Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Kusettaako valtiovarainministeriö?  1

Ylen uutisten mukaan voinee vastata otsikon kysymykseen, että kyllä.

Komissio: Suomen talous kestävällä pohjalla
julkaistu 16.10.2009 klo 01:42, päivitetty 16.10.2009 klo 01:47

Suomi on yllättäen noussut Euroopan maiden kärkikaartiin pitkän aikavälin taloudenpidossa.

Muita maita nopeammasta väestön ikääntymisestä huolimatta Suomi kuuluu Euroopan unionin viiden parhaimman jäsenmaan joukkoon julkisen talouden kestokyvyltään, arvioi Euroopan komissio tuoreessa raportissaan.

Ylen Olli Ainolan toimittamassa uutisessa todetaan:

"Kaikkein riskialttiimmiksi maiksi komissio luokitteli muun muassa Britannian, Espanjan, Kreikan, Irlannin ja Latvian."

Joten mikseivät yhteiskunnan varat riitä tarvittavilta osin hyvään vanhusten hoitamiseen?



Toivon Siemen  1

Tervetuloa tanssimaan ja kylvämään toivon siemeniä eduskuntatalon portaille huomenna torstaina 15.10.2009 klo 17.00 alkaen.

Voit ottaa mukaasi omat vinyylilevyt sekä siemenet kylvöä varten.

Lisätiedot tapahtumasta niiden internetin sivuilta.

- Saako näin leviävä Toivon Siemen; kirkastettua korporativismin liemen? -


Institutionaalisen korruption kehto?  1

Tarastin työryhmähän uudistaa vain puolueiden vaalirahoitusta. Jotenkin on saatu taas kerran luotua kuva, että kaikki vaalirahoitus uudistuu ja avautuu kerralla.

Taitavaa ja valitettavaa asioiden hämmentämistä taas kerran.

Mielestäni uusi laki ehdokkaiden vaalirahoituksen ilmoittamisesta vaatii mielestäni pikaisen päivittämisen. Ainakin sanktioiden osalta. Sehän tuli voimaan 1.5.2009.

Tämä laissa oleva uhkavaatimus tuskin on viime aikaisten vaalirahoitustietojen valossa riittävä sanktio?

"Jos ilmoitusvelvollinen ei valtiontalouden tarkastusviraston kehotuksesta huolimatta tee tässä laissa säädettyä ilmoitusta taikka jos ilmoitus havaitaan olennaisilta kohdiltaan ilmeisen virheelliseksi tai puutteelliseksi, valtiontalouden tarkastusvirasto voi velvoittaa ilmoitusvelvollisen sakon uhalla tekemään ilmoituksen taikka korjaamaan virheen tai puutteen.

Uhkasakon tuomitsee valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) 15 §:ssä tarkoitettu uhkasakkolautakunta.

Uhkasakon asettamiseen ja maksettavaksi tuomitsemiseen saa hakea valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään."

Lähde: Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta - Finlex 273/2009


Puoluenuoret likaisen työn tekijöinä  1

Ydinvoiman lisämääristä en ole mitenkään kärryillä, joten tämä uutinen pomppasi silmääni, koska siinä liitetään ydinvoima, vaalirahoitus ja kokoomus tiukasti toisiinsa.

Uutisen lainauspätkät ovat Aamulehden ja Mari Kamajan toimittamasta tuoreesta uutisesta.

Toivottavasti tämä ei ole keskustan puoluejohdon tilaustyö, koska muuten keskustanuoret ovat alistuneet vanhan polven marioneteiksi.

<- - - ->

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen myönteinen suhtautuminen ydinvoimaan voi juontaa juurensa saaduista vaaliavustuksista.

Näin epäilee keskustanuorten varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen.

<- - - -->

Hänen mukaansa kokoomus on avannut rahoitustaan nihkeästi. Puolue on kertonut säätiöidensä ja osakeyhtiöidensä lahjoittajista vain niiden nimet, jotka ovat siihen suostumuksensa antaneet.

<- - - ->

Nyt on mielenkiintoista jäädä odottamaan tuleeko kokoomusnuorilta oma vihjaileva vastassivallus keskustan vaalirahoituksen saloista...


Puoluenuoret likaisen työn tekijöinä  1

Ydinvoiman lisämääristä en ole mitenkään kärryillä, joten tämä uutinen pomppasi silmääni, koska siinä liitetään ydinvoima, vaalirahoitus ja kokoomus tiukasti toisiinsa.

Uutisen lainauspätkät ovat Aamulehden ja Mari Karmajan toimittamasta tuoreesta uutisesta.

Toivottavasti tämä ei ole keskustan puoluejohdon tilaustyö, koska muuten keskustanuoret ovat alistuneet vanhan polven marioneteiksi.

<- - - ->

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen myönteinen suhtautuminen ydinvoimaan voi juontaa juurensa saaduista vaaliavustuksista.

Näin epäilee keskustanuorten varapuheenjohtaja Jouni Pitkänen.

<- - - ->

Hänen mukaansa kokoomus on avannut rahoitustaan nihkeästi. Puolue on kertonut säätiöidensä ja osakeyhtiöidensä lahjoittajista vain niiden nimet, jotka ovat siihen suostumuksensa antaneet.

<- - - ->

Nyt on mielenkiintoista jäädä odottamaan tuleeko kokoomusnuorilta oma vihjaileva vastassivallus keskustan vaalirahoituksen saloista...


Urahteleva EU:n presidentti?  1

Kauhukuvia maalaillaan nyt kaikkien 300 miljoonan EU:n kansalaisen verkkokalvoille.

Iso/yrmy ja pelottava/urahteleva Paavo Lipponen Suomen vahvin ehdokas EU:n presidentiksi!

Itselläni heräsi ainakin mielessäni kysymys siitä, että kuinka nopeasti tuon kauhuskenaarion toteutumisen jälkeen Suomi pystyy eroamaan EU:sta? Ja Lipposta ei sitten oteta millään EU-korvauksella takaisin.


4.kerta  1

Kuukauden ajan jatkuneet kansallisen korruption vastaiset mielenosoitukset ovat vakiinnuttaneet paikkansa Helsingissä.

4.kerta järjestetään torstaina 15.10.2009, kello 17-18.15, paikkana eduskuntatalon edusta.

Tulevana torstaina järjestetään toivon siemenien kylväjäiset sekä tanssit. Ottakaa omia vinyylilevyjä mukaan!

Tsekkaa tarkempi ohjelma netistä, osallistu ja levitä sanaa mahdollisuuksiesi mukaan. Kiitos.

- Toivottavasti tapahtumat siementyvät näin myös muille paikkakunnille -


Median sidonnaisuuksista.  1

Aika osuvasti sanottu Hannele Pokalta. Lainaus hänen kirjastaan Porvarihallitus ja vuosi on 1995.

"Pitäisi sanoa, että poliitikot vaihtuvat, mutta virkamiehet ja poliittiset pysyvät. Poliittiset toimittajat ovat vanhoillista väkeä, eivätkä he pidä siitä, että politiikassa tapahtuu jotain uutta tai yllättävää.

Kerran hyviksi havaituista politiikan henkilöistä pidetään kiinni mieluummin kuin sijoitetaan uusiin hevosiin."

Pitäneekö edelleen paikkaansa?

Sillä ihmettelen suunnattomasti, ettei kukaan suomalaisista tiedotusvälineistä ole ollut kiinnostunut selvittämään nykyhallituksen hallitusohjelman isoa tekijäjoukkoa ja heidän mahdollisia sidonnaisuuksiaan vaalirahoittajiin.