Keskustalle pukkaa kesän myötä uutta puheenjohtajaa. Toivottavasti saamme tietää ennakkoon avoimesti uuden puheenjohtajan vaalirahoittajat. Näin turhilta uusilta skandaaleilta olisi katkaistu menestymisen mahdollisuudet heti alkuun.
Puheenjohtajan tehtävät jättävän Kiviniemen Marin vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoittajat taisivat jäädä lopullisesti pimentoon, vaikka tiedotusvälineet yrittivät niitä sitkeästi selvittää.
Tuolloin voimassa ollut laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta sallii edelleen vaalirahoittajien nimeämisen. Takautuvasti, ilman sanktioita ja eurorajoja.
Suosiksi puheenjohtajakisaan on esitetty myös nuoremman polven edustajia ja se on hyvä. Vain naissukupuolen ehdokas kisasta vielä puuttuu.
Toivoni mukaan yhdeksi keskustan piirijohtajien suosikeista noussut Puumalan Tuomo on valmis kertomaan vaalirahoittajansa avoimesti. Myös vuoden 2011 eduskuntavaalien osalta.
Kansanedustaja Tuomo Puumalan/kesk vaalirahoittajien isosta kuvasta:
torstaina, kesäkuuta 17, 2010 Vaalirahoituksen salaisuudet julki koko 2000-luvulta
Jo vuoden 2009 kesällä niin keskustan kuin kokoomuksen puoluesihteerit ovat näyttäneet vihreää valoa kohta seuraavalle Avoimen vaalirahoituksen ABCDE – laintulkinnalle.
Kuitenkin valtaosin kansanedustajien ja ministereiden omien voitokkaiden vaalikampanjoiden vaalirahoitukset ovat edelleen avaamatta.
Vaalirahoittajat avoimesti kertomalla poistuu pienikin epäilys siitä, että taustalla on mitään Nuorisosäätiöön tahikka Raha-automaattiyhdistykseen liittyviä epäselvyyksiä.
Näin toimien yksi keskustan puheenjohtajakisan voittajasuosikeista näyttäisi kaikille muille keskustan, vaaleilla valituille, edustajille mallia vaalirahoituksen avoimuudesta.
Lähde: https://twitter.com/Vaaliliitto/status/193294568970653696
(Elon Muskin tultua Twitterin omistajaksi ja tehtyä muutoksen X:ään, niin hän teki suurimman mokansa siinä, etteivät avoimeksi tarkoitetut linkit enää toimi. Muuta kuin kirjautumalla X:n käyttäjäksi.
Onneksi tuo twiitin linkki toimii. - 11.9.2024)
Jos Hesari ei tätä aihetta uskalla vieläkään avata, niin miten homma onnistuu City-lehdeltä?
Näistä kohta avautuvista aiheista olisi hyvä saada paikkansa pitävä katsaus. Vai onko vain perussuomalaisten, keskustan ja rkp:n edustajille varattu takuuvarman ja pitkäkestoisen mediaruoskinnan paikka?
Nyt olisikin Suomen riippumattomalle medialle näytönpaikka:
a. onko tapaus totta? miten pitkään asia on ollut median tiedossa?
b. ovatko hallituspuolueiden edustajat olleet tiedotetut asiasta?
c. voiko ko. henkilö toimia enää pääministerinä ja Suomen suurimman puolueen puheenjohtajana?
d. onko taustalla kilpailevan puolueen ajojahti? minkä puolueen? miksi?
Tänään on Otavan julkaisemana tullut markkinoille Björn Wahlroosin itsensä kirjoittamaksi väitetty kirja.
Kirjan nimi on uutistietojen mukaan "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".
Suomen suurin sanomalehti HS antoi kirjalle 2/3 sivun kokoisen puffin 15.4.2012 sunnuntai numerossaan. Puffi oli otsikoitu "Voittajia ja häviäjiä".
"Björn Wahlroosin kirja Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle ilmestyy maanantaina Otavan kustantamana. Julkaisemme siitä yhden luvun. Kauppatieteiden tohtori Wahlroos on Sammon, Nordea pankin ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja."
Isolla Björnin kuvalla varustettuna ja ilman toimittajan nimeä julkaistu juttu on ainakin minun mielestäni selkeä kirjan puffi.
Itse tulen kirjan varmasti syksyn tullen lukemaan. Kunhan se ilmestyy kirjastojen valikoimiin.
Syksyyn mennessä olemme varmasti jo kuulleet sen, että onko kirja todellakin Björnin itsensä kirjoittama ja joko Björn on valmis käsittelemään omaa lähimenneisyyttään. Rehellisesti, luotettavasti ja avoimesti omalta kannaltaan katsottuna. Myös muiden SYP:in aikaisten kollegojen, virkamiesten ja laillisuusvalvojien kanssa?
Eikä tässä kaikki.
Sunnuntainen HS megapuffi ko. kirjasta päättyy näihin sanoihin: Arvio Björn Wahlroosin kirjasta julkaistaan HS:n kulttuurisivuilla tiistaina.
Mielenkiintoista onkin seurata, mihin kirja sisällöllään tällä kertaa iskee ja mitä taas jättää kokonaan käsittelemättä?
* *
Kommentti 25.8.2021
Ylellä pyöri parhaillaan Hullu vuosi 1991 - sarja, jossa keskustan pääministerinä toiminut Esko Aho käy läpi 1990-luvun tapahtumia omasta näkökulmastaan.
"Myös näissä talousjaksoissa Esko Aho saa rauhassa kertoa omia näkemyksiään. Aho kulkee valituissa paikoissa ja selostaa kameralle sujuvasti kuin pitkän uran tehnyt tv-toimittaja ikään. Aho on myös tehnyt ainakin osan haastatteluista. Harvinaista kyllä hän on löytänyt vain sellaisia, joilla ei juuri poikkipuolista sanaa ole sanottavanaan.
Journalistisesti tämä on todella outo ratkaisu; kiistanalainen lama-ajan poliitikko on saanut oman areenan selittää monen tunnin mitalla toimiaan kiistanalaisessa ajassa niin, että mitään ei ainakaan hänen syykseen voi laskea.
Tässä on pakko kysyä, miksi tällainen ratkaisu on tehty ja onko se viisaasti tehty Yleltä." Lähde: Kulttuuritoimitus, Leena Reikko 16.08.2021 -”Miksi tällainen ratkaisu on tehty?” – Ylen Hullu vuosi 1991 -sarjassa Esko Aho puhuu omiaan
Jokohan 2030-luvulla saadaan, noista 1990-luvun tapahtumista, iso kuva kattavasti auki? Lakisääteisten vakuutusten saralta ja Björn Wahlroosista aloittaen:
"Näin rahasampo luodaan ja pidetään käynnissä"
Julkaistu: 12 helmikuun, 2019 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto
"Kyseessä on vakuutuksilla, etenkin lakisääteisillä vakuutuksilla, vaurastumisen lyhyt oppimäärä. Vuosilta 1997 – 2018."
Ja eikös se SYPin jälkeen tullut Merita ja sitten nykyinen Nordea, jonka suurin omistaja taitaa olla nykyisin taas vakuutuskonserni Sampo.
Sammon johdon avainpaikoilla on taas henkilöitä, jotka olivat Björn Wahlroosin luotettuja jo SYPissä. Siis jos olen pysynyt aiheessa kärryillä.
Olisikin mielenkiintoista saada tietää, mikä käsitys Wahlroosin Björnilla ja hänen luotetuillaan on kyseisistä 1990-luvun tapahtumista.
Ja kuinka monta monimiljonääriä heistä tuli ajan myötä myös euroissa laskettuna? Ja kuinka monta juristia tällaisen kuvio pyöräytys vaatii ja keitä he oikein ovat?
Keskustan puheenjohtajakisa saattaa käynnistää vaalirahoittajien esille saamisprosessin. Siis sellaisen, jonka jälkeen tiedämme esimerkiksi hallituksen ministereiden ja eduskunnan puhemiesten vaalirahoittajat avoimesti.
Vuonna 2009 toimittajat Taneli Heikka ja Katja Boxberg kirjoittivat kirjan, jonka pohjalta moni odotti ihmettä tapahtuvaksi. Avointa ja läpinäkyvää Suomea tulevaksi. Edes hallinnon osalta.
Yllättävän vähän Heikan ja Boxbergin esille nostama kokonaisuus on kiinnostanut virallista mediaa. Tai sitten toimittajat on pantu ylhäältä päin ymmärtämään soveliaisuuden rajat, jolla oma työpaikka varmuudella säilyy.
Vaan eihän sitä koskaan tiedä, mitä saattaa tapahtua ennen kuin tämä alla oleva sosiaalisen median (SM) artikkeli täyttää vuoden.
Monenlaista lisätietoa tuntuvat nyt erilaiset uutiskanavat aiheen tiimoilta pukkaavan. Upeaa huomata, että nuoremman sukupolven edustajat iskevät nyt ulostuloillaan iskevät tervehdyttävää valoa Suomen pimeyden ytimiin. Pyytäen rohkeasti jopa apua uusi-seelantilaisilta. Mikä ymmärsin tämän globaalin Twitter-yhteisön viestin tekstejä oikein?
Näiden linkkien takaa avautuvien videoiden katsomisen jälkeen, uskoni joulupukkiin on palannut. Vaikken paljoa vieraista kielistä paljoa ymmärräkkään. Niin mielenkiintoista on jossain vaiheessa kuulla, miten tuollainen joulupukkihuumori ulkomailla uppoaa...
Tulee ihan mielen Rare Exportsin parhaat palat.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä ministeri Brownleen synnyttämä kohu saattaa olla parasta mitä Suomelle ja suomalaisille on tapahtunut vuosikymmeniin.
Varsinkin, jos tavalliset uusi-seelantilaiset ja suomalaiset alkavat sekä pääsevät vertailemaan perustietoja maittensa välillä. Suoraan ilman päättäjiä ja kielimuureja.
Tässä on nyt käsittääkseni tiedotusvälineillä molemmissa maissa tuhannen lampaan taikka joulupukin paikka. Ihan perustiedonvälitykseen.
"Kouluttamattomia, murhaajia ja työttömiä" - Uusiseelantilainen ministeri haukkui rajusti suomalaiset
Kuitenkaan hänen lausumiaan tarkemmin syynnäänenä en voi minäkään välttyä siltä lopputulemalta, että ministeri Brownlee on osunut suomalaisiin pimeyden ytimiin. Äärimmäisen tarkasti, jos kyseessä on vain ollut tavoitteena synkeä satiiri tahikka letkeä läppä.
Minun mielestäni ministeri Brownleen kannattaisi nyt iskeytyä tekemisiin joulupukin kanssa. Sen aidon eikä sen pilalle stubbaroidun version kanssa.
Näistä linkeistä maistijaisia sen todellisen joulupukin ajatusmaailman kanssa. Pukkihan on aina heikommassa asemassa olevien puolella.
Ja pidän erinomaisen tärkeänä, että tiedotusvälineet alkavat tekemään säännöllistä vertailua muista maista suhteessa Suomeen. Kuten minkähintaista on ruoka ja asuminen Saksassa? Entä viina, tupakka? Entä Saksan palkka- ja verotaso verrattuna Suomeen.
Joulupukkikin haluaa tietää viilaako meitä joku koko ajan luomeen?
Nettikeskusteluissa huomattua. Varuskuntien lakkautuksiin liittyvä kiistely vaikuttaa jotenkin tilaustyöltä, jonka ansiosta on saatu ison yleisön kiinnostus kiinnitymään menneillään olevista erittäin isoista EU-asioista; paremmin ymmärrettäviin kotimaisiin kiistoihin.
Jotain hyvääkin on aistittavissa hallitukseen liittyvässä puolustusvoimien "uudistamisessa". On ollut erinomaista huomata, jos kerran ministeri Wallin vetoaa asiassa perustuslain takaamiin perusoikeuksiin, niin Suomessa saattaa olla syntymässä tilanne, jossa perustuslakia aletaan ihan oikeasti toteuttamaan. Siis myös meidän maan maatosten joukossa.
Tässä kohta seuraavassa twiitissä avautuu erittäin tärkeitä poimintoja hallitusohjelmasta ja siihen on kytketty hallituksenkin mahdollista tietovajetta täyttävä erinomainen jatkolinkki.
...siis meitä kaikkia suomalaisia koskien... Också på svenska.
Perusjännitettäväksi jää ainakin se, että vastaako Valtioneuvosto Twitterillään? Vai poistetaanko kuvallinen kysymysviesti kokonaan eetteristä?
Vai tulisiko valtioneuvoston viestintäjohtajan Kari Mokon johdolla kehityttää meille kaikille avoin hallitusohjelman seurantaohjelma? Näin hallitusohjelmaan kirjattujen asioiden kirjo olisi jatkossa vain klikkauksen tai sormen nytkäytyksen päässä ruudulla ja jokaisen kiinnostuneen seurattavissa vaiheittain. Reaaliajassa ja kaikille avoimen sekä kaikille näkyvän kommentointimahdollisuuden kera.
Kuka muistaa vielä Kari Mokon? "Hyvää iltaa, minun nimeni on Kari Mokko ja tämä on Silminnäkijä..."
Kovan luokan journalisti ja isojen yleisöjen palvelija.
Joten tietotaidon puutteesta vastauksien saaminen yleisökysymyksiin ei enää valtioneuvostossakaan jää. Jos siis ihan oikeasti halutaan, että Suomessa mennään viimeinkin perustuslainkin takaaman kansanvallan suuntaan. Joko vuonna 2012 hommat rokkaavat perustuslain mukaisesti?