Suhdeklinikka

KYSYMYS: Rakoilleko rakkaus? Kyllä. Tapasimme syksyllä 2002. Avioliitoon menimme vuonna 2003. Ensimmäinen lapsi syntyi 2004, toinen 2006. Nyt siinä pisteessä että erohan tässä tulee.





Olen 37-v kahden lapsen äiti. Ongelmana on avioliittommen puhumattomuus, se ahdistaa minua. Alkoholi viikonloppuisin. Tein elämäni kovimman päätöksen, kävin allekirjoittamassa avioeropaperit.
 Voiko kuitenkin pariterapiasta olla apua? Voiko liiton vielä pelastaa? Olemme olleet avioliitossa pian 12v. Miten saisimme luottamuksen, rakkauden suhteeseemme takaisin?



Äiti 0406



VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi. Kerrot päätyneesi 12 avioliittovuoden jälkeen hakemaan avioeroa. Koet rakkauden ja luottamuksen puuttuvan suhteessanne. Toisaalta kerrot rakastavasi miestäsi paljon etkä halua menettää häntä. Koet, että et saa vastarakkautta etkä hellyyttä. Tunnet itsesi väsyneeksi, onnettomaksi ja pelokkaaksi. Puhumattomuus ahdistaa sinua parisuhteessanne. Ahdingostasi huolimatta mietit voisiko liiton vielä pelastaa ja olisiko pariterapiasta siihen apua.

Mainitset alkoholin kuuluvan viikonloppuihinne. Kirjoittamastasi ei käy ilmi, onko nimenomaan miehesi alkoholinkäyttö sinua häiritsevää vai juotteko te yhdessä. Mietin onko juominen humalahakuista vai ns. tissuttelua? Joka tapauksessa koet sen ongelmaksi. Miten miehesi näkee asian? Voiko ongelmalle tehdä yhdessä jotain?

Mietin kuinka tietoinen puolisosi on eroaikeistasi. Toivottavasti olet kertonut hänelle erohakemuksen vireillepanosta. Päätös eron hakemisesta on ollut sinulle kova päätös. Sitä se luonnollisesti aina on. Huomaan miettiväni onko erohakemuksen laittaminen sinulta hätähuuto puolisollesi, herätys hänelle tehdä jotain suhteenne eteen? Joskus parisuhteen toinen osapuoli ei ota toisen tyytymättömyyttä ja muutosehdotuksia eikä erouhkauksiakaan todesta ja havahtuu vasta eron ollessa konkreettisesti edessä. Toivottavasti hän ottaa ahdinkosi tosissaan viimeistään nyt.

Mietin oletko tehnyt jo konkreettisia suunnitelmia eron varalle? Teillä on kaksi lasta. Miten he voivat tässä tilanteessa? Huomaavatko he äitinsä hädän? Ovatko he huolissaan sinun jaksamisestasi, isästään tai peloissaan esim. alkoholinkäytön suhteen? Oletko miettinyt miten heidän asiansa sujuvat mahdollisen eron jälkeen? Missä he asuvat ja miten tapaavat toista vanhempaansa?

Pariterapiasta on yleensä apua silloin kun kotona ei pystytä puhumaan vaikeista asioista tai jos keskustelu ei ole rakentavaa. Kertomasi perusteella suosittelen teille ehdottomasti keskustelua ulkopuolisen avulla. Liiton pelastamiseen on aina mahdollisuuksia, jos molemmilla osapuolilla on siihen motivaatiota. Tunnetasolla asioista keskustelun lisäksi pariterapiassa voidaan miettiä myös konkreettisia muutoksia esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen. Vaikka päätyisitte eroon ratkaisuna, keskusteluista on hyötyä erosta selviytymisen kannalta. Keskustelut hyödyttävät myös uudenlaisen vanhemmuuden syntymistä eron jälkeen. Mahdollisen eronkin jälkeen olette yhteydessä toisiinne lastenne asioissa.

Toivon teille antoisia keskusteluja ison asian äärellä!
Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Sain tietää avomiehen syrjähypyistä esikoista odottaessani.

Tulevaisuus pelottaa, ei pelkästään taloudellisesti vaan myös henkisesti. Pikkuvauva-aika on rankkaa yhdessä tai yksin, mutta kummassa päästäisin itseni helpommalla?

Kipeitä päätöksiä pikaisella aikataululla

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Sinua on satutettu kipeästi. Uskottomuus iso kriisi parisuhteelle. Se rikkoo luottamuksen, joka on niin olennainen osa parisuhdetta. On hyvin tärkeää työstää asiaa ja sen herättämiä tunteita, etteivät ne jäisi käsittelemättä – näin riippumatta siitä, jatkatteko yhdessä vai päädyttekö eroon.

Kirjeestäsi sain käsityksen, että asian käsittely on vielä kesken: ymmärsin että puolisosi pikemminkin vetäytyy siitä. Sinä taas yrität löytää itsestäsi keinoja rakentaa luottamus uudelleen. On ensiarvoisen tärkeää, että puolisosi kantaa vastuun teoistaan ja osoittaa sen myös käytännössä lähtemällä työstämään asiaa yhdessä kanssasi.

Uskottomuuskriisin purkamisessa on puolison oltava avoin ja rehellinen, jotta ”paraneminen” voi alkaa: että haavasi saisivat hoitoa ja että ymmärtäisitte kumpikin miten tähän kriisiin on ajauduttu. Kerroit että puolisosi ”osoitti olevansa pahoillaan käytännössä olemalla poissa kotoa”. Eikö olisikin parempi tehdä pikemminkin päinvastoin: ryhdyttävä keskustelemalla etsimään yhteyttä ja luottamusta? Mietit myös millaisin konkreettisin keinoin voisit rakentaa luottamuksen uudelleen. Yksin et siihen pysty. Puolisosi tulee olla mukana täysipainoisesti. Jos hän ei sitoudu ”paranemisprosessiisi”, luottamus ei rakennu uudelleen. Pienikin ele, joka herättää epäluottamista (ja jonka ei edes tarvitse liittyä uskottomuuteen) voi laukaista sinussa samat tunteet kuin silloin, kun sait tietää uskottomuudesta. Myös puolisosi itsensä kannalta on tärkeää että käytte asiaa läpi – mieluiten ammattiauttajan kanssa. Kipusi, surusi ja pettymyksesi on saatava tulla kuulluksi.

Sanoit puolisosi uskottomuuden syyn olleen seksin tarve. Seksuaalisuus on erottamaton osa jokaista ihmistä. Joskus on kyse riippuvuudesta, joka näkyy seksuaalisuuden alueella – mietin voiko puolisosi tapauksessa olla kyse riippuvuudesta? Joka tapauksessa hänen työnsä luonne (matkatyö) siis herättää sinussa pelkoa uskottomuuden toistumisesta. Olisiko hän ollut uskoton, jos työ ei olisi vienyt häntä pois kotiympäristöstä? Mikä vaikutus on työyhteisön kulttuurilla suhteessa uskottomuuteen? Voisitko luottaa häneen paremmin, jos hän ei olisi matkatyössä?

Kiinnitän vielä huomiota nimimerkkiisi ”Kipeitä päätöksiä pikaisella aikataululla”. Tulkitsen sen niin että lapsen syntymän ja pikkuvauva-aika painaa päälle ja koet että joudut siksi tekemään päätöksen nopeasti. Luottamuksen rakentuminen ja uskottomuustrauman käsitteleminen vaativat kuitenkin aikaa. Oletteko hakeneet ulkopuolista apua ammattiauttajalta? Koetko että vielä voisi olla mahdollista käsitellä puolisosi uskottomuutta siten, että yhteys ja luottamus palautuisivat välillenne?

Haavasi ovat syvät. Jos kuitenkin pääsette käsittelemään kriisitilannettanne ja pääsette siitä yhdessä eteenpäin, suhteenne voi parhaimmillaan syventyä ja parantua. Työtä on kuitenkin tehtävä sen eteen ja suosittelen teitä ottamaan prosessiinne mukaan ammattiapua!

Olli, perheneuvoja