Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2009.
Seuraava

Miksi Wahlroos suuttui?  1

Björn Wahlroosin luotsaaman Sammon yhtiökokousta 7.4.09 ei jostain syystä uutisoitu kuin hintsusti.

Fortumin yhtiökokous uutisoitiin laajasti. Tiedotusvälineiden kamerat saivat surista yhtiökokouksen aikana. Sammon yhtiökokouksessa taas ei ollenkaan!

Kuitenkin Sammon suurin omistaja on tällä hetkellä Suomen valtio! Eli parin mutkan kautta koukaten - Sinä ja Minä!

Liliuksen ympäriltä on ollut helppo napsia poliittisia irtopisteitä. Rahaa on ollut Fortumin laareissa jaettavaksi asti. Ylihintaa on revitty tasaisesti kaikkien selkänahasta ja teollisuuden osakkeenomistajien substanssista.

Pieni ihmettelyn aihe on se, että miksi Sammon epäkohdista vaietaan?

Puolustusministeri Jyrki Häkämies ja terrieri eli kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ovat visusti vaienneet Wahlroosin vetämän Sammon synkistä salaisuuksista.

Käsittääkseni koko ajan päivittyvää avointa tilannetiedotusta yhteistä Raha - Sammostamme voi lukea osoitteesssa (päivitetty 30.8.2024):

Nelikanta Wahlroos
- Julkaistu: 15 huhtikuun, 2015 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Suomen todellisen hallintamuodon tuominen päivänvaloon etenee hitaasti. Edes Björn Wahlroos ei uskalla sanoa oikeaa tilannetermiä, joka on korporatismi. Reserviupseerikoulun (RUK) kasvattina ja useilla korttipakoilla pelaajana hän tietää sen, että oikein ajoitettu sotilaallinen hämäys saattaa päästää pälkähästä. Ainakin hetkeksi. Tämän artikkelin lopussa isoja aiheita finanssi- ja vakuutusalalta, joita Wahlroos ei ole vielä käsittääkseni omatoimisesti käsitellyt.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2015/04/15/nelikanta-wahlroos/

* * *

Sanokaan mun sanoneen.

Nyt jos koskaan sijoittaminen Sammon yhteen osakkeeseen kannattaa! ;-)

Varsinkin, jos saapuu Sammon vuoden 2010 yhtiökokoukseen paikalle ja vaivautuu kysymään Sammon toimintavuodesta 2009 itseään kiinnostavia asioita.


Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2009

Sammon yhtiökokouksessa 7.4. esittäytyy käsittääkseni yhden (1) osakkeen omistajien liike.

Jos iskevät Duudsonit SAK:n ajamaa asiaa esille, niin sen tekee mielestäni myös yhden (1) osakkeen omistajien liike esittelyvideollaan.

Noin pari minuuttisen presentaatiovideon musiikki potkaisee kuin Duudsonein källit kepeksille - http://www.youtube.com/watch?v=0OotSAvfqwQ&feature=channel_page

* * * *

Toki pitää muistaa, että ilman yritysmaailmaa ei ole tulevaisuutta, mutta koko ajan jatkuvaa kontrollia lienee hyvä olla olemassa.

Suomessakin ja varsinkin finanssialalla.

Tiesitkö seuraavan.

Yksi, paljon rahaa lakisääteisillä vakuutuksilla takovan Sampo - If konsortion, isoista omistajista on Suomen valtio. 14 prosentin osuudella.


Googlen kartta- ja kuvapalvelut

Googlen kautta löytää kohta mitä vaan. Katujen kuvantaminen avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Kun on uudessa tekniikassa paljon hyvääkin, niin pitää aina muistaa vilautella jotain huonoakin.

* * * * *

Joskus lähitulevaisuudessa. Armeijakin avaa vain Googlen ja köröttelee perille kulloinkin annettuun kohteeseen.

Moottoriurheilun kustannuksia karsitaan.

Kohta ralliautoistakin poistetaan kartanlukijat. Kuskille vain heijastetaan sopivalle kohtaa pikkuisen edellä kulkeva Google-kuvatallenne reitistä.

* * * * *

Sitten vielä palanen atk-maailmaa.

Eri organisaatiot ovat ulkoistaneet atk-palvelujaan kiitettävästi.

Mielenkiintoista on jatkossa seurata tuota eilisen aihettani.

Ulkoistetaanko Lex Nokian mahdollistamat tietoliikenteen seurantaprosessoinnit IP-osoitteiden suhteen; aina sinne missä työvoimaa on paljon ja sen hyödyntäminen on edullista.


Lex Nokia ja Google  1

Googlen ison konehuoneen rakentamispäätös Haminan kupeeseen sattui nähtävästi sattumalta päällekkäin Lex Nokian voimaan saattamisen kanssa.

Toki mielenkiintoista on jossain vaiheessa kuulla; tullaanko noilla Googlen palvelinkoneille pyörittämään isosti myös monien muiden maiden yritysten sähköpostiliikennettä?

Toisaalta en noista lakijutuista tietotekniikkaan liittyen paljoakaan ymmärrä.

Vaan olisihan se hienoa, jos gloobaalit yritykset siirtäisivät sähköpostipalvelimensa Suomeen; niin voitaisiin hehkuttaa muulle maailmalle avointa yrityskulttuuriamme.

* * * *

Ja tämä tarina ei siis ole tosi, vaan pienimuotoista ääneen fundeerausta.


Seuraava