Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on EU-osavaltio.

Mediasensuuri jatkuu  1

Sitä ihmettelen, että edes eduskunta tiedotuksen yhteisö ei hoida tiedonvälitystehtäväänsä.

Tästäkin alla olevasta uutisesta puuttuu erittäin merkittävä perustuslain "uudistamisen" vaikuttavuus.

Myös eduskunta tiedostus vaikeen HE 60/2010 94§ vaikuttavuudesta
Myös eduskunta tiedostus vaikeen HE 60/2010 94§ vaikuttavuudesta

Seuraava lainaus on kansalainen Tapio Salmisen Helsingin Sanomissa 4.2.2011 julkaistussa mielipidekirjoituksessa ”Miksi Suomi haluaa kirjata EU-jäsenyyden perustuslakiin?”

Tähän päivään eli 29.6.2011 mennessä tähän alla olevaan vahvennettuun ja erittäin tärkeään kysymykseen ei ole HS:ssa vastattu. Maan tapaa tämäkin?

Lainaus alkaa.

- Muutosesityksen häkellyttävät kohdat eivät kuitenkaan vielä lopu mainittuun lauseeseen.

Perustuslain pykälään 94 ehdotetaan seuraavaa lisäystä:

- Jos ehdotus (siis eduskunnalle annettava) koskee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.”

- Miksi Suomen perustuslaissa pitää varautua luovuttamaan Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivalta jollekin ulkopuoliselle?

- Erikoista asiassa on sekin, että tämän tärkeysluokan asioista ei tiedoteta millään tavalla, vaan ne valmistellaan päätettäviksi kabineteissa kaikessa hiljaisuudessa ilman minkäänlaista julkista keskustelua.

Lainaus loppuu.

Lisätietoa netistä hakukoodilla - HE 60/2010 94