Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Puolue- ja vaalirahoitus EU-vaaleissa  2

Tuntuu lähtevän EU-vaalivankkurit hyvin käyntiin.

-----

Hesarin verkkosivuilla Rkp puheenjohtaja Stefan Wallin aloitti mielestäni värikkään taistelun perussuomalaisia vastaan.Todeten mm. seuraavaa:

...perussuomalaiset "ratsastaa muukalaisvihamielisyydellä ja lietsoo sitä"...

-----

Nyt olisi mielestäni hyvä saada tuo muukalaisvihanmiehisyyden "ratsu" tarkkailuun. Kenen asialla Rkp tässä omassa lietsonnassaan on?

Pääministeri Vanhanen on ollut valmis avaamaan puoluerahoituksen. Kunhan sen tekee ensin joku muu valtapuolueista kuin keskusta.

Rkp on itselleni rahoituskytkentöjen suhteen täydellinen arvoitus. Sen tiedän, että Björn Wahlroosilta löytyy halua auttaa puoluetta. Fyrk finns och det är bra.

Suomen valtio on tällä hetkellä Sammon suurin yksittäinen omistaja 14 prosentin osuudella. Ja sitä kautta If-vakuutusyhtiön.

If-vakuutusyhtiö on toinen Suomen suurista lakisääteisen vakuutusturvan toimijoista. Också på svenska. Suurin osa Sammon voitosta takoo If-vakuutusyhtiö. Lakisääteisistä eli pakollisista vakuutuksista.

Jostain ihmeen syystä Sampo ja siis Suomen valtio nurkkaavat yhdessä aktiivisesti Nordeaa. Också på svenska.

Eikä siinä mitään kunhan suomalaisille veronmaksajille kerrotaan, että ollaanko Nordeasta ostamassa varallisuutta vai velkaa?

Se on mielestäni erittäin tärkeää, koska mahdollisessa roskalainojen laukeamistapauksessa maksamme taas sosialisoitua velkaa. 1990-luvulla härskisti toteutetun SYP1 SYP2 kuvion tapaan.

Vaan mitä tuosta If-yhtiöstä on toimintatapojensa suhteen kerrottu eduskunnassa? Men inte på svenska.

KK 649/2005 vp - Rauno Kettunen /keskusta.
EDUSKUNTA / KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2005 vp
Vakuutuslääkäreiden puolueettomuus

"Valitukset ovat kohdistuneet erityisesti IF-vakuutusyhtiöön. Valtio omistaa noin 11 % kyseisestä vakuutusyhtiöstä. Valtio ei voi sallia suuren yhtiön käyttävän hädänalaisia ihmisiä hyväkseen. IF on suurin vakuutusyhtiö Suomessa ja on todellinen vaara, että IF-yhtiön käytännöt siirtyvät pienempiin yhtiöihin.

Vakuutusyhtiön käytännöt ovat hyvän tavan vastaisia. Valtion tulisi ottaa kantaa asiakkaan hyväksi.

Vakuutuslääkärit soveltavat lakia vakuutusyhtiöiden näkökulmasta siten, että vakuutuksenottajien oikeusturva vaarantuu. Tämä myönnetään sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolla. Myös eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto on kiinnittänyt asiaan huomiota ja ottanut asian käsiteltäväkseen.

Vakuutusyhtiöiden ja vakuutuslääkäreiden lähtökohtana ei voi olla automaattinen hylkäyspäätös korvausasiassa, kuten palautteen mukaan nykyään usein tapahtuu."

Miten tämä alustus liittyy käynnistyneeseen Rkp ja perussuomalaisten keskusteluun?

Ensinnäkin kansanedustajat Vistbacka ja Soini ovat ottaneet epäkohdat useissa hallitukselle tekemissään kirjallisissa kysymyksissä esille.

Toisekseen Rkp:n en ole missään kohtaan huomannut ottaneen tätä erittäin isoksi kasvanutta ongelmavyyhteä esille hallituksessa. Se on vain vakaasti vaiennut. På svenska också.

Meillähän Suomessa ei ole ainakaan virallisesti korruptiota. Mutta voiko sopivan kokoisen puolueen ostaa puolelleen? Palveluksilla tai rahalla?

-----

Tässä osoitteessa voi nähtävästi seurata suomalaisen EU-vaalirahoituksen avautumista: http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/

Toivottavasti länsimaisesti katsotuun suuntaan.


Taustaa Suomen ihmisoikeustilanteesta  1

Meinasin pihdata tätä juttua, mutta luettuani ja kommentoituani Ari-Leen hienosti pulppuavaa asiasampoa, niin ajattelin rujauttaa oman osani Maailmanparantajien reppuselkään. Nuorna vielä jaksaa.

Suomen todellisesta ihmisoikeustilanteesta perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen suhteen pitää mielestäni järjestää jäähallikokoinen Presidentti-foorum. Kysymysten esittäminen vapaata, mutta vastaaminen presidentillemme pakollista. Asiantuntijoiden käyttö avustajina on toki mahdollista, mutta vastaukset tulevat presidentin suulla.

Lumedemokratia-kirjan soisin kaikkien politiikan taustoista kiinnostuneiden lukevan. Asioista voi olla mielestäni reilusti eri mieltä.

Itse luulin aikanaan, että työkyvyttömäksi yhden tai useamman lääkärin toteama henkilö ei voi ilmoittautua työvoimatoimistoon työttämäksi työnhakijaksi!

Kyllä voi, koska jos ko. henkilön eläke-tai vahinkovakuutusyhtiö hylkää määräaikaisen tai pysyvän eläkkeen, niin ensimmäinen rasti toimeentulolle on todellakin työvoimatoimisto. Ensisijainen toimeentulo on ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha tai sitten Kelan peruspäiväraha.

Näin toimitaan, kun Kelan 300 pv:n sairauspäiväraha on kulutettu loppuun eikä henkilö ole kuntoutunut yrityksistä huolimatta takaisin työelämään.

Alla oleva kaavio kertoo kuinka kuvio toteutetaan pitkäkestoisissa työtapaturma- ja ammattitautitapauksissa.

****

~ Suomen suurin pyramidihuijaus ~
~ Suomen suurin pyramidihuijaus ~

****

Kaavion alalaidassa mainittu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen ydintiedot ovat hakuja varten seuraavat:

KKO:2006:104

Työsopimus - Työsopimuksen päättäminen - Työsopimuksen purkaminen
Diaarinumero: S2005/716
Esittelypäivä: 18.5.2006
Taltionumero: 3110
Antopäivä: 18.12.2006

Työnantajalla katsottiin olevan työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla oikeus purkaa työntekijän työsopimus pitkäaikaisen työkyvyn alenemisen perusteella. (Ään.)

TSL 8 luku 1 § 1 mom

****

Mikä pahinta kaikkien suomalaisten työntekijöiden kannalta.

Korvauksia työsuhteen purusta yli vuoden takia sairastaneelle ei tarvitse tässä tapauksessa maksaa eikä lain mukaista työkyvyttömyyseläkettä myöntää.

Ihmettelen suuresti miksi SAK, AKAVA ja STTK ovat olleet näin törkeästä työelämän ehtojen heikennyksen tiedottamisesta hiljaa.

Vai tiesitkö juuri Sinä tästä jutusta?

Muistaakseni FST:n Spotlight-ohjelmassa muuan EK:n Kari Kaukinen oli hyvin iloista miestä...

* *

Päivitys 31.8.2024
Myös 2020-luvulla todelliset korjausehdotukset vakuutuslääkärijärjestelmään jäävät sosiaali- ja terveysministeriön leikkauspöydälle. Kiitos EK:n ekosysteemien määräysvallan.

Osa 2/6 > ”Työntekijöiden eläkelaitoksien vakuutuslääkäreitä koskevan lain muuttaminen 2020-luvulla”
- Julkaistu: 21 lokakuun, 2020 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Näin hallitusohjelman; ja muurinmurtaja aiheisen, mobiiliflaijerin mukainen ja muun muassa yksityisellä puolella työtään tekevien työntekijöiden eläkelaitosten, kuten Varma ja Ilmarinen, vakuutuslääkäreitä koskeva lainsäädäntöhanke (STM140:00/2019) ..

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2020/10/21/osa-2-6-tyontekijoiden-elakelaitoksien-vakuutuslaakareita-koskevan-lain-muuttaminen-2020-luvulla/


Presidentti-foorum vai presidenttifoorumi?

12.5. Linnassa kokoontunut Presidentti-foorum käsitteli perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa.

Kuten Tasavallan presidenttimme alussa totesi, niin alue ei tunnu olevan mediaseksikäs julkisuuden suhteen.

Selittäneekö vallitsevan tilanteen sen, että Hän itse on välttänyt vakaasti vapaata keskustelua aiheesta?

Televisioitu tilaisuus sujui yllätyksittä ja etukäteen valmisteltujen puheenvuorojen mukaan. Aiheetkin noudattivat käsittääkseeni tarkasti Suomen valtion ja sen virallisen tiedotuslehden HS:n virallista listausta epäkohdista.

Tuli jostain syystä neuvostoajat mieleen.

Pitkälti ne henkilöt ja organisaatiot joihin voimassa olevat perus- ja ihmisoikeuksien loukkaukset kiteytyvät kertovat niiden vallitsevasta tilanteesta Suomessa. Samoin kuin niistä toimenpiteistä, joihin ollaan mahdollisesti jossain vaiheissa ryhtymässä. Tosin nykyisessä taloustilanteessa niiden laajamittaisesta toteutumisesta on tuskin pelkoa.

Mikäli epäkohtia ei korjattu pitkän nousukauden aikana, niin tuskin niin taitaa tapahtua synkkäsävyisen laskukauden aikanakaan?

Absurdia. Tai sitten Presidentti-foorum on tosi-tv:n ohjattua mustaa komediaa. Valtaeliitti nauraa kotonaan kansalaisten tyhmyydelle?

Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan tilaisuuden osallistujista avointa tietoa.

Oliko paikalla yhtään sellaisen orgaanisaation edustajaa, jonka rahoitus ei ole riippuvainen julkisen vallan tai RAY:n rahoituksesta?

Miten on puoluesidonnaisuuksien suhteen? Jos niitä kerran on, niin miksi niitä piilotellaan koko ajan.

Minusta oli hienoa, että viime eduskuntavaaleissa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros oli ehdolla kokoomuksen riveissä. Ellei sitten kyseessä ole taas kerran kokoomuksen feikkaus.

Peruslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi/kok. on mielestäni hyvä saada enemmän julkisuuteen kertomaan kokoomuksen linjasta perus-ja ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen.

Hyvää peilausta Sasin linjauksiin on mielestä syytä ottaa ko. valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Södermanilta (sd.). Eduskunnan ja Euroopan unionin oikeusasiamiehenä toimineelta Södermanilta saattaa löytyä jo ikänsä puolesta sellaista perspektiiviä ja rohkeutta, jota Suomen valtaeliitti ja valtamediat kavahtavat.

. . . . . . . . . . . . .

Pääministeri Vanhanen esitti viikon alussa puoluerahoituksen avaamista.

Kannatan ehdotusta, mutta esitän samalla, että perusteilla olevan Kansanpuolueen esittelemä malli kopioidaan laajasti yleiseksi standardiksi Suomessa. Kaikki parannukset ko. malliin ovat sallittuja.

Niin vaalirahoituksen kuin puoluerahoituksen suhteen. Nythän vuorostaan Englannissa on meneillään heidän parlamenttinsa jäsenten erilaisten väärinkäytösten tutkinnat.

Stop skandaaleille 2008
Stop skandaaleille 2008

Johtuneeko tuon yllä olevan mallin julkitulosta se, että Kansanpuolueen rekisteröinnin suhteen on patentti-ja rekisterihallituksessa näköjään heitetty kunnolla kapuloita rattaisiin...


Pekkarinen pääministeriksi

Isoa Venäjää johtavat tällä hetkellä pienet miehet. Mutta vain kooltaan. Putin ja Medvedev ovat käsittääkseni samaa kalibeeria.

Mikäli keskusta jatkaa vallankahvassa Suomessa, niin Suomessa voitaisiin ihan kohteliaisuussyistä valita Mauri Pekkarinen seuraavaksi pääministeriksi.

Kokemusta ja taitoa nimittäin tästä Keski-Suomen taskuraketista löytyy.

Yhden perustelun Pekkarisen valinnalle antaa oikeusministerinä toiminut Hannele Pokka; kirjassaan "Porvarihallitus".

Samalla se lienee yksi harvoista kerroista, kun todella sanavalmis Pekkarinen on mennyt todistettavasti hämilleen.

- - - - - - -

7.12.1993

» Eilen itsenäisyyspäivänä Linnan juhlien kunniavieras oli jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth.

Pekkarinen kertoi, että hallituksen alkutaipaleella Keski-Suomessa oli veteraanijuhlassa, jonne myös kenraali Ehrnrooth oli kutsuttu.

Pekkarinen oli tullut tapansa mukaan viisi minuuttia myöhässä tilaisuuteen. Kenraali oli tarttunut Pekkarista lujasti kädestä kiinni niin kuin hänellä on tapana, kun hän ryhtyy puhumaan toiselle.

»Ministeri Pekkarinen. Minä olen aina ihaillen katsellut Teitä. Teistä olisi tullut hyvä sotilas», kenraali sanoi.

Pekkarinen oli mennyt vähän hämilleen.

Sitten kenraali jatkoi:

»Pitkät miehet ovat sodassa huonoja sotilaita. He kaatuvat yleensä ensimmäiseksi. Mutta Te, ministeri Pekkarinen sen sijaan olette niin pieni ja sukkela mies, että vaikka Te kohottautuisitte täyteen pituuteenne taisteluhaudassa, vihollisen luodit eivät osuisi Teihin.»

Lainaus on poimittu mainion kirjan sivulta 225.

* *

Päivitys 31.8.2024
Toivottavasti Pekkariselta ilmestyvät kattavat elämänkerrat.

Mauri Pekkarinen menossa ja tulossa
- Julkaistu: 30 tammikuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Keskustalla eli kotoisammin kutsuttuna kepulla, tulee olemaan tulevissa vaaleissa ja puolueen kannatuksessa Mauri Pekkarisen jättämä aukko. Mauri Pekkarinen ilmoitti lokakuussa 2023 vetäytyvänsä politiikasta.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2024/01/30/mauri-pekkarinen-menossa-ja-tulossa/


Suomen ihmisoikeustilanteesta

Potilaan ihmisoikeuksista ja oikeusturvasta käytävä keskustelu ei ole koskaan liian myöhäistä.

Päivän HS-mielipidesivulla on järkyttävä omaisen kirjoitus hoitovirheen takia kuolleen potilaan kuoleman jälkeisestä byrokratiasta.

Valitettavasti se edustaa Suomessa vakiintunutta tapaa toimia. Myös ylimpien laillisuusvalvojien taholta katsottuna.

- - - -

Suomessa sosiaali- ja terveysministerinä ovat viime vuosina toimineet vahvat naiset.

Kuten muun muassa:

Sinikka Mönkäre/sd
Maija Perho/kok
Tuula Haatainen/sd
Liisa Hyssälä/kesk

Yhdistävänä tekijänä heillä kaikilla on ollut ylivertainen luottamus vakuutuslääketieteen ja vakuutuslääkärijärjestelmän puolueettomuuteen.

- - - -

Mitä tarkoittaa lyhytaikainen ja mitä pitkäaikainen korvausvastuu? SuomiExpress ohjelmassa 5.5. tuli tuosta aiheesta hyvä briifinki.


Onnettomuus vai sairaus? Taistelua vakuutusyhtiön kanssa.

Sosiaali-ja terveysministeri Liisa Hyssälän kommentit vakuutuslääkärijärjestelmästä kannattaa katsoa jokaisen itse.


Ohjelmaan liittyvät linkit:
https://vintti.yle.fi/ohjelmat.yle.fi/suomiexpress/kerro_oma_tarinasi/tuhansien_tarinoiden_maa.html
Linkki korjattu ja luettu 31.8.2024

Jakson kesto 8 minuuttia ja se on katsottavissa Ylen Areenalta 4.6.2009 saakka.

(Toivottavasti Yle palauttaa tuon Ylen oman tuotannon kaltaiset videot katsojien ja veronmaksajien nähtäväksi).


Suomi oikeusvaltiona  1

Eurooppa-päivän kelikehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Monen päivän auringonpaisteen jälkeen vettä tulee kuin Eemelin letkusta.

Vae mitenkä se mänikään?

EU-vaalien yhteydessä toivon, että Suomessa vallitsevat epäkohdat tulevat myös avoimesti huomioiduksi. Hyvillä talousluvuilla ei tee mitään, jos perusasioissa mättää. Suomen ihmisoikeustilanteesta vaietaan pelottavan yksituumaisesti.

Vaikka lukuisia langettavia tuomioita Suomelle antanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuin toimii Euroopan Neuvoston alaisuudessa, niin pidän tärkeänä sitä, että Suomi valtiona noudattaa oman perustuslakinsa ja ratifiomansa Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvotteita.

Nythän niin ei tapahdu. Jopa ylimmät laillisuusvalvojamme ovat pahasti sokeita. Tai sitten niitä kuuluisia systeemin orjia.

Yhden osuvimmista "Suomi oikeusvaltiona" tilanteen kiteyttävästä kirjoituksesta löysin kuin puolivahingossa EOK ry:n ylläpitämiltä keskustelusivuilta, kirjoittajana Petter Kavonius:

"Jos todella isoa edistystä halutaan, systeemitason muutosta tarvitaan.

Ylimpään laillisuusvalvontaan pitää saada ihmisiä, jotka tunnustavat ja tunnistavat oikeusmurhien todellisuuden ja ovat valmiina sitä vastustamaan, systeemiä muuttamaan.

Sitä taas ei voi todellakaan saada aikaan yksin vapaahtoistoimin toimiva "EOK:n johto".

Siihen tarvitaan paljon lisää Esko Kärkäksen kaltaisia aktiivisia ihmisiä mm. mielenosoituksiin eduskunnan eteen ja moniin muihin toimiin."

* *

Päivitys 31.8.2024
Kohti oikeusvaltio Suomen ison kuvan avausta? Tai edes aloitusta? Vuoden 2030 alkuun mennessaä?

EU-vaalit 2024 – Suomalaisen oikeusvaltion läpivalaisun next-level
- Julkaistu: 7 kesäkuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

- -

Ehdotuksestamme EU:lle ulkoistamisen suhteen lisää ”Tule apuun EU!” – artikkelistamme

Omalta osalta olemmekin ehdottaneet, että suomalaiset (Veikkaus ja valtiorahoitteiset) potilas- ja kansalaisjärjestöt pyytävät pikaisesti ja yhdessä toimien, EU:n tai jonkin muun vaikutusvaltaisen tahon apua (suomalaisen kansanvallan valtakirjalla ja kansalaisyhteiskunnan nimissä toimien), lakisääteisten vakuutusten piirissä toimivien vakuutuslääkäri-, vakuutuslakimies- ja vakuutusoikeusjärjestelmien purkamiseksi.

Tosin ongelmana kyseisillä potilas- ja kansalaisjärjestöillä on mielestämme se, että ne ovat itse sotkeutuneet ja lukitut mukaan kaaviossa olevaan kuvioon, joka näyttää tekstimuodossa tältä.

Kaikki on ikään kuin laillista, kun ketkään korkeantason puoluepäättäjät tai median ja puoluelehtien päätoimittajat Suomessa eivät uskalla harjata nykymenoa päivänvaloon tarkasteltavaksi. Tuota nykymenon isoa kuvaa on avattu ”On Sovittu järjestelmän modernimpi OSE” – versio – artikkelissamme.

Kysymys on vakuutusalan kasipallosta. Siinä vakuutus- tai eläkeyhtiö tai Kela voittavat, aina halutessaan. Ja kyllä ne haluavatkin.

Jos vakuutusala onnistuu 2020-luvun aikana näissä seuraavissa tavoitteissa, niin ainakin yli 90 prosenttia valituksenalaisista asioista poistuu, koska ne ovat vakuutusyhtiöiden päätettävissä ja hallinnassa.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2024/06/07/eu-vaalit-2024-suomalaisen-oikeusvaltion-lapivalaisun-next-level/


Vapaus valita toisin  1

Tässä saamani ilmoituskopio 13.6.2009 Helsingin kulttuuritalolla järjestettävään avoimeen tilaisuuteen.

Vapaus valita toisin
Vapaus valita toisin

Tietysti olisi hyvä tietää ennakkoon se, että kuka Kulttuuritalon vuokran maksaa. Vai onko talo saatavissa ilmaiseksi kaikkiin vastaavankaltaisiin kansalaistapahtumiin? Yli jäykistävien puoluerajojen?

Tuon ilmoituksenhan maksoi siinä olleiden tietojen mukaan muutama sata yksityistä henkilöä ja muutama itselleni tuntematon yhdistys.

- - - -

Ylen uutisvirrasta juuri poimittua:

"Ammattiyhdistysliike ajaa ensimmäistä kertaa kaikkein pienintä palkkaa saaville yhteistä minimipalkkaa.

SAK:n ja sen liittojen tavoitteena on saada kaikkiin työehtosopimuksiin 1 500 euron kokopäivätyön vähimmäispalkka."

- - - -

Kannata ehdotusta lämpimästi.

Toivottavasti ko. liitot ovat myös työssään vammautuneiden tai sairastuneiden jäsentensä puolella yhtä tormakasti. Nythän niin ei valitettavasti tapahdu.

Vaan toivossa on hyvä elää. Ainakin jonkin aikaa.

Suomen todellisesta ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltiona olemisesta puhutaan toivoni mukaan tuossa Vapaus valita toisin - tapahtumassa.

* *

Päivitys 31.8.2024

Jokohan persutkin on integroitu järjestelmään mukaan?

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007
Yhteenvetoa nelikantaisesta lainsäädäntömallista

- -

Lakiteksteihin perustuvan muotoilun kautta suomalainen kahden lääkärin loukku on nyt 100 prosenttisen valmis. Tämä ei liene ollut lainsäädännön muuttamisen päätavoite?

Joten konkreettisia muutoksia lainsäädäntöön pitää alkaa pikaisesti tapahtumaan.

Lue lisää Oikeusturvan ajankuvan blogista:
https://ajankuva.blogspot.com/2007/07/yhteenvetoa-nelikantaisesta.html


Vapaus valita toisin

Kuun alussa HS:ssa ollut ilmoitus osui silmääni. Ilmoitustekstin oli maksanut siinä olleen tiedon mukaan muutama sata suomalaista vaikuttajaa.

"Vapaus valita toisin" - henkilöt muodostavat aika mielenkiintoisen läpileikkauksen Suomen lähihistoriaan. Varmasti jostain netistä löytyy tietoa lisää.

Lauantaina 13.6.2009 Kulttuuritalolla puhutaan nähtävästi ilmoitustekstin mukaisesti paljon asiaa.

Toivottavasti mahdollisimman moni tuohon "Vapaus valita toisin" - osallistujista on lukenut jo Lumedemokratia - kirjan, jonka lukeminen on ollut ainakin itselleni ajatuksia kirkastava.

~ Lumedemokratia ~
~ Lumedemokratia ~

Katja Boxbergin ja Taneli Heikan mainio kirja Lumedemokratia kertoo mielestäni hyvin Suomen nykytilasta. Toivottavasti noiden Alma Median toimittajien urakehitys ei ole nyt vain kirjan julkituloon pysähtynyt...

Jos on, niin se kertoo taas kerran Suomen ihmisoikeustilanteesta paljon. Sekä kolmen suurimman oikeistopuolueen SDP:n, kokoomuksen ja keskustan kaiken todellisen kehityksen Suomessa kangistavasta konsensuksesta.

* *

Päivitys 31.8.2024
Harmi, etteivät Boxber ja Heikka uskaltaneet tai saaneet kirjoittaa syvemmälle menevämpää jatko-osaa Lumedemokratialle.

Korporatismista 2020-luvulla – osa 4
- Julkaistu: 15 maaliskuun, 2024 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Tämä artikkeli on jatkoa ison kuvan katsaukseen suomalaisesta korporatismista. Jota myös korporativismiksi kutsutaan.

”Korporativismi tai korporatismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa lainsäädäntövaltaa käyttävät työnantajaliittojen ja ammattiliittojen muodostamat ammattikunnat eli korporaatiot.

Korporativismissa on kyse eturyhmien vallasta.”

– –

”Nykyaikana hyvinvointivaltioiden yhteiskunnissa on sikäli korporativistisia piirteitä, että voimakkaat liike-elämän järjestöt ja ammattiliitot verkostoituvat ja neuvottelevat valtion kanssa teollisuuden ja sosiaalipolitiikan aloilla.” Lähde: Wikipedia – Korporativismi.

Joten tästä linkistä jatkot Suomen todellisen valtakoneiston ytimiin:
https://suomi2017.wordpress.com/2024/03/15/korporatismista-2020-luvulla-osa-4/


Kenen asialla vasemmisto on?

Hyvä vaan, että Citystä voi lukea kansanedustajien kommentteja.

Sen ymmärrän erityisen hyvin, jos keskusta ja kokoomus eivät ole palkkatyöläisen asialla. Vaan mitä ihmettä tapahtui hallituksessa Lipposen kausilla?

Tyrmistys on ollut ainakin omalla kohdallani aikamoinen, kun selvisi ensin pikku hiljaa ja sitten nopeasti rojahtaen, että SDP, vasemmisto ja ay-liike ovat olleet mukana tekemässä todella rumia temppuja palkkatyöläisen oikeusturvaan. Varsinkin, jos sattuu sairastumaan tai vammautumaan työssään pysyvästi. Työtapaturman tai ammattitaudin takia.

Tohtorin ja professori Arajärven yhden miehen selvitykset ovat olleet vakuutusyhtiöiden nykyasemaa suosivia.

Sehän luotiin 1990-luvun pankkikriisin yhteydessä. Tuolloin vastuuvapauden päättäjille tuoneet lakimuutokset saatettiin voimaan takautuvasti. Yksi isoimmista rahallisista kupruista tehtiin SYP1 SYP2 järjestelyssä, joka on onneksi dokumentointi tuosta ajasta dokumentoituun kirjallisuuteen hyvin.

Vakuutusyhtiöiden ylivaltaa entisestään korostaneiden lakimuutosten huhutaan aiheuttaneet oikeusministerinä toimineen Johannes Koskisen pikaerottamisen. Koskinenhan on yhtenä erittäin harvoista demareista johdonmukaisesti kritisoinut vakuutusyhtiöiden ylivaltaa Suomessa. Alkaen omista ammattiyhdistysajoistaan.

Täältä lisätietoa eduskunnan ja hallituksen toimista 2003 - 2007:
> Yhteenvetoa nelikantaisesta lainsäädäntömallista
https://ajankuva.blogspot.com/2007/07/yhteenvetoa-nelikantaisesta.html
Linkki korjattu ja luettu 31.8.2024

Nelikantaisesti toimiva lainsäädäntömalli ja vakuutusoikeudellinen tuomioistuinjärjestelmä ovat mielestäni kaikilta osin laittomia.

Se ihmetyttää, että kuinka tietämättömiä tai muistamattomia noissa juonnikkaissa lakimuutoksissa vallankäytön ytimessä olleet politiikot ovat olleet. Nykyistä oikeusministeriä Tuija Braxia myöten...


Silmät auki keskustassa  1

Tapahtui Espoon Nuuksiossa. Luonnonhelmassa. Kesäaikaan.

Vanhempi pariskunta, Matti ja Sirkka, innostuivat lemmentöihin. Kävelysauvat lensivät sammalmättäikölle heti kun sopivan piilopaikan tarjoava ruohikkoalusta oli löytynyt.

Sirkka - Mattiiii! Otatko pois silmälasisi?

Matti - Miksi ihmeessä?

Sirkka - Lasisi raapivat reisiäni.

Kului tovi; hujahti hetkinen.

Sirkka - Mattiii! Laitako silmälasisi äkkiä takaisin päähäsi?

Matti - Miksi ihmeessä?

Sirkka - ... lipsuttelet vain ruohikkoa...

* * * *

- Mistä voi nähdä sen, että Suomessa on ollut jo pidemmän aikaa vallassa kolme oikeistopuoluetta?

- Kolme oikeistopuoluetta?

- Niin nimittäin: demarit, keskusta ja kokoomus.

- No, mistä sen sitten voi nähdä?

- Kuulin huhun, että Helsingissä olevan Kolmen Sepän patsaan sepätkin takovat alaisinta jatkossa isoissa Tenan kestovaipoissa.

* * * *

Vinhakasta vapun aikaa kaikille cityläisille!