Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Hiilee on kokenut uuden tulemisen ravintolapäällikkö Daniel Feiringin ja keittiömestari Nino Jungellin myötä.
Osoitteessa Välimerenkatu 15 sijaitsevan ravintolan kohdalla voidaankin puhua Hiilee 2.0:sta, sillä kaikki on pistetty uusiksi aina ruoka- ja juomalistaa myöten. Vain nimi ja sijainti ovat pysyneet samana.
Koko ravintolan ydin nojaa ajatukseen viinin ja ruoan pyhästä liitosta. Hiileen keskiössä on viiden ruokalajin menu, jossa jokaiselle annokselle on valittu huolella sopiva viini. Ja kun puhutaan huolella valitsemisesta, sitä myös tarkoitetaan.
Hiileen hyllyiltä ei löydy ainuttakaan viiniä, joka olisi otettu valikoimiin sattumalta, vaan joka ikinen viini on hankittu täydentämään jotain tarjolla olevista ruokalajeista.
Ruokalista nojaa puolestaan klassikoihin ja uusien ideoiden yhdistämiseen. Ravintolan nimen mukaisesti hiiligrilli on kovassa käytössä, mutta sen rinnalla hyödynnetään monipuolisesti myös muita ruoanlaittomenetelmiä saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan.
Tiuhaan, noin kuuden viikon välein vaihtuva menu pitää mielenkiinnon yllä.
Mutkaton ilmapiiri puolestaan takaa, että rentoutuminen on helppoa; Hiileeseen voi lähteä nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta ilman turhaa jäykistelyä.
Muta nyt päästään siihen tärkeimpään, eli ruokaan.
Ensimmäisen ruokalajin kohdalla käy hyvin ilmi, että nyt ollaan jonkin erityisen äärellä. Kuoressa tarjoiltu, poltetun heinä-soijakastikkeen kera tarjoiltu konffatu kampasimpukka menee kirkkaasti kaupungin parhaimpien alkuruokien joukkoon.
Tai ei tarvitse jäädä edes Helsinkiin, sillä ravintolapäällikkö Daniel Feiringin mukaan kyseinen ruokalaji menee hänen itse syömiensä kampasimpukka-annosten kärkeen, ja kampasimpukoita on tullut hänen mukaansa sentään syötyä kymmenissä maissa ja sadoissa ravintoloissa. Aika kovat lähtökohdat, sanoisin.
Ja kun tähän comboon lisätään vielä höyryävän kuuma briossi-nyhtöleipä, ei parempaa alku illalliselle voi saada.
Toisen alkuruoan kohdalla ollaan edelleen klassikkomakujen äärellä, sillä vuorossa on sekä ulkonäöltään että maultaan erittäin tasapainoinen härkatartar.
Kasvisruokailijoille tarjoiltu, paahdetusta paprikasta valmistettu versio muistutti ulkonäöltään hyvin paljon tartaria, mistä ravintola saa erityiskiitokset. Ruokavaliosta riippumatta kaikki tuntevat syövänsä samaa menua.
Seuraavaksi pääsimme nauttimaan keittiön suosikkeihin lukeutuvaa, salvialla ja ruskistetulla voilla höystettyä raviolia. Käsin tehty pasta ja ruskistettu voi on yhdistelmä, joka vain toimii. Ei lisättävää.
Pääruoaksi pöytiin kannettiin yhdeksi maailman upeimmaksi kalaksi tituleerattua skreitä, eli vaellusturskaa. Pitkän, aina Barentsinmereltä asti lähtevän vaellusmatkansa ansiosta skrein lihasta tulee mureaa ja kiinteää. Eli toisin sanoen täydellistä.
Upea raaka-aine, ansaitsee myös erityisen viinin. Beaujolaisin alueelta peräisin oleva, villihiivoilla käynyt Blanc-Sain täydentää erityisen annoksen.
Monesti pääruoka on ravintoloissa se, joka jää vähiten mieleen, mutta Hiileessä asia on päinvastoin. Täällä pääruoka loistaa melkein menun kirkkaimpana tähtenä.
Ja vielä talven sesonkiin sopiva jälkiruoka päälle, ja tadaa, täydellisyyttä hipova illallinen on valmis.
Hiilee 2.0 ei yritä olla mitään, mitä se ei ole – ja juuri siksi se toimii. Aidosti hyvä ruoka ja rento tunnelma tekevät tästä ravintola paikan, jossa voi huoletta ottaa vielä yhden annoksen. Tai ainakin yhden lasillisen viiniä.
Laura/TableOnline