Turn Loose the Swans

Rakastan syksyä. Se on maailman ihanin vuodenaika. Toivottavasti saamme nauttia juuri tällaisesta syksystä vielä lokuulle asti. Kun katselin Stadin rantoja kiertäessäni ihmisten tyytyväisiä ilmeitä, tuli itsellekin vielä parempi mieli.

Koko ranta oli täynnä ihania, pörröisiä koiria. Rapsutin niistä varmaan puolia. Oma koirakuumeeni voi uskomattoman hyvin...

Nyt illalla olen elbannut töiden parissa, polttanut kynttilöitä ja kuunnellut purrrrr-äännähdyksiä aiheuttavia miesääniä. Kohta pitäisi mennä nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas töissä kaikkea mahdollista ihanuudesta idiotismiin...

Joskus on ihanaa hömpötellä vahinkohupsat turvallisesti työkaveriporukassa. Silloin juodaan aivan pirusti liikaa skumppaa ja sitten tullaan ajoissa kotiin.

Suunnattoman loistavan selkärankansa tunnistaa siitä, kun frouvatyökaverit usuttavat lähtemään komeiden pitkätukkamiesten jahtiin yökerhoon, itse kummastelee, että missä sellaisia yökerhoja on. Ja että pitäisi kyllä olla aivan überkomeita miehiä siinä vaiheessa.

Pienen hiljaisuuden ja huokauksen jälkeen lasiin kaadettiin lisää skumppaa.

Hips.

Hick.

*unituh*

Pidän työstäni. Minulla on ihanat työkaverit. Tiedän työni olevan tärkeää. Tykkään työskennellä nuorten parissa. Työ on vain järjettömän raskasta, palkka on työn vaatimuksiin nähden reippaasti alakanttiin (kuten yleensä kunnnallisella puolella) ja työn yleinen arvostus on olematonta.

Työssäni on paljon ilonaiheita, siinä on myös paljon vaikeita asioita ja paha taipumus siihen, että ongelmat kasaantuvat. Tälle viikolla on kasaantunut tuhottomasti kaikenlaista uskomatonta scheissea, jonka hoitaminen vie älyttömästi aikaa ja aiheuttaa päänsärkyä sekä vie aikaa varsinaiselta työnteolta.

Vilkaisin ohimennen Keskustelut-osuuden työ ja muu elämä -keskustelua, joka liippasi paikoitellan kovin läheltä.

Työ ja opinnot säätelevät elämääni, kaikki muu menee niiden ehdoilla. Viime vuodesta opin tosin sen, että terveyteni ei ole niin rautainen kuin oletin. Nyt olenkin yrittänyt nukkua enemmän ja ottaa rauhallisemmin. Yritän tavata kavereita, vaikka aikaa ei olisikaan, ja hidastaa työtahtia. Vaikeaa se on, kun on pohjimmiltaan suorittaja, joka ei anna virheitään itselleen anteeksi.

*

Entinen heilani on kaikkien aikojen pahin ylitöiden paiskija. Kun heilastelimme jokunen vuosi sitten, katselin touhua aikani ja nostin sitten kytkintä. Vaikka tein tuolloin itsekin paljon töitä, osasin sentään pyhittää viikonloput levolle tai relata viikollakin. Siinä vaiheessa kun leffat, keikat ja yhteiset illat kaatuivat aina ylitöihin, puhe liiallisen rehkimisen jo näkyneistä terveysvaikutuksista meni ohi ja kaverin sai töistä kiinni aamuyölläkin, lopetin pääni hakkaamisen seinään.

Kun näimme ex-heilan kanssa sporadisesti osuttuamme samoihin juhliin tai baareihin, kauhistelin kaverin ulkoista olemusta. Hän puolestaan ihmetteli, miksi minusta ei kuulunut enää mitään. Suoritin väsymyshumalaisen avautumisen viime syksynä yhteisen tuttavan bileissä ja toivotin parempaa jatkoa. Toivoin vain, ettei kaveri tappaisi itseään työmäärällään, sillä kyseessä on aivan mahtava tyyppi, josta joku nainen saisi vielä loistavan miehen itselleen.

Siksi olikin ihana nähdä, että muutoksia voi syntyä: tänä vuonna mies oli pitänyt kunnon kesäloman, vaihtanut vielä osan bonuksistaan kesälomaan, reissannut, maannut riippumatossa mökillä ja istunut alas pohtimaan elämäänsä. Kun näin hänet kuun alussa kahvilan terassilla ohimennen, näytti hän ainakin viisi vuotta nuoremmalta, levänneeltä ja onnelliselta. Yhteisen tuttavan mukaan kierroksessa olisi uusi ja näpsäkkä naisystävä. Toivoa siis on. :)

*

Minulla on pari isoa projektia töissä ja iso opintoproggis meneillään. Voisin sanoa, että koko elämäni on "on hold" jouluun asti, jonka jälkeen toivon voivani palata normaaliin arkeen. Toivon, että kaikki menee hyvin: että saisin kaiken valmiiksi, ehtisin kuntoilla, saisin nukuttua tarpeeksi, ehtisin nähdä kavereita ja harrastaa kulttuuria. Toivottavasti olen koko syksyn lastentarhamaisesti sitä mieltä, että miessukupuoli fagotista ja baarielämä keikkoja lukuunottamatta tuubasta. Täydellinen retkahdus tästä vielä puuttuisikin...

Tänään oli taas yksi niitä päiviä, jonka tapahtumien perässä pysymiseen olisi täytynyt olla doupattu gebardi, omata hyvin moniraitainen studiomikseri, kyetä venyttämään pinnaansa kuin mustekala lonkeroaan ja ymmärtää puolta galaksia. Kun kaikenlaista ei-niin-kivaa tapahtuu sekä työ- että perherintamalla, tekisi todellakin mieli hakata päätään ratikkakiskoon. Argh. Elämä on todellakin niin vitin laffia, että...

Pieni kaunis, harras, viaton ja suloinen toive kaikkien fatalistien suojeluspyhimykselle: Voisitko hommata tänne Hellsinkiin paljon kivoja keikkoja, parantaa palkkaani ja hankkia minulle 18 metriä lisää pinnaa? Pakko pyytää näitä, koska ihmisten tuleminen järkiinsä, sukunyrjähdykset ja järjetön työtaakka eivät kuitenkaan katoa minnekään. Poltetaan sitä kynttilää sitten reteästi molemmista päistä.

P.S. Tässä fiiliksessä oli lähes terapeuttista löytää vanha kuolauskohde: http://www.youtube.com/watch?v=w_dN1WXBxuw&feature=fvst

Loiskuttelin aamulla koroissani kohti bussipysäkkiä aamuhetkosen vedenpaisumuksessa. Siunasin vain sitä, että kenkäni olivat aitoa muovia. Enpä saanut pilattua oikeita kenkiä.

Sulloin itseni kahvilaan ostamaan eväsleipää lahjalounarillani. Paikka oli täynnä märän lampaan hajua ja lattia oli liukas kiitotie. Taakse tuli seisomaan pari parikymppistä poikaa, joista toinen alkoi kommentoida ahterini leveyttä. Toinen analysoi sääriäni. Loistavaa hommaa post-migreenisille korvilleni. Saman kohtalon koki edelläni odottava nainen, joka oli minua reippaasti pienikokoisempi, mutta jonka sääret kuulemma olivat huomattavasti omiani huonommat ja joka oli muutenkin vähemmän pantava.

Naisen kasvoista näki, että arvostelu hävetti. Oman naamani luultavasti näytti vain väsynyttä vitutusta. Totesin naiselle kovalla äänellä maksaessani eväitäni ja naisen pakatessa omaa leipäänsä laukkuunsa, että on niin surullista, että nykyhetken teinitrendipellepygmejä ei ryhdin perusteella erota gro-magnon-ihmisistä ja niiden pitää yrittää päteä lippiksen kulmalla, puhevialta kuullostavalla honotusartikulaatiolla ja hankkia rohkaisua nuuhkimalla jonkun kaverinsa mopon bensatankkia.

Astelin korkeakorkoista itseäni yli 10 senttiä lyhyempien, leukansa loksauttaneiden ja höntinnäköisten kaverien ohitse ulos ja onnittelin itseäni siitä, etten testannut korkojeni terävyyttää kävelemällä tyyppien varpaiden yli. Sipsuttelin bussia odottavien joukkoon ja yritin väistellä bussien roiskuttamia vesimassoja. Töissä onnistuin pitämään kieleni kurissa, vaikka pinna oli kireä kuin salarakkaan toppi ja monenlaista vipeltäjää osui taas tielle...

Sylissä tuhisi seurusteluhaluinen kaverin vauva masu täynnä ruokaa äskeisen välipalan jälkeen. Neiti tiiraili uteliaana kahvilan vilinää eikä ollut tippaakaan kiinnostunut toisesta paikalla olevasta vauvasta. Sitten isot nappisilmät tuijottivat minua pohtivasti ja huvittunut hymynsirri muotoili kasvoja. Vähän ajan päästä otettiin napakkaa tuntumaan rannerenkaaseen, hiuksiin, paitaan ja korvaan. Sitten röyhtäistiin tyytyväisenä ja päästettiin riemukas puuppa. Sitten simahdettiin.

Kahvila oli varsin täynnä. Vanhemmat naiset katselivat hurmurineitiä hymyillen, osa muistakin asiakkaista hymyili tarkkailevalle taaperolle, osa oli omissa ajatuksissaan. Kauempana istunut nainen katseli jotenkin oudosti. Tajusin hänen mennessään ohi, että se oli surua ja vihaa uhkuva katse, jota lapsen äiti ei onneksi huomannut. Nainen katsoi ystävätärtäni peittelemättömän kateellisena, ja saatoin lähes lukea hänen ajatuksensa. "Sillä on vauva. Se itse on noin kaunis. Se itse on noin hoikka. Sen lapsi on söpö. Sillä vauvalla on kivat retrovaatteet. Taas yksi vitin helposti kaiken saanut yummymummy. Onkohan se huomattavasti rumempi ystävä sille kateellinen, vaikka se ei siltä näytä?"

Jos itse ei saa lasta, kaikki paikat tuntuvat olevan täynnä vauvoja, kauniita ja muodikkaita äitejä, komeita isiä ja hienoja lastenvaunuja. Moni ystäväni potee vauvakuumetta tai pikemmin perheettömyysepätoivoa. Minulle ajatus on ainakin toistaiseksi vieras. Vauvat ja lapset ovat kivoja, mutta en halua omaa ainakaan tällä hetkellä. Kaverin touhuneitiä on kiva kuljetella ja kasvua kiva seurata.

Osa yhteisistä ystävistämme ei pysty kestämään tuttavapiirin vauvabuumia. Siksi muutama vanha ystävä ei ole käynyt lainkaan katsomassa esimerkiksi touhuneitiä. Eräs ystävätär saa berserkkiraivarin heti, jos kuulee jonkun tuttavan olevan raskaana. Hän on yrittänyt lasta miehensä kanssa reilun vuoden, ja kaikki muu on hautautunut lapsiasian alle. Hänen seurassaan saa varoa puhetaan, ettei laukaise maanjäristystä.

Vauva nukahti syliini. Pieni nyrkki piti kiinni huivistani ja suu mussutti unissaan. Olen usein pohtinut, että työni vuoksi en hakua lapsia. Nuorten kanssa työtä tehdessään joutuu niin usein pohtimaan, miksi niin moni nuori elää oloissa, joissa nyt elää.

ARGH!

Kun maanantai alkaa tällaisissa merkeissä, ovat odotukset loppuviikolle lievästi sanottuna pelokkaat. Hoipuin duunista kotiin liian väsyneenä tunteakseni murhanhimoa ja makasin lattialla vartin potemassa ahdistusta ja ahistusta. Onneksi kaveri soitti ja komensi luokseen kylään. Rauhoitti kummasti istua pulleroinen, tuhiseva vauva sylissä ja teemuki kädessä parvekkeella.

Kotiin palattuani nukahdin vahingossa sohvalle. Nyt yritän paniikissa tehdä huomisen paperitöitä silmät ristissä ja pää ihan sekaisin. Sopii toivoa, että parin tunnin sikeiden jälkeenkin yöuni maistuu, sillä viime yön unet jäivät aivan liian vähälle. Huomenna pitää taas pinkaista aamubussille kukonlaulun aikoihin.

Tällaisina päivinä on kovasti kahtalainen suhtautuminen omaan siviilisäätyyn. Kun kaatuu suorin vartaloin eteisen lattialle, siunaa ekaksi sitä, että kukaan ei tule ihmettelemään elbausta kenkien seassa. Sitten kun on maannut siinä lattialla vartin, jo harmitteleekin, ettei kukaan tule maanittelemaan lattialta ylös.

Samaan aikaan kun sieltä lattialta kapuaa kohti teekeitintä, tulee muistuttaneeksi itselleen, että tällä työtahdilla kukaan normaali ihminen ei tätä touhua katselisi vaan nostaisi kytkintä. Eikä kyllä itsekään kestäisi ketään siinä vaiheessa, kun stressiä pukkaa ja työpäivän jälkeen on julman iloinen, ettei kotona ole lemmikkinä edes tarantellaa. Silti se kaverin pullea corgi olisi kovasti mukava seuralainen juuri nyt...

On olemassa monenlaisia veteen piirrettyjä viivoja, punaisia viivoja, näkymättömiä rajalinjoja ja monitulkintaisia viestejä, jotka yhdistävät ja erottavat sosiaalisissa suhteissamme. Niitä tulee aina rikkoneeksi, testanneeksi ja unohtaneeksi monenlaisin seurauksin. Oikea ja väärä ovat toisinaan hyvinkin tulkinnanvaraisia asioita...

Yhdellä kaikkein ohuimmista nuorista yritetään pysyä tilanteessa, jossa arvotaan suhteen laatua kaveruuden/jonkin muun välillä. Vedessä viiva murtuu virtauksen voimasta ja katoaa kokonaan. Sitten ollaan pulassa, jos ajatusmaailma ei tällä kertaa kohtaakaan.

Joskus ollaan oltu vuosia kavereita/ystäviä, sitten toinen alkaakin kiinnostaa myös romanttisessa mielessä. Joskus ollaan ensin jotain muuta, sitten päädytään kaveruuteen/ystävyyteen.

Kaveruussuhteesta on yleensä pitkä tie romantiikan polulle. Itse en ole koskaan uskaltanut sille polulle lähteä. Yleensä en ole ihastunut miehiin, jotka ovat olleet kavereita/ystäviä jo ennestään. Jos joskus sellaista kutinaa onkin ollut, olen tarkoituksella tappanut tunteen esimerkiksi pysyttelemällä tyypistä kauempana. En halua menettää ystävyyssuhteitani rakkauden vuoksi. Kaikille kerroilla asia on ollut ohimenevää, onneksi.

Omalle kohdalleni on pari kertaa sattunut tilanne, jossa miespuolinen ystävä/kaveri onkin vuosien tuntemisen jälkeen kiinnostunut muussakin kuin kaverimielessä. Se ei ole tippaakaan imartelevaa. Yhdessä tapauksessa mies pamautti asian päin naamaa hirveässä kaasussa kaverin saunan rappusilla kello puoli kolme kesäaamuna. Onneksi herra voi huonosti jo viisi minuuttia tunnustuksensa jälkeen, joten autoin hänet nukkumaan ja toivoin, ettei hän aamulla muistaisi puheitaan. Ei muistanut, mutta puoli vuotta myöhemmin sama asia otettiin esille Roskapankissa valomerkin aikaan. Sillä kertaa yhteinen ystävä vei tyypin vauhdilla taksiin huomattuaan kauhistuneen ilmeeni. Kolmatta kertaa ei asia ole onneksi tullut esille, ja kuvioissa on nyt näpsäkkä avovaimo.

Toinen yrittelijätapaus ei koskaan puhunut asiasta. Hänen käytöksensä vain muuttui, enkä koskaan ollut ihan varma, mitä hän oikeasti tavoitteli. Hän alkoi hivuttautua mukaan kaikkialle ja käyttäytyä omistavasti. Olimme tunteneet pitkään, reissanneet yhdessä, nukkuneet samassa sängyssä useita kertoja täysin platonisesti, puhuneet suhdeongelmista... Ja sitten äkkiä toisella onkin jotain vieraita ambitioita. Vetäydyin kauemmas ja keksin monenlaista muuta tekemistä. Onneksi töissä meni niin paljon aikaa, että sain niistä hyvän tekosyyn. Olin myös vihainen siitä, että paras miespuolinen ystäväni meni sössimään ystävyyssuhteemme. Viimeisinä parina vuonna se on hiljalleen palautunut kohti vanhaa, sillä hänellä on nykyään maailman loistavin aviovaimo, josta pidän myös kovasti.

Oma lukunsa on myös ystävyys miehen kanssa, johon on joskus ollut täydellisen ihastunut. Kolme ex-miesystävääni/heilaani on nykyään hyviä ystäviäni. Yhden heistä kanssa on ollut syytä pohtia veteen piirrettyä viivaa, vanhan suolan janottamista ja rajoja. Niitä tosin onkin sitten saanut miettiä senkin edestä...

Olimme aikoinamme, vuosia sitten, hyvin ihastuneita. Tapasimme kaverien kautta Suomen suloisessa suvessa. Koska asuimme eri paikkakunnilla, puhuimme tuntikausia puhelimessa ja lähettelimme viestejä, kun emme voineet nähdä niin usein. Kun suhde kuivui kokoon monistakin syistä, emme hetkeen sietäneet toisiamme. Hiljalleen päädyimme rauhalliseen ja rentoon kaveruuteen. Mietin joskus puolihuolimattomasti, miten vankalla pohjalla kaveruutemme on. Koska seurustelimme tahoillamme, en kantanut asiasta huolta. Huolen aika tuli, kun päädyimme isossa kaveriporukassa Suomen kesään festarireissulle, molemmat äskettäin sinkkuuntuneina.

Kun yhdistetään kaksi mustelmaista sydäntä, suomalainen viileähkö kesäyö, festarit, alkoholi, halipula, kaverien seura ja yhteinen makuupussi vanhan talon lattialla sammuneiden ihmisten keskellä ja poissa kotoa, ollaan kaltevalla pinnalla. Kun heräsin eräänä aamuna vaatteet luojan kiitos täysin päällä, huulet turvoksissa, tukka takussa ja niin tiukassa halausotteessa, että jouduin puremaan miestä käsivarteen kovaa ja hartaasti päästäkseni vessaan, tajusin olevani lirissä. Istuimme myöhemmin auringossa hieman vaivaantuneina limsapullot käsissä ja puhuimme säästä.

Emme ole koskaan varsinaisesti puhuneet asiasta. Se on liian vaikea puhuttavaksi. Jos toinen tai molemmat ovat seurustelusuhteessa, otamme harkitusti etäisyyttä. On jännä huomata, että se jännite on siellä jossakin, vaikka en enää voisi todellakaan kuvitella seurustelevani kyseisen miehen kanssa. Keskinäistä kemiaa ei voi huijata.

Torilla käyminen on ihanaa, siksi tykkäänkin kovasti tästä Kalliossa asumisesta. Hakaniemen torilta tuli tänäänkin haettua puolukkaa, luumuja, kaalia, juureksia, vihanneksi ja kukkia viikonloppua varten.

Nyt on omenapiirakka uunissa, puolukkapiirakka jäähtyy jo pöydällä. Huomenna pitäisi tehdä pilahviriisiä ja kaalimuhennosta. Pitää vain käydä kaupassa, sillä rusinat unohtuivat... :)

Rauhaisa ilta jatkuu maailmanmusiikin ja laatumetelin parissa. Kaveri on kypsähtänyt täysin kommuuniinsa megabilettäjiin, joten vietämme rauhaisan illan lukemalla, juomalla teetä ja skumppaa, kuuntelemalla musiikkia ja löhöilemällä. Vaikka musiikkirintamalla olisi tarjolla niin Miss Saanaa kuin Cornerin metelikimaraakin, ei väsy tätsy jaksa mihinkään lähteä. Sitä paitsi Insomnium ja Viikate kuulostavat aivan liian hyviltä...

kynttilöitä (toivottavasti palohälytin ei hermostu)
hyvää musiikkia (Insomnium ja Tiamat vuorotellen)
omenapiirakkaa (fiksatulla reseptillä)
teetä (inkivääri)
lasillinen punaviiniä (aika hyvää chileläistä)
hyvä kirja (asiaa - Diktaattorien naiset)
hyvä kirja (höttöä - A Year of Yes)
syysyö (kaunis)
kohta unta (väsy)