaksi ilman turhia hienosteluja, alan sanastoja tai liian syvällisiä kirjoituksia.
Otsikko ei ole harhaanjohtava, eikä se valehtele. Kun puhutaan maailman parhaasta pihviravintoloista, on siihen vaikea löytää vastausta ja mielipiteitä on monia, mutta Muréta pyörittävällä Atrialla on vastaus kysymykseen: "Mikä on maailman paras pihvi?". Maailman paras pihvi 2021 tulee Suomesta Karvialta atrialaiselta tilalta, jonka nurminaudan ulkofileepihvi kruunattiin maailman parhaaksi pihviksi arvostetussa World Steak Challenge -kilpailussa Dublinissa. Aiemmin kyseinen kilpailu on voitettu atrialaisella lihalla vuosina 2018 ja 2019 (2020 kisoja ei pidetty).
Gastrogrill Muré on erikoistunut pihveihin tarjoiltuna kiinnostavien lisukkeiden kera. Tähän yksinkertaiseen konseptiin ei Muréssa ole tarjolla kuin muutama poikkeus, sillä listalta löytyy punaisen lihan lisäksi vain kaksi muuta vaihtoehtoa, possun kylkeä sekä kanan rintafilettä mikäli seurueessa on joku, joka ei punaista lihaa halua tai voi syödä. Kalaa tai vegaanivaihtoehtoja ei ole tarjolla, niitä varten mennään muualle.
Muré on toiminut helmikuusta 2023 lähtien uudessa lokaatiossa, Pohjoisesplanadi 17:ssa, joka sijaitsee upealla paikalla kauppatorin kulmalla. Atrian sekä Murén tarpeisiin vanha lokaatio Korkeavuorenkadulla ei enää palvellut kokoluokkansa eikä kyllä sijantinsa tai edustavuutensa puolesta, mikäli minulta kysytään. Vanhassa lokaatiossa käyntejä taisi kertyä kokonaisuudessaan kolme tai neljä, tässä uudeessa niitä on kertynyt jo enemmän alle vuodessa.
Muré sijoittui heti lokaation vaihdoksen jälkeen 'TableOnline suosittelee 2024' parhaiden ravintoloiden listalle ja on kirjoitushetkellä palautteiden keskiarvolta 4.65 / 5, eikä tämä varmasti tule yllätyksenä niille, jotka ovat uudessa Muréssa ehtineet jo käydä.
Käyntien tihentymiseen on syynsä. Uusi lokaatio on huomattavasti tilavampi ja viihtyisämpi. Keittiö pysyy tilausten perässä, vaikka tupa on täynnä kun keittiön fyysinen koko on kolminkertaistunut, ellei jopa enemmän. Dry age kaappeja tuntuu olevan nurkat täynnä ja niitä on ilo katsella, Korkeavuorenkadulla niitä kun oli vain kaksi. Jos siis jotenkin pitäisi tiivistää lokaation vaihdos, tekisin sen näin: Korkeavuorenkadulla Murén henksu ei päässyt toteuttamaan itseään, uudessa pääsee ja vähän enemmänkin. Tämä näkyy ja maistuu lautasella.
Kaikki Murén lihat ovat kotimaisia ja jokaisesta ravintolaan toimitetusta lihasta tiedetään rotu sekä mistä tilalta ja paikkakunnalta liha on tullut. Lihat ovat maukkaita ja laadultaan niin hyviä, etteivät ne tarvitse mitään muuta kuin grillin liekkiä ja pienen pintasuolan.
Lihan parhaat kaverit, eli Murén lisukkeita ei listalla ole montaa, mutta tilasimme lähes koko valikoiman jokainen niistä oli nappivalinta. Pöydästä löytyi arancineja, artisokkaa, ranut (+ Murén oma herkullinen ketsuppi), vihersalaattia sekä perunapyrettä, joista kaksi viimeistä jäi ehdottomasti omiksi suosikeiksi.
Liha ei tunnetusti ole halpaa, hyvä niin. Sitä ei ole tarve eikä tarkoitus syödä päivittäin kilokaupalla. Murén pihvit lisukkeineen ovat kuitenkin hintalaatusuhteelta erinomaisia, ehkä jopa lyömättömiä ainakin Helsingin alueella. Tämän sinäänsä ei pitäisi olla ihme, sillä Muré toimii käytännössä Atrian showroomina ja pidän sitä onnistuneena sellaisena.
Näin suoraviivaisen yksinkertaista, toimivaa ja maistuvaa konseptia on vaikea löytää mistään. Nousen seisomaan ja otan hatun pois päästä koko Murén tiimille!
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Ravintola Lönkka vaihtoi toissa vuonna konseptiaan pihviravintolaksi ja samalla muutti nimensä Lönkka Bull & Bottleksi. Pitkään osoitteessa Lönnrotinkatu 11 toiminut ravintola Lönkka oli jo valmiiksi lihaan kallellaan oleva rouhea ravintola, mutta konseptin uudistuksen myötä linjausta haluttiin selkeyttää ja konseptista tehdä mahdollisimman suoraviivainen, helposti sulatettava ja positiivisella tavalla yksinkertainen.
Kävimme testaamassa Lönkkaa toukokuun lopulla perjantaina, jolloin valitettavasti hieman satoi päivällä, joten parklet terassi ei ollut vaihtoehto ruokailulle, vaikka houkuttelevaa se olisi ollut.
Sisään astuessa törmää ensimmäisenä dry age kaappiin, joka on lähes pakollinen lisävaruste jokaisessa itseään kunnioittavassa pihviravintolassa. Tiskin vierestä löytyy myös baarialue, jossa voi nauttia lasin viiniä tai hyviä oluita ja miksi ei vaikka tartarin kylkiäisiksi, me kehotamme tekemään juuri niin kuin mieli halajaa.
Mieli teki maistella kaikkea, joten otimme alkupalalajitelman eli tasting platen, mutta koska olimme tulleet pihviravintolaan, ei tartaria voinut ohittaa. Neljän hengen seurueelle menee mainiosti esimerkiksi pari tartaria sekä jaettava tasting plate. Suosittelemme lämpimästi!
Viinejä Lönkassa on riittävästi niin, ettei pää mene turhaan pyörälle ja valikoima on tarvittaessa myös ystävällinen tarkan markan porukalle. Tällä kertaa meillä oli pelkkää punaista lasissa koko ruokailun ajan, koska menimme selkeällä linjalla ja toki Pinot Noiria tartarin kanssa, se on selvä.
Lönkka Bull & Bottlessa saa kyllä kalaa ja kasvisruokia, mutta nyt menimme rehellisesti konseptin mukaisella linjalla ja otimme lihaa, oikein kunnolla. Huikea läjä dry age entrecôtea luineen päivineen sekä poron ulkofilettä lisukkeena juuripersiljapyree, vadelmaista punaviinikastiketta ja paistos mikä sisältää ruusukaalia, pekonia, sipulia ja neulapapuja. Vaikka Lönkka ei ole riista- tai lappiravintola niin taisimme syödä parasta poroa pitkään aikaan. Olen aivan varmasti jossain syönyt parempaa... olen siitä lähes varma kun ravintoloita on testattu satoja erilaisia laidasta laitaan Michelin-tähti paikoista lähtien, mutta koska en muista missä ja milloin niin on ihan oikeasti pakko nostaa hattua Jussi Saarisen vetovastuulla olevalle keittiölle!
Sivuhuomautuksena kilon painanut luullinen dry age entrecôte annos ei ole osa kiinteää ruokalistaa vaan enemmänkin tällä hetkellä saatavuuden mukaan oleva ns. liitutaulu-annos. Mikäli kysyntä ja saatavuus on kunnossa, integroidaan se seuraavaan ruokalistaan!
Lopuun maisteltiin laaja valikoima Lönkan jälkiruokia portviini kylkiäisenä. Omaan makuun juustot upposivat parhaiten, mutta seuralaiseni ylisti Lönkan näkemystä crème brûléesta, eikä turhaan.
Lönkka Bull & Bottle kannattaa ottaa seurantaan. Kesällä Lönkkaan on helppo saapua lasilliselle tai muutamalle annokselle, jos on liian kuuma kilon lihamötkölle. Tästä pitää huolen parklet terassi ja baarialue. Kesän jälkeiselle ajalle on tulossa kuulemma innostavia uudistuksia ruokalistaan ja tarjontaan, sekä olen kuullut puhuttavan jostain viinibaarimeiningistä, mitä lie tarkoittaa... seuraamalla selviää.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Wellamo on toiminut samassa osoitteessa Katajanokalla vuodesta 1975 lähtien. Hieman unhoon jäänyt klassikko sai kaipaamansa kasvojenkohotuksen vajaa pari vuotta sitten, kun ansioitunut keittiömestari Dani Hänninen tiimeineen, otti ravintolan haltuunsa ja toi sen tälle vuosituhannelle.
Dani kertoi jo haltuunoton yhteydessä, että klassikon uudistamisessa on on oltava kieli keskellä suuta, että kunnioittaa vanhan ravintolan henkeä ja sen kanta-asiakkaita, mutta samaan aikaan uskaltaa uusiutua.
Itse kävin ensimmäistä kertaa uudistuneessa Wellamossa melko pian sen avautumisen jälkeen ja nyt oli aika mennä toiselle käynnille. Ensimmäinen kerta oli onnistunut ja siksi odotukset olivat melko korkealla. Pöytä oli varattu perjantai-illalle jo viiden jälkeen, mutta emme silti olleet ensimmäisiä asiakkaita, vaan paikassa oli jo kiva puheensorina käynnissä.
Seuralainen aloitti illan Jurasta tulleella Cremantilla, mutta minä jouduin aloittamaan Bloody Marylla, kun sen drinkkilistasta bongasin. Mausteinen drinkki ei ole ehkä kaikista paras ruokahalun herättäjä, mutta sitäkin herkullisempi.
Alkujuomien kanssa pääsimme maistelemaan ravintolan itse leipomaa hapanjurileipää, joka tuli voin ja karhunlaukkapeston kanssa. Ensimmäinen alkuruoka tuli melko nopeasti ja se oli paitsi äärimmäisen herkullinen niin todella kaunis. Annos oli rakennettu tartletin päälle ja se syötiin käsin. Täytteenä oli mm. sesongissa olevaa parsaa, hasselpähkinää, säilöttyä naurista ja ruskeaa voita. Taas tuli näköjään tehtyä se virhe, että aloin kirjoittaa tätä blogia nälkäisenä ja annosta mieleen palauttaessani, ikävä kuolaneristys haittaa luomistyötä.
Toisen alkupalan nimi oli Tartar & kyssäkaali. Edellä mainittujen raaka-aineiden lisäksi lautasella oli myös lipstikkaa, raparperia ja fermentoitua hunajaa. Annoksen sai myös kasvisversiona, jossa oli naudan sisäpaistin sijasta paahdettua punajuurta. Me otimme molemmat annokset ja söimme ne puoliksi. Vaikea sanoa kumpi oli parempi, koska molemmat annokset toimivat erinomaisesti. Viinipaketissa ollut Juran alueelta tullut hedelmäinen trousseau -rypäleestä tehty punaviini sopi näistä annoksista ehkä paremmin tartarin kaveriksi.
Ennen pääruokiin siirtymistä nautimme vielä lisäannoksena menussa olleen Kampasimpukka & muna -nimisen annoksen. Tämä annos oli ehkä hienoinen poikkeus skandinaavisesta linjasta ja toi mieleen enemmän japanilaiset maut. Vahva umaminen liemi toimi todella hyvin pääraaka-aineen kanssa, mutta yllättävää ja hienoa kontrastia annokseen toi tuoreet herneet. Herneiden maku nousi niin vahvasti esille, että latteuksia uhmatenkin, on pakko sanoa, että tämä toi hyvällä tavalla mieleen lapsuuden kesät, kun tuli mummolassa syötyä tuoreista herneitä suoraan penkistä. Tosin mummolla ei ollut tapana tarjota kampasimpukkaa herneiden kaverina. Eikä myöskään saksalaisen George Mosbacherin tuottamaa kuivaa roséta, joka oli oiva pari kampasimpukalle.
Kalaa & karhunlaukkaa -niminen annos oli pääruokana. Annos tehdään päivän kalasta, joka oli kyseisenä iltana siikaa, josta oli leikattu ohut file. Annoksesssa oli lisäksi perunaa, parsaa ja poltettua voikastiketta. Tämä annos vei kielen mennessään ja teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi.
Kasvisversio oli rakennettu varhaiskaalin ympärille, mutta sisälsi lisäksi grillattua osterivinokasta, kesäsipuleita, mantelia, fermentoitua viherpippuria ja tummaa sienilientä. Näistä annoksista kala vei voiton selkäevän mitalla. Kasvisannoksessa tuntui olevan melko monta komponettia ja vaikka ne herkullisia olivatkin, oli ehkä vähän vaikea löytää annoksen punainen lanka. Annoksen kanssa tarjoiltu Malagasta tullut pääosin Moscatel rypäleestä tehty valkoviini oli itselle uusi ja mieluinen tuttavuus.
Menun jälkiruoakana oli Raparperia ja melissaa -niminen annos, joka oli ihanan raikas ja keväinen lopetus menulle. Tässäkin kohtaa halusimme kuitenkin maistaa myös toisen vaihtoehdon ja saimme eteemme á la carte -listalta löytyneen jälkkärin, joka oli Wellamon toscakakku. Jos edellinen jälkiruoka oli raikas, niin tämä oli sitten taas makea ja täyteläinen. Molemmat olivat todella hyviä, mutta itse ehkä preferoin raikkautta yli makeuden ja siksi itselle kolahti enemmän rapaperia sisältänyt annos.
Kuten mainittua, tämä oli toinen vierailuni Wellamossa, mutta ei varmasti viimeinen. Kehitystä oli tapahtunut ensimmäisestä kerrasta ja tällä hetkellä Wellamo on omassa kategoriassaan Helsingin ehdotonta kärkeä. Suosittelen testaamaan kevätmenun, joka on tarjolla 3.6. asti. Wellamo avasi juuri myös terassin, jonka merellisessä tunnelmassa nyt ilmojen lämmettyä voisin hyvin kuvitella tekeväni lähempää tuttavuutta ravintolan houkuttelevaan drinkkilistaan.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
TableOnline juhlii ensimmäistä vuosikymmentään yli 30 huippuravintolan kampanjoiden ja tarjousten siivittämänä koko lokakuun. Mukana on ravintoloita ympäri Suomen.
Palvelun ensimmäinen asiakas, ravintola Grotesk, juhlistaa 10v. yhteistyötä 49 euron klassikkomenulla. Huikeasta menusta löytyy tartar, entrecote ja viskillä ja tupakalla maustettu crème brûle.
Lokakuussa synttäreitään juhlii myös Helsingissä Samrat, joka juhlistaa 10-vuotiasta TableOnlinea ja omaa 25-vuotista taivaltaan huipputarjouksella:
Kolmen ruokalajin illallinen valittuna à la carte -listalta ja juoma vain 25 €. Vaasassa juhlii Gustav Wasa, joka täyttää 10v. yhtä aikaa TableOnlinen kanssa.
Maistuvia synttäritarjouksia löydät Helsingin ja Vaasan lisäksi ravintoloista Tampereella, Turussa, Espoossa ja Seinäjoella.
Testaa vaikka kaikki maistuvat kampanjat! Jos. vatsanahka ei veny ihan jokaiseen, voi kaverin kanssa jakaa esimerkiksi seuraavat kokonaisuudet:
Tapaksien ystävien iloksiBar Cónit Flemarilla ja Kampissa vievät juhlan kunniaksi makumatkalle Espanjaan. Sí, ¿Por qué no?
UutuusravintolaBistro Elo tarjoaa TableOnlinen synttärikampanjassa herkkuja hiiligrillistä kahdelle vain 35 euroa. –Nappaa tarjous ja käy samalla tutustumassa tähän Mannerheimintien varrelta löytyvään uuteen hotellikokonaisuuteen.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
TableOnline suosittelee 2019 -suosittelut perustuvat TableOnline.fi:ssä vuonna 2018 annettuihin asiakasarvioihin. Listalle pääsivät kaikki ne ravintolat, joiden arvostelujen keskiarvo oli 31.12.2018 vähintään 4,5/5. Asiakkaiden arviot ovat TableOnlinessa merkittävässä osassa ja ravintolat arvostavat niitä suuresti. Palautteen voi jättää ainoastaan toteutuneesta ravintolakäynnistä TableOnlinesta varattaessa.
Halusimme esitellä kaikki nämä 63 suosikkiravintolaa ja jaoimme selkeyden vuoksi ravintolat kahteen blogipostaukseen, joista toisessa esitellään pääkaupunkiseudun suosikit ja toisessa ravintolat ympäri Suomen. Ravintoloita ei ole listattu näihin postauksiin paremmuusjärjestyksessä, vaan satunnaisesti. Pääkaupunkiseudun ravintolat löytyvät edellisestä postauksesta.
Turun alueen ravintolasuosikit
Kuori
Kuoressa kasvisruoka ja itse tekeminen eivät ole valintoja – ne ovat itsestäänselvyyksiä. Kuori food and wine on kahden naisen unelma paikasta, jossa tarjoillaan herkullista ruokaa kasviksista modernilla tavalla. Kuoren sisällä sykkii cuori, sydämet. Ruokaa tehdään rakkaudella ja se näkyy ja kuuluu ravintolassa, jossa on tarjolla kauneutta kaikille aisteille.
Wiurila Bistro
Bistro tarjoaa rentoa ruokailua koko perheelle. Ruokalistalta löytyy mm. gourmet-burgereita ja pizzoja sekä huolella valittuja, herkullisia juomia.
Karu
Ravintola tarjoaa kausittain vaihtuvia käsintehtyjä annoksia izakaya-tyyliin jaettavaksi koko pöytäseurueelle. Raaka-aineita yhdistetään annoksia varten niin läheltä kuin kaukaa.
E. Ekblom
Mutkatonta ja laadukasta bistro-ruokaa yhdistetään monipuoliseen juomatarjontaan. Viinilista hemmottelee kaikkien kukkaroita. Tarjolla on runsaasti laseittain myytäviä viinejä ja viikon suositusviinejä. Viinikaappien kätköistä löytyy lisäksi herkkuja vaativampaan makuun.
Mami
Mami on perinteinen turkulainen ravintola, joka panostaa laadukkaaseen ruokaan ja rentoon palveluun. Ruokalistassa näkyvät aina sesongin raaka-aineet, joita viinilistalle valitut viinit täydentävät.
Teatteriravintola Kivi
Ravintola Kivi luo teatterin asiakkaille kokonaisvaltaisen teatterikokemuksen yhdistämällä herkullisen ruoan ja upean esityksen. Kivi palvelee mielellään myös muitakin kuin teatterin asiakkaita mutkattomalla ja helposti lähestyttävällä konseptilla.
Smör
Smör on tasokas skandinaavinen ravintola Turun Aurajoen varrella. Sen ideologia on tarjota asiakkaille käsintehtyä ruokaa kauden laadukkaimmista raaka-aineista ja viinejä, jotka tukevat ruokien makuja.
Suomalainen Pohja
Ravintola koostuu kahdesta kerroksesta. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee puolikymmentä kabinettia sekä sisääntuloaula. Varsinainen ravintolasali sijaitsee toisessa kerroksessa, jonka isoista ikkunoista avautuu kaunis näkymä Puolalanpuistoon sekä Turun taidemuseoon. Valtava sali vetää parhaimmillaan toista sataa ruokailijaa ja on valkoisine pöytäliinoineen tunnelmaltaan klassinen.
Pippurimylly
Perheravintolan ruokalistalta löytyvät turkulaisiksi klassikoiksi nousseet pihviannokset ja neljä vuosikymmentä mainetta niittäneet pizzat. Kokenut keittiö valmistaa lisäksi monien mielestä kaupungin parhaat hampurilaiset unohtamatta kala- ja kasvisruokavaihtoehtoja.
Tampere
Tampella
Tammerkosken rannalla, vanhan pellavakutomon tiloissa nautiskellaan tuoreista raaka-aineista valmistettua ruokaa upeassa miljöössä.
Tiiliholvi
Tiiliholvilla on pitkät perinteet ja se on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1968 alkaen. Historiallinen jugendtalo luo mahtavat puitteet tunnelmalliselle ja mieleenpainuvalle ruokailulle. Tiiliholvin keittiö pohjaa perinteisen ranskalaiseen keittiön oppeihin, joihin se lisää innovatiivisesti pohjoismaisia vivahteita.
Ravintola Kajo
Ravintola Kajo on kolmen intohimoisen tekijän pitkäaikainen unelma. Luonnon puhtaimmat maut siivitetään vieraanvaraisella ja välittömällä palvelulla sekä tarinoilla ja tunnelmalla, joka vangitsee kuin se fiilis auringon laskiessa, illan kajossa.
C
Cssä nautitaan paikallisten tuottajien ensiluokkaisista raaka-aineista valmistettuja menuja, joita täydentävät parhaalla ammattitaidolla valitut eettisesti tuotetut viinit.
LiV
LiVissä tähdätään ruokien ja juomien taidokkaaseen yhdistämiseen, tuoreista raaka- aineista tehtynä ja ammattitaidolla valittuna. Lyhyt, mutta herkullinen ruokalista saa täydennystä isosta liitutaulusta, jolle keittiömestari loihtii kauden parhaita herkkuja.
Kissakahvila Purnauskis
Ruokalistassa näkyy kotimaisuus ja vuodenaikojen vaihtelu sekä kansainvälisten keittiöiden valikoidut antimet. Kissat ovat saapuneet kahvilaan monien mutkien kautta ja kaikkia yhdistää ainutlaatuinen elämäntarina. Ne rakastavat rapsutuksia ja tulevat mielellään syliin kehräämään.
Cafe Pispala
Cafe Pispalan menu päivitetään viikoittain aina uuteen teemaan, jonka tavoitteena on tarjota uusia kokeilevia yhdistelmiä, klassikoita unohtamatta. Lista on lounas- ja illallispainotteinen ja keskittyy laadukkaisiin, huolella valittuihin raaka-aineisiin, joista rakennetaan kiehtova kombinaatio harmonisia makuja.
Dining 26 By Arto Rastas
Ravintola keskittyy välimerellisiin makuihin. Myös perinteisesti Välimeren maiksi miellettyjen Espanjan, Ranskan, Italian ja Kreikan lisäsi ravintola seilaa kulhoannoksineen myös etelämmäksi aina Marokkoon ja Libanoniin asti.
Henriks
Ravintola on toiminut vuodesta 1986 lähtien persoonallisessa uusrenesanssitalossa, joka on yksi Tampereen vanhimmista taloista. Henriksissä kohtaa uusi ja vanha, uudet trendit ja nuorekas henkilökunta yhdistettynä klassiseen miljööhön ja aitoihin makuihin.
Muu Suomi
Bus Burger Salpakangas, Lahti
Ravintola valmistaa pihvit ja kastikkeet itse alusta saakka. Sen vahvuuksina toimivat tuoreet raaka-aineet ja reippaat annoskoot. Pääruokien lisäksi ravintola tarjoaa herkullisia itsevalmistettuja jenkkityylin jäätelöitä.
Ravintola Wolkoff, Lappeenranta
Wolkoff avasi ovensa 1998 vanhassa keltaisessa puutalossa, joka on yksi Lappeenrannan vanhimpia. Ravintolassa on tarjolla herkullista lounasta sekä illallista. Aina silloin tällöin järjestetään myös teemaillallisia, esimerkiksi riistan merkeissä.
Gustav Wasa, Vaasa
Skandinaavinen menu rakentuu luovien annosten, sesonginmukaisuuden sekä lähellä tuotettujen raaka-aineiden varaan ja kokonaisuuden kruunaavat makuelämyksiä kohottavat viinit sekä pienpanimotuotteet.
Vispilä, Forssa
Ravintola kunnioittaa klassista keittämistä ja ottaa huomioon raaka-aineen alkuperän. Raaka-aineiden puhtaus saa maistua ja siksi Vispilässä käytetäänkin loistavia lähituottajia, joihin yrittäjät ovat luoneet jo siteen aikaisemmissa ravintoloissaan.
Ravintola Hugo, Oulu
Hugon keittiössä annokset syntyvät perinteisenä käsityönä moderneja valmistustapoja hyödyntäen. Ammattitaitoinen henkilökunta opastaa Hugon makujen maailmaan ja auttaa valitsemaan sopivimmat yhdistelmät ruokien ja juomien välillä.
SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
SicaPelle kumartaa syvään porvoolaista raaka-ainetta ja alueen makukirjoa, maustaa tätä italialaisella viballa, hämmentävän huomaavaisella palvelustaililla, nuoruuden innolla ja kymmenien vuosien kokemuksella.
Kortteliravintola Remy, Jyväskylä
Remyn listalta löytyy aina kylmiä ja lämpimiä alkuruokia, väliruokia, sekä pää- ja jälkiruokia. Listan annoksista voi koota mieleisen menun oman maun mukaan ja halutessasi tilata vaikka kaikki annokset tai jakaa niitä pöytäseurueen kanssa.
Laanilan Kievari, Saariselkä
Tärkeässä roolissa ravintolassa on tarkasti mietitty ruokatuote puhtaista ja lähellä tuotetuista raaka-aineista. Mahdollisimman moni raaka-aineista on itse käyty poimimassa omalta pihalta tai lähimetsästä. Omin käsin tehdään ja valmistetaan kaikki mitä vaan pystytään.
Local Bistro, Joensuu
Local Bistrossa otetaan karjalaiseen ruokaan vähän modernimpi ote. Tarjolla on sekä lounasruokaa että iltaisin toinen toistaan maistuvampia vaihtoehtoja listaherkuista.
Asemaravintola Vaiha, Mikkeli
Keittiön punaisena lankana on tehdä maukasta ja mutkatonta ruokaa lähellä tuotetuista ja sesongin mukaisista puhtaista raaka-aineista. Hyvät ja laadukkaat raaka-aineet yhdistettynä keittiöhenkilökunnan ammattitaitoon on resepti, jonka tuloksesta pääset nauttimaan Vaihassa.
Juurella, Seinäjoki
Ravintola Juurella on ominut eteläpohjalaisuuden parhaat piirteet: vieraanvaraisuuden, lähellä tuotetun ruoan ja kunnianhimon. Ruoka-annosten makua täydentävät vanhan ja uuden maailman viinit sekä muut pienten tuottajien suuret tuotteet.
Kuopio
Musta Lammas
Ravintolassa pohjolan puhtaat metsät, pellot ja järvet ovat keittiön inspiraation lähteenä. Annosten takana näkyvät lähialueen tuottajat, metsästäjät ja kalastajat. Ravintolassa uskotaan, että Pohjois-Savosta löytyy maailman parhaimpia raaka-aineita.
Panza KPO
Meksikolainen ravintola nojaa vahvasti street food -henkeen ja tarjoilee Väli-Amerikan makuja sekä lautasella että lasissa. Uutta, vanhaa, katuruokaa ja fine dining -piperrystä mutta kaikille helppoa ilman turhia kiristeitä.
Boka
Tämä Suomen ensimmäinen aito balkanilainen ravintola sijaitsee yhdellä Kuopion parhaista paikoista, josta on näköala Kallavedelle. Balkanilainen keittiö on sekoitus itäistä ja läntistä maailmaa ja saanut inspiraationsa Kreikasta, Turkista ja jopa Egyptistä.
Urban
Urban on TopChef Anssi Kantelisen luotsaama pieni ja persoonallinen lounas- ja tilausravintola Kuopion keskustassa, vanhassa arvokiinteistössä aivan torin tuntumassa.
Isä Camillo
Ravintolan ruoka on tehty kolmelle gastronomiselle sesongille. Talvella kaikki lämpimät ja syvät maut saavat pääroolin. Myös viinit hehkuvat täyteläisyyttä. Keväällä ruokalista paitsi kevenee, myös vihreys ja grilli saa suuremman roolin. Viinit kuplivat kesässä ja roseviinit nostetaan pöytään. Syksyllä herkutellaan riistalla, sienillä, juureksilla ja kalalla.
Koivumäen Kartano
Jo vuodesta 1792 on Koivumäen Kartanon mailla eletty osana suomalaista vuodenkiertoa, lähellä luontoa sen antimista, rauhasta ja kauneudesta voimaa arkeen ammentaen. Ravintola on avoinna ympäri vuoden tilauksesta lisäksi erikseen ilmoitettavina teemapäivinä esimerkiksi vappuna, äitienpäivänä, kesälounaalla, isänpäivänä, joululounaalla jne.
- -
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
TableOnline suosittelee 2019 -suosittelut perustuvat TableOnline.fi:ssä vuonna 2018 annettuihin asiakasarvioihin. Listalle pääsivät kaikki ne ravintolat, joiden arvostelujen keskiarvo oli 31.12.2018 vähintään 4,5/5. Asiakkaiden arviot ovat TableOnlinessa merkittävässä osassa ja ravintolat arvostavat niitä suuresti. Palautteen voi jättää ainoastaan toteutuneesta ravintolakäynnistä TableOnlinesta varattaessa.
Halusimme esitellä kaikki nämä 63 suosikkiravintolaa ja jaoimme ne selkeyden vuoksi kahteen blogipostaukseen, joista toisessa esitellään pääkaupunkiseudun suosikit ja toisessa ravintolat ympäri Suomen. Ravintoloita ei ole listattu näihin postauksiin paremmuusjärjestyksessä, vaan satunnaisesti. Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset ravintolat löytyvät seuraavasta postauksesta.
Pääkaupunkiseudun ravintolasuosikit
Ravintola Johannes
Hanasaaren ravintola Johanneksessa tarjoillaan kauden parhaista raaka-aineista valmistettua ruokaa, jossa puhtaat, pohjoismaiset maut, kestävä maatalous ja eettinen ajattelu kohtaavat.
Sofia Gastro
Kiseleffin talon toiseen kerrokseen avattiin joulukuun 2018 alussa huipputason illallisravintola Sofia Gastro. 1700-luvun rakennus huokuu menneen ajan mystiikkaa ja tarjoaa näkymät valkoisena hohtavalle Tuomiokirkolle.
Troikka
Venäläisen ravintola Troikan tunnelmassa on juuri sitä lämpöä, joka kuuluu venäläiseen vieraanvaraisuuteen. Troikassa pääsee kokemaan venäläisen keittiön täyteläisen makumaailman ja sen parhaimmat herkut blineineen, kala- ja liharuokineen.
Hausman
Kuten Hausmanin nimikin viittaa, edustaa ruokalista saksalaista ja suomalais-skandinaavista keittiötä. Listalta löytyy tuhti Wienerschnitzel ja badenilaiseen tapaan valmistettua maksaa. Pohjoismaista ruokaa taas edustavat esimerkiksi toast skagen ja silakkapihvit.
Baskeri & Basso
Tehtaankadulla sijaitseva ikisuosikki Baskeri & Basso on imenyt vaikutteita Pariisin kodikkaista bistroista, San Franciscon rennoista kuppiloista ja Italian maaseudun pienistä osterioista.
Toca
Tocassa tarjoillaan italialais-suomalaisia 3 ja 5 ruokalajin menuja, joissa makujen selkeys ja tuoreus sekä edulliset viini- ja olutpaketit takaavat nautinnon niin bisnestapaamisiin kuin kaveriporukankin illanviettoon.
Demo
Ravintola Demo on Helsingin Uudenmaankadulle vuonna 2003 perustettu fine dining -ravintola. Antaumuksellinen käsityönä tehty ruoka, näyttävät annokset ja persoonallinen palvelu palkittiin vuonna 2007 Michelin tähdellä.
Caverna toi luolan Helsingin keskustaan ja teki siitä viihtyisän. Kansainvälisen ruokavalikoiman erikoisuuksina ovat esimerkiksi japanilainen teppanyaki sekä brasilialaiset lihavartaat.
Wino
Wino on ravintola ja alkuviinibaari Karhupuiston kupeessa, keskellä Kalliota. Winossa rento ja konstailematon asenne kulkevat käsi kädessä ainutlaatuisen viinivalikoiman sekä fine dining -tasoisen bistroruoan kanssa.
Karljohan
Karljohan valmistaa klassikoita ja perinneruokia suurella sydämellä. Talon vorschmack, ylikypsä häränrinta, kateenkorva ja muut sisäelinruoat ovat löytäneet 30 vuodessa monta uskollista ystävää.
Grön
Grön tarjoaa à la carte -annoksia sekä neljän ruokalajin "Grön menun". Ruoka on kausi- ja luomukeskeistä, ja keittiössä käytetään mahdollisimman paljon pohjoismaalaisia ja luonnon omia villituotteita. Mitä luonnossa tällä hetkellä kasvaa, määrittää sen mitä on tarjolla.
Ravintola Kuu on avattu Töölönkadulle jo vuonna 1966. Avausajankohdasta lähtien se on palvellut asiakkaitaan lämminhenkisenä kortteliravintolana Töölön sydämessä. Ranskalaisvivahteinen bistrohenkinen tunnelma ja ruoan perusmakuja kunnioittava keittiö on houkutellut ravintolan kanta-asiakkaiksi alueen asukkaita jo kolmessa sukupolvessa.
Il Bucatino
Il Bucatino haluaa tarjota asiakkaille parhaista mahdollisista raaka-aineista valmistetun makumatkan Italian herkullisten ruoka-aarteiden pariin ja näin tuoda palan Italiaa luoksesi.
Bistro O mat
Bistro O mat tarjoaa huolellisesti valmistettua nykyaikaista ruokaa pohjoismaisen ja ranskalaisen keittiön perinteisiä valmistustapoja kunnioittaen. Tarjolle valitaan sesongin mukaan kauden parhaita tuotteita, mieluiten luomutuotteita ja kotimaisten lähituottajien puhtaita raaka-aineita.
Magu
Maguun on helppo saapua niin viinilasilliselle kuin pitkälle illalliselle. Sesongin raaka-aineet, luonnon omat villituotteet ja lähiseudun pientuottajien tarjonta ovat ravintolan annoksien kulmakivet. Näin taataan selkeät, puhtaat ja luonnolliset maut, sekä pidetään ravintolan hiilijalanjälki pienenä.
Peroba Cafe
Peroba Cafessa voit syödä maittavan arkiaamiaisen, pysähtyä herkulliselle arkilounaalle tai piipahtaa kahvilla historiallisen yli 100 vuotiaan huvilan tunnelmasta nauttien. Laadukas ja monipuolinen brunssi lauantaisin ja sunnuntaisin tai englantilaistyylinen iltapäivätee kerran kuussa on oivallinen tapa nauttia maukkaista pikkusuolaisista ja -makeista kauniisti katetun pöydän äärellä.
Copas y Tapas
Copas y Tapas on perheomisteinen ravintola, jonka kantavana ajatuksena on lämminhenkinen ja asiantunteva palvelu ja isännyys. Keittiössä syntyvät paikallisia ja skandinaavisia vaikutteita yhdistelevät tapakset ja Josper-puuhiiligrillissä valmistetut pääruoat.
Natura
Iso Roobertinkadun Natura yhdistää pohjoismaisen keittiön ja tapasbaarien parhaat palat. Natura on alan nuorten ja intohimoisten ammattilaisten perustama ravintola, jossa tinkimätön laatu ja rento illanvietto kulkevat käsi kädessä.
La Maison
La Maison on pieni pala iloista Ranskaa Tehtaankadulla. Ravintola tarjoilee ranskalaista bistroruokaa modernilla tavalla.
Rioni
Rioni tarjoaa autenttisia georgialaisia makuja viihtyisässä miljöössä Espoon Haukilahden vanhalla ostarilla. Koe vastaleivotut leivät juustotäytteineen, georgialaiset mausteet, maukkaat liharuuat, laaja valikoima kasvisruokia ja pehmeät mutta täyteläiset georgialaiset viinit.
Aito
Aito on pieni ja intiimi, mutkattoman palvelun kortteliravintola Helsingin Töölössä. Ravintola tarjoaa vierailleen puhtaista ja tuoreista raaka-aineista valmistettua konstailematonta ja rehtiä ruokaa sekä sydämellistä ja ystävällistä palvelua, unohtamatta rentoa ja välitöntä tunnelmaa.
Ateljé Finne
Ateljé Finne Helsingin Arkadiankadulla on keskikokoinen à la carte -ravintola, jossa ruoan maut ja ensiluokkaiset, kauden parhaat raaka-aineet ovat etusijalla.
Palace
Ravintola Palace on suomalaisen gastronomian edelläkävijä ja siellä on juhlittu ja nautittu vuosikymmenten ajan sen olympiavuoden avajaisista, vuodesta 1952 lähtien.
Vinkkeli
Vinkkeli tarjoaa vierailleen maailman keittiöiden klassikkoannoksia. Salin puolella ruokajuomien valinta tehdään samalla pieteetillä kuin raaka-aineiden valinta keittiössä. Ammattitaitoisen sommelierin johtamassa Vinkkelin tunnelmallisessa salissa luotetaan laadukkaisiin ja alkuperää peilaaviin viineihin.
Kissakahvila Helkatti
Helkatissa pääset nauttimaan suomalaisesta, rakkaudella tehdystä ruuasta sekä laadukkaista kahvilatuotteista jälkiruokineen ja kissakahvilan erikoisuuksineen. Sisustus Helkatissa on aivan omaa luokkaansa. Koko paikka on tehty kissalähtöisesti, suurimmaksi osaksi käsityönä ja suomalaisia perinteitä kunnioittaen.
Juuri
Ravintola Juuri perustettiin, koska se oli perustettava. 2000-luvun alkupuolella suomalainen keittiö ei ollut suosituimpien joukossa, vaikka monet suomalaiset raaka-aineet hakevat laadussa vertaistaan. Juuri syntyi takomaan rumpua kotimaisten makujen puolesta ja osoittautuikin menestykseksi jo pian avaamisensa jälkeen.
Restaurant Eevert
Designravintola Eevert sijaitsee Helsingin Punavuoressa arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemassa suojellussa rakennuksessa. Eevertin ruokafilosofia on skandinaavinen ja inspiraation lähteenä toimivat Suomen luonnon vaihtuvat vuodenajat ja monipuoliset upeat maut sekä värit.
La Torrefazione Aleksanterinkatu
La Torrefazione on kolmannen kahviaallon kahvilaketju; tuntemalla kahvin koko tuotantokaaren ravintola pystyy takaamaan tarjoamansa kahvin laadun ja maun. Hyvän kahvin valmistus on vaativaa käsityötä ja siksi jokainen vaihe pavusta kuppiin ovat tärkeitä. Arkisin La Torrefazione tarjoaa aamiaista, lounasta sekä suolaista ja makeaa. Viikonloppuisin tarjolla on vähän runsaampi aamiaispaketti.
Lonna
Toukokuun alusta syyskuun loppuun auki oleva ravintola tarjoilee kauden raaka-aineista valmistettuja herkkuja suosien luomua ja lähiruokaa. Merellisen Helsingin herkullisin pysähdys on Lonnan saaressa alle kymmenen minuutin merimatkan päässä Kauppatorilta.
- -
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.