Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2010.
Seuraava

Yle uutisoi Sihvosen Markon nälkälakosta  1

Hienoa huomata, että Yle uutisoi tänään varsin laajasti Markon mielenosoituksesta. Ainakin nettisivuillaan.

Tästä linkistä pääsi alkuun ainakin tänään kello 21,59:

TAUSTA: Marko Sihvosen syömälakko

41-vuotias Marko Sihvonen ilmoitti aloittaneensa Eduskuntatalon edessä syömälakon helmikuun alussa, koska on huolestunut Suomen pohjavesien tulevaisuudesta. Sihvosen mielestä hallitus on korruptoitunut ja haluaa yksityistää pohjavedet ja myydä ne ylikansallisille yhtiöille.

9.3.2010 7:08 • Päivitetty 3.6.2012 6:39

Sihvonen majoittui Eduskuntatalon eteen tuomaansa asuntovaunuun. Vaunujen ja muiden ajoneuvojen määrä lisääntyi ja vaihteli mielenosoituksen jatkuessa.

Asuntovaunuleirissä on majaillut Sihvosen lisäksi tukijoita, joista osa on pienten poliittisten liikkeiden, puolueiden tai puolueeksi pyrkivien yhdistysten jäseniä.

Poliisi kävi siirtämässä Sihvosen kalustoa muualle Itämeri-kokouksen alla, jolloin Helsingissä kävi vierailulla Itämerenmaiden johtajia, mutta vaunut ilmestyivät uudelleen Eduskuntatalon edustalle.

Lue lisää Yleltä:
https://yle.fi/a/3-6150703

* *

Toivottavasti pohjavesiasiaan saadaan pikku hiljaa haastatteluja mepeiltämme, kansanedustajiltamme sekä ministereiltämme.


Imperiumin vastaisku kauhakuormaajalla....  1

Viime yönä oli ruohonjuuritason tiedotusvälineiden tietojen mukaan Helsingin Mäntymäentiellä liikkunut tarkkaan rajatulla alueella öisissä lumitöissä kauhakuormaaja.

Kuin sattumalta tuo kauhakuormaaja sattui öisellä työkeikallaan hautamaan Sihvosen Markon ja tukiryhmä asuntovaunulle elintärkeän aggregaatin. Vahinko tai ei, niin kolme metriä päällä olevaa lunta ahdistaa erittäin tehokkaasta sitkeimmänkin aggregaatin hengiltä.

Levitä halutessasi tätä kohta seuraavaa videolinkkitietoa vapaasti omassa verkostossasi. Kiitos.

- - - -

Äänestämällä Suomessa ei ole voinut enää vuosikausiin vaikuttaa. Tehtyjä ja toteennäytettyjä virheitä, jopa pitkäkestoisia rikoksia Suomessa ei päättäjien toimesta tehdä, niin niitä on mahdotonta korjata saatikka tunnustaa. Sama koskee valitettavasti laillisuusvalvojiamme.

Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa nukkuvien puolue on lähellä toimintaan heräämistään...

Liity Sinäkin elämäntilanteesi sallimissa puitteissa Auta Marko Sihvosta - Support Marko Sihvonen tukitiimiin. Pienikin apu on tervetullutta.

Tunnistatko Suomen ihmisoikeustilanteesta ja oikeusturvan toteutumisesta kaksi haaraa?

Virallisen ja todellisen. Esittelemme nyt todellisen.

- - - -

Marko Sihvosen nälkälakko on alkanut!
mirjaleenaisoaho
Mirjaleena Isoaho
2.2.2010 0:24
päivitetty 2.2.2010 0:24
335 kommenttia

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mirjaleenaisoaho/27777-marko-sihvosen-nalkalakko-on-alkanut/

- - - -

Seuraavien videoraporttien kanavan pikavalikko internetissä:
http://www.youtube.com/results?search_type=&search_query=wwwoikeusturvainfo&aq=f

- - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 1/6.
http://www.youtube.com/watch?v=fAZjVYnCtV0
Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa, että voit katsoa sen.

February 24, 2010

Pituus 9,55

Poliisin mielivaltaa 24.2.2010.

Mystisen ”on sovittu että” – järjestelmän anonyymit päättäjät olivat nähtävästi antaneet bunkkereistaan ajolähtökäskyn mielenosoittajille.

Nälkälakko jatkuu vaikka poliisi hinautti kaksi vaunua ja yhden auton pois eduskuntatalon edestä.

Poliisilla oli totuudenvastaisina perusteina väite haitasta rakennustyömaalle, eduskunnan toiminnalle ja lumen poistamiselle. Siirron ajaksi Marko vietiin kantamalla väkisin poliisiautoon, mutta lakkorintama ei murru.

- - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 2/6.
https://www.youtube.com/watch?v=ZyUiQXpvbhM

February 26, 2010

Pituus 9,58

Lakon tapahtumia 25.2.2010. Korruptio käskyttää poliisia.

- - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 3/6.
http://www.youtube.com/watch?v=ZyUiQXpvbhM
Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa, että voit katsoa sen.

February 27, 2010

Pituus 9,54

Aikajanalla 0,30 – 0,56 sdp:n kansanedustaja ja entinen Suomen ihmisoikeusasioista vastuussa ollut ulkoministeri Erkki Tuomioja avaa sdp:n tulevien eduskuntavaalien kampanjan.

Slougan ”SDP – suora yhteys eduskuntaan” saa räväkän visuaalisen ilmeen.

- - - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa osa 4/6
http://www.youtube.com/watch?v=4wZPTinFzoU
Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa, että voit katsoa sen.

March 01, 2010

Pituus 9,47

Jatkoa Marko Sihvosen kokemaan oikeuksien riistoon. Analyysejä ennen Berliinin muuria 2010.

- - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa osa 5/6
http://www.youtube.com/watch?v=4RpyM_vpUmc
Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa, että voit katsoa sen.

March 01, 2010

Pituus 9,58

Osa 5/6 Marko Sihvosen nälkälakkoa ja sen riistoa. Berliinin muuri Helsingissä 2010.

- - - -

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 6/6
http://www.youtube.com/watch?v=aNU1dD1nom4
Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa, että voit katsoa sen.

March 02, 2010

Pituus 9,56

Mielenilmaisun ensimmäisen vaiheen yhteenvetoa ja tuntemuksia. Uusi Berliinin muuri Helsingissä 2010.

Seuraavaksi kuvaaminen jatkuu uudella media-autolla siellä missä ovat kansamme syvät rivit. Pysykää siis kanavalla.

Kokonaisuudesta on valmisteilla DVD - levy, mukana myös ennen julkaisematonta materiaalia sekä haastatteluita. Levyn tuotto menee lyhentämättömänä Markon mielenilmaisun tukemiseen.

- - - -

- Sana levitköön ja erilaisia ajatuksia avoimesti vaihdettakoon -


Suomen ihmisoikeuspoliittinen selonteko  1

Mielenkiintoinen videoraportti Suomen ihmisoikeustilanteen ja oikeusturvan toteutumista seuraavista tarkkailijatahoista.

Avoimessa esittelyssä Amnesty International Finland.

Videoraportilla Piraatti Pete soittaa Amnestylle:
(Video ei ole enää katseltavissa 11.9.2024)

* pituus 6,53 – HUOM! Istukaa ennen aloitusta tukevasti
* linkki toiminnassa 4.3.2010 kello 15,40

Itselleni tieto Suomen Amnestyn kohdealueesta oli yllätys. Vaan näin se tietoisuus kasvaa erilaisista asioista pikku hiljaa.



Sdp suora yhteys eduskuntaan?  1

Perjantaina 26.2. eduskunnan edessä käytiin hyvin erikoinen näytelmä.

Perustuslain takaamien oikeuksien puolesta päivä oli erittäin surullinen.

Kolmen ja puolen viikon ajan nälkälakkomuotoista; laillista ja luvallista, mielenosoitusta pitänyt Marko Sihvonen ja kaksi muuta mielenosoittajaa poistettiin mielenosoitukseen kiinteästi kuuluneen varustuksen kanssa pois paikalta.

Hiillostaminen poliisin antamien suullisten häätökäskyjen suhteen alkoi kuitenkin jo nälkälakon toisena päivänä 2.2.

* * * *

Mielenosoitus kuitenkin jatkuu ja eilen alkoivat päivittäiset kello 17 tapaamiset eduskunnan edessä ja muualla Suomessa.

Uskomattomaksi menneiden viikkojen tapahtumat tekee se, että yli 190 kansanedustajaa jätti käymättä tapahtuman keskusasemana toimineessa asuntovaunussa. Joka siis oli luvallisesti ja laillisesti sijoitettuna eduskunnan pääoven eteen.

* * * *

Sitten tulevia eduskuntavaaleja varten ajankohtainen kysymys. Onko sdp suora yhteys eduskuntaan?

Tällä perjantain tapahtumia kuvaavalla videoraportilla sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja antaa lähtölaukauksen vaalikampanjoinnilleen.

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 3/4.
https://www.youtube.com/watch?v=ZyUiQXpvbhM

Noin 10 minuutin videoraportissa sdp:n Erkki Tuomiojan osuus on aikajanalla 0,31 - 0,55

Sana levitköön ja erilaiset ajatukset vaihtukoon!


Seuraava