"Ein Fall Fûr Zwei"- sarjan fanittajana tulin aiemmin veikkaneeksi sitä, että kaikki ei ollut tuossa Koneen/Herlinien/Turun todella isosti uutisoidussa kaappausdraamassa kohdallaan.
Jotenkin uutisvälineissä olleista tiedoista sai vaikutelman, että kyseessä oli jonkin sortin perinnön ennakkonosto.
No mene ja tiedä. Huomasin seuraavankaltaisen veikkaustani tukeneen kirjoituksen.
* *
Aiheita ajassa - Foorumi
19. kesäkuuta 2009 - Ketä ovat sieppaajan apurit?
Sieppaajan apurit
He ovat Herliinin mahtisuvun Hanna Nurmisen tytär Minna Nurminen sekä hänen norjalainen poikaystävänsä.
Lue lisää osoitteessa:
xxxx
* *
Mitenkähän avoimesti asia tiedotetaan mediassa, jos ja kun nuo kirjoituksessa ansiokkaasti esiinnostetut asiat pitävätkin paikkansa?
Kohta alamme lunastaa tämän vaalirahoituksen uusien käänteiden suhteen uuden ajan surullista sloukania - Suomi; Pohjolan Bulgaria!
Toivottavasti valtapuolueista edes kokoomus ja SDP osoittavat avoimuudellaan tuon sloukanin vääräksi.
Tosin, jos paljastuu, että ne ovat molemmat käyneet tuolla Elinkeinoelämän keskusliiton TT-säätiön rahamassilla, niin vain vähenevät tosiasiallisesti työväen puolueet Suomessa.
* * *
Mihin riittää esimerkiksi kohdennettuna 150 000 euroa, jonka esimerkiksi TT-säätiö on antanut keskustalle?
Keskimääräisen hintavertailun perusteella, sillä saa yhden rahoittajataholle mieluisan edustajan EU-parlamenttiin ja yhden eduskuntaan.
Sen takia on hyvä, että kaikkia puolueita lähellä olevien säätiöiden ja yhdistysten rahavirrat saadaan läpivalaisuun.
Muuten tässä ei pysty enää olemaan selvillä kenelle vaaleissa annettu ääni tosiasiallisesti päätyy.
* * *
Sitten muutama sananen tuosta Turkuun ja sen lähialueelle päättyneestä kaappausdraamasta.
Asuuko kaapattu miljonääriperillinen todellakin vuokralla Töölössä? Ei sinä mitään sinällään, mutta toivottavasti kokonaiskuvio ei paljastu mönkään menneeksi ennakkoperinnän nostoyritykseksi...
Varsinkin hallituksen ministerit valvovat julkisuuskuvaansa tarkasti. Vastaten esimerkiksi lehtien mielipidesivuilla esitettyihin väitteisiin nopeasti.
Asian ei tarvitse olla kooltaan kovinkaan iso, kun räväkkä vastaus kiistämisineen tai aina mahdollisen "väärinkäsityksen" oikaisuneen on julkaistu lehdessä kuin lehdessä.
Hyvä näin.
Onko 6 kuukauden tarkkailujakso oikeusministeri Braxin vastaamiseen riittävä?
Iltasanomissa 3.1.2009 hän esitti asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Nuo asiat yksilöi erinomaisesti Vakuutusongelmaisten liiton puheenjohtaja Hannu Kukkonen Iltasanomissa 8.1.2009.
Sen jälkeen alkoikin oikeusministeri Braxin ja hänen tallinsa taholta hiljaisuus, jota on käsittääkseni ihmetelty eduskunnassakin.
Tiedotusvälineetkin vaikenevat, koska niiden tuntuu olevan vaikea käsitellä aihetta, koska lööperin puhumisesta on ymmärtääkseni narahtanut juuri vihreiden ja hallituksen mediasuosikkiministeri Brax.
Oheisena saamani kuvakollaasi "Paperilääkäreiden armoilla" aiheesta ja sen vaikuttavuudesta yksittäisen potilaan loppuelämän kohtaloon.
Perus-ja ihmisoikeuksien todellista toteutumista Suomessa ei valvo kukaan. Toivottavasti EU:n toimivalta tämän tilanteen suhteen kasvaa.
* *
Päivitys 2.9.2024
Keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja useat keskustan ekosysteemit ovat julistaneet, että keskustan pitää olla enemmän palkansaajien asialla.
Tästä oiva pilottikohde.
EU-vaalit 2024 – Suomalaisen oikeusvaltion läpivalaisun next-level
- Julkaistu: 7 kesäkuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto
Faktaa vai fiktiota? Vai filunkia? Euroopan unionin kivijalka on rakentunut, ainakin päättäjiemme puheissa, kolmen peruspilarin varaan. Ne ovat demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.
Kuitenkin vuoden 2024 Suomi on vasta rakentamassa itselleen noita peruspilareita. Isoin haaste tulee katu- ja ruohonjuuritason suomalaisten kannalta tässä. Yksi erittäin iso julkisen vallan käyttöön perustuva ja useiden miljardien liiketoiminta-alue Suomessa on Euroopan unionin toimivallan ulottumattomissa. Eli lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan kokonaisuus.
Siihen liittyviä, päättäjiemme hyvin tiedossa olevia kafkamaisuuksia ja mafiamaisuuksia on yritetty korjata kansallisin voimin yli 25 vuoden ajan. Sen keskeiset rakentajat, ylläpitäjät ja hyötyjät ovat mainitut kohta seuraavassa mobiiliflaijeri muotoisessa kaaviossa.
Suomen ihmisoikeustilanne tuntuu olevan arvoituksellinen.
Ketkä päättävät Suomen virallisesta ihmisoikeustilanteesta ja keitä ei todellisesta ihmisoikeustilanteesta muodostettavien raporttien suhteen suvaita pääsevän osallisiksi?
Henkinen bordelli lienee vaikeasti hahmoteltavissa. Liekö sellaista edes olemassa?
Mielestäni on. Samoin kuin eri asteista itsensä myymistä. Huoraamista.
Tuollaisissa tilanteissa henkilö tai hänen edustamansa viiteryhmä toimii toisin kuin itse opettaa.
Eikä siinä mitään, mutta kun puheiden ja tekojen ristiriita kasvaa liian isoksi, niin ainakin minulta menee luottamus ja katu-uskottavuus.
Omat pettymykseni kohdistuvat vihreiden ristiriitaisiin toimintatapoihin puhuttaessa ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisesta Suomessa.
* * *
En tiedä tajusiko oikeusministeri Tuija Brax/vihr., miten isoon miinaan hän ajoi antaessaan haastattelun Iltasanomille. Ja vieläpä kolmeen sellaiseen.
Hänen kokemuksellaan ja taustallaan kyse ei voi olla vahingosta.
Haastattelu julkaistiin osana isoa kokonaisuutta Iltasanomien 3.1.09 viikonloppunumerossa.
* * *
Elämää paperilääkärien armoilla
PUHEENAIHE
Vakuutuspäätökset ratkaisee käytännössä pieni vakuutuslääkärien joukko, joka kouluttaa itse itsensä. Monet kysyvät, ovatko he vain vakuutusyhtiöiden kirstunvartijoita.
Tapaturma-asioissa suomalaisten usko oikeusturvaan on romahtanut.
* * *
Hoitavalle lääkärille oikeus vastaväitteeseen
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.), miksi Suomessa sallitaan järjestelmä, jossa vakuutuslääkäri voi tehdä päätöksensä näkemättä potilasta ja perustelematta kantaansa?
- Vakuutuslääkäri ei ole hoitava lääkäri, vaan hän arvioi potilasta tutkineen lääkärin lausuntoja suhteessa siihen, mitä tietää oikeuden tulkintatavoista. Näin ollen vakuutuslääkärien ei nykyjärjestelmässä varsinaisesti tarvitse tutkia potilasta, Brax sanoo.
- Järjestelmä on varsinkin vakuutusoikeuden suhteen koettu ongelmaksi, ja siksi olen perustanut työryhmän pohtimaan ratkaisukeinoja korvauspäätösjärjestelmän kehittämiseksi.
Ministeri esittää pari ideaa:
- On harkittava, miten muuttaa vakuutusoikeus nykyistä läpinäkyvämmäksi.
Yksi idea on, että potilasta hoitavalle lääkärillä olisi jatkossa mahdollisuus esittää vastaväite oikeuden asiantuntijalääkärille.
Jääviyskritiikin kitkemiseksi yksi hyvä keino voisi olla, on asiantuntijalääkärien sidonnaisuuksien julkinen rekisteri, Brax sanoo.
* * *
MIINA 1
"Yksi idea on, että potilasta hoitavalle lääkärillä olisi jatkossa mahdollisuus esittää vastaväite oikeuden asiantuntijalääkärille."
Oikeusministeri Tuija Brax oli hyväksymässä lakivaliokunnan puheenjohtajana toimiessaan HE 12/2006, joka poisti tuon mahdollisuuden totaalisesti.
Lakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat - EI YHTÄÄN KANSALAIS- JA POTILASJÄRJESTÖJEN EDUSTAJIA!
Lakivaliokunnan asian päättäneet kansanedustajat - VASTUUKYSYMYKSET LAIN VAIKUTTAVUUDESTA SELVITTÄMÄTTÄ!
* * *
Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa
381/2007
Lainaus avainkohdasta ----> 5 luku Hallintotuomioistuimen ratkaisu
Hallintotuomioistuimen neuvottelu toimitetaan asianosaisten ja yleisön läsnä olematta.
Neuvottelun sisältö on pidettävä salassa.
Salassapitoaika on 80 vuotta asian vireilletulosta tuomioistuimessa.
* * *
Merkitys ja vaikuttavuus potilaalle ----> Tuomioistuinkäsittely on ollut pelkästään kirjallinen eli perustuu asiapapereihin, joista ei muuten tarvitse antaa yksilöityä ja kattavaa tietoa asianomaiselle.
- tuomioistuinkäsittelyn pääpaino on ollut lääketieteellisten asioiden selvittelyssä. Pysyvä sairaus tai vammautuminen.
- voimaan jo saatetun lakimuutoksen ansiosta esimerkiksi koko vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän antamista päätöksistä saadaan nyt salata lääketieteellisten seikkojen perustelut/päätelmät myös asianomaiselta itseltään 80 vuoden ajaksi.
- näin ollen oikeusministerin Braxin esittämältä idealta putoaa pohja kokonaan pois, koska hänen itse hyväksymänsä lain kautta hoitavalla lääkärilläkään ei ole mitään mahdollisuutta antaa vastinetta tai vastaväitettä vakuutuslääkärin antamaan hylkäävään päätökseeen, koska nuo perusteet saadaan salata asianomaiselta itseltään.
- valehteleeko siis oikeuministeri ko. haastattelussa?
- jos valehtelee, niin miten toimii pääministeri Vanhanen?
* * *
MIINA 2
"Jääviyskritiikin kitkemiseksi yksi hyvä keino voisi olla, on asiantuntijalääkärien sidonnaisuuksien julkinen rekisteri, Brax sanoo."
- Suomen lääkäriliitto hallinnoi ja toteuttaa vakuutuslääkärikoulutuksen. Vakuutuslääketieteen erityispätevyyden saaneiden tiedot ovat vain sen hallussa.
- Suomen lääkäriliitto on yksityinen yhdistys.
- Laillisuusvalvojilla ei siten ole mitään lakiin perustuvia mahdollisuuksia valvoa nk. vakuutuslääkäreiden toimintaa. Kuten tietosuojavaltuutetulla tai Valviralla (entinen TEO).
- voiko oikeusministeri olla näin tietämätön todellisuudesta?
* * *
MIINA 3
Oikeusministeri Brax on ollut siten osaltaan vahvistamassa vakuutusalan ylivertaista asemaa suhteessa yksittäiseen vakuutukseen.
Finngate skandaalissa ovat vihreätkin jo mukana!
- ovatko vihreätkin siis kansallisen korporativismin kannattajia?
* * *
Sääli todeta, että näin ovat vihreätkin integroituneet seteliselkärankaisten joukkoon. Vaan toivotaan, että Suomesta löytyy vielä terveellä tavalla meteliselkärankaisia kansan edustajia.
Suomessahan ei ole virallisesti korruptiota, mutta toivottavasti Suomen ihmisoikeustilanteesta ja lumedemokratiasta aletaan puhua viimeinkin totta.
Aika näyttää ovatko tätä kirjoittaessani viimeiset mahdollisuudet epäkohtien korjaamiselle jo menneet...
* *
Päivitys 2.9.2024
Pitkään päättäjienkin tiedossa olleet kafkamaisuudet jatkuvat myös 2020.luvulla.
Mafiamaisuuden huipentumana vakuutusoikeus- ja vakuutuslääkärijärjestelmien ongelmia ratkotaan erilaisissa neuvottelukunnissa ja työryhmissä, joissa avainroolissa ovat vakuutusalan edustajat. Kuten vakuutuslääkärit!
Myös työryhmien ja neuvottelukuntien tehtävän asetanta on sopivan epämääräinen. Jolloin ollaan mukamas korjaavinaan. Ja kansanedustajat voivat vastata aiheesta närkästyneille äänestäjilleen, että tiedossa olevia ongelmia korjataan. Nyt jo yli 25 vuoden ajan.
Teimme tänään tietopyynnön sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon. Se koskee tätä, perhe- ja palveluministeri Krista Kiurun/sd. 3.5.2021 tekemällä asettamispäätöksellä käynnistynyttä vakuutuslääkäritoiminnan kehittämisen neuvottelukuntaa. Sen toiminta-aika loppui 30.4.2024. Ensimmäisenä ryhmän puheenjohtajana toimi vasemmistoliiton sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen. Toisena ministeripestillään puoluekollega Hanna Sarkkinen. Kolmantena nähtävästi, nykyisen pääministeri Orvon hallituksen sosiaaliturvaministerinä toimiva Sanni Grahn-Laasonen.
EU-tummista ja bordelleista ei ole vielä ollut puhetta. Toivottavasti Kotkan Freddyn aloittamaa keskustelua ei yritetä väkisin vaientaa.
Itse toivon, että käynnissä jytkyttävään bordellikeskusteluun tuodaan mukaan myös kaikkien aikuisten välisen seksuaalisten suuntausten vaihtoehdot. Olemmehan noilta osin aikamoisia elukoita. Vaan tasavertaisesti purkaantuessaan seksuaalisuus lienee terveellinen ja luonnollinen voimavara?
Kysymyssettiä päättäjille peliin. Hyvä olisi saada tietää missä kaikissa EU-maissa bordellit ovat sallitut?
Miksi? Mitkä ovat plussat ja mitkä ovat miinukset? Mikä luokitellaan normaaliksi liiketoiminnaksi ja mikä epänormaaliksi? Miten lakien takaamia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista valvotaan?
Kipeistäkin asioista lienee aika Suomessa oppia keskustelemaan länsimaalaisittain avoimesti, mutta kuitenkin silleen, ettei epämieluisiä näkemyksiä jyrätä aina pelkästään vääriksi.
Muuten kiinnostaisi tietää. Tarvitaanko EU:n poliitikoille ja virkanaisille sekä - miehille oma turvaluokiteltu bordelli?
Kerjäläisten ei luulisi lisäävän suomalaisten EU-tietoutta. Vaan niin se taitaa olla. Perustelen kantaani hieman tuonnempana.
EU:n alueelle levinneen kerjäläisongelman aletaan pikku hiljaa tajuta olevan yhteinen.
Rahan antamisesta kieltäytyneiden olen kuullut saavan entistä tylympää kohtelua kerjäläisten taholta. Vi**u-sana tunnetaan jo korvia vihlovan hyvin. Päälle räkimistä harrastavat entisestään kärjistyvissä tilanteissa miespuoliset kerjäläiset.
Toivottavasti alkuperäisväestöömme kuuluvien mummojen ja papparaisten lompsia ei ala kerjäläisten kesätulvan kasvaessa häviämään entistä kiivampaan tahtiin.
- - - -
25.5.09 Ylen Uutisista lainattua:
Helsingissä romanikerjäläisten parissa työtä tehnyt Tuomo Leinonen Helsingin Diakonissalaitokselta ihmettelee, miksi kerjäläiskysymys ei juuri näy eurovaaleissa.
- Kerjäläiset tulevat maista, joissa on eletty pitkään huonoissa olosuhteissa. He ovat ilman koulutusta, eikä heillä oikein ole järkeviä tulonsaannin keinoja. He pyrkivät toimimaan kuten jokainen järkevä ihminen toimisi siinä tilanteessa ja lähtevät katsomaan, miten elantoa voi parantaa, sanoo Leinonen.
- - - -
Tuonpa takia olisi hienoa, että kerjäläisille voitaisiin jatkossa tuikata rahan sijasta Suomessa toteutettu esite "EU ja eurooppaoikeus - miten valittaa ja kenelle?". Myös heidän äidinkielellään. Toki EU:n yhteisestä budjetista kustannettuna.
Miten tuo opas sitten lisää suomalaisten EU-tietoutta?
Kysykääpä kohdalle sattuvalta eurovaaliehdokkaalta sitä, että tunteeko hän tuon erinomaisen esitteen?
Ellei hän tunne esitettä tai siinä olevia asioita, niin pyytäkää häntä lähettämään sellainen postin kautta itsellenne. Ennen virallista äänestyspäivää 7.6.2008.
Vaan älkää kertoko mistä esitettä voi Suomessa kysyä....
- - - -
Alla olevassa kuvassa toteennäytän sen, että ko. esite on olemassa.
Itse tulin hankkineeksi sen saamani hyvän vinkin perusteella.
Törmäsin tällaiseen tekstiin Suomen Kuvalehden internetsivuilla:
- Niin sanottu pulinaboksi ilmestyi aamupäivällä Euroopan parlamentin aukiolle Brysselissä. Se on osa Euroopan parlamentin vaalikampanjaa, joka leviää kevään aikana 27 jäsenmaahan.
Pulinaboksin idea on yksinkertainen: astu sisään laatikkoon ja kerro koneelle viestisi Euroopalle.
Videoidun mielipiteen voi katsoa boksin ulkoseinustalla olevalta ruudulta. Brysselin pulinaboksin ensimmäiset käyttäjät olivat toivoneet kuluttajille lisää oikeuksia, parempaa maahanmuuttajien kohtelua ja vaihtoehtoisia energiamuotoja.
Helsinki saa oman pulinaboksinsa Lasipalatsin vierustalle 11. toukokuuta. Toinen pulinaboksi tulee Ouluun.
Pulinabokseja leviää ympäri Eurooppaa 36 kappaletta. Videoituja viestejä Euroopalle, englanninkielisin tekstityksin, kierrätetään kevään aikana EU-maasta toiseen.
- - - -
Jos tuo pitää paikkansa ja homma toimii, niin määkin voisi käydä avaamassa tuntojani.
Mikähän mahtaa olla pulinaboksin osoite Hesassa tai Oulussa?
Hakukoneilta putkahtaa joskus aivan kuin vahingossa todellisia löytöjä.
Suurimpia nykyisen informaatiotulvan bluffeja väitetään monesti olevan erilaisia tutkimuksia tai viranomaisten antamia lukuja.
1990-luvun kansallisen pankkikriisin vaikuttavuudesta mm. itsemurhien määriin on puhuttu vähän.
Työttömien määrä on käsittääkseni ollut koko ajan ilmoitettuja lukuja suurempi.
- - - -
"Kansanterveys romutettiin, vanhukset kärrättiin kaatopaikalle, puolen miljoonan työttömyys puolitettiin elokuussa 1997 jakamalla todellinen työttömien määrä kahdella!
Tavasta tuli virallinen työttömyyden määrittämistapa, jota yksikään rakkikoira missään aviisissa ei ole kyseenalaistanut. Tälläkin hetkellä maaliskuussa 2009 Suomessa on yli 400.000 työtöntä, vaikka virallinen luku on vain runsaat 180.000.
Tilastokeskus laskee työttömiksi kortistolaisiksi vain ne jotka ovat päivittäneet työnhakukorttinsa mittauskuukauden aikana.
Kun työvoimatoimistot jakavat yleisesti vuoden päivityksiä ja vielä yleisemmin puolen vuoden päivityksiä, esimerkiksi tammikuun 2009 tilastosta jäivät piiloon kaikki ne, joiden kortti päivitettiin helmikuun alun ja joulukuun lopun 2008 välisenä aikana!
Lisälumeeksi keksittiin erilaisia aikuisten päiväkerhoja, joista työttömät joutuivat kotiin palatessaan hakemaan sosiaalitantoilta rahaa elämiseen. Todelliset työlliset eivät tarvitse sosiaalitukia.
Vanhanen ihmetteli Kalevalanpäivänä televisiossa, että 2006 laadittu operaatio ei sitten toteutunutkaan. Työttömät eivät työllistyneetkään. Kaikki täysipäiset sen tiesivät jo 2006.
Ei suomalaisia orjuuteta, ei edes kuolemattoman Vanhasen käskystä."