Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2009.
Seuraava

Perintöä odotellessa?

Koneen omistajasuvun jäsenen kaappausdraama päättyi uutistietojen mukaan onnellisesti.

Yllättävän nopeasti julkisuuteen putkahti tieto mahdollisesta epäillystä. Jopa SDP on noussut esiin.

"Ein fall Für Zwei Oder Drei"?

* *

Ja tänään keskusta paljastaa taas kerran mitä se jättää paljastamatta puolueen saamasta vaalituesta?

Vae mitenkä se mänikään?


EU-vaalien tulokset jännittävät

Valkoinen valhe, emävalhe ja ministerin valhe?

Varsinkin hallituksen ministerit valvovat julkisuuskuvaansa tarkasti. Vastaten esimerkiksi lehtien mielipidesivuilla esitettyihin väitteisiin nopeasti.

Asian ei tarvitse olla kooltaan kovinkaan iso, kun räväkkä vastaus kiistämisineen tai aina mahdollisen "väärinkäsityksen" oikaisuneen on julkaistu lehdessä kuin lehdessä.

Hyvä näin.

Onko 6 kuukauden tarkkailujakso oikeusministeri Braxin vastaamiseen riittävä?

Iltasanomissa 3.1.2009 hän esitti asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Nuo asiat yksilöi erinomaisesti Vakuutusongelmaisten liiton puheenjohtaja Hannu Kukkonen Iltasanomissa 8.1.2009.

Sen jälkeen alkoikin oikeusministeri Braxin ja hänen tallinsa taholta hiljaisuus, jota on käsittääkseni ihmetelty eduskunnassakin.

Tiedotusvälineetkin vaikenevat, koska niiden tuntuu olevan vaikea käsitellä aihetta, koska lööperin puhumisesta on ymmärtääkseni narahtanut juuri vihreiden ja hallituksen mediasuosikkiministeri Brax.

Oheisena saamani kuvakollaasi "Paperilääkäreiden armoilla" aiheesta ja sen vaikuttavuudesta yksittäisen potilaan loppuelämän kohtaloon.

Paperilääkäreiden armoilla jatkossakin
Paperilääkäreiden armoilla jatkossakin

Perus-ja ihmisoikeuksien todellista toteutumista Suomessa ei valvo kukaan. Toivottavasti EU:n toimivalta tämän tilanteen suhteen kasvaa.

* *

Päivitys 2.9.2024
Keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja useat keskustan ekosysteemit ovat julistaneet, että keskustan pitää olla enemmän palkansaajien asialla.

Tästä oiva pilottikohde.

EU-vaalit 2024 – Suomalaisen oikeusvaltion läpivalaisun next-level
- Julkaistu: 7 kesäkuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Faktaa vai fiktiota? Vai filunkia? Euroopan unionin kivijalka on rakentunut, ainakin päättäjiemme puheissa, kolmen peruspilarin varaan. Ne ovat demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.

Kuitenkin vuoden 2024 Suomi on vasta rakentamassa itselleen noita peruspilareita. Isoin haaste tulee katu- ja ruohonjuuritason suomalaisten kannalta tässä. Yksi erittäin iso julkisen vallan käyttöön perustuva ja useiden miljardien liiketoiminta-alue Suomessa on Euroopan unionin toimivallan ulottumattomissa. Eli lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan kokonaisuus.

Siihen liittyviä, päättäjiemme hyvin tiedossa olevia kafkamaisuuksia ja mafiamaisuuksia on yritetty korjata kansallisin voimin yli 25 vuoden ajan. Sen keskeiset rakentajat, ylläpitäjät ja hyötyjät ovat mainitut kohta seuraavassa mobiiliflaijeri muotoisessa kaaviossa.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2024/06/07/eu-vaalit-2024-suomalaisen-oikeusvaltion-lapivalaisun-next-level/


Seuraava