Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2010.

Valtioneuvoston kummitukset  1

Ihmettelen aivan suunnattomasti, jos poliisin esitutkintaa ei aloiteta. Siis entistä pääministeri Matti Vanhasta vastaan.

Sen verran poliittista peliä ja yhteiskunnan aineellisia voimavaroja asian selvittämiseen on uhrattu. Käsikirjoittajatkin ovat tähän mennessä pystyneet kirjoittamaan päähenkilön pois pahimmista päänäyttämölle eli julkisuuteen kaatumassa olleista kohtauksista.

Grande finaleen juttu on nyt kuitenkin pakko päästää. Myös oikeusministeri Braxin vuonna 2007 julkisuuteen saattama bonustehtävä toimittajille odottaa ratkaisuaan.

Varsinkin sdp:lle nyt käynnistyvä entisen pääministerin poliisin esitutkinta antaa melkoisen etulyöntiaseman tuleviin eduskuntavaaleihin. Esimerkiksi sdp:n kansanedustaja Heinäluoman 84 000 euron vaalirahoitusta vuoden 2007 eduskuntavaaleissa tuskin kukaan enää muistaa. Varsinkin seminaarilippuja ostaneet voinevat huokaista helpotuksesta.

Rkp:n, vihreiden, kokoomuksen ja sdp:n hallitusyhteistyöstä uneksivien hullun märät yöunet ovat alkamaisillaan.

"Eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää tänään tiistaina kello 10 alkavassa kokouksessaan, aloitetaanko entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk) mahdollisesta jääviydestä Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaossa esitutkinta vai ei.

Prosessi sai alkunsa syksyllä 2009, kun kaksi yksityishenkilöä teki oikeuskanslerille kantelun Vanhasesta.

He epäilivät, että Vanhasen, joka oli vuosina 2004–2009 ollut päättämässä Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle, olisi pitänyt jäävätä itsensä päätöksenteosta.

Perusteluna oli se, että Nuorisosäätiö oli antanut keskustan vaaliorganisaatiolle yhteensä 23 000 euroa vaalitukia Vanhasen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan."

HS 12.10.2010 - Matti Vanhasen tutkinta tänään käännekohdassa

Mielenkiintoiseksi tämän(kin) HS-jutun tekee se, että yleensä oikeuskanslerille yksityishenkilöiden tekemät kantelut eivät johda yhtään mihinkään. Olivatpa ne kuinka yksityiskohtaisia tahansa.

Esimerkiksi 1990-pankkikriisissä pankkien ja hallituksen mielivallan kohteeksi joutuneet tietävät tämän erinomaisen hyvin.

Toinen tuon onnistuneen kantelun oikeuskanslerille tehneistä yksityishenkilöistä on tulevissa eduskuntavaaleissa vihreiden kansanedustajaehdokkaana Varsinais-Suomessa.

Sen takia olisi erinomaisen tärkeää saattaa nuo yksityishenkilöiden tekemät kantelut avoimeen julkisuuteen. Toki ko. henkilöiden tunnistetiedot peitettyinä.

Miten HS:ien kertomien yksityiskohtaisten tietojen saaminen onnistui noille kahdelle yksityishenkilölle ihmetyttää ainakin itseäni? Vai onko kyseessä monessa esitutkinassa esiintyvä kuuluisa tuntematon mieshenkilö?

Vihreiden pelaamisen taitoa tässä kuviossa ei voi kuin ihailla:

Braxilta nakitus toimittajille
- Julkaistu: 25 syyskuun, 2010 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Suomen sisäiset Berliinin muurit ovat edelleen lukuisat.

Tämä kohta seuraava Helsingin Sanomien irrallinen pikku-uutinen, vuodelta 2007 nousee ajan myötä arvoon arvaattomaan.

Kuten tunnettua, niin valtaosa kansanedustajista ja ministereistä ei ole avannut vaalirahoitustaan ja vaalirahoittajiaan mitenkään. Eduskunnan puhemiehistä vuonna 2012 puhumattakaan.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/braxin-bonustehtava-toimittajille/


Apunen. Apunen. Apunen.  1

Kolme kertaa Apunen.

Mediaviikko selvitti:
Apusen ehdotus toimittajien puoluekannan julkistamisesta jakaa mielipiteet kahtia

https://mediaviikko.fi/2010/10/08/mediaviikko-selvitti-apusen-ehdotus-toimittajien-puoluekannan-julkistamisesta-jakaa-mielipiteet-kahtia/
Linkki korjattu ja luettu 12.9.2024

Elinkeinoelämä haluaa selvittää toimittajien puoluekannat
Tilaajille

Hannu Pöppönen HS
11.10.2010 3:00

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Matti Apunen on valmis selvittämään toimittajien puoluekannat. Apunen on lähettänyt Journalistiliiton liittohallitukselle kirjeen, jossa hän tiedustelee voisiko liitto auttaa tutkimuksen teossa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004761782.html
Linkki korjattu ja luettu 12.9.2024

Aamulehti 30.05.2010 - Pääkirjoitukset - Matti Apunen
Kronikka: Liberaalin uskontunnustus

Aamulehden linkki lopettanut toimintansa. Eikä sen hakukone tunnista ko. kirjoitusta.

Onneksi avoin internet palvelee.

Keskustelu > Talous > Talous ja talouspolitiikka
Matti Apunen: Liberaalin uskontunnustus

Viestiketjun aloittaja Roba5 Alkaa 30.05.2010

https://keskustelu.kauppalehti.fi/threads/matti-apunen-liberaalin-uskontunnustus.151311/
Linkki luettu 12.9.2024


Media yllätetty housut kintuissa!?  1

Tältä lopputulemalta en ole pystynyt välttymään, kun tulin lukeneeksi seuraavat reportaasit. Varsinkin, kun Paavo Lipponen tuntuu olevan hyvin,hyvin ärtynyt.

Politiikkaan saatava kunnia takaisin
Pääkirjoitus Helsingin Sanomat 10.10.2010

Politiikan itsepuolustus alkaisi olla paikallaan 27. syyskuuta 2010
Setä Arkadia. MTV3 politiikan toimituksen päällikön Timo Haapalan blogi

Tarasti moittii mediaa, juristeja ja oikeuskansleria vaalirahajupakasta
Helsingin Sanomat 10.10.2010

Pidän erittäin tärkeänä, että avoin keskustelu aiheesta jatkuu. Puolueet ja niiden vaaleilla valitut edustajat ovat tietysti yhdessä pääroolissa. Toisessa ovat taas tiedotusvälineet.

Kovan kritiikin esittämisen lisäksi on aina hyvä muistaa esittää konkreettisia ratkaisuja tai eteenpäin pääsyn mahdollistamia väliportaita.

Näitä seuraavia internetistä löytyviä ratkaisumalleja saa reilusti kyseenalaistaa, repiä auki ja rakentaa paremmin toimivaan muotoon.

1. Vaalirahoituksen salaisuudet julki koko 2000-luvulta
http://ajankuva.blogspot.com/2010/06/vaalirahoituksen-salaisuudet-julki-koko.html

2. Maan tapa? Institutionaalinen korruptio vaiko rehellisyys?
http://ajankuva.blogspot.com/2010/07/maan-tapa-institutionaalinen-korruptio.html

3. Suomi 2.0 – Maan tapa vuonna 2017?
http://ajankuva.blogspot.com/2010/07/suomi-20-maan-tapa-vuonna-2017.html

tai

sitten lisää netistä hakusanoilla - abcde-laintulkinta

Mielenkiintoista tässä on nyt seurata, että kun vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta, niin ovatko vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoittajat viimeinkin selvillä.

Vai jatkuvatko tiedotusvälineiden sekä päättäjiemme ennalta käsikirjoitetut tosi-tv tyyppiset "selvittelyt"?

Valtaosinhan nyky-hallituksen vaalirahoittajat ovat edelleen piilossa...


Kielikylvyistä uusi menestystuote  2

Lopussa uutisotsikko joka pysäytti ja sitten tajuttuani jysäytti.

Tässä se nähdään, että suomalaisten; varsinkin miesten, kielitaitoon kannattaa panostaa.

Mennään sitten porukalla ja Jorma Ollilan johdolla panemaan koko maailman orgasmiasiat pimpan päälle kondikseen, mutta ollaan varovaisia, ettei synny kielikremppoja.

Stubbiin vedetty koivulainelauta Suomen uudeksi menestystuotteeksi!?

Alkuperäinen uutinen Turun Sanomissa oli otsikoitu:
"Naiset saavat orgasmeja vähemmän kuin miehet luulevat"


Rauha, rakkaus ja rispekti kukoistakoot!  1

Aika ihmeellistä. Sanoma palaa. Musiikki elää. Sotimiseen riittää aina rahaa. Rauhaan ja rakkauteen ei niinkään.

Join us on Oct 9th for John Lennon’s birthday & tweet 1 million wishes to IMAGINE PEACE TOWER - https://www.imaginepeacetower.com/

John Lennon ottaa YouTuben kautta näin paluulennon keskuuteemme.

Katso ja laita halutessasi sanaa eteenpäin. Muistakaa halia ja kehua toisianne. Rakkaus kannattaa aina.


Mistä tunnistaa aidon kokoomukselaisen ja miksi?  1

Jos huomaat edellä kulkevan henkilön takamuksen alueen olevan epäilyttävän harmaan, niin voit luontevasti siirtyä rinnalle ja kysyä kohteeliaasti:

"Anteeksi, kannatatko kokoomusta tai oletko kenties puolueen jäsen?"

"Kyllä olen. Näkyykö se jo jotenkin päälle päin?"

"En olisi muuten tiennyt, mutta sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen väittää Ylen Uutisessa, että kokoomus on istunut kolme vuotta harmaan talouden päällä."


Seduindeksi  1

Yksi Suomen talouden pulssilla olevista mittareista perustui aiemmin taksien käyttöasteeseen.Talouden taksi-indeksi.

Kuulimme kaveriporukalla jo muutama vuosi sitten yhden 20 vuotta taksia yrittäjänä kuljettaneen arvion Sedun laajennusvauhdista ravintola-alalla. Tämä koski pääkaupunkiseutua. Joten en tiedä onko arvio toteutunut.

"Viikonlopuiksi saattaa kävijöitä vielä riittää, kun porukkaa tulee kauempaakin. Viikolla paikat tulevat kumisemaan tyhjyyttään."

Jo tuolloin oli nähtävissä takseissa ilmiö, että porukka lähtee baanalle vasta kello 24-1, joten porukoiden hyvät pohjat vaikeuttavat sikakalliin viinan myyntiä.

Mielenkiintoista nähdä tekeekö Sedu ravintoloilleen hakat ja myy ne Äss-ketjulle.



Harvinaista Nokia  1

Ennen oli virheettömästi toimiva Nokia. Siellä ei koskaan tehty eikä tarvinnut tunnustaa mokia.

Vuonna 2010 on olemassa Nokia. Jossa on tehty muun muassa Jorman Ollilan suulla tunnustaen johtajien nimityksessä mokia.

Toivottavasti hommat hoituvat jatkossa notkeammin Nokia. Pitäisikö johtajien alkaa chillailemaan henkilökunnan kanssa vapaantuneemissa merkein? Pitäen aitoa hauskaa yhdessä; nauttien sopivasti hövelin käytöksen aikaansaavaa grogia.


HS.fi:n keskustelupalsta uudistuu.  1

Vanhat keskustelut suljetaan tiistaina kello 20 ja uusi keskustelu on määrä saada avatuksi keskiviikon aikana. Huoltokatko tuo palstalle uutuuksia, joilla on yksi yhteinen päämäärä: kannustaa ihmisiä ilmaisemaan mielipiteitään vilkkaasti ja niin kiinnostavasti, että kommentteja on ilo myös lukea.

"Luotamme siihen, että ihmiset halutessaan osaavat kirjoittaa fiksusti. Asiallisia kirjoituksia luetaan, joten riehumatta esitetty asia menee myös paremmin perille", sanoo Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen.

Uudet ominaisuudet pohjautuvat yleisön toiveisiin.

Lähde - HS.fi uusii verkkokeskustelunsa
5.10.2010 15:09
Kaisa Hakkarainen
Kirjoittaja on HS.fi:n toimittaja.

* * * *

Toivottavasti lähestyvät vaalit eivät ole aiheuttaneet sitä, että vanhojen HS-keskustelujen arkisto tuhotaan. Siellä olen törmännyt moniin todellisiin helmiin.

No, onhan tuonkin kaltainen uudistuminen osiltaa maan tapaa.

* * * *

Päivitys 12.9.2024

Näinhän tuossa keskustelujen "uudistuksessa" kävi.

Hyviä uutisia numero 4
- Julkaistu: 28 tammikuun, 2011 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Hyviä uutisia on se, että journalistisin perustein toimiville toimittajille on Suomessa valtavasti sarkaa kynnettävänä. Eli runsaasti työtä on tarjolla, mutta palkanmaksajat saattavat olla tiukassa.

- -

Päivitys 1/2015
Lisäämme yhteiskunnallisesti erittäin merkittävän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla julkaistun, Sami Parkkosen kirjoituksen ydintietoja, kaikkien saataville.

Jostain syystä aiheesta käyty keskustelu poistettiin näkyviltä. Vahvistamattoman tiedon mukaan tuo poisto tapahtui, ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.

Yksi asiaan saatu selitys oli se, että HS-keskustelut ”uudistettiin” nimimerkeillä töräyttelevien pois kitkemiseksi. Sekä keskustelujen siirtämiseksi artikkelikohtaisiksi.
Jokainen voi omalta osaltaan todeta, miltä HS-keskusteluissa tänä päivänä näyttää.

Vaan tässä ensin kuvakaappaus erittäin ajankohtaisesta kirjoituksesta. Ja sitten liitteenä aiheesta käyty keskustelu. Puolesta ja vastaan.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/01/28/hyvia-uutisia-numero-4/