Olen ajautunut vaikeaan parisuhde- ja perhetilanteeseen. Minulla on kaksi pientä lasta miehen kanssa, joka on minulle kovin rakas. Arki on kuitenkin yksinäistä usein ja rankkaa minulle. Asumme eri osoitteissa ihan lähellä toisiamme ja mies käy iltaisin pari tuntia luonamme. Suostuin tähän alun perin, hän ei koskaan luvannutkaan muuttaa yhteen ja lapset olivat minun haluamiani, hän suostui rakkaudesta minuun kai, vaikka onkin minua 15 vuotta vanhempi ja olisi jo toivonut "vähän helpompaa arkea". Miehellä on teini-ikäiset pojat joita hän tapaa joka toinen viikonloppu luonaan. Joka toisen viikonlopun hän on meidän kanssamme, mutta viime aikoina sekin yhteinen aika on jäänyt hänen työreissujensa vuoksi.
Mies on luova uratyyppi ja kaipaa paljon omaa tilaa, ärtyy helposti ja haukkuu minua usein. Olen voinut pitkään huonosti tässä, olen sanonut monta kertaa hänelle tarvitsevani hellyyttä, läheisyyttä ja erotiikkaa paljon enemmän. Tuntuu, että joudumme tyytymään tosi vähään, olen ollut ahdistunut ja masentunut. Toisaalta meillä on myös hyviä hetkiä lasten kanssa ja kahdestaan, paljon juteltavaa ja samanlaiset arvot, kiinnostukset ja maku. Hän on suuri rakkauteni, ja lasteni isä, mutta pohdin eroa jatkuvasti, koska koen eläväni liian kylmässä suhteessa. Hän on mikä on, tuskin muuttuu, ei vaan pysty antamaan ja varoo kolhuja, viileän kuoren pitää yllään.
Olen käynyt psykologilla, perheneuvolassa, perheneuvojilla. Mikään taho ei ole pystynyt auttamaan. Olen tosi kiinni hänessä, ja pohdin elänkö vain omaa elämääni lapsista huolehtien ja iloiten. Mies saa tulla lapsia tapaamaan aina kun voi ja voimme säilyttää parisuhteen näinkin? Toinen vaihtoehto on ero, mutta minulla ei tunnu olevan voimia siihen, koska toivon käännettä parempaan. Eroa pohdin kuitenkin usein ja siitä olemme puhuneetkin, koska takana on ollut hyvin riitaisa kausi. Nyt menee paremmin, mutta jaksamiseni on silti koetuksella, mutta mielenkiintoinen työkuvio ja ystävät antavat voimia. Mitä voisin tehdä? Lähteminen on hyvin vaikeaa?
Nainen 35
Hyvä kysyjä!
Kiitos yhteydenotostasi. Kuvaat vaikeaa pari- ja perhetilannetta, jonka oletan jatkuneen jo jonkun aikaa. Kuvailet ristiriitaa tunteittesi kanssa: Yhtäältä mies on suuri rakkautesi, toisaalta kaipaat enemmän hellyyttä, rakkautta, erotiikkaa, mutta jäätkin hoitamaan arjen yksin ja tulet haukutuksi. Kerrot, että teillä on sopimus, johon alun perin suostuit, mutta joka on ajanoloon käynyt liian raskaaksi. Ymmärsinkö oikein, että mies ei ole halukas tarkistamaan sopimustanne? Oletko yrittänyt?
Kerrot, että olet käynyt psykologilla, perheneuvolassa ja perheneuvojilla, mutta mikään taho ei ole pystynyt auttamaan. Jään miettimään, millaista apua olet kaivannut? Mitä odotit? Mihin petyit?
Minulta kysyt: "Mitä voisin tehdä? Lähteminen on hyvin vaikeaa?" ja "mies saa tulla lapsia tapaamaan aina kun voi ja voimme säilyttää parisuhteen näinkin?" Mielestäni molemmat kysymykset ilmentävät vaikeutta valita eron ja jäämisen välillä. Sen päätöksen voit tehdä vain sinä itse. Kyse on sinun ainutkertaisesta ja arvokkaasta elämästä. Sinulla on oikeus ja velvollisuus tehdä sitä koskevat päätökset. Muut ihmiset voivat tukea sinua etsiessäsi ratkaisua ja toteuttaessasi sitä, mutta ratkaisun teet sinä itse.
Tiedän, että valinnan teko voi olla yhtä tuskaa ja molemmat vaihtoehdot voivat tuntua pelottaville. Joskus rohkeuden keräämien voi kestää vuosia. Samalla se on kasvuprosessi, jossa itsestä luultavasti löytyy uusia puolia. Prosessissa joutuu ehkä tekemään tuttavuutta omien pelkojen, epävarmuuksien ja vaillinaisuuksien kanssa, siksi on hyvä, jos sitä matkaa saa tehdä turvallisen ihmisen seurassa. Sellainen turva voi olla ystävä, sukulaiset tai ammattilainen. On myös ihan ok olla keskeneräinen, me kaikki olemme. Olen saanut seurata monta kertaa, kuinka pelkojen, huolien ja epävarmuuden takaa alkaa vähitellen hahmottua voimavaroja, rohkeutta ja hyvää elämää.
Mitä ikinä valitset, toivon sinulle rohkeutta ja sisukkuutta muokata elämästäsi sellaista, josta voit nauttia. Toivottavasti etsit ja löydät tukea sille matkalle. Voin vakuuttaa, että et olisi ensimmäinen asiakas, joka tulee ammattiauttajan luo etsimään voimaa tehdä valintoja kahden ei niin kovin houkuttelevan vaihtoehdon välillä. Joskus olen nähnyt suunnatonta vihaa, katkeruutta ja pettymystä sen edessä, että ihminen on lopulta yksin maailmassa tekemässä valintojaan. Sellaisen pettymyksen ja pelon edessä voin auttajana tuntea vain hellyyttä sitä (sisäistä) pientä tyttöä/poikaa kohtaan, joka on liian aikaisin jäänyt yksin selviytymään liian vaikeiden asioiden kanssa.
Voimia ja rohkeutta sinulle toivottaen
Perheneuvoja Iiris
