KYSYMYS: Olen kolme vuotta seurustellut samanikäisen miehen kanssa, joka oli hakenut avioeroa omasta pitkästä liitostaan vain neljä kuukautta ennen suhdettamme. Lopullinen virallinen ero tuli kun olimme olleet yhdessä pari kuukautta. Silloinen vaimo oli muuttanut pois ja löytänyt uuden miehen. Minä itse olin eronnut omasta parisuhteestani vuosia aiemmin ja ollut jo pidempään yksin aikuistuvien lasten kanssa. Miehen yrittäjyyden vuoksi aloin heti seurustelun alussa auttaa häntä omien töideni lisäksi ja ottaa vastuuta myös hänen kodistaan sekä töistään omieni lisäksi. Opettelin kokonaan uuden ammatin häntä auttaakseni ja tähän asti on yhdessä oltu sekä rakastavaisia että työtovereita. En itsekään ymmärrä miksi niin rakastuin ja sitouduin muutaman tapaamisen jälkeen. Minä koin löytäneeni sukulaissieluni. Minulla on myös oma palkkatyöni ja kotini. Hänen töitään teen palkatta.
Ensimmäisen kerran minut jätettiin heti kuukauden päästä, mutta seuraavana päivänä hän pyysi takaisin. Sitten neljän kuukauden päästä. Syynä oli katumus, että hän halusi pyytää entistä vaimoa takaisin, he tapasivat kerran perheneuvonnassa, mutta siinäkin sopivat että ero on edelleen voimassa. Minun aikanani myöhemmin on kahdesti halunnut ex-vaimo tulla takaisin, silloin miesystäväni ei halunnut siihen palata. Nämä on tapahtuneet, kun ex-vaimon parisuhteet ovat kariutuneet. Me olemme olleet samalla pari vuotta kihloissa. Heti kihlauksen jälkeen mies oli käynyt keskustelemassa eksänsä kanssa salaa ja miettinyt tekikö oikein. Tällaista veivausta on ollut selkäni takana, toki mies on jälkikäteen kertonut kaiken minulle katuvaisena. Meidän piti mennä tänä kesänä naimisiin, sen sijaan sain tammikuussa kuulla että Jumala on puhunut miehelle, että eksä pitää ottaa takaisin. Usko on miesystävälleni tärkeä asia, hän koki menneensä kerran avioon, sain kuulla. Tarjosin kihlasormuksen takaisin, mutta hän ei halunnut ottaa sitäkään takaisin vaan halusi jatkaa. Kävi ilmi että eksä ei halunnutkaan palata tällä kertaa, vaan on uudessa parisuhteessa. Maaliskuussa olivat asiat keskustelleet taas kerran läpi.
Minä olen menettänyt turvallisuuden tunteeni ja itsekunnioitukseni. Tämä viimeinen tapahtuma tuli yllätyksenä, että hän tällaisia ajatteli. Teen välillä vuorokauden ympäri yhteisiä töitä ja minussa on herännyt suuri kiukku. Yhteiset lomat riidellään ja minä olen vaikea. Itken paljon. Minulla on tunne että minua on hyväksi käytetty. Pelkään, että kanssani ollaan vain, koska minun apuani tarvitaan ja olen niin rakastunut. En enää ole se kiltti ja hellä ihminen kuin ennen vaan ajoittain hyvin hankala, silloin hän sanoo pettyneensä minuun. Häpeän sanoa, että kerran löinkin häntä käsivarteen vihoissani. Hän sanoo rakastavansa minua ja että olen tärkeä, mutta aikaa minulle ja minun tarpeille ei jää paljoakaan. Kun vaadin ja kiukkuan jotakin, hän kokee minut vain hankalaksi ja sen sijaan että tekisi pyytämäni sanoo että hän ei näköjään riitä sitten. En ymmärrä miksi hän ei halua nähdä vaivaa vuokseni, antaa minun kokea että olen haluttu ja ihana. Samalla minä teen kaikkeni hänen eteen ja annan aikaani.
Nyt on hääsuunnitelmat jäissä ja sydämeni on rikki ja arka. Minun pitäisi miesystäväni mielestä unohtaa menneet ja hänen ailahtelut. Miten voin, kun kipu on kova siitä, että koko ajan olen ollut kakkosvaihtoehto? Hän ei näe sitä vaivaa että kokisin olevani ykkönen. Hän sanoo olevansa liian vanha romantiikkaan tai lemmenleikkeihin, se aika on mennyttä. Emme pysty puhumaan tästä, koska minä itken ja parun ja hän ahdistuu ja pakenee töihin. Samalla en pysty kuvittelemaan elämää ilman häntä, meillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä ja tehdä töitä yhdessä ja koen että hän on ennen kaikkea paras ystäväni. Kaikesta muusta pystymme puhumaan ja ennen nauroimme paljon yhdessä. Onko meillä tulevaisuutta ja miten käsittelen hylkäämisen ja loukkaantumisen tunteeni niin että arki ei olisi niin vaikeaa kuin nyt viime ajat?
Siipirikko, 52 v
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Turhautumisesi ja hämmennyksesi tässä suhteessa on helppo ymmärtää. Olet rakastunut ja sitä myötä sitoutunut miesystävääsi vahvasti, mutta hänen puoleltaan suhteenne on ollut täynnä soutamista ja huopaamista sinun ja entisen vaimon välillä.
Millaisia syitä mahtoi olla miehesi avioeron taustalla? Hän oli itse hakenut eroa, mutta silti näitä katumuspuuskia on riittänyt. Tuntuu siltä, että hän ei ole saanut omassa mielessään riittävästi käsitellyksi avioliittoaan ja eroaan eikä sitä myötä ole pystynyt irtautumaan menneisyydestään. Riittävää irtautumista olisi kai se, että pystyisi näkemään menneen suhteen hyvät ja hankalat puolet sekä pohtimaan, mikä oli omaa, mikä toisen osuutta niihin. Miehesi on puhunut, että entisen liiton jatkaminen olisi Jumalan tahto. Tässä voisi kuulla hänen omaa syyllisyyttään. Eron jälkeen syyllisyys on ymmärrettävä tunne. Joskus syyllisyys tuntuu niin raskaalta kohdata, että olisi helpompi ajatella Jumalan määräävän, mitä kuuluu tehdä. Tavallaan olisi helppoa, jos ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta, vaan Jumala osoittaisi jokaisen askeleen. Näin ei kuitenkaan ole, koska meillä on järki ja omatunto ohjaamassa päätöksiämme. Niiden varassa joudumme itse päättämään, millaisia valintoja on viisasta tehdä.
Sinä vaikutat vastuulliselta ihmiseltä - tässä asiassa jopa ylivastuulliselta. Olet ottanut hoitoosi miehen kodin ja hänen työnsä palkatta. Tämä kuulostaa hyväksikäytöltä, koska olet saanut vastineeksi vain epävakaan ja horjuvan suhteen. Mikähän saa sinut suostumaan tällaiseen? Sanot, että teillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä, mutta toisaalta kerrot itkeväsi paljon, olevasi kiukkuinen- jopa käsiksi käymiseen asti, mikä on ollut sinulle ennen kokematon rajan ylitys - sekä kerrot riitoja suhteessanne olevan paljon. Mies kuittaa tarpeesi ja toiveesi sillä, että olet hankala eikä hän näköjään riitä. Kuulostaa siltä, että et pidä itsestäsi sellaisena, jollaiseksi tämä suhde on sinua muokkaamassa. Olisiko käymässä niin, että olet alkanut uhriutua? Kun pitkäkestoisesti venyttää rajojaan ja sietokykyään suostuen yhä uusiin myönnytyksiin, voi käydä niin, ettei itsekään huomaa, miten ahtaaksi elämä on käynyt. Tekeekö tämä suhde sinulle hyvää? Saako se sinut kukoistamaan? Saatteko yhdessä keskustellen kehitettyä suhdettanne tasavertaisemmaksi?
Ehdotan, että keskustelet näistä asioista jonkun luotettavan ystäväsi tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ansaitset kunnioittavamman ja avoimemman parisuhteen. Mahtaako se olla mahdollista tämän kumppanin kanssa? Haastan sinua miettimään, mihin kannattaa tyytyä.
Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja