Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2007.
Seuraava

Mitä kaikkea kolmikanta sisältääkin?

Itsekin luulin aikanaan, että tupo-neuvotteluissa väännetään kättä vain palkoista ja työsuhteen erilaisista ulottuvuuksista juridisessa mielessä.

Todellisuus on paljon laajempi.

Esimerkiksi työeläkeasiat neuvotellaan hyvin pitkälle kolmikannan laajennetussa versiossa nelikannassa.

Samoin kuin tapaturma - ja ammattitautilain koukerot sekä paljon kohua aiheuttavat salattu vakuutus- ja suljettu erityistuomioistuinjärjestelmä.

* * * *

Tuo edellä mainittu nelikantahan on kolmikanta + vakuutusala.

* * * *

Eduskunta on sitten se kumileimasin, joka on hyväksynyt pakkosyötöllä tulleen lainsädännön sellaisenaan.

Nähtävästi taivaalta on niin sanotusti nannaa kaikille, että Suomessakin korkeimmalle amerikkalaisen Freedom House -järjestön rankkaama lehdistönvapauskin on katsonut asian niin vakiintuneeksi maan tavaksi toimia, että siitä ei kannata paljoa turhaan kirjoitella.

* * * *
Entinen sosiaali-ja terveysministeri Tuula Haatainen ennätti perustaa nelikantaisen työryhmän, jonka tarkoituksena on uudistaa tapaturma-ja ammattitautilaki. Työn pitäisi olla valmis vuoden 2008 loppuun mennessä.

* * * *

Uudistaminen on sinällään hieno asia.

Vaan kun voimassa olevia lakeja ei nykyisinkään noudateta, koska valta on liukunut pikku hiljaa vuodesta 1948 alkaen kokonaan vakuutusyhtiöiden hallinnoiman sekä kustantaman vakuutus- ja erityistuomioistuinjärjestelmän haltuun.

Huonoa kansalaisten ja kyseisten järjestelmien kannalta on se, että niiden toimia ei valvo systemaattisesti mikään puolueettomaksi katsottava taho.

* * * *

Tuorein työssä tapahtunut tapaturmatapaus uutisoitiin Iltasanomissa 27.4.07, jossa Aki Parviainen käy taistelua vakuutusyhtiö Pohjolata vastaan:

"- Onhan se hirveää mielivaltaa, että yksi urheilutapaturma toisi tapaturmaeläkkeen, mutta vakavien vammojen kierre ei aiheuttaisi työkyvyttömyyttä. Pohjola tiesi vakuutuksen myydessään, että olen keihäänheittäjä. Meidän lajissa sattuu ja tapahtuu, ja siltä varalta laitoin vakuutukseen paljon rahaa. Jos sonta nyt lentää tuulettimeen, kun haen minulle kuuluvaa korvausta, se ei ole minun ongelmani. Pohjola yrittää uutisten mukaan kääntää urheiluvakuutustoimintaa voitolliseksi, ja minä saan näemmä osallistua talkoisiin."

* * * *

Vuonna 1948 tehty tapaturmalaki on edelleen voimassa. Tosin sinne on tuikkailtu lukuisia yhden pykälän muutoksia asetuksin tehtynä, jotka ovat vieneet vakuutusyhtiöt ylivertaiseen asemaan yksittäiseen vakuutettuun nähden.

Muistakaa, että kyse on jokaisen Teidän lakisääteisestä vakuutusturvasta työssänne.

* * * *

Vaan onko pitkään tiedossa olleisiin ongelmiin tulossa muutoksia?

Oma veikkaukseni on, että ei ainakaan ihan heti.

Viime vuonnahan korkein oikeus teki merkittävän ennakkopäätöksen siitä, että noin vuoden sairaana yhtäjaksoisesti ollut työntekijä voidaan erottaa. Ilman korvauksia.

Mutta hänelle ei tarvitse myöntää lakien mukaista työkyvyttömyyseläkettä.

Toisin kun eduskunnassa tavataan tehdä.

Ammattiliitotkin ovat olleet kyseisestä ennakkopäätöksestä täysin hiljaa.

* * * *

Muun muassa tämä järjestely tuntuu sopivan työnantajapuolellekin erinomaisesti:

Yle Teksti-TV 1.5.2007

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittää kolmikantaa tukemaan liittokierroksen neuvotteluja.

Helsingissä puhuneen Ihalaisen mielestä keskitetyn tuloratkaisun edellytykset olisi pitänyt tutkia perusteellisemmin eikä toimia hätiköiden.

Elinkeinoelämän keskusliitto tyrmäsi viime viikolla keskitetyn tuloratkaisun mahdollisuuden ja vaati liittotason neuvotteluja.

Työnantajakeskusjärjestön johto katsoo kuitenkin, että työelämän uudistushankkeista voidaan hyvin neuvotella Ihalaisen ehdottamalla tavalla.

* * * *

Money talks and labour walks.


Vain keskusta osaa pitää köyhistä huolta?

Yllättävää on mielestäni se, että uuden hallituksen ministereistä köyhien asiasta esille ensimmäisenä astuu julkisuuteen uusi ympäristöministeri Paula Lehtomäki/kesk.

Tietysti suomalaisten todellisen ostovoiman jatkaessa laskuaan alaspäin, niin tuleehan lisääntyvistä köyhistä varmasti ennen pitkään vakava ja uhkaava ympäristöhaitta ympäristölleen.

Tiedä vaikka jonakin päivänä köyhemmät kansanosat aloittaisivat vaelluksensa ainakin ulkoisten kulissiensa puolesta rikkaammalta näyttävien kansanosien asuttamille asuinalueille. Ellei niitä sitä ennen sitten aidata ja vartiointia laiteta ulkopuolisen vartiointifirman haltuun.

Helsingin Sanomissa 20.2.07 kirjoitti mielipidesivulla Pentti Heinonen Haminasta uhkakuvien mittasuhteesta osuvasti:

”Matti Vanhasen hallituskaudella talouskasvu on ollut kansainvälisen suhdanteen sekä onnistuneiden veropäätösten ansiosta hyvää.

Kuitenkin teollisten työpaikkojen määrä on vajaassa neljässä vuodessa vähentynyt Suomessa lähes 20 000:lla. Todellinen työttömien määrä Suomessa on noin 360 000, köyhiä Suomessa on yli 550 000 ihmistä, alkoholin suurkuluttajia noin 600 000. Eläkeläisistä on lisäksi luvattu pitää huolta.

Miten nämä ja muut ongelmat kohdataan tulevaisuudessa laskusuhdanteen tai laman aikana?”

* * * *

Vai valitaanko näidenkin ongelmien kohdalla vakaan vaikenemisen kulttuuri?

Arvioitu 600 000 köyhän suomalaisen joukko on kohderyhmänä vähintäänkin haasteellinen.

* * * *

Ylen tekstitv 30.4.07:

"Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan hallitus ei jätä köyhien asioiden hoitoa vasemmiston harteille.

Lehtomäki sanoo, että köyhistä huolehtiminen näkyy hallitusohjelmassa pienimpien äitiys-, isyys-, ja sairauspäivärahojen nostona.

Sosiaaliturvan parannukset tehdään monilapsisille perheille ja yksinhuoltajille, eli Lehtomäen mukaan juuri heille, joiden toimeentulo-ongelmat ovat vaikeimpia.

Lehtomäki kuitenkin korostaa tukien sijaan työllistymisen olevan ratkaisu köyhyysongelmaan."

* * * *

Saahan nähdä kuinka tuo ympäristöministeri Paula Lehtomäen lupaus sitten todellisuudessa pitää paikkansa.

20 euroa lisää kuukaudessa esimerkiksi yksinhuoltajaperheessä ei paljoa naurata nykyhinnoilla.

Vuosikymmenten ajan kuntien ja valtion toimesta on tehty tarkoituksenmukaista alibudjetointia ja en ihmettele yhtään, jos parivaljakon Vexi & Irwin rallit tekevät lähikuukausina uuden tulemisensa.

Konkreettisesti tuon alibudjetoinnin tietää jokainen, joka hakee Kela-korvausta hammaslääkärihoidosta yksityisellä puolella. Ainakin etelän isoissa asutuskeskuksissa, joissa jo hammashoidon jonoon pääseminen on kuin pieni lottovoitto-

* * * *

30.4. Turun Sanomat totesi pääkirjoituksessaan hallituskuvioista muun muassa seuraavaa:

”Keskusta otti ne salkut, joissa voidaan tehdä politiikkaa rahaa jakamalla."

Keskusta sai pääministerin, yhdistettävien kauppa- ja teollisuusministerin sekä työministerin, maatalous-, liikenne-, ympäristö-, hallinto- ja kuntaministerin sekä sosiaali- ja terveysministerin salkut.

Jos hallitusohjelmaa lukee tarkalla silmällä, ylipitkästä ohjelmasta löytyy tarkkoja ja yksityiskohtiin meneviä lauseita monista keskustalle tärkeistä asioista, mutta monissa muissa kysymyksissä ollaan hyvinkin pyöreitä."

Lisäksi Ylen tekstitv:n uutiset 30.4. kertoivat, että maa- ja metsätalousministeriön uusi keskusvirasto, Maaseutuvirasto aloittaa toukokuun alusta toimintansa.

Maaseutuvirasto palvelee maatila yrityksiä, maanviljelijöitä, maaseudun yrityksiä sekä elintarviketeollisuus ja elintarvikkeiden kauppaa harjoittavia yrityksiä.

Virasto hallinnoi suunnitelmien mukaan vuosittain muun muassa yli kahden miljardin euron maataloustukia.

* * * *

Hallitusohjelmassakin kerrotaan, että tukien sijaan työllistyminen on ratkaisu köyhyysongelmaan.

Mielenkiintoista olisi kuulla vaikka ympäristöministeri Paula Lehtomäen kautta pikaisesti, kuinka hän ratkaisee tuon työllistymisasian niiden kansalaisten kohdalla, jotka on todettu useampaan kertaan pysyvästi työkyvyttömiksi vamman tai sairauden takia.

He ovat pyörineet suomalaisessa kahden lääkärin loukussa 5-15 vuotta.

Eikä heillä siitä huolimatta ole alkoholiin taikka huumeisiin, saatikka mielenterveyteen liittyviä lisäongelmia.

Ja kuitenkaan nämä työkyvyttömiksi ja sairaiksi todetut henkilöt eivät pääse heille lakien mukaan kuuluville eläkkeille.

Toisin kun eräälle kansanedustajana toimineelle henkilölle pikavauhtia tapahtui.

* * * *

Kokoomuksen Jyrki Katainen kirjoitti jo 1.5. Turun Sanomissa ko. ongelmasta seuraavaa:

”Hallitus aikoo nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin hallituskauden loppuun mennessä.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme myös aivan uutta työllisyyspolitiikkaa.

Työttömyyden lasku alkaa lähennellä rakennetyöttömyyden kovaa ydintä.

Se tarkoittaa, että uudet työllistettävät ovat olleet kauemmin poissa työelämästä ja heidän taitonsa eivät välttämättä vastaa uusien työpaikkojen tarpeita.”

* * * *

Erittäin mielenkiintoista on mielestäni nähdä miten työttömyyden kivikovasta ytimestä löytyvät, tosiasiallisesti, työkyvyttömät ihmiset työllisestään?

Joten Tony Halmeenkin paluu työelämään saattaa olla lähempänä kuin luullemmekaan.

”Hasta la vista Jyrki. I`ll be back!”

* * * *

Muuten. Suomen suurimman puolueen keskustan riveissä vaikuttaa kansanedustaja Lauri Oinonen, joka tuntee työttömyyden kovassa ytimessä olevien 200 000 työttömän ongelmakentän erinomaisesti.

Samoin kuin suomalaisen kahden lääkärin loukun, joka on saatu rakennettua salakavalasti nelikannan yhteistyöllä ja eduskunnan enemmistön kiistattomalla vetelyydellä.

Vihreillä on siten avainministeriöiden paikat hallussaan nousta isoon sankarirooliin nyt marginaalissa elävän ja systemaattisten oikeusmurhan joutuneeksi kansanosan keskuudessa.

Lakivaliokunnan puheenjohtajalla, vihreiden, Heidi Hautalalla on myös ongelma-alueesta paljon tietoa käytössään.

Ensimmäistä kiveä ei kuitenkaan tarvitsen kenenkään heittää. Riittää vain, että laittaa töpselit kunnolla seinään ja antaa niiden kautta välittyvän aidon AC/DC:n hoitaa sähköistävään tyyliin hommansa.

Vain aloitussointu puuttuu….


Seuraava