KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
Lämpimin ajatuksin
Paula, perheneuvoja