Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2007.
Seuraava

Seksi osana kokonaisvaltaista hyvinvointiamme?

Hesarin palstoilla on ollut mielestäni viime aikoina aivan erilaista vipinää kuin aikaisemmin.

Jopa mielipidesivulta nousee esiin uusia ja rohkeita ajatuksia.

Mikäli olisi pitänyt veikata viime lauantaina, että sunnuntaina seksistä ja Rauman suunnalta tulee Hesariin kirjoitus, johon liittyy paljon ajattelemisen aiheen potentiaalia, niin olisin veikannut väärin.

Sunnuntain Hesarissa (2.9.) oli näet raumalaisen Silja Heikkilän ytimekäs kirjoitus aiheesta ”Seksiin liittyvät myytit olisi jo aika kyseenalaistaa”, joka loppuu avoimeen kysymykseen:

- Missä vaiheessa alamme ymmärtää seksuaalisuuden olevan ihmiseen syvästi kietoutunut voima, joka on palvelemassa kokonaisvaltaista hyvinvointiamme, ei ainoastaan psykologisia tai biologisia tarpeitamme?

Juttu saattaa tuntua ensi alkuun naurettavalta, mutta jos otetaan aasinsilta mainion Juha Watt Vainion seksiaiheisiin sanoituksiin, niin kyllä sen edelleenkin näkee naamasta, jos lakkaa saamasta. Omastanikin.

Tosin eksoottisesta laamasta en ole itse kovin varma pelkän näkökontaktin kautta.

Tietysti aiheesta herää ainakin itselläni kysymyksiä:

Minkä valtioelimen alaisuuteen tai ministeriön hallinnonhaaran ohjailuun tämä nk. syvään kietoutuneen ihmiselon energian hyödyntäminen kuuluu?

Laitetaanko siitäkin ympäristöön säteilevä energia jonkin sortin ympäristöveron piiriin?

- - - - -

Mainosmaailmasta poimittua – Toimiston hyvä kahvihetki

Alkukankeuden poistamiseksi vieraat voi ohjata laitteen ääreen valitsemaan mieleistä juotavaa. Vaihtelunhaluiset saavat kokeilla erikoiskahveja. Espresso Con Panna – espressoa ja kermavaahtoa.

- - - - -

Faktaa vai fiktiota?

”Älykkyyden sitoutumista pelkästään kiveksiin ei ole toistaiseksi pystytty osoittamaan.”

”Eläisimmekö todella ilman omenaa, käärmettä ja Eevaa edelleen alastomina ja vilusta sinisinä paratiisissa?”


Euro facts – Dollar democracy?  1

Nykyisin politiikkaa tehdään entistä enemmän taloudellisten realiteettien pohjalta. Eikä siinä ole mitään pahaa, koska kaikella ja kaikilla on hintansa. Tosin toiminnan avoimuudessa on aina parantamisen varaa. Oli vallassa kuka tahansa.

Tuoreena esimerkkinä Kemiran osakkeiden suljetun piirin kauppa, jolla haettiin ainakin ensikäden tietojen mukaan pitkän aikavälin sijoittajia kotimaasta. Saa nähdä toistuuko Kone/Partekin tapainen pilkkominen tässä Kemiran tapauksessa?

- - - -

Työttömyysasioissa ihmetyttää ainakin itseäni se, että talousasioiden suhteen työttöminä on tälläkin hetkellä suuri joukko henkilöitä joiden työpanos olisi nykytilanteessa erityisen tärkeää.

- - - -

Seuraava helmen jyvänen on napattu HS.fi – keskusteluketjusta:

Cronberg - Toivottomat tapaukset pois työvoimatoimistojen listoilta

Työministeri Tarja Cronberg (vihr) haluaa työvoimatoimistojen asiakkaiksi vain ne, joille voidaan varmuudella tehdä työllistymis­suunnitelma. Hän haluaa siivota kortistoista kokonaan pois esimerkiksi päihdeongelmaiset ja eläkepäätöstä odottavat.

vrr
outo juttu | 2.9.2007 18:26
Olipa hyvä ja hurja lista!

Mutta miten purkaisit puolet työttömistä, eli ne jotka ovat ylittäneet 50 vuotta?

Mitäpä sanot toimihenkilöunionin työttömyyskassan jäsenistä, joista yli puolet on täyttänyt jo 55 vuotta? Siellähän on paljon terveitä ja koulutettuja ihmisiä, joille edes koulutuksen uudistus ei tuo merkittävää etua?

Ajattele vaikkapa ihmisiä, jotka ovat tehneet tuhat tilinpäätöstä yrityksille ja samoin veroilmoituksia ja yhtäkkiä et tarvitsekaan sitä tehdä?

Enta jos joku on jatkuvasti tehnyt konsernitilinpäätöksiä, mitä koulutus auttaisi ja kuka kouluttaisi? Entapa jos he ovat hyväkuntoisia urheilijoita ja muutoinkin ihan terveita ja varakkaitakin?

Mielestäni ikäkysymys, joka on joka toisella ongelmana, ei sellaisenaan tarvitse moista luetteloa?

- - - -

Yksi alue missä talouden realiteetit ovat jo ajaneet yli puolueaatteiden on lobbaaminen. Eikä siinä mitään, sillä jokaisen meistä pitää leipänsä itse ansaitseman.

Voiko millään muulla yhteiskunnallisen toiminnan alueella olla suurimman oppositiopuolueen ja keskeisen hallituspuolueen välillä olla näin syvällinen yhteistyö?

Ulpu Iivari lienee tuttu monelle Teistä? Entinen SDP:n puoluesihteeri.

Entäs Anders Blom? Ei ehkä niin tuttu kuin Iivari, mutta kytkeytyy nimenä kokoomukseen ja Turun suuntaan hyvin vahvasti.

Entäs Pertti Rauhio? Never heard. Vaan entäs, jos hänet kytketään tiedotusvälineiden kautta tapahtuneeseen uutisointiin elokuussa:

”Oikeustieteen lisensiaatti Pertti Rauhio, 44, on nimitetty Eurofactsin yhteiskuntasuhteiden senior advisoriksi, vanhemmaksi neuvonantajaksi.

Rauhio toimi edellisen hallituksen aikaan valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd) poliittisena valtiosihteerinä.”

Mikä ihmeen Eurofacts?

”Henkilöstöllämme on laaja viestinnällinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen osaaminen.”

Lisätietoa:
https://eurofacts.fi/

- - - -

Joten mielenkiintoiseksi menee kuin amerikkalaisissa ns. ristiinkytkentäsarjoissa. Kuka on kenenkin kaa? Ja jos tuokin kerran saa, niin mikä on sen alla oleva maa?

Vaalirahoituksen saloista ei tainnut vieläkään paljastua sen enempää. Käykö myös lobbaamiselle samoin?

- - - -

Päivitys 19.8.2024

Anders Blomin ”Veljeskunta – Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä” - kirjasta:

Kirja numero 3/3 – Eduskuntavaalit ja EU-vaalit 2019
- Julkaistu: 13 maaliskuun, 2019

https://suomi2017.wordpress.com/2019/03/13/kirja-numero-3-3-eduskuntavaalit-ja-eu-vaalit-2019/

Eikä tuossa kaikki.

Pertti Rauhion uraputkesta Wikipediassa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Rauhio


Pakkodigitalisoinnista

Spekulointi lienee yksi nykyajan huveista halvimpia.

Olemme nähneet ensimmäisen erän modernista versiosta käänteisestä sosialisoinnista eli digitalisoinnista.

Siinähän globaaliteollisuus valtion kautta vaikuttaen määrää mitä piristysruiskeita kasvujohteisesti budjetoituun tuotantoon ja myyntiin kaivataan.

Suomi toimii maantieteellisen kokonsa ja sijaintinsa puolesta erinomaisena testilaboratoriona monenlaisille kokeiluille. Epäonnistumisista tieto ei välttämättä kulje globaalin teknologiaimperiumin keskeisille kansakunnille.

Toivon, että syksy on mahdollisimman räntä- ja talvi lumisateinen, niin nähdään Suomessa mahdollisimman isolla porukalla se, että toistuvatko mobiili - tv:stä tutut näkyvyysongelmat myös antennitalouksien digi - boksatuissa telkkareissa.

- - - -

Viime kesän Helsingissä raivonnut ennätysukonilma mykisti Ylen Pasilan linkkitornin Radio Suomen kanavia.

Muutama kesä sitten Savossa mykistyi iso joukko eri operaattoreiden kännykkätukiasemia ja viestintä omaisille päin oli kännykän varassa olevilla henkilöillä poikki useita tunteja.

Mikäli yhä kalliimmiksi hinnoitelluista lankapuhelimista aika jättää, niin miten tarvittavat hätäviestitys toimitetaan kännykkäkotitalouteen, jossa ei ole digi - telkkarin yhteyttä, jos hätäviestintään tarkoitetut radiokanavat ja kännykätkin vaikenevat?

Savumerkit ja kirjekyyhkyt saattavat kokea vielä uuden tulemisensa. Mekaanisesti toimivista telexeistä puhumattakaan. Armeijalla on kyllä näistä asioista erinomaista tietoa, mutta halutaanko tuota tietoa käyttää ennakoivasti on jo toinen juttu. Olemmehan hui – hai - tekin suomalaisia.


Kaverillekaan kilautus ei auta

Totta se siis on.

Historiallinen hetki. Ainakin antennitalouksissa.

Pakkohan tapahtumasta oli ottaa todisteeksi valokuva.

- - - -

Kaapelitalouksissa katselu jatkuu kuitenkin ilman lisähintaan ostettavia piuhoja ja bokseja.

Kaiken lisäksi taas tuli kerran toteen näytettyä se, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuuslailla ei ole pyyhinpaperia isompaa arvoa tässä maassa.

Vaan totutellaan elämään ilman ja ainahan kaikessa pitää nähdä uuden mahdollisuuden alku.

Onneksi teksti-tv löytyy netistä.

- - - -

~ Black and white is back ~
~ Black and white is back ~

Hyviä puolia kun asiasta hakee, niin klikkaamalla kuvaa tv-tarkastajatkin voivat tehdä työnsä jatkossa etätyönä.


Seuraava