Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Iloisia uutisia Suomesta  1

Hyvä, että menestymme maana kansainvälisissä arvioinneissa jatkuvasti hyvin. Toivottavasti Suomeen alkaa virtaamaan ulkomaisia yrityksiä sankoin joukoin.

Suomi on sijoittunut ensimmäiseksi pienen lontoolaisen Legatum-ajatushautomon hyvinvointivertailussa.

Legatum on vertaillut 104 maan menestystä mittarilla, joka huomioi taloudellisen hyvinvoinnin ohella myös esimerkiksi vakautta, terveyttä, demokratiaa ja onnellisuutta.

Vertailu: Suomi on maailman menestyvin maa
> http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/10/vertailu_suomi_on_maailman_menestyvin_maa_1110082.html

Legatum-ajatushautomon takana olevista talouselämän toimijoista on tietty hyvä saada jossain vaiheessa lisää tietoa.


Institutionaalinen korruptio ja Tampere  1

Hyvä, että tiedotusvälineet jaksavat kaivaa vaalirahoituksen alkulähteitä esille. Vaikkakin jostain ihmeen syystä työ on ollut erittäin hidasta.

Näin kertoi Aamulehti 23.10.09:

Tamperelaisten rahaa on virrannut kaupungin yhtiöiden ja säätiöiden kautta lähinnä kahden suuren puolueen eli kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien varainkeruuyhdistyksille, -säätiöille ja puolueiden lehdille.

Sdp on saanut eniten tukea, noin 27 000 euroa, vuosina 2004-2009.

Kokoomusta on tuettu vain hieman vähemmän, noin 22 000 eurolla. Muut puolueet ovat saaneet yhteensä vain 800 euroa.

Koko uutinen > Tampereen kaupungin yhtiöt ja säätiöt tukeneet demareita ja kokoomusta

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000013566.html
Linkki korjattu ja luettu 7.9.2024

Mielenkiinnolla odotan vastaanlaisten selvitysten tulosten esilletuontia kaikissa 20 Suomen suurimmassa kaupungissa. HS aloittanee?


7  1

"Testaa kaatuileeko Windows 7, pestaa testaajaksi ulkoilmaelämää harrastava naapuripuiston Reiska."

"7 päivää ei ole tehnyt sponssisopimusta Mika Myllylän kanssa. Mistä sen voi muka tietää? Lööppi - Mika Myllylä ryyppäsi ja rähisi 5 päivää."




Tiedotusvälineet epäkunnossa?  1

Jotenkin ei voi välttyä siltä ajatukselta, että tiedotusvälineet ovat olleet vaalirahavirtojen selvittelyssä melkoisia suodatusvälineitä.

Onhan niillä varmasti omat intressinsä pelissä, mutta eikö ole niiden itsensä pitkäaikainen etu, että ne vetävät reilua hajurakoa päättäjiin päin? Tosin vihamiehiäkään ei tarvitse olla, muttei kaikkea poliitikkojen suusta laskettua pidä uskoman.

Tai olisiko sitten helpompi, että tiedon suodatusvälineet tunnustavat reilusti kenen puolueen/puolueiden agendaa tosiasiallisesti rakentavat. Uskon meidän kansalaisten jo kestävän tuon tiedon.

Omat vaikutusmahdollisuudet vaikuttamiselle ovat pienet, joten lopetin HS:ien tilauksen. Ja tyydyn ilmaisten suodatusvälineiden tarjontaan.

Ainakin toistaiseksi.


Eduskuntavaalit 2010  1

Itse olen ikuinen optimisti. Joten uskon, että seuraavat eduskuntavaalit tullaan pitämään ennenaikaisesti.

Vuosi 2010 tuntuu siihen nähden sopivalta ajankohdalta, koska siihen mennessä ollaan varmasti saatu erilaiset piiloon jemmatut vaalirahoitukset esiin.

Pikku hiljaa näet alkavat myös rkp:n taitavasti säätiöidyt vaalirahoitusvirrat tulemaan esiin...

Vaalirahoitus, rkp ja median sidonnaisuudet
tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Vaalirahoituksen vaikuttavuudesta on saatu toistaiseksi hyvin vähän tietoa. Jotenkin ei voi välttyä siltä uskomukselta, että aihe on erittäin räjähdysherkkä myös tiedotusvälineille itselleen.

Median ja toimittajien mahdollisista sidonnaisuuksista poliittisiin toimijoihin on tietoa varmuudella vain sisäpiiriin kuuluvilla. Verovaroin tuettuja puoluelehtiä lukuun ottamatta.

Koko ruohonjuuritason reportaasi osoitteessa:
https://ajankuva.blogspot.com/2009/10/vaalirahoitus-rkp-ja-median.html


Kaksinaamaista peliä Suomessa?  1

Kansanedustajat ovat päätoimensa lisäksi monessa mukana.

Kansainvälinen kokemus auttaa suhteuttamaan asioita isompiinkin kokonaisuuksiin. Vaan miten hyvin heidän puheensa ja tekonsa vastaavat toisiaan?

Pitkän linjan SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen puhui Toivon Siemen-mielenosoituksessa torstaina 15.10.2009. Hänen puheensa löytyy onneksemme taltioituna YouTube-kanavalta.

Kimmo Kiljusen puhe mielenosoituksessa 15.10.2009 - kesto 3,58
http://www.youtube.com/watch?v=lDFRgP23heQ
(video on muutettu yksityiseksi)

Puheen tekee mielesäni erittäin historialliseksi, kun verrataan sen sisältöä kansanedustaja Kimmo Kiljusen antamiin ilmoituksiin vaalirahoituksestaan vuoden 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa.

Nuo vaalikampanjat hän kävi voittokkaasti, joten onko iso vaatimus tietää tarkasti se, ketkä kaikki häntä rahoittavat ko. vaaliessa? Lakikin sen sallii. Takautuvasti ja ilman eurorajoja.

Vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset -
ovat poistuneet saatavilta 6.9.2024

Vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset -
ovat poistuneet saatavilta 6.9.2024


Pankkikriisi ja vaalirahoitus  1

Nythän meillä on menossa globaali finanssikriisi, jonka loppulaskua veronmaksajille voi vain arvailla.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin takuuvarmasti maksettavaa tulee. Kyse lienee vain siitä, mistä kautta koukaten tällä kertaa?

Yhden hyvän katsauksen 1990 - luvun pankkikriisiin on tehnyt mielestäni Kari Uoti. Velallisen puolelta katsottuna:

"Suomen Pankin määräyksistä piittaamatta Skop alkoi toteutti hyökkäysstrategiaansa ”iske, rahasta ja poistu”.

Pankkikriisi alkoi, kun Skop otettiin syyskuussa 1991 Suomen Pankin haltuun. Elokuussa 1992 hallitus ilmoitti, että Valtion vakuusrahasto turvaa kaikissa olosuhteissa pankkijärjestelmän vakaan toiminnan.

Pankkikriisi aiheutti valtiolle yli kuuden miljardin euron tappiot, josta säästöpankkiryhmän osuus oli noin 96 prosenttia.

Keväällä 1992 Skopin vuoden 1991 tilikautta käsitelleessä yhtiökokouksessa Suomen Pankki myönsi Skopin johdolle vastuuvapauden.

Myöhemmin monet tavalliset yksittäiset kansalaiset tuomittiin lainapäätöksistä vastuuseen.

Uoti ihmettelee, miten yhteiskunta voi toimia näin. Miksi väärästä rahapolitiikasta vastanneet poliitikot eivät joutuneet koskaan tilille?

Taustoitusta nykyäänkin vallankahvassa oleviin henkilöihin osoitteessa:

Jorma Jaakkolan kotisivu - Kokoomuslaisen tutkimaa Suomen lähihistoriaa

Tervetuloa Jorma Jaakkolan kotisivulle!

Luettavaa löytyy,
kun klikkaat sinisestä palkista linkkejä (20 kpl).
Joitakin alalinkkejäkin tulee näkyviin,
kun laitat kursorin linkin päälle.

Klikkaa uusia linkkejä:
Mikä on EU-asetus eli EU-demokratiaa
ja miten Koivisto raivasi tien EU-jäsenyydelle

© Jorma Jaakkola
Julkaistu alunperin 3.3.2014
Uudelleen julkaistu 8.4.2023
Päivitetty 28.8.2024

Lue lisää osoitteessa:
https://www.jormajaakkola.fi/

Tästä aiheesta on mielestäni erittäin tärkeää saada tarkempaa tietoa, koska nykyisestä vaalirahoituksesta tuttu "maan tapa" on lähtöisin täältä.


Erimielinen hallitus  2

Ihan hyvä on mielestäni, että edes yritetään viritellä eroavaisuuksia hallituksen sisällä. Vaikka voimassaoleva hallitusohjelma taitaa olla tasapuolinen riippa kaikille siihen sitoutuneille puolueille.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen vetoaminen "hyvinvointiyhteiskuntamme" riippuvuuteen ydinvoimaloista on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Mielenkiinnolla odotan vihreiden vastausaaltoa...