Supossa kuin Upossa on mahdollisuutensa

  • WilleWau

Turun Sanomat uutisoi tänään, että turkulaisprofessori on valittu vuodeksi tutkimaan Supon arkistoja. Toki häntä ei valittu minkään avoimen kilpailutuksen kautta, vaan supollinen työtausta auttoi varmasti pestin saamisessa.

Tutkimus ja sen tulos asettunee oikeisiin raameihin, kun uutisesta huomaa sen, että toimeksianto liittyy nykymuotoisen Suojelupoliisin 60-vuotisjuhliin, mutta sen yhteydessä aiotaan käydä läpi myös kohua herättäneitä yhteyksiä entisen itäblokin tiedustelupalveluihin.

- - - -

Toivottavasti Suojeluspoliisin 60-vuotisjuhlien pitopaikka muistetaan nyt kilpailuttaa asianmukaisesti eri kulttuurinalan toimijoiden kesken.

- - - -

Toivottavasti toimeksianto liittyy tasapuolisuuden nimissä myös lännen tiedustelupalveluihin. Olemmehan niiden muodostaman kaksikerrosvoileivän täytettä.

Esimerkiksi mikä osuus CIA:lla oli SAK:n sosiaalidemokraattisen kilpailijan SAJ:n rahoittamisessa 1960- ja 1970 – luvuilla sekä työntekijäosapuolten hajaannuksen vaikutuksista työntekijöiden perusoikeuksien sekä etujen saavuttamisen hidastamiselle?

- - - -

Supon arkistojen salojen tutkimiseen valituksi tullut professori Kimmo Rentola huomauttaa Turun Sanomissa, että yksittäisten nimien julkistamiseen liittyy aina eettisiä pulmia.

- Siinä on sama ongelma kuin Alpo Rusin tapauksessa. Mukana on ihmisiä, joita vastaan ei koskaan nosteta edes syytetä tai tuomita mistään rikoksesta. Ihminen leimataan siinä silti vahvasti, Rentola sanoo.

- - - -

Alpo Rusin tapauksessahan tuo edellä kerrottu eettisyys ei painanut pätkääkään.

Muuten. Professori Kimmo Rientola on tuon Turun Sanomien uutisen mukaan työskennellyt suojelupoliisin palveluksessa jo aiemmin 2004-2006.

- - - -

Rientolalla lienee siten ko. aineistoon liittyvä koodiavain hallussaan.

Joten eiköhän olisi jo korkea aika päästää Rosenholz - aineistolla olevien suomalaisten henkilöiden nimitiedot julkisuuteen?

Sillä tavalla ratkaistuna:

A.
Asianomaisille itselleen varataan ensisijainen mahdollisuus kertoa siitä, miten listoille on joutunut ja mikä on hänen oma käsityksensä niistä toimista, joita hänen on katsottu Stasin kanssa puuhailleen.

B.
Asianomaisten mahdollisiin rikollisoikeudellisiin seuraamuksiin viranomaiskoneisto antaa asiasta päätöksensä perusteluineen.

Molemmat tiedot julkistetaan yhtä aikaisesti oikeuskanslerin, eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtakunnan syyttäjän viraston toimesta 1.1.2008 mennessä, niin saadaan tämä suomalaisen kafkamaisen byrokratian harrastama nk. löysän hirren taktiikka loppumaan.

- - - -

Sen jälkeen voitaisiin lanseerata luottamusta enemmän herättävä Supo - slogan viidakkorummun kautta liikkeelle:

”Supo; puhdistaa ja linkoaa epäilyksen tahrat pois aina tarvittaessa kuin kotimainen legenda; UPO.”

* * * *

Päivitys 17.8.2024
Pääsivätköhön persut ensin kurkkaamaan listan tiedot läpi?

Supon uusi päällikkö pohti kuukausia, pitäisikö Tiitisen lista julkaista – Lista pysyy salassa

Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius kertoi huhtikuussa Helsingin Sanomien haastattelussa perehtyvänsä siihen, pitäisikö niin sanottu Tiitisen lista julkaista. Iltalehti kysyi, mikä oli harkinnan lopputulos.

Lue lisää osoitteessa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f4a07a90-d50f-4617-bcb2-2d8b37ae4de4

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.